Mäkinen ajoi kirkon "karille"

Hajoittaja arkkipiispa K. Mäkinen ajoi kirkon nimensä mukaisesti kirkon karille , eli haaksirikoon. Nyt sitä on lähes mahdotonta saada yhtenäiseksi . Ei ainakaan omassa voimassa.
Paljon hyvin paljon pitäisi olla rakkautta ja toistemme ymmärtämistä anteeksiantamusta, jos tästä vielä kirkon yhtenäistä saa millään tavoin.
Ensinnäkin ykkösasiaksi on : Pitää palata Raamatun totuuteen. Hän itse sanoo.: Vaikka taivas ja maa katoaisi, minun sanani ei koskaan katoa.
Jeesus Kristus on kirkon pää, ei K. Mäkinen, vaikka hän itse luulee jotain olevansa.
Lopettakaa tuo vuosia kestänyt jankutus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.
Siihen on värvätty herrojen ja rouvien kirkolliskokouksessa istumista satoja tunteja. Turhaakin turhempaa paskan jauhamista.
Syntiä ei pidä siunata ,eikä vihkiä. Mikään ihmeen avioliitto se on kahden ja miehen tai kahden naisen välisenä ? Ei ole vaikka kirkossa kuuluutettaisiin.
741776
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Ei Mäkinen kirkkoa karille ajanut, vaan uskonharha.

Perusteeton usko seisoo savijaloilla, jotka rapautuvat pienenkin järkevän ajatuksen virratessa uskonharhan ohi.

3Äänestä

Jeesus ei käskenyt vihkiä ketään avioliittoon, ei homoja eikä heteroja, ei ketään. Tuollaisten asioiden ymppääminen kristinuskoon ja kristillisen kirkon tehtäväksi on jumalatonta maallistumista.

2Äänestä
  • Avioliittoon vihkimisistä kirkossa voi sanoa erään arkkipiispan sanoin: "Kun usko loppuu, temput alkavat"

    1Äänestä

Kyllähän kaikki tietävät että te vanhoilliset haluaisitte eheyttää kirkon oman mielenne mukaiseksi, vaikka koko lystin maksajista selvä enemmistö on liberaaleja.

Jos teillä olisi minkäänlaista suhteellisuudentajua, tyytyisitte nauttimaan tilanteesta jossa liberaalit eivät edelleenkään äänestä seurakuntavaaleissa vaan jättävät vallan kirkossa konservatiiveille. Ei ole kirkossa kuulutettu, että se tila on pysyvä.

3Äänestä

Homojen syrjiminen ei voi kuulua kansankirkon toimenkuvaan. Jos kirkko vihkii ihmisiä avioliittoon, niin vihkiköön sitten kaikki lain mukaan siihen oikeutetut, veroa maksavat jäsenet.

4Äänestä
  • Kirkko ei ole Suomen valtio. Se vihkii ne jotka sen opin mukaan pitää vihkiä. Jos kirkko alkaa vohkiä homoja sen pitää muuttaa oppiaan ja Raamatun sanaa.

    1Äänestä

  • Luterilainen oppi on se, että avioliittoon vihkiminen suoritetaan maallisen ruhtinaan ja neuvosmiesten ohjeiden mukaisesti.

    Äänestä

  • terkut.setaan kirjoitti:

    Kirkko ei ole Suomen valtio. Se vihkii ne jotka sen opin mukaan pitää vihkiä. Jos kirkko alkaa vohkiä homoja sen pitää muuttaa oppiaan ja Raamatun sanaa.

    Mäkisen aikana kirkko kieltäytyi vihkimästä homopareja. Kirkko jatkaa kuten on ollut jo vuosikymmeniä. Mitään kummempaa ei ole ollut.

    2Äänestä

  • terkut.setaan kirjoitti:

    Kirkko ei ole Suomen valtio. Se vihkii ne jotka sen opin mukaan pitää vihkiä. Jos kirkko alkaa vohkiä homoja sen pitää muuttaa oppiaan ja Raamatun sanaa.

    Raamatun sanaa ei tarvitse muuttaa. Eihän siellä papit vihi ketään.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Raamatun sanaa ei tarvitse muuttaa. Eihän siellä papit vihi ketään.

    Sinä olet rumaakin rumempi, se ei muutu.

    Äänestä

Hyvä vertaus,eikös pappien tehtävä ole toimia Raamatun sanan mukaan,eikä omien ajatustensa mukaan? Mäkisellä tuntui nämä sekoittuvan usein.

1Äänestä
  • Raamatussa ei vihitä ketään avioliittoon, eikä Jeesuskaan käskenyt niin tekemään.

    1Äänestä

  • temppukristillisyyttä kirjoitti:

    Raamatussa ei vihitä ketään avioliittoon, eikä Jeesuskaan käskenyt niin tekemään.

    Kansan Raamattuseurassa toi naiminen taitaa olla uskon keskiössä. Siellä siitä yritetään väkisin tehdä jokin sakramentti.

    Äänestä

  • temppukristillisyyttä kirjoitti:

    Raamatussa ei vihitä ketään avioliittoon, eikä Jeesuskaan käskenyt niin tekemään.

    Raamattu on täynnä miehiä ja vaimoja. Ei yhtään miestä ja miestä tai vaimoa ja vaimoa.

    1Äänestä

  • terkut.setaan kirjoitti:

    Raamattu on täynnä miehiä ja vaimoja. Ei yhtään miestä ja miestä tai vaimoa ja vaimoa.

    Joo. Kukaan ei heitä vihkinyt, ei papitkaan.

    Homopareja on ollut ja on sen verran vähän, ettei niistä ole muutenkaan mainittu kuin vasta viime aikoina. Nuoruudessani en tiennyt homopareja olevankaan. Ei siis ihme, jos Raamatussakaan ei ole mainintaa.

    1Äänestä

  • Äitykkä, Raamatussa on monenlaista sanaa, siellä puhutaan mm. epätasa-arvosta, luonnontieteellisistä mahdottomuuksista, taikauskoisista asioista ja suorastaan mielipuolisista käsitteistä joten Raamattu ei voi olla laki- eikä ohjekirja kaikkeen.

    1Äänestä

Jos samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole oikea avioliitto, niin eihän se vihkiminen sitten haittaa, koska siinä ei oikeastaan tapahdu mitään muutosta ja pariskunta pysyy edelleen seurustelevana parina.

2Äänestä

Mäkinen uudisti kirkkoa nykyaikaisemmaksi ja nyt taitaa olla pysähdyksen aika mutta kunhan konservatiivit kirkossa vääjäämättä väistyy niin Mäkisen ajatukset tulenee valtavirraksi.

Äänestä
  • Niin, tuohon kirkon alasajoon taisi Mäkinen tästäkin tästäkin tähdätäkin.

    Äänestä

  • Tähdätäkin kirjoitti:

    Niin, tuohon kirkon alasajoon taisi Mäkinen tästäkin tästäkin tähdätäkin.

    Enpä ole havainnut sellaista, että kirkko olisi ajettu alas.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Enpä ole havainnut sellaista, että kirkko olisi ajettu alas.

    Ei kukaan oikeasti ole tuota havainnut.

    Äänestä

Häpeä Mäkinen

Äänestä
  • Mäkisen aikana ei kirkossa juurikaan muutoksia tapahtunut. En nyt hoksaa mitään.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Mäkisen aikana ei kirkossa juurikaan muutoksia tapahtunut. En nyt hoksaa mitään.

    Ei tapahtunut käytännössä mutta henkisesti Mäkinen ja Askola toivat uutta ajatuksia.

    Äänestä

Nyt kirkko on toteuttamassa ominta linjaansa kansankirkkona.

Äänestä
  • Jos Jumala on olemassa, hän päättänee onko se hänen vai ei.

    Äänestä

Erosin kirkosta heti kun homoliitot astuivat voimaan. Homoliitot eivät sovi kirkon arvomaailmaan.
Kirkko oli vanhemmilleni pyhä paikka. Sinne pukeuduttiin aina parhaimpiin vaatteisiin, lapsetkin.

Muistan hyvin, kun lapsena hevosella menimme 14 kilometrin päässä olevaan kirkkoon.
Kirkossa käynti oli edesmenneille vanhemmilleni tärkeä päivä. Me lapset lähdimme kirkkoon mielellämme mukaan.

Ero kirkosta satutti minua. Mutta halusin niin tehdä. Homoliitot oli viimeinen pisara.
Silloin kiehui yli. Näen kirkon enää saastaisena paikkana, josta saatana on saanut yli vallan.

Äänestä
  • Eihän kirkon kanta vielä hyväksy edes homoliittoja. Kari Mäkinen oli kyllä todellisuudessa mukana oleva piispa niinkuin tuntuu olevan tämä Luomakin joka sanoo vihkivänsä homoja jos kirkolliskokous niin päättää.

    Äänestä

  • Sopivatko NE avioerot arvomaailmaan, onko oppia pitänyt niiden takia muuttaa koska ennen eivät sopineet kirkon armomaailmaan?? Mutta ethän SINÄ kai vastaa, ohitat vain tämän puolen ja hyvin on mennyt Sullakin kirkossa?

    On se niin ihmeellistä, ON se! Mikä se siis se tärkein on, se miten on aina ollut vai se kuka saa määrätä? Mutta jos Raamuttu niin pidät tietysti kaikki mitä ennenkin katsottiin se pohjata vääräksi koska sittenhän mikään ei voi muuttua mutta kun muuttunu on ja hyväksytte osan niistä muutosista vaikka niist kaikist on vääntö käyty aikoinaan! Ettekö (konsut) vain usko sellaista tai ettekö välitä koska se ei ole ollut omaa aikaanne, niinkö lyhyt se mieli on?

    Täällä on niin miljoona kertaa ollu puhe tuollaisista muutoksista ja tuotu linkkejä ja kaikkia että ne ovat faktaa kirkon historiassa että muututtu on, mutta EI vain vaikutusta nykykonsun ajatuksiin, ei niin minkäänlainen lamppu syty että no miks hyväksyy ne? En jaksa muuta kuin ihmetellä tuommosta ilmiötä. Ne on vain niin koteloineet ne omn ajan ajatukset sinne mieleen että mikään ei niitä ravistele ja ne opit mitä nyt opetetaan siitä "oikeasta uskosta"?

    Äänestä

  • Päässä sinulla pyörii saastaa.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Päässä sinulla pyörii saastaa.

    Sinä olet saastaa.

    Tajuatko kuinka ruma olet?

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Päässä sinulla pyörii saastaa.

    Ja kun ne homoliitot eivät ole edes kirkon piirissä. Kirkko on sanoutunut irti.

    Äänestä

"Jeesus Kristus on kirkon pää, ei K. Mäkinen, vaikka hän itse luulee jotain olevansa."

Mitä jeesus sanoikaan samaa sukupuolta olevien vihkimisestä avioliittoon? Kielsikö?

"Lopettakaa tuo vuosia kestänyt jankutus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä."

Jeesus ja Raamattusihan ei tätä kiellä, vai mitä?

Äänestä
  • Niin, ja voivatko samaa sukupuolta olevat ihmiset saada keskenään luonnonmukaisin menetelmin lapsen? Ymmärtääkseni voivat, koska ainakaan Raamatusta ei löydy kohtaa, jossa Jeesus olisi sanonut sen olevan mahdotonta.

    Äänestä

  • YksinkertainenEnköOlekin kirjoitti:

    Niin, ja voivatko samaa sukupuolta olevat ihmiset saada keskenään luonnonmukaisin menetelmin lapsen? Ymmärtääkseni voivat, koska ainakaan Raamatusta ei löydy kohtaa, jossa Jeesus olisi sanonut sen olevan mahdotonta.

    Hyvä huomio. Ei kaikki ole mahdollista eikä luvallistakaan, mitä Raamattuun ei ole kirjoitettu.

    Mutta eihän sitä ollut pakko saada lainkaan sitä lasta avioliitossa. Eräässä ketjussa kerran "lisääntykää ja täyttäkää maa" - käskyllä ei vain ollut mitään merkitystä kun oli puhe ehkäisyn käytöstä että onko se sopivaa niin eii "ole pakko saada lapsia" nii.

    Mutta Sitten se lapsensaanti asia on hyvä ottaa esiin kun on kyse saman sukupuolisten avioiitoista eli Silloin se on ikäänkuin yhtäkkiä Pakko, muuten ei voi olla avioliittoa?

    Huomaatko miten ristikkäistä ja solmuista tuo viestintänne on (konservatiivit), siitä ei ota erkkikään selvää että mikä milloinkin hyvä on! -Siitä puuttu se logiikka aina.

    Se ei voi olla kuin ihmisten puheita jotka eivät muista kuin yhden aiheen kerrallaan (tai ajattevat kaikki keskenäänkin eri tavalla), kokonaisuus jää hahmottamatta.. niin se sujuu tuommoinen ajattelu -ei se muuten voi..

    Äänestä

  • kui2 kirjoitti:

    Juu. Lapsia tekevät ne jotka lapsia haluavat. Homot eivät edes haaveile lasten teosta.

    Äänestä

  • kui2 kirjoitti:

    Mutta eihän sitä ollut pakko saada lainkaan sitä lasta avioliitossa. Eräässä ketjussa kerran "lisääntykää ja täyttäkää maa" - käskyllä ei vain ollut mitään merkitystä kun oli puhe ehkäisyn käytöstä että onko se sopivaa niin eii "ole pakko saada lapsia" nii.

    Mutta Sitten se lapsensaanti asia on hyvä ottaa esiin kun on kyse saman sukupuolisten avioiitoista eli Silloin se on ikäänkuin yhtäkkiä Pakko, muuten ei voi olla avioliittoa?

    Huomaatko miten ristikkäistä ja solmuista tuo viestintänne on (konservatiivit), siitä ei ota erkkikään selvää että mikä milloinkin hyvä on! -Siitä puuttu se logiikka aina.

    Se ei voi olla kuin ihmisten puheita jotka eivät muista kuin yhden aiheen kerrallaan (tai ajattevat kaikki keskenäänkin eri tavalla), kokonaisuus jää hahmottamatta.. niin se sujuu tuommoinen ajattelu -ei se muuten voi..

    Tuossa kommentissani ei ollut pointtina niinkään lasten saaminen vaan se, että Raamattuun ei ole aivan kaikkia asioita kirjoitettu eikä aivan kaikkia kiellettyjä asioita selitetty.

    Kovasti näyttäisi siltä, ettei samaa sukupuolta olevien "avioliittoja" ole erikseen kielletty, koska sellaisia ei ole muutenkaan pidetty mahdollisina. Kuinka samaa sukupuolta olevat parit voisivat "tulla yhdeksi lihaksi" niin kuin se Raamatussa ymmärretään, kun samalla Raamatussa (asiayhteydestä käy ilmi että) miehille sanotaan, että "Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus." 3. Moos. 18:22 Naisia tuo kielto ei koske, mutta en nyt kerro, että mitä naisilta kielletään siinä seuraavassa jakeessa, koska se ei ehkä liity tähän millään tavalla.

    Äänestä

  • Tosi.asiassa kirjoitti:

    Hyvä huomio. Ei kaikki ole mahdollista eikä luvallistakaan, mitä Raamattuun ei ole kirjoitettu.

    Ja sen mikä ei sitten ole luvallista vaikka Raamattuun ei ole kirjoitetettu päätät sinä?

    Vai kuka?

    Jumalahan ei tosiaan Raamatun mukaan ole päättänyt.

    Äänestä

  • YksinkertainenEnköOlekin kirjoitti:

    Tuossa kommentissani ei ollut pointtina niinkään lasten saaminen vaan se, että Raamattuun ei ole aivan kaikkia asioita kirjoitettu eikä aivan kaikkia kiellettyjä asioita selitetty.

    Kovasti näyttäisi siltä, ettei samaa sukupuolta olevien "avioliittoja" ole erikseen kielletty, koska sellaisia ei ole muutenkaan pidetty mahdollisina. Kuinka samaa sukupuolta olevat parit voisivat "tulla yhdeksi lihaksi" niin kuin se Raamatussa ymmärretään, kun samalla Raamatussa (asiayhteydestä käy ilmi että) miehille sanotaan, että "Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus." 3. Moos. 18:22 Naisia tuo kielto ei koske, mutta en nyt kerro, että mitä naisilta kielletään siinä seuraavassa jakeessa, koska se ei ehkä liity tähän millään tavalla.

    " Kovasti näyttäisi siltä"

    Näyttäisi?

    Tai sitten ei näytä ollenkaan tuolta.

    Raamatussa on tosiaan runsaasti kieltoja, mutta ei ne ole estäneet ketään menemästä naimisiin

    Eikö avioliitto ole sellaista, että on tehdä lapsia.

    Homoja ei Raamatussa mainita, koska peräti minun nuoruudessa en tiennyt edes homoparien olemassaolosta. Eli ei ole luultavaa, että Raamattu olisi tietoinen sen paremmin.

    Siis että avioliitossa ei ole pakko tehdä lapsia

    Äänestä

Evankeliumin vihaoppi ei ole suositeltavaa kenellekkään.

Miksi kukaan ei lue itse, tai jos lukeekin, niin hänellä täytyy olla joku peite kasvoilla kun ai näe, miten paljon viha kehoitusta siellä on.

Jos et vihaa isääsi ja äitiäsi siskojasi ja veljiäsi, vaimoasi ja lapsiasi et voi olla minun opetuslapseni..... Pahimpia vihollisia tulevat olemaan omat perhekuntalaiset.... jne.

Kuka tällaista haluaa olla.

Äänestä

Minun eroamiseen ei vaikuttanut mikään pinnalla kelluva yksittäinen asia, vaan se , että luin itse ja mietin näitä evankeliumin lauseita.
Ei voi olla mahdollista, että ne avautuisivat vain minulle, silloinhan muut olisivat sokeita.

Äänestä

Kirkkoa pitää koossa valtava omaisuus ja verotusoikeus. Ilman niitä se olisi hajonnut jo moneen osaan. Vanhalestadiolaisia ja muita äärikonservatiiveja ja toisaalta kirkon liberaalisiipeä ei yhdistä muutaman symbolin lisäksi mikään. Ulkoapäin katsoen he harjoittavat eri uskontoa jossa on aivan erilainen Jumala.

Tämä tilanne johtaa siihen, että arkkipiispan kannattaa jatkossakin puhua vähän mutta epäselvästi, jotta kukaan ei loukkaannu. Sanoo mitä tahansa selvää, niin vene alkaa vuotaa jommalta kummalta laidalta.

Seuraavankin arkkipiispan aikana kirkon jäsenkato tulee jatkumaan. Kirkko marginalisoituu hitaasti mutta varmasti.

Äänestä
  • "Seuraavankin arkkipiispan aikana kirkon jäsenkato tulee jatkumaan. Kirkko marginalisoituu hitaasti mutta varmasti. "

    Voi olla mutta tosiuskovat eivät hylkää kristinuskoa eli tulee jotain muuta tilalle. Uskonnosta ei päässyt kommaritkaan eroon vaikka kuinka yrittivät. Itä-Euroopassa usko jopa kiellettiin ja uskovia vainottiin, mutta niin vaan rakennettiin kirkot uudestaan kun vainot loppui.

    1Äänestä

  • evlut101 kirjoitti:

    "Seuraavankin arkkipiispan aikana kirkon jäsenkato tulee jatkumaan. Kirkko marginalisoituu hitaasti mutta varmasti. "

    Kirkon+jäsenmäärä+oli+sata+vuotta+sitten+100%,+jonka+jälkeen+se+on+laskemistaan+laskenut.+Yksikään+arkkipiispa+ei+ole+kyennyt+suuntaa+muuttamaan.+"Kommaritkaan".+Siis+silloinen+valtiovalta+kielsi+uskonnot+ja+paljon+muutakin.+Ei+se+ihmisiin+sisäisesti+vaikuttanut.

    Äänestä

  • evlut101 kirjoitti:

    "Seuraavankin arkkipiispan aikana kirkon jäsenkato tulee jatkumaan. Kirkko marginalisoituu hitaasti mutta varmasti. "

    Voi olla mutta tosiuskovat eivät hylkää kristinuskoa eli tulee jotain muuta tilalle. Uskonnosta ei päässyt kommaritkaan eroon vaikka kuinka yrittivät. Itä-Euroopassa usko jopa kiellettiin ja uskovia vainottiin, mutta niin vaan rakennettiin kirkot uudestaan kun vainot loppui.

    Sekularisaatio+Suomessa+on+edennyt+niin+pitkälle,+että+enää+vain+puolet+kirkon+jäsenistä+uskoo+kirkon+opetuksen+mukaiseen+Jumalaan+(tämä+kirkon+oman+tutkimuksen+mukaan).+Ruotsin+esimerkki+näyttää+kirkon+kannalta+sen+ikävän+tosiasian,+että+vaikka+kirkon+jäsenmäärä+pienenee,+niin+se+ei+hidasta+kirkosta+eroamisia+juuri+lainkaan.+Lasku+jatkuu.+Seuraava+lähivuosien+rajapyykki+on+70%+jäsenosuus+ja+siitä+jokusen+vuoden+päästä+alittuu+2/3+eli+66%.+Ei+ole+kauaa+siihen+että+helsinkiläisistä+kirkkoon+kuuluu+enää+vähemmistö.Edes+perinne+ja+tapakulttuuri+ei+pelasta+kirkkoa.+Avioliitoista+solmitaan+kristillisin+menoin+enää+vähemmistö.+Helsingissä+enää+yhden+seurakunnan+alueella+(Pakila)+syntyvistä+lapsista+kastetaan+yli+50%.

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    Toki Helsingin alueella on ymmärrettävää, että valtiokirkon asema heikkenee. Siellä kun tilalle tulee Islam. Muslimit ei ymmärrettävästi liity evlut kirkkoon. Tosiaan parikymmentä vuotta ja kristinuskon valta-asema on korvautunut islamilla joka tapauksessa. Ateistit eivät lisäänny, joten he tulevat pikku hiljaa väistymään pois tieltä.

    Muslimit+ovat+muutama+prosentti+Helsingin+väestöstä.+He+eivät+selitä+kirkon+alamäkeä.+Mihinkään+uskontokuntaan+kuulumattomien+määrä+Helsingissä+on+yli+kaksinkertaistunut+vuodesta+1990.+Suomessa+on+kokonaisuudessaan+n.+60.000+muslimia+eli+noin+1%+suomalaisista.+Eli+jorinat+muslimivyörystä+ovat+täysin+absurdeja.

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    Muslimit+ovat+muutama+prosentti+Helsingin+väestöstä.+He+eivät+selitä+kirkon+alamäkeä.+Mihinkään+uskontokuntaan+kuulumattomien+määrä+Helsingissä+on+yli+kaksinkertaistunut+vuodesta+1990.+Suomessa+on+kokonaisuudessaan+n.+60.000+muslimia+eli+noin+1%+suomalaisista.+Eli+jorinat+muslimivyörystä+ovat+täysin+absurdeja.

    "Muslimit+ovat+muutama+prosentti+Helsingin+väestöstä.+He+eivät+selitä+kirkon+alamäkeä.+Mihinkään+uskontokuntaan+kuulumattomien+määrä+Helsingissä+on+yli+kaksinkertaistunut+vuodesta+1990.+"Jos+ateistit+on+kaksinkertaistunut,+niin+montakohan+kymmentä+kertainen+määrä+helsingissä+on+muslimeita+verrattuna+vuoteen+1990?+Että+siitä+voi+lähteä+ekstrapoloimaan+että+mitenkähän+käy+pitkässä+juoksussa."Suomessa+on+kokonaisuudessaan+n.+60.000+muslimia+eli+noin+1%+suomalaisista.+Eli+jorinat+muslimivyörystä+ovat+täysin+absurdeja.+"En+puhunut+mistään+vyörystä.+Kyse+on+vaan+siitä,+että+ateistit+eivät+lisäänny,+jolloin+he+katoavat+kartalta+vanhuuteen+kuolemisen+kautta.+Lisääntymisnopeus+on+siis+vähemmän+kuin+2+per+pariskunta+keskimäärin.+Tämä+koskee+vielä+enemmän+Helsinkiläisiä,+jossa+perus+maallikko+ei+saa+aikaan+edes+parisuhdetta.+Sen+sijaan+uskonnot+porskuttaa+ja+uskovat+lisääntyy.+Uskonto+ei+ole+katoamassa+mihinkään,+vaikka+niin+toivot.

    Sille ei voi mitään, jos Helsingissä ei kuuluta kirkkoon. Tuskin he islamiin liittyvät, älä hulluja ajattele.

    Suomessa lisääntyy nyt eniten uskonnottomuus. Koska ihmiset eivät tarvitse uskontoja.

    1Äänestä

Niin eikö kirkonmeno miellytä lahkolaisia mutta sehän ei mitään uutta. Siksi kait olette alunperinkin perustaneet niitä omia lahkoja. Sieltä olette sitten tottuneet huutelemaan kaikenlaisia "sonta-sitaatteja" kirkosta ja nyt kun tilanne alkaa olla se, että kirkko viis välittää siitä niin tottahan teitä harmittaa. Toisaalta noin siinä ennen pitkää käy jos kuvittelee jollakin muutamalla kymmenellä tuhannella jäsenellä pystyvänsä "määräilemään" miljoonaporukkaa. Sanoohan tuon nyt ihan vanha viisauskin "älä pure ruokkivaa kättä"

Harmittaahan se. Se on ymmärrettävää mutta näin nämä menee, lopulta saa sitä mitä itse on viljellyt. Joko olet porukoissa tai sitten et.

Äänestä
  • Onpa mahtavaa puhetta... kertoisitko vielä mitkä nämä kuvaamasi "lahkot" kirkon sisällä on?

    Äänestä

Milläs tavalla hän sen teki?

Äänestä

Mäkistä pidetään yleisesti kirkon piirissä vahingollisena ja näköalattomana leipäpappina.

Äänestä
  • Mutta mitä vahinkoa hän sai aikaan?

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Mutta mitä vahinkoa hän sai aikaan?

    Tuota samaa olen myös miettinyt kun enitenhän sitä on kivittäneet se porukka "juu siihen perkeleen kirkkoon en enää astu"

    Joten sitä vaan miettii, että varastaako Mäkinen niitten yöunet. Ei ehkä terve tilanne, ei sillä, eikä kannata kun ei luterilaisetkaan mieti niin kovasti Puolimatkan juttuja , vaikka toki ovatkin ihan silsaa mutta silti nukutaan ihan hyvin.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Mutta mitä vahinkoa hän sai aikaan?

    Ei mitään. Uudisti vaan kirkkoa sellaisin tavoittein jotka ovat pienen ajan kuluttua jokapäiväisiä.

    1Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Ei mitään. Uudisti vaan kirkkoa sellaisin tavoittein jotka ovat pienen ajan kuluttua jokapäiväisiä.

    Mikä kirkossa muuttui sen lisäksi, että ihmisä erosi ennätysmäärä 🤔❓

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Mikä kirkossa muuttui sen lisäksi, että ihmisä erosi ennätysmäärä 🤔❓

    Mäkisen aikana oli eropiikkejä tekemässä Päivi Räsänen.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Mikä kirkossa muuttui sen lisäksi, että ihmisä erosi ennätysmäärä 🤔❓

    Ei mikään. Mäkinen kävi vain repimässä entisestään risaista kirkkoa lisää.

    1Äänestä

  • Lalaöaöa kirjoitti:

    Ei mikään. Mäkinen kävi vain repimässä entisestään risaista kirkkoa lisää.

    Juu, surkea esitys 😏

    Äänestä

  • Eli vain kirkon työntekijät voivat saada kirkosta eroamista?

    Kummasti vaan Räisäsen kommenttien jälkeen erot lisääntyivät runsaasti.

    Äänestä

Mäkinen puhui ajan täyttymisestä ,näin vanhana (pian 80v) ajatus tuntuu oikeutetulta ,kun jokainen kuitenkin lähtee joskus. Minäkin mietin aika alkaa olla täynnä.

Äänestä

Liberaali+Kari+Mäkisen+ansiosta+kirkkoon+kuuluu+yhä+enemmistö+suomalaisista.+Ilman+hänen+toimintaansa+kirkkoon+kuuluisi+10%+väestöstä+eli+ainoastaan+fundamentalistit.

Äänestä
  • Totta puhut. Kari Mäkinen on tehnyt suuren palveluksen kirkolle.

    Äänestä

  • Mikä sen "ansio" oli 😳❓

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Mikä sen "ansio" oli 😳❓

    Etkö ymmärtänyt selvää TriplaXX:n suorasanaista esitystä?

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Etkö ymmärtänyt selvää TriplaXX:n suorasanaista esitystä?

    En ymmärtänyt. Kerro sinä mikä sen Mäkisen "ansio" on mitä teki 🤓

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Mikä sen "ansio" oli 😳❓

    Tollo. Siis se, että suurin osa kuuluu kirkkoon.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Tollo. Siis se, että suurin osa kuuluu kirkkoon.

    Eikö ennen Mäkistä kuulunut vieläkin suurempi osa?

    1Äänestä

  • muistanko.väärin kirjoitti:

    Eikö ennen Mäkistä kuulunut vieläkin suurempi osa?

    Kyllä, Mäkisen kaudella erosi ennätysmäärä ihmisiä kirkosta 😄

    1Äänestä

Heh. Jokaisen arkkipiispan aikana on väki vähentynyt kirkossa.

Tässä oli sanomana se, että enemmistö kuuluu vielä kirkkoon. Tulevaisuudessa ei enään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Totuuseipalatulessakaan kirjoitti:

Hajoittaja arkkipiispa K. Mäkinen ajoi kirkon nimensä mukaisesti kirkon karille , eli haaksirikoon. Nyt sitä on lähes mahdotonta saada yhtenäiseksi . Ei ainakaan omassa voimassa.
Paljon hyvin paljon pitäisi olla rakkautta ja toistemme ymmärtämistä anteeksiantamusta, jos tästä vielä kirkon yhtenäistä saa millään tavoin.
Ensinnäkin ykkösasiaksi on : Pitää palata Raamatun totuuteen. Hän itse sanoo.: Vaikka taivas ja maa katoaisi, minun sanani ei koskaan katoa.
Jeesus Kristus on kirkon pää, ei K. Mäkinen, vaikka hän itse luulee jotain olevansa.
Lopettakaa tuo vuosia kestänyt jankutus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.
Siihen on värvätty herrojen ja rouvien kirkolliskokouksessa istumista satoja tunteja. Turhaakin turhempaa paskan jauhamista.
Syntiä ei pidä siunata ,eikä vihkiä. Mikään ihmeen avioliitto se on kahden ja miehen tai kahden naisen välisenä ? Ei ole vaikka kirkossa kuuluutettaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu