Yli 12 000 uutta Suomen kansalaista vuodessa

– Tavio: Kansalaisuuksia jaetaan kuin liukuhihnalta
https://www.suomenuutiset.fi/12-000-uutta-suomen-kansalaista-vuodessa-tavio-kansalaisuuksia-jaetaan-liukuhihnalta/

Tilastokeskus uutisoi tänään, että viime vuonna Suomen kansalaisuuden sai 12 219 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Määrä on suurempi kuin koskaan ennen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajan Ville Tavion mielestä kansalaisuuksia jaetaan kuin liukuhihnalta.

Tavion mukaan perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on eduskunnassa osoittanut pitävänsä nykyisiä kansalaisuuden saamisen kriteerejä liian vähäisinä.

PS vaatii kansalaisuuden ehtojen tiukentamista

Tavio ja yksitoista muuta perussuomalaisten kansanedustajaa jättivät eduskunnassa hiljattain lakialoitteen, jossa ehdotetaan kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentamista siten, että yleinen asumisaikavaatimus Suomen kansalaisuutta haettaessa nostetaan kymmeneen vuoteen. Nykyään kansainvälistä suojelua saava henkilö voi saada kansalaisuuden jo neljän vuoden Suomessa asumisen jälkeen.

– Neljässä vuodessa emme opi tietämään turvapaikanhakijoina saapuneista paljoakaan. Kymmenessä vuodessa selviäisi paremmin, ovatko he lainkuuliaisia ja ovatko he sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan, Tavio sanoo.

– Itävallassa asumisaikavaatimus kansalaisuuden saamiseksi on kymmenen vuotta. Tanskassa se on yhdeksän vuotta ja Saksassa kahdeksan vuotta. Suomen lainsäädäntöä pitää muuttaa näitä verrokkimaita paremmin vastaavaksi, Tavio sanoo.

Miten sitoutuvat Suomeen lyhyessä ajassa?

Tavio pitää mielenkiintoisena yksityiskohtana, että lähes kaikki eli 98 prosenttia Suomen kansalaisuuden saaneista pitävät myös entisen kansalaisuutensa.

– Mikä on neljässä vuodessa kansalaisuuden saaneen ja vanhan kansalaisuutensa säilyttäneen henkilön sitoutuminen Suomen puolustamiseen ja sen kulttuurin kunnioittamiseen? Minusta tätä on aiheellista kysyä. Ainakin perussuomalaisille suomalaisuus on paljon enemmän kuin vain juridinen asiantila, Tavio sanoo.

SUOMEN UUTISET
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

nbww kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu