Tietysti jos oikaistaan oikein reippasti ja karsitaan julkiset palvelut ja niiden tekijät minimiin, mutta silti vajaa 30 000 henkeä on aika pieni määrä ihmisiä ja onko edes järkevää pyörittää omaa valtiota noin pienellä porukalla. Ihan ensin vaikkapa kattavat sosiaali- ja terveyspalvelut. Mistä kaikki tarvittavat tekijät vai hommattaisiinko osa palveluista tarpeen mukaan toisesta valtiosta, yksityiseltä ja miten ja kenen kustannuksella? Kattava lainsäädännön luominen, osaavat tekijät, valvominen ja pyörittäminen eduskuntalaitoksineen, aika homma. Entä koulutus? Suhteessa porukan määrään hallinto voi olla tosi raskas ja samalla kuitenkin haavoittuvainen.
Olisiko Ahvenanmaan itsenäisyys edes mahdollista
Onnistuisiko-edes
070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.