https://www.luomus.fi/fi/satakunnan-saaksikamera
Satakunnan sääksikamera
Luomuksen sivuilla on jälleen mahdollisuus tutustua kalasääskiparin elämään reaaliaikaista kuvaa välittävän kameran avulla. Seurannassa oleva pesä sijaitsee Pohjois-Satakunnassa, ja sääkset ovat pesineet siinä vuodesta 2005 lähtien. Linnut eivät vielä ole palanneet muuttomatkalta (tilanne 10.4.), mutta tämä tapahtunee hetkellä millä hyvänsä. Viime vuonna pesällä nähtiin ensimmäinen sääksi 8.4.
Kuvanvälityksen virransyöttö perustuu etäohjattuun kevyeen aurinkosähköjärjestelmään. Pesän tasolle on asennettu maastoutettu ja etäohjattava kamera, josta kuva välitetään mobiiliyhteyden läpi kaiken kansan nähtäväksi YouTube-palveluun. Pesäkamera on virransäästösyistä päällä vain valoisaan aikaan. Aikaa pidennetään mahdollisuuksien mukaan pesinnän edistyttyä ja valon lisäännyttyä. Kuvanvälitysjärjestelmän puurakenneteknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi rakennusarkkitehti Seppo Pitkänen, aurinkosähköjärjestelmästä Juhana Pitkänen ja kokonaisuudesta diplomi-insinööri Hannu Kero. Hankkeen vastuullinen johtaja on intendentti Jari Valkama Luomuksesta. Mahdollisia häiriötilanteita voidaan luonnollisesti selvittää vain etänä ja rengastustilanteessa heinäkuussa.
YouTube kerää videosta muutaman tunnin historian, jota voi selata halutessaan taaksepäin. Painamalla "Live"-tekstiä pääsee takaisin reaaliaikaiseen kuvaan. Kuva toimii parhaiten tietokoneella ja mobiililaitteiden YouTube-sovelluksella. Sääksiparille on avattu oma Facebook-sivu, jonne päivitetään tietoa pesän tapahtumista.
Pesän kuvaukseen on hankittu asianmukaiset luvat sekä maanomistajalta että Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.
Mukavia katseluhetkiä!
Alma ja Ossi
3
1567
Vastaukset 3
Ei se lentäminen vaikeaa ole kun vähän harjoittelee, ensilentokin meni näin hienosti Martalta! https://www.youtube.com/watch?v=fdFLJW7U9zo
Tytöt toimiin näin? https://www.youtube.com/watch?v=nEOzOViHYe0
Pojat selvittää erimielisyydet puhumalla eikä heti tarvitse alkaa painimaan https://www.youtube.com/watch?v=4fNhbwdm6e8
Melkein 170 cm siipien kärkiväli joten aika iso lintu on
Sääksi on keskikokoinen petolintu, jonka siivet ovat hyvin pitkät ja kapeat. Sen pituus on 52–60 cm, ja siipien kärkiväli 152–167 cm. Naaras on koirasta isompi. Se painaa noin 1,5–2,2 kg ja koiras 1,2–2 kg.Tuolla Virossa meinasi käydä Sääkselle huono tuuri kun rengas luisui jalassa kynsiä kohti, takakynsikin oli nipussa mukana mutta nyt on rengas enää kahdessa kynnessä ja taittaa pian irrota kokonaan
Kuvista näkee tapahtumat https://www.luotio.com/forum/viewtopic.php?f=198&t=788&start=1080
Tuossa rengas jo lähellä irtoamista jos ei ole jo irronnut kokonaan https://img.aijaa.com/b/00694/14605916.jpg
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va792024Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661249Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251072- 1411038
- 93759
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa122740- 45707
- 59665
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60634
