Debsin make up

Huvitti katsella, kun Debs, ilmeisesti puuteroidulla meikkisiveltimellä häivytti kasvoiltaan kiiltoa, ei kerran, vaan useaan kertaan.
Sutimisesta huolimatta, tapaamisessa, naisen naama kuitenkin kiilsi monesta kohtaa.
Kuin se ei koskaan olisi nähnytkään minkäänlaista kiiltoa sitovaa puuteria.
Tuokin ehostamiseen keskittyminen tapahtui Moiran keittiönpöydän ääressä.
Samaan aikaan, kolkon ylimielisesti Ross Bartonin kanssa keskustellen.
Debbie ei ehostanut itseään esim.kylpyhuoneen peilin, tai makuuhuoneen peilipöydän ääressä. Ehkä Bartonin maatilalla ei ole muita paikkoja ehostamista varten.
Tyypillistä emmerdalea, naisten kaunistautuminen tapahtuu, jossain esim. pubin takahuoneen, tai jonkun kotona, mutta kuitenkin aina keittiössä.
Poikkeuksena ne Bernicen salongissa tälläytyvät.
Positiivinen huomio oli Debsin uusi hiuslook. Lyhennetyt hiukset ja niiden siististi tasatut latvat. Aikaisemmin Debsin hiukset, hapsoittivat rumasti, kuin hevosenhäntä.
6803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On sulla murheet...

Äänestä
  • Ei mielestäni mikään murhe, vaan huvittunut huomio.

    Äänestä

Menikö aloittajalta kaikki muu jaksossa tapahtunut ohi? Eikö kahden salaperäisen miehen ilmestyminen aiheuta pohdintaa mitä varten?
Bentleyn katosi ja kas kummaa niin lopulla hevosharjanen kopukka sai tilalle suunnasta toisen Bentleyn.

Äänestä

Kiinnitti huomiota Debbyn musta nippanappa vesirajaan ylettyvä"mekko". Esittää uskottavaa "business"naista, mutta pukeutuu liikeneuvotteluihin nippanappa vesirajaan ylettyvään minihameeseen ja toisen kerran saman mittainen mekko päällä. Eikä vähä mitään, kopsuttee aivan kauheilla, itselleen liian korkeakorkoisilla kengillä ja laihoilla tikkusäärillä ympäri maalaiskylän raittia. Siis niin epäuskottavaa kuin vain olla ja voi.

Äänestä

Olen ilmeisesti itsekin aina meikannut väärin. En todellakaan meikkaa kylppärin keinovalossa eikä makkarissa ole peilipöytää. Vaan jotenkin kummasti olen aina onnistunut meikit sutimaan naamaani, vaikka sitten keittiönpöydän ääressä. Se on muuten näppärää, kun pöytä on oikealla korkeudella ja siinä on tarpeeksi tilaa.

Äänestä

Mikähän siinä on, että Dinglen naisista (Charitystä ja Debbiestä) pitää väenväkisin, tehdä jotain kovia bisnesnaisia? Ökyautovuokraamoyrityksestä, on tehty nyt liian suuri ja mahtava firma osakkaineen. Kyseisistä naisista ei saa, fiksuja ja menestyviä bisnesnaisia, ei edes ulkoisen lookin voimalla. Ihan sama kuin Lisa Dingelestä yritettäisiin yht´äkkiä väkisin tehdä ulkoista lookia vaihtamalla, suuren yhtiön toimitusjohtajaa ja bisnesnaista.
Eiköhän näiden kahden roolisuorituksiin riitä se, että tökerösti tiskin takana käyttäytyvä Charity vaan myy edelleen viinaa pubissa ja Debbie hoitaa haalareissaan niitä, hinauspalvelu ja autokorjaamohommiaan, ulkoista lookiaan vaihtamatta.
Ei heille sovi tälläiset bisnekset, liiketapaamisineen. Joihin liitetään aina tätä, kornia reiden ja rintavaon esittelyä ja keimailua korkkareissa ja minihameissa.
Ei naisten tekemässä bisneksessä tälläistä tarvita. Ellei ole ilotalon pitäjä, tai sen alan yksityisyrittäjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiiltokasvo kirjoitti:

Huvitti katsella, kun Debs, ilmeisesti puuteroidulla meikkisiveltimellä häivytti kasvoiltaan kiiltoa, ei kerran, vaan useaan kertaan.
Sutimisesta huolimatta, tapaamisessa, naisen naama kuitenkin kiilsi monesta kohtaa.
Kuin se ei koskaan olisi nähnytkään minkäänlaista kiiltoa sitovaa puuteria.
Tuokin ehostamiseen keskittyminen tapahtui Moiran keittiönpöydän ääressä.
Samaan aikaan, kolkon ylimielisesti Ross Bartonin kanssa keskustellen.
Debbie ei ehostanut itseään esim.kylpyhuoneen peilin, tai makuuhuoneen peilipöydän ääressä. Ehkä Bartonin maatilalla ei ole muita paikkoja ehostamista varten.
Tyypillistä emmerdalea, naisten kaunistautuminen tapahtuu, jossain esim. pubin takahuoneen, tai jonkun kotona, mutta kuitenkin aina keittiössä.
Poikkeuksena ne Bernicen salongissa tälläytyvät.
Positiivinen huomio oli Debsin uusi hiuslook. Lyhennetyt hiukset ja niiden siististi tasatut latvat. Aikaisemmin Debsin hiukset, hapsoittivat rumasti, kuin hevosenhäntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu