Kuinka moni helluntailainen on helluntailainen sillä perusteella, että on syntynyt helluntailaisessa kodissa helluntailaiselle avioparille?
Sukulaishelluntailaiset
Steyr
5409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kukaan ei ole uskovainen ilman omaa uudestisyntymää.
johonkin kuuluminen on suunnilleen samantekevää päämäärän kannalta.
Missähän vaiheessa helluntailaisnuoriso tehnee oman uskonratkaisunsa ja sen sitten julkisesti tunnustaa seurakunnan edessä?
Tai tarvinneeko nuorison tehdä henkilökohtaista uskonratkaisua laisinkaan, kun on syntynyt helluntailaiseen kotiin ja saanut opastusta oikeasta tiestä kaiken aikaa, sekä osallistunut vanhempiensa kanssa rukouksiin kotonaan ja seurakunnassa?
Kuinka moni luterilainen on luterilainen sillä perusteella, että on syntynyt luterilaisessa kodissa luterilaiselle avioparille
Suurin osa suomalaisista, koska luterilaisuus on valtauskonto Suomessa.
Tämä on sama kuin kysymys siitä kuinka moni demari on demari sillä perusteella että on syntynyt demari vanhemmille? Vastaus; ei kukaan automaattisesti, mutta moni (ei kaikki) kulkee vanhempiensa kanssa samaa uskonnollista tai aatteellista polkua. Sukutausta ja kasvatus vaikuttaa, mutta on myös niitä, jotka valitsevat tietoisesti toisin kuin lapsuudessa on opetettu.