Euroopan neuvoston komitealta TAAS MOITTEITA SUOME

34346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Mitenkä tuo on mahdollista EU Suomessa ?

Äänestä
  • Valikoiva kuulo hallituksella ja vähät välittää. Sillä lailla se on mahdollista. Näkeehän tuon hallituksen toimintamenttaliteetin jos siitäkin jotta vähä väliä törmätään perustuslakiin. Otetaan ne suuntaviivat jotka itselle sopii Eu:n taholta ja muille asioille annetaan piut paut.
    Kertoo syvästä moraalin puutteesta,sillä kansakunnan hyvinvointio on se jonka pitäisi mennä päätöksenteossa etusisjalle kunkin puoluetahon omien intressien edelle,vaan kun ei mene.

    Äänestä

  • Sipilä alkoi itkeä heti kun EU meinasi Suomen maataloustukea leikata joka on Euroopan ylivoimaisesti korkeinta (1,80), puolet korkeampi kuin toisiksi eniten maataloustukea saavassa Euroopan maassa (0,90) ja 6x korkeampaa kuin EU-maissa keskimäärin (0,28).
    Myös kokoomuksen ja kepun ajamaa omistuksia piilottavaa hallintarekisterilakia EU vaatinut vaikka porvarihallitus muuta valehteli. Euroopan neuvoston moitteita Suomen aivan liian alhaisesta perusturvan ja työttömyysturvan tasosta porvarihallitus sen sijaan ei ota kuuleviin korviinsa. Sipilän Kepu ja Orvon Kokoomus ovat arvovalintansa tehneet.

    Äänestä

  • Se on mahdollista, kun ministereinä on ihmisoikeusrikkojia, kuten sinisten Lindström ja Mattila.

    Seuraavaksi he laittavat lapset työleireille.

    Äänestä

  • Matuille, mustalaisille ja muille loisille pitää olla kaikki viimeisen päälle ja tukia enemmän kuin EU määrää, mutta kun niitä veroja maksanut jää työttömäksi, eikä iän takia sakaan enää työtä, ei haluta antaa mitään. Eläkeikää vaan ylemmäksi, että miehet menisi töistä suoraan hautaan, akat kevyitä töitä tehneinä saisi tehdäkin pitempään kun eläkkeet käyttävätkin tai sitten maksakoot enemmän.

    Äänestä

Kepuporvari Sipilän hallitus jatkaa köyhiä ja sairaita suomalaisia kurjistavaa säästö ja leikkauspolitiikkaansa itsepäisesti ja julkeasti.

Äänestä
  • On kohtuus heitetty roskakoriin. Tuollaista vastaan sitä vielä väsäillään loppumattomia aktiivimalleja ja leikataan olemattomasta.

    Äänestä

No löytyhän nyt sit ainaki yks laji EU-direktiivejä joita Suomessa ei noudateta jopa etuajassa!? :/ Jos kyseessä on OMAN maan kansalaisten köyhien asema, niin siihen ei kyllä puututa millään lailla, mut ans olla jos joku etelän-vetelän maan asukas tarttee taas miljardeja suomalaisveronmaksajilta törsäilyrahaa, ni jo kopahtaa nuija pöytään parissa viikossa!? :/

Äänestä

Ensin pitää ajaa rikkaiden asemaa Ja matujen maajussien

Äänestä

Tuo on täyttä huuhaata, koska tuossa ei ole huomioitu kuin työttömyyskorvaus. Tosiasiassa työtön saa Suomessa em. korvauksen lisäksi asumis- ja toimeentulotukea. Kalja- ja tupakkarahaa jää käyttöön noin 500 euroa /kk, joka on hyvin runsaasti.

Muutakaan Viroon jos Suomen sosiaaliavustusten taso ei miellytä.

Äänestä
  • Kaikki ei saa.Suomen sosiaaliturva on pitkälti harkinnan varainen. Suomessa ei ole perusturvaa käytössä. .Asummistuki on riippuvainen asumiskuluista, eikä se ole täysimääräinen Lisäksi sevoidaan myös evätä samaan ruokakuntaan liittäen henkilöitä. Toimeentulotuki on riippuvainen omaisuuden määrästä ja on myös sidottu ruokakunnan tuloihin,joten kaikki eiväyt sitä saa.Käytänössä on ihmisiä jotka ovat pelkän työttömyyskorvauksen varassa ja viimesijassa se on tuo työmarkkinatuki eli leikattuna n.490 /4vko.

    Voidaan myös todeta,että valtiollisten oikeustoimien,jollaiseksi lainsäädännön kautta asioihin puuttumista ja ohjailun on katsottva olevan on aina oltava kansalaisille tasapuolista ja heidän on kyettävä voida vastata toimiin tosiaoloja vastaavastai.Toimet joita ei lain alainen voi täyttää ovat kohtuuttomia,kuten tähän asti on aktiivimallin osalta ollut työttömän mahdoton järjestää itselleen työvoimavirabnomaisen palveluita,joita ilman hän on mahdollisesti jäänyt ,kuten käytänössä on tapahtunut,ilman omaa syytään. Tuo on johtanut sosiaaliturvan kyseisen viimesijaisen leikkaukseen . Aivan yhtä mahdoton on vaatimus työstä,jonka johdosta työtön on siinä asemassa kuin on. Aktiivimallin vaatimukset ovat olleet tosioloja vastaamattomia ja selkeä tarkoitus on ollut leikata työttömien turvaa tuon myötä.

    Jatkot tuollaisille toimille joiden tiedetään olevan selkeästi epäinhimillisiä ja tosioloja vastaamattomia on rinnastettavissa kiusaamiseen ja toimien nähträvä olevan tosioloista piittamattomia. Visuaalisena sekokielenä asiaa voisi kuvatra siten että kiusattu ajetaan nurkkaan yhä enenevässä määrin valtiollisin toimin .

    Tuollaisella kiusaamisella on usein yksilötasolla seuraamuksena välitön yhteenotto.Mikäli tuo katsantokanta laajennetaan valtiollisiin mittapuihin voi sanoa leikitävän tulella, sillä aktiivimallin kaltaisin kaavaiollun jatjkotoimin on vaarana ihmisten radikalisoituminen kun selkeä vuorovaikutus kansalaisten ja valtion hallinnon välillä katkeaa ja toimien kohtuullisuuden kadotessa. Lopputulos ei voi olla millään muotoa toivottava kenenkään kannalta ,sillä pahimmassa tapauksessa jolta kulta päästetään ilmat pihalle.

    Olisi aika havahtua päättäjien taholta ,ennenkuin tässä maassa sattuu ja tapahtuu jotain peruuttamatonta. Nyky meno suorastaan hirvittää ja hävettää tavallista kulkijaa.

    Äänestä

  • herätkääjo kirjoitti:

    Kaikki ei saa.Suomen sosiaaliturva on pitkälti harkinnan varainen. Suomessa ei ole perusturvaa käytössä. .Asummistuki on riippuvainen asumiskuluista, eikä se ole täysimääräinen Lisäksi sevoidaan myös evätä samaan ruokakuntaan liittäen henkilöitä. Toimeentulotuki on riippuvainen omaisuuden määrästä ja on myös sidottu ruokakunnan tuloihin,joten kaikki eiväyt sitä saa.Käytänössä on ihmisiä jotka ovat pelkän työttömyyskorvauksen varassa ja viimesijassa se on tuo työmarkkinatuki eli leikattuna n.490 /4vko.

    Joo mutta jokainen saa kuitenkin sen toimeentulotuen verran rahaa näppiin, vaikka asumiskulut olisivat mitkä. Noin 500 /kk.

    Totta kai omaisuus pitää realisoida. Eihän toimeentulotukea rikkaille makseta, vaan sellaiselle joka on sen tarpeessa.

    Äänestä

  • Kokoomustrolli taas valehtelemassa tapansa mukaan.

    Äänestä

  • rahaa.tulee kirjoitti:

    Joo mutta jokainen saa kuitenkin sen toimeentulotuen verran rahaa näppiin, vaikka asumiskulut olisivat mitkä. Noin 500 /kk.

    Totta kai omaisuus pitää realisoida. Eihän toimeentulotukea rikkaille makseta, vaan sellaiselle joka on sen tarpeessa.

    Linkki "tietoosi" kokoomusloinen. muutoin huuhaata.

    Hyvä kommentti. Kiitos.

    Äänestä

  • rahaa.tulee kirjoitti:

    Joo mutta jokainen saa kuitenkin sen toimeentulotuen verran rahaa näppiin, vaikka asumiskulut olisivat mitkä. Noin 500 /kk.

    Totta kai omaisuus pitää realisoida. Eihän toimeentulotukea rikkaille makseta, vaan sellaiselle joka on sen tarpeessa.

    Ja jos tarvii saada uusi älypuhein, tiskikone tai joku muu lelu, niin saa lisäksi harkinnanvaraista toimeentulotukea.

    Äänestä

  • Linkki "tietoosi", muutoin huuhaata.

    Äänestä

  • lisäksi.että kirjoitti:

    Ja jos tarvii saada uusi älypuhein, tiskikone tai joku muu lelu, niin saa lisäksi harkinnanvaraista toimeentulotukea.

    Ei kantasauomalainen vaan vain matut.

    Äänestä

  • cfldkjdh kirjoitti:

    Ei kantasauomalainen vaan vain matut.

    Korjaus: kantasuomalainen.

    Äänestä

  • 491.21e kirjoitti:

    Äänestän vasemmistoliittoa, mutta tässä kuitenkin kaipaamasi linkki.

    http://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maara

    Olet yksi palstan kokoomustrolleista joten et takuulla äänestä Vasemmsitoliittoa. Epäonnistuit valehtelussasi trolli.

    Äänestä

  • lkfthdsg kirjoitti:

    Olet yksi palstan kokoomustrolleista joten et takuulla äänestä Vasemmsitoliittoa. Epäonnistuit valehtelussasi trolli.

    Olen aina äänestänyt vasemmistoliittoa, paitsi silloin kun sitä ei ollut vielä olemassa. Silloin äänestin SKP:tä. Vanhempani olivat jyrkkiä kommunisteja ja heiltä olen oppini ammentanut.

    Toivottavasti olet onnellinen linkistä.

    Äänestä

  • rahaa.tulee kirjoitti:

    Joo mutta jokainen saa kuitenkin sen toimeentulotuen verran rahaa näppiin, vaikka asumiskulut olisivat mitkä. Noin 500 /kk.

    Totta kai omaisuus pitää realisoida. Eihän toimeentulotukea rikkaille makseta, vaan sellaiselle joka on sen tarpeessa.

    Ei saa. Asumiskuluissa on maksimi. Useimmille ei jää käyttörahaa kuin muutama kymppi. Lisäksi sosiaaliavustusta ei saa jos omistaa jotain, esim. polkupyörän. Se pitää ensin myydä.

    Äänestä

  • Haistapa nyt vittu. PITÄISI jäädä jotain 480€, mutta jää vian satanen kun niitä harkinnan varaisia ei kela-akat ainakaan miehille myönnä.

    Maajussit ostaa tukiasilla kaiken mahdollisen mönkijöistä luksus autoihin, mutta työttömällä ei saa olla edes yli 2000€ autoa. Eipähän sitäkään noudateta yh-akkojen kohdalla, vaan niille tuet juoksee ja maksetaan asuntolainatkin toisten verorahoista.

    Äänestä

Mitä Sipilä ja kumppanit tekevät asialle?

Äänestä

Klaarataan iljaisuudessa. Ei niiden kaikkea tarvitse nähdä.

Äänestä

Sdp ottaa heti kaikki elintasoturistit täysihoitoon en kyllä ymmärrä missä se rahasampo on josta he kauhoo rahaa kun lupasivat eläkkeisiinkin 100e lisää ainut järkevä puolue on Ps

Äänestä
  • Rahaa saadaan rikkaiden verotusta kiristämällä. Myös pörssivero on otettava käyttöön ja kaikkea pörssikaupankäyntiä verotettava ainakin 0,1 prosenttia. Tätä veroa voidaan pitää myös askeleena robottiverolle, koska pörssikauppaa käyvät hyvin pitkälti robotit.

    Äänestä

  • robottiverot kirjoitti:

    Rahaa saadaan rikkaiden verotusta kiristämällä. Myös pörssivero on otettava käyttöön ja kaikkea pörssikaupankäyntiä verotettava ainakin 0,1 prosenttia. Tätä veroa voidaan pitää myös askeleena robottiverolle, koska pörssikauppaa käyvät hyvin pitkälti robotit.

    Oikeassa olet.

    Äänestä

  • Kepu Sipilän hallituksella on Suomen mamutusennätys kesältä 2015 jolloin Sipilän hallitus päästi Suomeen noin 34 000 paperitonta ulkomaalaista.

    Äänestä

Joko pölö työministeri olisi selvinpäin ja ymmärtäisi itse olevansa valtakunnanpelle.

Äänestä

Siinähän puhutaan juuri työmarkkina tuesta , joka on harkinnanvarainen kun on ensin saannut ansiosidonnaista tai peruspäivärahaa. ja sitten tippuu työmarkkinatuelle ja jos siellä tilillä on kymppitonni niin aivan varmasti pienenee työmarkkinatuki ja turha silloin on sossun luukulle mennä. Kyllä se rupeaa tuntumaan jos kuukaudessa saa enää 300-400 € /kk käteen.

Äänestä

Kepuporvari Sipilä ummistaa korvansa Euroopan neuvoston komitean kritiikille paatunut ahne porvari kun on.

Äänestä

nosto

Äänestä

Kommentoi aloitusta

fksjsgq kirjoitti:

LLE perusturvan heikosta tasosta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806152201015807_u0.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu