Hanko - lapsiystävällinen kaupunki?

NuorissaOntulevaisuus

Mitä kaupungissamme tapahtuu, nyt tuntuu että menee lujaa ja väärillä raiteilla!

Eikö kaupunkistatuksen tarkoituksena olekin tuottaa palveluja kaupungin asukkaita varten, kehittää kaupungin viihtyisyyttä ja pitää talouden menot kurissa!?
Miksi Hangossa puhutaan lapsiystävällisestä kaupungista, onko se vitsi? Missä lapsiystävällisyyteen pyritään?

18

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinsemennee

      ”Lapsiystävällisyys tarkoittaa UNICEFin mukaan sitä, että lapsen oikeudet toteutuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että:

      Lapsiystävällisessä kunnassa lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti kunnan asukkaina. Heidät otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Jokaiselle lapselle turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.
      Lapsi- ja nuorisopolitiikan ohjenuorana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Kunnan päätöksenteossa hyödynnetään lasten ja nuorten tietämystä omasta arjestaan ja arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia. Lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa.
      Sekä lapsille että aikuisille tiedotetaan lapsen oikeuksista. Lapsia ja nuoria rohkaistaan toimimaan kansalaisyhteiskunnassa ja he kokevat olevansa lähiyhteisönsä arvokkaita jäseniä.”
      https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-suomessa/lapsiystavallinen-kunta/kunnat/

    • lapsienkanssavaiilman

      Lapsiystävällisyys arvioidaan perheiden kautta. Missä on hyvä asua? Sitä ei päätä lapset vaan perheen vanhemmat tai vain yksi YH-vanhempi. Lapsiystävällisyys on monen tekijän summa. SPA ja golf-kenttä eivät tee kaupungista lapsiystävällistä. Pyöräily- tai jalankulkuystävällkisyys ovat helpommin arvioitavissa kuin lapsiystävällisyys. Ne molemmat ovat myös lapsien käyttämiä liikkumismuotoja. Kysymällä vanhemmilta saa vastauksen. Kuinka ystävällinen kaupunki on asua ja miten siitä voisi tehdä paremman? Tärkein kysymys on: miksi pitäisi?

      Unisefin jutut ovat kehitysmaiden tarpeisiin. Meillä on asiat hyvin, mutta voisivat olla paremmin. Paikkakunnat ovat kilpailutilanteessa. Panostetaanko Hangossa lapsiin vai eläkeläisiin, hankolaisiin vai toispaikkakuntalaisiin? Niin tai näin, perheiden vanhemmat valitsevat asuinpaikan.

    • Lasten_paratiisi

      Eikö muka Hanko ole lapsiystävällinen??
      Minusta aivan erityisen lapsiystävällistä on kaupungin keskuskoululla järjestämä lounasruokailu kaikille kaupungin lapsille nyt vielä koko kesäkuun ajan. (about ainoana koko maassa) Vai eikö muka kelpaa? Itse asiassa ystävällistä koko perhettä kohtaan!

      Viihdykettä on Feffepark ja skeittipuisto ja pienimmille Kirkkopuisto, puhumattakaan kaikista rannoista ja erityisesti lapsiystävällisestä Plagenin rannasta karuselleineen, minigolfeineen ja kohta on myös lasten autorata.
      Noiden kaupungin tarjoamien ilmaisten mahdollisuuksien lisäksi täällä on mahdollisuus vaikka mihin jos vähän maksaa! Erilaisia leirejä ja kursseja, taidetta, luovaa toimintaa, ratsastusta, purjehdusta yms yms

      Pitäisköhän välillä poistua koneen ääreltä ja omasta pihasta ja katsella vähän ympärilleen? Mitä ihmeen erikoispalveluja ne teidän lapset muka tarvitsisivat?

      Jos teidän lapsia ei kohdella ystävällisesti niin katso peiliin!

    • Hävetkää

      Olipas siellä ”mr Friendly” taas äänessä! Yleensä ajatellaan kokonaisuuksia, ei välttämättä sitä omaa napaa, omaa lasta, joku voi olla myös lapseton ja ajatella vaikkapa kummilastaan tms.
      Hankoon kaivattaisiin elämää ylipäätään! Nuorten paikkoja, baareja, vaateliikkeitä, ostoskeskus, Disco! Nuorille tekemistä, harrastusmahdollisuuksia, ajanvietettä.
      Tämänhetkinen satsaus lapsiin ja nuoriin on nappikauppaa.
      Verrattuna siihen miten isot pojat rahoillaan leikkivät, täytetään satama- allasta, siirretään kaapeleita, kaavoitellaan, niin tähän verrattuna kesäkuukauden ruoka-annosjakelu on mitätöntä!

      • Ihmekitinää

        Kaupunginko niitä kauppoja, baareja, harrastuksia, ja diskoja pitäisi perustaa? Höpö höpö! Jos ei ole ihmisiä ei ole elämää. Toiminnan pitäisi kannattaa, ei niitä aktiviteettejä kukaan tappiokseen perusta. Pitäkää edes niitä pystyssä jotka vielä täällä toimivat!

        Kesällä tapahtuu ja kaupungissa on elämää (kiitos vihattujen hesalaisten) sopii nauttia edes silloin.


    • Www766

      Lapsiperheellä jää 500 euroa enemmän käteen Helsingissä kiitos korkean veroäyrin, siinä lapsiystävällisyyttä kyllikseen. Sossun asiakas jos on niin silloin ei veroäyrillä tietenkään niin väliä.

    • Whatthefuck

      Sori vaan, mutta Hangossa selviää paljon pienemmillä kuluilla eli käteen jää enemmän!

    • kuntalainen

      Ei kaupunki perusta kauppoja, mutta uimahalli on kunnan peruspalvelu kaikenikäisille.

      • Hoppisjön

        Varmaan rakennettaisiin jos olis rahaa. Vaan eipä taida koskaan olla sellaista rahaa. Kaupungissa on 8500 asukasta joista pieni klikki on erikoistunut kampittamaan jokaista projektia joka toisi kaupunkiin rahaa ja elämää.

        Niitä peruspalveluja on myös terveyspalvelut, sosiaalitoimi, työttömyyden hoito etc väittäisin ettei uimahalli ole priorisointilistalla ihan top tenissä .


      • asenneratkaiseekaiken
        Hoppisjön kirjoitti:

        Varmaan rakennettaisiin jos olis rahaa. Vaan eipä taida koskaan olla sellaista rahaa. Kaupungissa on 8500 asukasta joista pieni klikki on erikoistunut kampittamaan jokaista projektia joka toisi kaupunkiin rahaa ja elämää.

        Niitä peruspalveluja on myös terveyspalvelut, sosiaalitoimi, työttömyyden hoito etc väittäisin ettei uimahalli ole priorisointilistalla ihan top tenissä .

        Uimahalli pitäisi olla top viidessä. Tässä puhutaan lapsiystävällisyydestä. Uimahalli sopii siihen teemaan. SPA:n pääsymaksu 10/20 eur ja 140 cm syvä allas eivät sovi siihen teemaan. Koululaisten uimaopetus on pakollista. Lapsiystävällisessä kaupungissa se hoidetaan kunnolla. Rahaa on. Sitä riittää joka vuosi kymmeniä miljoonia satamaan, nytkin investointi meneillään, jonka hintalappu 28 miljoonaa. Rahaa on. Päättäjiltä puuttuu oikea asenne, minkä takia väki vähenee. Sitten kun panostetaan ihmisiin satamalaitureiden sijaan, alkaa tapahtumaan. Uimahalli on panostamista ihmisiin. Väki vähenee 150 henkeä/vuosi, mikä tarkoittaa verotuloissa 0,5 miljoonaa vähemmän kertautuvasti ja kumuloituvasti... Eikö huoleta?


      • PortofHanko

      • totuustyhmyyttäparempi

        Et oo tosissas. Sataman takia Hangolla on Suomen korkein velkataakka, koska helvetin hyvät investoinnit satamaan eivät ole maksaneet itseään takaisin.


      • Hiljaa_hyvää_tulee
        totuustyhmyyttäparempi kirjoitti:

        Et oo tosissas. Sataman takia Hangolla on Suomen korkein velkataakka, koska helvetin hyvät investoinnit satamaan eivät ole maksaneet itseään takaisin.

        Hiljaa hyvää tulee.
        Hangon satama Oy on yhtiöitetty vasta vuonna 2013, josta lähtien sen liiketoiminta on tasaisesti kasvanut ja se tuottaa voittoa omistajalleen, eli Hangolle!
        Sataman liikevoitto on 33%

        Kaupungin tiedotuslehdestä:

        ”Noususuhdanteen myötä kasvaneet verotulot, kerta- luontoiset myyntitulot ja tiukka kulukuri mahdollistivat erinomaisen tuloksen.
        Tilikauden ylijäämä oli peräti 3,1 miljoonaa euroa, kun talousarviossa oli tavoitteena nollatulos.
        Hyvän tuloksen ansiosta myös velkaantuminen katkesi – velkoja saatiin vähennettyä 3,5 miljoonalla eurolla.
        Työttömyysaste laski vuoden 2017 aikana 10,3 %:iin, kun se vuoden 2016 lopussa oli 13,1 %.

        Konsernitasolla tulos oli vieläkin parempi. Konserniin kuuluvat kaupungin lisäksi osakkuusyhtiöt ja tytäryhtiöt, joista suurimpia ovat Hangon Satama Oy ja Hangon Vuokratalot Oy. Hangon Satama Oy:n toiminta on hyvässä kasvussa ja yhtiö on erittäin kannattava.
        Kaikissa Hangon satamissa (Länsisatama, Ulkosatama ja Ko- verhar) on meneillään merkittäviä laajennusinvestointeja.

        Konsernin tulos oli peräti 7,4 miljoonaa euroa. Konsernin velat vähenivät 1,5 miljoona euroa, vaikka investointimenot olivat 14,5 miljoonaa euroa.”


      • talouskuntoon

        Talouden ylijäämä 3,1 miljoona sisältää poikkeuksellisia tuloja yli 2 miljoonan edestä, Oikaistu voitto on alle miljoonan. Se on pieni, mutta hyvä että on plussalla.

        Sataman lainojen maksu vie kymmeniä vuosia tapauksessa, että lainaa ei oteta lisää. Voi syntyä tilanne, että Hangon kaupunki on pakoitettu myymään sataman osakkeet, että se pystyisi lyhentämään lainan valtiovarainministeriön edellyttämälle tasolle. Jos satamainvesoinnit olisivat olleet hyvin kannattavia, niin meillä ei olisi lainaa ja kunnan veroäyri olisi kuin Kauniaisissa. Ei ole. Se on totuus.

        Vuotuiset korkomenot ovat luokkaa miljoonan (matala korkotaso). Miljoona joka vuosi "kankkulan kaivoon". Mitä voisi tehdä miljoonalla? Joka vuosi!


    • Näinmeneetoiveet

      Joku voisi perustaa nuorten baarin, jossa saisi hengailla ihan joka ilta ja radan pohjoispuolelle tietysti, missä asutaan!

      • Aktiivisuutta

        Joku? Perusta itse!


      • passiivisuusmalli_II

        Kunta voisi perustaa, ja tietenkin verovaroin myös tarjota ilmaiset viinat ja tupakat.


    • Ideoita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe