Sainko viestin liittyen parisuhteeseeni?

einiintosissaan

Ajattelin aivan ohimennen tänään, että jos saan jonkun merkin eräältä ihmiseltä niin se on viesti ylempää harkita suhdettani tosissaan uudemman kerran. Ajattelin asiaa vitsillä, koska todennäköisyys oli hyvin olematon, emme ole olleet hetkeen yhteyksissä, ja tämä merkki olisi vieläpä tapahtunut somen välityksellä.

No, en saanut viestiä tai tykkäystä kuviini tai mitään vastaavaa. Mutta sydän pomppasi kun katsoin viestilistaa jossa oli henkilön nimi, joskin viesti oli vain automaattiviesti että henkilö on liittynyt kyseiseen sovellukseen.

Heti mieleeni tuli kuitenkin tuo aiemmin ajattelemani asia, tuntui ja tuntuu vieläkin hassulta yhteen sattumalta. Ajattelin asiaa tänään ja joidenkin tuntien sisällä siitä tuo tapahtui. En varsinaisesti usko enkeleihin, mutta olen avoin ja kiinnostunut ja pidän sitä mahdollisuutena. Tuntuu myös useat merkit pitäneen paikkansa.

Summaatteko sattumalla vai merkillä? - toivon laihasti saavani muutakin kuin trolleja ja turhia kommentteja, mutta varmaan niitäkin olisi ihan hupaisaa lukea. :)

2

287

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • einiintosissaan

      Koska nyt tempauduin tähän - vieläkin puoliksi vitsillä - mukaan, niin menin enkelisivulle josta nostetaan enkelikortti kysymäänsä tilanteeseen. Kysyin juuri tuosta viestistä, että oliko se vain merkki vai enemmän.

      Kortissa sanotaan heidän juuri viestineen ja jättäneen merkkejä minulle, ja lisäksi muuta mm. unien kautta viestinnästä. Miten sattuikin tulemaan kortti joka oli täysin vastaus kysymääni! Toki moni muukin vastaus olisi voinut kuulostaa oikealta, mutta kysyin selvästi viestistä ja merkeistä. Hullunkurista!

    • blaa-blaa-blaa

      “We don't see the world as it is, we see it as we are”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1693
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1300
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      219
      936
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      867
    5. Kuinka lähellä hän asuu?

      🤗
      Ikävä
      55
      766
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      737
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      725
    8. 89
      691
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      198
      637
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe