Liiton alasajosta koitui hetkellinen säästö

alasajo

Vapaa-ajattelijain liiton tulos oli pitkästä aikaa plussalla. Vuonna 2017 tulos oli 431,45 euroa. Tulokseen vaikutti keskeisellä tavalla palkkakulujen lasku: 10 476 euroa säästyi, koska liiton ainoa palkattu työntekijä lähti sairauslomalle 1.4.2017 eikä palannut töihinsä.

Ilman tätä säästöä liiton tappiotehtailu olisi jatkunut. Kyseessä on kuitenkin ns. Pyrrhoksen voitto.
Palvelun huononeminen näkyi välittömästi liiton toiminnassa. Tämä johtaa taas liiton toiminnan heikkenemiseen ja sitä kautta syö tuloja.

Ongelman perussyy on tietenkin se, että liitto ei kykene organisoimaan kiinnostavaa toimintaa. Yhdessä riitelyn, erottamisten ja muiden jäsenpotentiaalia vähentävän toiminnan kanssa tämä johtaa jäsenmäärien laskuun, joka taas johtaa säästötoimiin. Uudet säästötoimet puolestaan verottavat toimintaa ja noidankehä on valmis.

Ennakoin jo aiemmin palstalla, että liiton taloudellinen tulos tulee paranemaan työntekijän sairausloman ja sittemmin erottamisen jälkeen. Se on kuitenkin vain ohimenevä välivaihe alasajossa, joka tulee jatkumaan.

Lyhyesti sanottuna: talouden tasapainottuminen on vain hetkellinen merkki liiton alasajon jatkumisesta.

23

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AlasVAL

      Liitto tuhoaa itse itsensä. Hyvä niin. Vapariliitosta ei tule enää mitään. Alas vaan, jotta jotain uutta ja parempaa voi syntyä.

    • Lukuje.nousu
      • hyhhyhhuijaaa

        Toivotaan toivotaan toivotaan.... Pitäisi sinunkin ymmärtää, että valehtelemalla, kiusaamalla ja massaerottamisilla kaivatte vain omaa hautaanne. Ja sitten toivotaan toivotaan toivotaan…

        Naurettavaa!


      • Lukuje.lasku

        Virallista optimismia. Olet ed. vuosina jauhanut aina miten hyvin pyyhkii. Ja sitten on taas nähty, miten alasajo on edennyt. Valehteletko tarkoituksella vai elätkö oikeasti noin kaukana todellisuudesta?


      • Vaparitrumpismi
        Lukuje.lasku kirjoitti:

        Virallista optimismia. Olet ed. vuosina jauhanut aina miten hyvin pyyhkii. Ja sitten on taas nähty, miten alasajo on edennyt. Valehteletko tarkoituksella vai elätkö oikeasti noin kaukana todellisuudesta?

        Hulluimmat valehtelijat uskovat itsekin valheitaan, esim. Trump. Vapareissa on paljon samantyyppisiä henkilöitä.


    • kdsjJvvv

      Aloittajan esittämä skenaario vaikuttaa varsin uskottavalta. Vaparit eivät pysty esittämään vaihtoehtoista skenaariota, minkä voi päätellä siitä, että he ovat hiljaa. Tätä vauhtia vaparien ääni tosiaankin hiljenee.

      • EroaVapareista

        Liekkimalja sammuu vääjäämättä. Mitäpä sitä enää aikailemaan jäsenenä, koska se on joka tapauksessa turhaa ajan ja rahan hukkaa.


      • Rationaalisest
        EroaVapareista kirjoitti:

        Liekkimalja sammuu vääjäämättä. Mitäpä sitä enää aikailemaan jäsenenä, koska se on joka tapauksessa turhaa ajan ja rahan hukkaa.

        Eroaminen vapareista on rationaalista.


    • tuhlurivaparit

      Miten vaparien talous voi olla noin kuralla, vaikka valtio kaataa saavilla rahaa niille?

      • Lukijan_kysymys

        Liiton johto on täysin osaamatonta sakkia. Jos ne osaisivat jotain, liiton jäsenmäärä ei tippuisi.

        Pitää ihan kysyä, mihin tarvitaan liittoa, joka tuhoaa vapaa-ajattelun?


    • antivaparinnumero.666

      "Ongelman perussyy on tietenkin se, että liitto ei kykene organisoimaan kiinnostavaa toimintaa. "

      Valitettavasti tuossa on perää. Liitto ei kykene yhdistämään uskonnottomia. Toisaalta se olisi aika huolestuttavaa jos huomattava osa suomalaisista kannattaisi pohjoiskorealaistyyppistä sensuuria.
      Epäilemättä kohta saamme taas linkin josta voisi käydä lukemassa tavoitteista, jotka voisivat yhdistää uskonnottomia. Niinhän ne ovat jo vuosia tehneet *sarkastinen huomautus*

      • tukipoisvapareilta

        Vaihtoehtona on yrittää olla hiljaa, jotta ikävä asia painuisi pois keskusteluagendalta. Vaparit saavat kokoonsa nähden valtavaa valtiontukea, mutta rahassa kylpeminenkään ei auta. Liitto on surkea.


      • Lukijan_kysymys
        tukipoisvapareilta kirjoitti:

        Vaihtoehtona on yrittää olla hiljaa, jotta ikävä asia painuisi pois keskusteluagendalta. Vaparit saavat kokoonsa nähden valtavaa valtiontukea, mutta rahassa kylpeminenkään ei auta. Liitto on surkea.

        Korjaan sen verran, että liiton johto on surkea. Eivätkö tajua erota tuon massiivisenkaan epäonnistumisen jälkeen?


      • Hyhhyhhuijaaa
        Lukijan_kysymys kirjoitti:

        Korjaan sen verran, että liiton johto on surkea. Eivätkö tajua erota tuon massiivisenkaan epäonnistumisen jälkeen?

        Liiton johto tarvitsisi mielenterveyspalveluita. Ongelmat alkavat olla sitä luokkaa.


      • AlasVAL
        Hyhhyhhuijaaa kirjoitti:

        Liiton johto tarvitsisi mielenterveyspalveluita. Ongelmat alkavat olla sitä luokkaa.

        Liitto on Suomen surkein yhdistys!


    • Eipäyllätä

      Eli heikkeneminen jatkuu. Mikä ei yllätä, kun johdossa on ketä on.

      • Surkeaesitys

        Vuosi tai kaksi ja sukelletaan alle tonniin.


      • Hevarillt
        Surkeaesitys kirjoitti:

        Vuosi tai kaksi ja sukelletaan alle tonniin.

        Erittäin todennäköinen skenaario.


      • Luk.lis

    • Sekundaar

      Ei länsimaista nuorisoa kiinnosta ”neuvostojen” perustaminen ja typerät baareissä järjestetyt känniset keskustelupaneelit joissa omasta mielestään oikeassa olevat taputtelevat toisiaan selkään.

      • Lukija.huom

        Tällä viikolla kokoonnuttu myös yliopistollisessa tutkimuskeskuksessa Turussa sekä Forssan kirjaston kokoussalissa. Viime viikolla Helsinkissä kahvilassa, Kirja&Kahvi. Kuun alussa Rovaniemellä kirjastossa. JNE.


      • Konkkaliitto
        Lukija.huom kirjoitti:

        Tällä viikolla kokoonnuttu myös yliopistollisessa tutkimuskeskuksessa Turussa sekä Forssan kirjaston kokoussalissa. Viime viikolla Helsinkissä kahvilassa, Kirja&Kahvi. Kuun alussa Rovaniemellä kirjastossa. JNE.

        Liitolla menee huonosti joka tapauksessa. Nyt valtiokin vetää tukensa pois. Konkka uhkaa.


    • Vasarit

      Mutta tämähän on sekundarisoitumisen ilmentymä ja todella hyvä asia. Maallistuu yhteiskunta niin paljon ettei liittoa tarvita. Nyt se tapahtuu käytännössä - liiton kuoleminen.
      Sama kuin vihreät: kun kaikilla puolueilla ja yleisestikin noudatetaan kokoajan vihreämpiä arvoja, mihin vittuun näitä laskukyvyttömiä haaveilijoita tarvitaan?
      Sama kuin vasemmisto: vaikka oli punakapinat jne. oli koko sisällissota ihan turha ja vaparitkin osallistuivat valtiorikoksiin ja terrorismiin silloin ja sen jälkeen ihan turhaan, koska työväestö sai ja olisi saanut joka tapauksessa kaikki tahtonsa läpi. Katsokaa kaikki vaikka millainen herra työläinen on suomessa nykypäivänä! Koko puolueesta enää mitään hyötyä. Lähinnä vain viihdearvo joka ilmenee epätoivoisilla haihatteluilla kuten 4h työpäivä ja 4pvä työviikko. Oiskin ihan vitun hyvä kun kenenkään ei tarvisi tehdä mitää ja valtio maksais kaiken... eikäku hetkinen - täyttä paskaa koko vasemmistolainen utopia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1907
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1539
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1499
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1477
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      150
      1415
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1350
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1307
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1239
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1147
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1108
    Aihe