Tuota mieltä on energiaprofessori Peter Lund
"Uusiutuvan energiatuotannon professori Peter Lundin mukaan onnistunut Iin investointi voi tarkoittaa sitä, että tuulivoimasta tulee Suomessa yksi raskaan sarjan energiamuodoista puupolttoaineiden, maakaasun ja ydinvoiman rinnalle."
"TuuliWatti lupaa tuottaa tuulisähkönsä alle 30 eurolla megawattitunti. Professori Lundin mukaan luvattu hinta on kolmanneksen halvempi, mitä Suomessa on aikaisemmin arvioitu. TuuliWatin tuotantohinnalla tuulivoima syrjäyttää pohjoismaisilta sähkömarkkinoilla kokonaan kivihiilen ja vaikuttaa lyödessään läpi kaasun ja ydinvoiman asemaan markkinoilla. "
Tuuli on elämän energiaa!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15309344/elaman-ja-kuoleman-energiat
Tuulivoima siirtymässä raskaaseen sarjaan
7
773
Vastaukset 7
Peter Lund on menettänyt uskottavuutensa esittämällä subjektiivisiä mielipiteitään tutkimustuloksiksi naamioituneina. Mutta toki tuulivoimaloiden yksikkökustannukset ovat tulleet alaspäin kehityksen myötä.
- SavionSälli
Ei malta ukko olla hiljaa eläkkeellä. Varmaan ketuttaa joutua saneeraatetuksi ensimmäisten joukossa. Pakkohan sieltä oli rönsyt karsia ensimmäisenä kun määrärahat väheni.
- NoinhanSeOn
Maakaasu on uusiutuvien täydellinen petikumppani. Näin mainostavat kaasufirmat Euroopassa. Ja Joukkoon liittyi Wärtsilä, joka mainosti pari päivää sitten, miten ihanasti sen kaasuvoimakoneet täydentävät tuulivoimaa. CO2-päästöt tosin kymmenkertaiset ydinvoimaan verrattuna.
Noinhan se on, Wärtsilän huikea kaasumoottorilobbausyritys on kyllä lukemisen arvoinen! Se muuten osoittaa, että hyviä ja halpoja sähköntuotantovaihtoehtoja ei enää ole.
Nyt voi vapaasti irrotella. Voidaan vaikkapa esittää, että yhteistuotantokivihiili pitäisi vaihtaa erillistuotantomaakaasuun, ja kehitetyllä kalliilla sähköllä tulisi tehdä kaukolämpöä lämpöpumpuilla!
- kalliill
83,50 euroa megawattia on tuetun tuulisähkön hinta, eikä 30 euroa.
- maksajan-paikalla
Tuulivoima on jo raskaassa sarjassa veronmaksajille.
- SavionSälli
Hänen ansioluetteloonsa on aina hyvä lisätä surullisen kuuluisa Keravan Saviolla tapahtunut ns. aurinkokyläskandaali, jonka tämä proffa suunnitteli. Asukkaat palelivat järkyttävästi kun homma ei toiminut ja lopulta kohde liitettiin pikavauhtia kaukolämmön piiriin. Se "susi" kokeilu lienee jäänyt hänen ainoakseen käytännön projektiksi kansalaisten onneksi. Tämä totuuden tieto ei miellytä kaikkia ja kohta jokin narisee "omasta ketjusta". Kun aloitus kuitenkin koskee hänen sonomisiaan ja tekojaan, niin kuuluu todellakin ottaa mukaan, jotta luotettavuus hänen osaamiseensa tulee kaikille esille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19436
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38435On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397
