Mediamafiat

https://mvlehti.net/2018/06/22/mista-tassa-janitskinin-oikeudenkaynnissa-on-kyse-mediatalot-tata-pyorittavat/
Kuten jutussa todetaan, media tosiaan valitsee jopa päättäjät maahamme. Esim. Anneli Jäätteenmäki ei kelvannut, toimittelijat räksyttivät iRAAK iRAAK iRAAK, kuin jotkut varikset. Jäätteenmäkeähän ei taidettu tuomita mistään. Mutta kaikki jaksavat toistella, että hän muka valehteli. Vaikka hän paljasti Lipposen kaksinaamaisuuden.
Silloin tajusin, ettei maassamme ole demokratiaa. Onko nyt taas uuden tajuamisen aika, ettei mediamafia salli täällä olla riippumatonta mediaa? Jotkut kansalaiset menevät tähän mukaan ja haukkuvat Iljaa. Tajutkaa, että maassa on vain yhden totuuden media ja sitä soopaa ne syöttävät teille, manipuloiden mitä äänestätte ja mitä ajattelette.
Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä, jossa kaikki puolueet ajavat samoja asioita. Paitsi persut ja uudet puolueet.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

YLE:n puolimiljardisesta vasuri-suojatyöläisten (3500 kpl) palkkaamispotista pitäisi vähintään puolet ottaa jaettavaksi puolueettomia ajankohtaisohjelmia tekieville toimijoille.

Äänestä

Janitskin on puoliksi kirjoitustaidoton narkkari, jota idolinaan pitävät ovat typeryksiä. Onneksi teitä on vähän.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Xyxy kirjoitti:

https://mvlehti.net/2018/06/22/mista-tassa-janitskinin-oikeudenkaynnissa-on-kyse-mediatalot-tata-pyorittavat/
Kuten jutussa todetaan, media tosiaan valitsee jopa päättäjät maahamme. Esim. Anneli Jäätteenmäki ei kelvannut, toimittelijat räksyttivät iRAAK iRAAK iRAAK, kuin jotkut varikset. Jäätteenmäkeähän ei taidettu tuomita mistään. Mutta kaikki jaksavat toistella, että hän muka valehteli. Vaikka hän paljasti Lipposen kaksinaamaisuuden.
Silloin tajusin, ettei maassamme ole demokratiaa. Onko nyt taas uuden tajuamisen aika, ettei mediamafia salli täällä olla riippumatonta mediaa? Jotkut kansalaiset menevät tähän mukaan ja haukkuvat Iljaa. Tajutkaa, että maassa on vain yhden totuuden media ja sitä soopaa ne syöttävät teille, manipuloiden mitä äänestätte ja mitä ajattelette.
Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä, jossa kaikki puolueet ajavat samoja asioita. Paitsi persut ja uudet puolueet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu