Lähtisitkö puolustamaan Suomea?

hyväonjuhannus

Jos tapahtuisi.

Nopea muutos poliittisessa elämässä ja Suomea kohtaan on julistettu sotatila.
Palveleeko ateisti kotimaataan, vaikka ei palvele Jumalaa ja lähtee rintamalle.
Naisateistit lääkintälotiksi auttamaan haavoittuneiden kuljetuksissa
ja hoitamaan sankarivainajat arkkuihin omaisten haudattavaksi.
Kuten tiedetään rintamamiehiä ja lottia on vahvistettu aina henkisesti vaativan
tehtävän edessä ja myös hengellisesti. Pervitiinin lisäksi sodissa on ollut tukena
sotilaspastoreita. Onko ateisti mukana vaativassa tehtävässä isänmaansa puolesta.

10

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ytd786

      Sinulla on passi valmiiksi leimattuna maahan jossa ei ole luovutussopimusta Suomen kanssa.

    • 1hmettelen

      Mitä tekemistä mielikuvitusjumalan palvomisella sekä Suomen puolustamisella on?

    • <<Palveleeko ateisti kotimaataan, vaikka ei palvele Jumalaa>>

      Kun varmasti tunnet Raamatun hyvin, niin kerros yksi sitaatti Jeesukselta, jossa hän kehottaa isänmaallisuuteen.

    • Ehdottomasti. Suomi on minun isäinmaa, joten ehdottomasti taistelisin. Siinä lähtee moni ennen minua.

    • EiRekAgno

      No totta Mooses, mutta jos minua vielä haettaisiin, mutta kyllä silloin raavittaisiin jo syvältä laarin pohjia. Kun varusmiesaikaa ei lasketa, niin 31v ja 5 kk vainovaatteessa Suomen turvallisuutta palvelleena ei asenne maanpuolustuksen suhteen enää viimeisinä elinvuosina muutu.

      Sotilaspastoreista seuravaa:
      Sain kutsun kertuuharjoitukseen kun olin jo jäänyt eläkkeelle . Olin pitkäaikaisen jo eläkeellä olevan työkaverini ja muutaman reserviläisen tekniikan ammattilaiaisen kanssa kesken harjoitusta sotkussa kaffeella. (Lento)kenttärovasti Keskinen käveli tarjottimensa kanssa pöytämme ohi ja jo kaukaa Saulin suu oli kuin linnulla; korvasta korvaan. Kenttärovastin kommentti oli pöytämme ohittessaan : "No nyt on sitten viimeisetkin laarinpohjat raavittu"
      Reserviläiset vähän ihmettelivät; eikö tuo ollut pappi. Miten se nyt tuommoista.

      Henkioppaani Albert Jarraud saattaa puhua näppikseni kautta näin juhannuksena.

    • uskova-urpo

      Uskovaisena en lähtisi sotimaan, koska ensinnäkin kymmenessä käskyssä määrätään tappaminen. Toiseksi minun ei tarvitsisi muuta kuin rukoilla Jumalalta apua, ja katso, vihollinen on sillä lyöty.

      • uskova-urpo

        Tarkoitan siis, että kymmenen käskyä kieltää tappamisen. :D


    • Tarkoitat siis, että Venäjä hyökkäisi täydellä sotilaallisella voimallaan Suomeen, eikä muu maailma laittaisi tikkua ristiin tämän estämiseksi, mitä nyt vähän Trump paheksuisi, ja kieltäisi Coca Colan viemisen Venäjälle.

      Tilanteessa yksilön etuna olisi tietysti välttää konfliktiin osallistuminen, tavalla tai toisella.

      Itse taitaisin ajaa polkupyörällä Haaparantaan. Repussa rahat, hammasharja ja kannettava tietokone laturi.

    • beethooven

      Roskavaltiota ei koskaan pidä kenenkään puolustaa. Sijaitsipa se sitten ihan missä hyvänsä.

      • Ei, mutta Suomea kyllä. Suomi on kaikilla mittareilla mitattuna maailman parhaita valtioita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe