Taas alkoi virkapummien kesälomat. Ensin loisitaan ja lomaillaan koko vuosi virastoissa ja sitten maataan kännissä kotona täydellä palkalla. Miten sitä voi olla lomalla, kun ei ole ollut koskaan töissäkään, ainoastaan virkaloisena.
Sellaista se on, verovaroilla loisivien virkapummien elämä. Ja sinä maksat kaiken sen.
Sellaista se on, verovaroilla loisivien virkapummien elämä. Ja sinä maksat kaiken sen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mukava se on viiden–kuuden tonnin kuukausipalkalla taas lomailla melkein 8 viikkoa.
Ei ne täydellä palkalla lorvi.
Valtion virka miehil y ä kin on sipilän lesta ketku bäVienyt lomatahoista aikamoisen osan ja siirtänyt sen maaytaloustukeen ja yritystuk e en. Joita eui. Ole leikatu bvaan kasvatettu.
Maataloustuki kuuluu kelan anottaviin tukiin niinkuin muutkin sosiaalietuudet
odeta että maataloustukea on korotettu kahden viime hallituskusen aikana ennätys suureksi.
Maataloustuki vaatikkeetonta tukea.
Kaukkia muita tukia ja etuuksia.on leikattu sipilän hallituksen toimesta.
Paitsi maataloustukea ja yritystukea.
Onko se oikein ja tasapuolista
Kansalaisten kohtelua.
Samoin todetaan että kaupanhinta ei ole kotimaisten kasvisten kilohinta . Vaan ae on noin 50€ kilo
Koska jokainen kansalaonen maksaa veroissa noin ,100€' kuukaudessa maataloustukea.
Sipilän mukaan tukien leikkaminen tehostaa aktiivisuutta.
Miksi sipilä ei halua tehostaa maatalouden aktiivisuutta. Ja vähentää kustannus vajetta
Samoi. Todetaan vaaanettä maanviljelijät jo huutellevat satokorvauksia vaikka viljaa ei ole vielä kylvetty.
Samoin eivät kastele peltoja.
Samoin todetaan että keksimäärin maataloustuki on tilaa kohden n.,70 000€ vuodessa verotonta tuke.
Sekoira älähtää mihin kapula kolahtaa
Niin voihan maajussi menä kelaan hakemaan sosiaalitukea jos rahat ei riitä perheen elättämiseen.
Nykykäytäntö kummallinen maksuautomaatti
Lisätään sairaskertomukseesi!
Kauppiaan poika taas "avautuu".
Kauppias ja pankkiiri ryöstävät kokoomuksen ja kepun avulla.
No voivoi sentään! Meillä valtion ja kunnan työläisillä on ainakin ihan kivaa. Lomat alkaa ja palkka juoksee. Kirjastonhoitajan ei tarvi itkeä raskasta työtä eikä puutarhurinkaan tarvi parkua vesisadetta! Ihanaa että te rahvas maksatte meidän pienet palkat ja vaatimattoman työn, ja jopa jatkuvasti roikutte meissä kiinni kysymässä sitä sun tätä!
Kesälomalta paluuta loiventaa elo- syyskuussa muutaman viikon pakollinen sairasloma.Lopuksi huumoria: Mikä on paras ja tehokkain syöpälääke? No kunnan työntekijän hiki ,mutta sitä on lähes mahdotonta saada
hiellä on sama vaikutus,
tukianomusten täytön tuskan hiellä ei ole vaikutusta...
Taidat asua Lappeen rannassa.
Aivan kuten työttömät sillä erolla että työttömät ovat ikilomalla.
Samasta kassasta maksetaan molemmille eli oikeaa työtä tekevien selkänahasta revityistä verovaroista. Työttömilla on vain pienempi korvaus ikilomastaan. Kummallekaan ryhmälle ei työ kelpaa.
Loisivat virkailijat ovat tuhonneet koko Suomen talouden.