Herätysliikkeiden voima on pätevissä saarnamiehissä, miksei myös naisissa. Tällainen karismaattinen ”saarnuri” luo kuulijoilleen maailmankuvan, jossa lähes joka asiat johtaa helvettiin paitsi Jeesuksen ylistys ja omien syntien tunnustaminen. Tällä paatoksella ihmiset saatetaan ”synnin tuntoon”. Näin ihminen tulee ”uskoon”, eli hän uskoo joka rivin mitä Raamatussa on kirjoitettu ja joka sanan mitä ”saarnurit” suustaan sylkevät. Kokouksissa ”saarnurit” huutaa, seurakunta huokaa; ”totisesti, totisesti”, heikommat tekee housuunsa tai itkee, osa pälpättää kielillä – joukkohurmos on saavuttanut kliimaksin – onko Jeesus läsnä näissä henkisissä joukko-orgioissa?
Kun juttelen ”uudesti syntyneen” kanssa vaikka nyt päivän uutisista hän tokaisee: ”oletko sinäkin näitä aivopestyjä jotka lukee tai katsoo TV:stä sitä valtamediaa”? Me tavikset, jotka emme ole uskossa emmekä siten ole ”uudesti syntyneet” olemme ”aivopestyjä” – siis mitä? Yksi mielisairauden oire on se, että potilas näkee ympärillään ”hulluja”.
Jos henkilö on henkisesti kaltevalla pinnalla uskoontulo on lääke henkiseen pahoinvointiin. Osalle potilaista se ei sovi, he voivat synnintunnossaan riistää itseltään hengen. Jos olet alkoholisti, rikoksen poluille erehtynyt nisti, tai olet alentunut ”pumpattavaksi Barbaraksi”. Voi arki kolahtaa niin, että päähän sattuu ja katumusta pukkaa, himo viinaan ei hellitä, pirut hyppii katossa ja olkapäillä, olet juuri oikeaa materiaalia herätysliikkeille, niin hyvässä kun pahassa.
Kun juttelen ”uudesti syntyneen” kanssa vaikka nyt päivän uutisista hän tokaisee: ”oletko sinäkin näitä aivopestyjä jotka lukee tai katsoo TV:stä sitä valtamediaa”? Me tavikset, jotka emme ole uskossa emmekä siten ole ”uudesti syntyneet” olemme ”aivopestyjä” – siis mitä? Yksi mielisairauden oire on se, että potilas näkee ympärillään ”hulluja”.
Jos henkilö on henkisesti kaltevalla pinnalla uskoontulo on lääke henkiseen pahoinvointiin. Osalle potilaista se ei sovi, he voivat synnintunnossaan riistää itseltään hengen. Jos olet alkoholisti, rikoksen poluille erehtynyt nisti, tai olet alentunut ”pumpattavaksi Barbaraksi”. Voi arki kolahtaa niin, että päähän sattuu ja katumusta pukkaa, himo viinaan ei hellitä, pirut hyppii katossa ja olkapäillä, olet juuri oikeaa materiaalia herätysliikkeille, niin hyvässä kun pahassa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
>Kun juttelen ”uudesti syntyneen” kanssa vaikka nyt päivän uutisista hän tokaisee: ”oletko sinäkin näitä aivopestyjä jotka lukee tai katsoo TV:stä sitä valtamediaa”? Me tavikset, jotka emme ole uskossa emmekä siten ole ”uudesti syntyneet” olemme ”aivopestyjä” – siis mitä? Yksi mielisairauden oire on se, että potilas näkee ympärillään ”hulluja”.
Mielisairauden tai vähintään pahasti vääristyneen maailmankuvan. Onhan se erikoista, että lähes kouluja käymätön, melko yksinkertaista työtä tekevä tai jo kokonaan tekemätön "uskova" pitää yhteiskuntaa pyörittävää ja rakentavaa enemmistöä älyltään jotenkin vajaana tai ainakin perin epäilyttävänä.
On sekin hiukan erikoista että edelläkirjailijalla vaikuttaa olevan ainut työ lähettää joka päivä foorumille noita ikiviisauksiaan muutama kymmenen kappaletta!
mistähän se saataisiin noille foorumiälyköille tasoaan vaastaavaa palakallista työtä, kas siinä pulmakulmaa.
Aloittajalle sanoisin että kannattaa nukkua hiukan pitempään, saattasit välttyä aloituksen kaltaisten epätotuuksien julkaisulta ihan foorumeille asti!
hyvällä tuurilla vain se kirjoitusalustasi pääsisi nauttimaan pyörityn yön tuloksista.
Netissä+asiat+kärjistetään+kuten+tein+tuossa+aloituksessa.+Minun+puolestani+jokainen+pitäköön+uskonsa,+niin+hellarit+kun+islamistit,+samalla+metodilla+kumpiakin+värvätään.+Ne+jotka+ovat+löytäneet+uskonsa+pitäkää+se,+usko+on+kun+keihäskilpa+lopputulos+ratkaisee,+ei+se+millä+tyylillä+lopputulos+saavutetaan.+
Myös+fundamentalismi+on+näissä+herätyskarkeloissa+läsnä+aivan+samoin+kun+islamissa.+Onhan+kristinusko+ja+islam+kun+veljeksiä;+Kain+ja+Aabel+–+en+sano+kumpi+on+kumpi.+Tämä+kristittyjen+lahkojen+fundamentalismi+näkyy+sinä,+että+he+pelastuvat+ja+muut+joutuvat+tai+joutavat+helvettiin.+Maailman+väkiluku+oli++2017++7,6+miljardia,+joista+saarnureiden+mukaan+vain+syntinsä+tunnustavat+ja+Jeesukseen+uskovat+pääsevät+taivaaseen+–+hirveää+tuhlausta?
Kun+olet+uskossa+uskot+kaiken+mitä+sanotaan+tai+kirjoitetaan+Raamattuun+vedoten,+ethän+muuten+uskossa+olisikaan.+Moni+”herännyt”+on+kreationisti+eli+Raamatun+luomiskertomukseen+100%+uskova.+Pekka+Reinikainen+sanoo,että+Evoluutioteoria+on+suuri+eksytys+–+huijaus.+Kaikki+täräytettiin+pakettiin+viikossa,+ei+”alkuräjäytetty”,+koska+ne+luotiin+kivi+kiveltä+elukka+elukalta+ja+lopussa+seisoi+Aatami,+toki+ilman+Eevaa+–+kristinusko+ja+islam+onkin+enempi+poikien+juttu.+Geologille,+biologille+ja+historiantutkijalle+tuo+maapallon,+6004+vuoden+ikä+ei+oikein+mene+jakeluun,+ei+vaikka+tohtori+Pekka+Reinikainen+näin+sanoo.+Ei+se+mitään+usko+voittaa+aina+terveen+järjen+–+tule+herätysjuhlaan,+heitä+aivot+narikkaan,+me+annamme+uskon+tilalle.
Ongelma ei ole Raamattu, vaan evoluutio-apina, jolla ei hoksaus huomaa, että nyt häntä kusetettiin. Apinat uskovat, kun tarinaan pannaan riittävästi nollia perään, niin evoluutioluomiskertomus tuntuu todelta. Ja siinäpä niitä aamentaja- apinoita on yltäkyllin mökeltämässä. Nollasta se alkaa ja tyhjänpaukahtamisesta.
Kaikesta jeesusteluista huolimatta olet biologisesti eläin - nisäkäs, siinä kun kädellinen sukulaisesi.
no nyt sait aloittaja kaiken ulos purettua mitä ajatuskopassasi on ilmeisesti koko kesän muhinut, menetkö jo viimeinkin paistamaan ne käristemakkarasi, ja usko samalla että niistä kehittyy grillissäsi jotain suurta evoluution määräämää, vaikkapa iso härkä seisookin pihallasi hetken kuluttua käristeet sarvissaan.
"Yksi mielisairauden oire on se, että potilas näkee ympärillään ”hulluja”. "
Eikö aloittaja itse näekin juuri niin.
Kiitos Jumalle että aivopesee mun aivoni Raamatun sanalla. Kyllä siellä sitä likaa ja törkyä onkin. Ei ole kyllä yhtään varaa haukkua tai tuomita toisia!
Aloittajan albuumissa on talitintit peräkkäin ja lopussa sitten se takkutukkainen kommari kaikkea vihaamassa ja aina sorrettuna, noin se evon luutio toimii kaiketi.
Ei nyt ilmennyt mistään, että onko aloittaja itse uskossa Jeesukseen vai ei.
"...onko aloittaja itse uskossa Jeesukseen vai ei"?
On kevät ja karjatilalla kevätkiireet, maatalon pihapiiriin pölähtää auto. Isäntä vähän ihmettelee kuka tai mikä nyt ventovieraan pihalle lennätti? Valmetti jyrää ja pumppaa lietelantaa suureen säiliöön, isännän seuratessa säiliön täyttymistä. Vieras laittautuu lähemmäksi, tervehtii ja kysyy; ”Haluaisitteko kuulla muutaman sanan Jeesuksesta?” Isännän ilme kertoo, että nyt on tärkeämpääkin tekemistä kun ”jeesustelu”. Vieras ymmärtää ja hiippaa autonsa suuntaan, kääntyy ja huikkaa : ”oletteko uskossa? tähän isäntä, en olen paskassa, jos et kohta lähde niin olet sinäkin”.
Terveisin - aivopesukone emeriittus mv.