Hei haloo! Söderholm äänesti puoluetoverinsa Ekholmin ehdotusta vastaan, että rr:n toivelistan laillisuus tutkitaan. Miksi? Tottakai laillisuus ja sitovuus pitää tutkia, koska rr käyttää neuvotteluimuistiota käsikassarana ikäänkuin se olisi sopimus. Sitä se ei ole. Se on neuvottelumuistio. Tämä jahkailu ees-taas sitova sopimus vai toivomuslista pitää loppua. Sen takia asia pitää juridisesti selvittää.
Nyt kaupunginhallituksen päätöksellä 4-4, puheenjohtaja Söderholmin äänellä vie listaa toteutukseen. Jos Ekholm olisi jo ollut puheenjohtaja, niin asia ei olisi mennyt eteenpäin. Listan juridinen sitovuus olisi ensin selvitetty. Oikein. Entä, jos Kokoomusedustaja olisi viitsinyt tulla paikalle, niin mitä hän olisi päättänyt? Miten Heinäsen tai varamies Karvisen ääni olisi ratkaisut?
Tästäkin äänestyksestä voi jo huomata, että suuri osa hankolaisista on Tehtaanniemen asiassa toista mieltä. Kaikki eivät ole samaa mieltä. Se on sellainen fifty sixty. Olemme heikolla jäällä. Siitä ei hyvä seuraa. Asiat pitää selvittää. Toivelistan juridinen asema on selvitettävä. Siitä se lähtee. Asiat pitää tehdä oikein.
Söderholm ei halua, että laillisuus tutkitaan?
93
3612
Vastaukset
- Ihmekitinää
Mitä vikaa toivelistassa on? Eikö kävelytie Tehtaanniemen ympäri kelpaa? Miten se muka teitä valittajia häiritsee?
Oletteko ikinä edes kiertäneet Tehtaanniemen kävellen, se on paikka paikoin tosi hankala kulkea. RR:n maisemoima kiinteistön oma rannan puoleinen tontti on tosi siisti, eikai se mitään sopimusjuridiikkaa luulis vaativan että kaupunki siistii oman kaistansa.
Valittajien mielesta Mekano parkkipaikkoineen oli kansallismaisemaa mutta rantaa ei saa siistiä koska se on jonkun näköala.
Onko ne 20 maksullista venepaikkaa teiltä pois? Oletko menettämässä Itäsatamasta venepaikkasi?
Uskomattoman pikkusieluisia, pahantahtoisia ihmisiä täällä Hangossa! Olis edes jotain logiikkaa noissa valituksissanne! - turtapalli
suhmuroijat tietää tasantarkkaan että toi toivelista/neuvottelumuistio ei kestä alkeellisintakaan tarkastelua,omia tekemisiä siinä yritetään peitellä viimeseen asti..ei siinä muusta ole kyse.
- Ihmekitinää
Kerropa mikä on varsinainen ongelma? Noin niinkun hankolaisen kannalta?
- katsepeiliinihmekitinää
Ihmekitinää. katse peiliin.
Sitäpaitti Tehtaanniemen rannan siivosi hankolaiset veronmaksajat. Oli törkeää kaadattaa upeat tervelepät, mutta se sopii hyvin "siirtonurmipihakiinteistöjen" imagoon.
Sellaista sattuu, että ahneuksissa vaaditaan ja kitistään päällepäsmäreinä. Mutta onko rr:n komeat mainokset ympäri kaupunkia maksettu? Tulotien varressa, tenniskentillä ja Regatan kulmalla on hyvällä maulla tehtyjä mainoskylttejä, mutta onko näytteillepano maksettu? - Ihmekitinää
katsepeiliinihmekitinää kirjoitti:
Ihmekitinää. katse peiliin.
Sitäpaitti Tehtaanniemen rannan siivosi hankolaiset veronmaksajat. Oli törkeää kaadattaa upeat tervelepät, mutta se sopii hyvin "siirtonurmipihakiinteistöjen" imagoon.
Sellaista sattuu, että ahneuksissa vaaditaan ja kitistään päällepäsmäreinä. Mutta onko rr:n komeat mainokset ympäri kaupunkia maksettu? Tulotien varressa, tenniskentillä ja Regatan kulmalla on hyvällä maulla tehtyjä mainoskylttejä, mutta onko näytteillepano maksettu?Minun ei tarvitse katsoa peiliin, minä kävin Itäsataman pohjukassa viimeksi eilen josta saattoi ihan omin silmin todeta että RR:n tontti on todella siisti, ei suinkaan millään siirtonurmella siistitty vaan Hangon niemen hiekalla!
Niitä tervaleppiäkin on tallella.
Mekanon mäen luontoarvojen perään kaipaileminen on silkkaa teeskentelyä tai sitten ei ole koskaan edes käynyt alueella. Mekanon tontti oli hoitamatonta ryteikköä ja rannassa ei liikkunut muut kuin pussikaljajengi nuotioitaan poltellen. Kuulutko kenties pussikaljaporukkaan kun olet noin huolissasi siitä että alue siistittäisiin?
Entä kelpaako sinulle kävelytie niemen ympäri vai ei? - Ihmekitinää
Ihmekitinää kirjoitti:
Minun ei tarvitse katsoa peiliin, minä kävin Itäsataman pohjukassa viimeksi eilen josta saattoi ihan omin silmin todeta että RR:n tontti on todella siisti, ei suinkaan millään siirtonurmella siistitty vaan Hangon niemen hiekalla!
Niitä tervaleppiäkin on tallella.
Mekanon mäen luontoarvojen perään kaipaileminen on silkkaa teeskentelyä tai sitten ei ole koskaan edes käynyt alueella. Mekanon tontti oli hoitamatonta ryteikköä ja rannassa ei liikkunut muut kuin pussikaljajengi nuotioitaan poltellen. Kuulutko kenties pussikaljaporukkaan kun olet noin huolissasi siitä että alue siistittäisiin?
Entä kelpaako sinulle kävelytie niemen ympäri vai ei?P.S.
Tontin joutui saastuneesta maa-aineksesta siivoamaan myyjä, eli kaupunki, ei siinäkään ole mitään ihmeellistä, normitoimintaa.
Tonttihan oli vanha teollisuustontti eikä mikään turmeltumaton kansallismaisema, kuten nyt kitisijät yrittävät asiaa maalailla. - turtapalli
ei tässä ole kyse siisteydestä tai nykyisen rakennuskompleksin näyttävyydestä verrattuna vanhaan mekanoon siitä hokeminen vasta on teeskentelyä,kyse on suhmuroinnista..tontti myytiin hotellia varten ja kuinkas kävikään siitä tässä on kyse.paljon jäi saatavaa tontin reaalihinnasta ja rakennusoikeudesta tällä suhmuroinnilla ja sitä tässä yritetään epätoivosesti peitellä.
- siitäkysymys
Aivan oikein turtapalli, aivan oikein.
- Silkkaa_veetuilua
turtapalli kirjoitti:
ei tässä ole kyse siisteydestä tai nykyisen rakennuskompleksin näyttävyydestä verrattuna vanhaan mekanoon siitä hokeminen vasta on teeskentelyä,kyse on suhmuroinnista..tontti myytiin hotellia varten ja kuinkas kävikään siitä tässä on kyse.paljon jäi saatavaa tontin reaalihinnasta ja rakennusoikeudesta tällä suhmuroinnilla ja sitä tässä yritetään epätoivosesti peitellä.
Tässä on alkuperäinen tontin vuokrasopimus, ei siinä mitää hotellia luvata jota ei oltaisi toteuttamassa, kunhan saadaan valitukset alta pois ja kaavat kuntoon.
Asunnot rakennettin mutta noudattaen KL-kaavan rakennuvaatimuksia koska AL-kaavamuutos torpattiin. Hangon ja hankolaisten menetys. Sopii mennä ihailemaan paloportaita!
Alkuperäisessä vuokrasopimuksessa on selkeästi sovittu myös mahdollisesta lunastushinnasta joten valittajien iltalypsyhaaveet voidaan unohtaa. Asuntojen rakentaminen ei ollut mikään salaisuus, sotkun ovat aiheuttaneet valittajat, ei RR.
http://www.regattaresorts.fi/assets/N_A-Osakekauppakirjaan.pdf
Kauppakirja
http://hanko.fi/city/djulkaisuSE/kokous/20183677-6-1.PDF
Suhmurointisyytökset voi unohtaa, kaikki on julkista, sotkut ja viiveet eivät johdu kaupungista tai RR:stä. - Nauranvaan
Juurikin näin. Näillä kälätyksillä voi vain uumoilla että Kuningatar jää rakentamatta, sillä tällaista pelleilyä mitä täällä harrastetaan, niin näin käy.
Hankolaiset eivät ole puoleen vuosisataan uimahallia aikaiseksi ja talous on täydellisen kuralla. Enkä tätä palstaa lukiessa ihmettele hetkostakaan ettämiksiköhän.
Älkää lupailko Turtapallit sun muut hankolaisille sellaisia asioita mihin teillä ei ole valtuuksia, asiantuntemusta tai todellista tietoa. Iltalypsyn ja muut hölönpölöt saatte unohtaa. Ja jos se mekanon saastunut räähkätontti oli pala kansallismaisemaa, niin hankolaiset olivat pitäneet siitä erityisen huonoa huolta. Mistähän sekin kertoo... - turtapalli
kyllä tuossa piirrustuksessa puhutaan pelkästään hotellin hallinta -alueesta ei mistään muusta
- Ihmekitinää
Nauranvaan kirjoitti:
Juurikin näin. Näillä kälätyksillä voi vain uumoilla että Kuningatar jää rakentamatta, sillä tällaista pelleilyä mitä täällä harrastetaan, niin näin käy.
Hankolaiset eivät ole puoleen vuosisataan uimahallia aikaiseksi ja talous on täydellisen kuralla. Enkä tätä palstaa lukiessa ihmettele hetkostakaan ettämiksiköhän.
Älkää lupailko Turtapallit sun muut hankolaisille sellaisia asioita mihin teillä ei ole valtuuksia, asiantuntemusta tai todellista tietoa. Iltalypsyn ja muut hölönpölöt saatte unohtaa. Ja jos se mekanon saastunut räähkätontti oli pala kansallismaisemaa, niin hankolaiset olivat pitäneet siitä erityisen huonoa huolta. Mistähän sekin kertoo...Itse asiassa Hangon talous on aika hyvällä mallilla nykyään, viime vuosi ylsi peräti plussalle. Tuossa viime vuoden tuloksessa on toki ylimääräinen kertaerä, eli RR:n tonttimaksu mutta ilman sitäkin on kaupungin tilinpäätös reippaasti ylijäämäinen. Paras tulos ikinä!
”Konsernitasolla tulos oli vieläkin parempi. Konserniin kuuluvat kaupungin lisäksi osakkuusyhtiöt ja tytäryhtiöt, joista suurimpia ovat Hangon Satama Oy ja Hangon Vuokratalot Oy. Hangon Satama Oy:n toiminta on
hyvässä kasvussa ja yhtiö on erittäin kannattava.
Kaikissa Hangon satamissa (Länsisatama, Ulkosatama ja Ko- verhar) on meneillään merkittäviä laajennusinvestointeja.
Konsernin tulos oli peräti 7,4 miljoonaa euroa. Konsernin velat vähenivät 1,5 miljoona euroa, vaikka investointimenot olivat 14,5 miljoonaa euroa.”
Ja hei palstahönöt, sataman velat eivät ole kaupungin taseessa, ja ei, satamaa ei kannata myydä, se munii kaupungille kultamunia.
https://www.hanko.fi/files/9102/Kuntalaistiedote_01_2018_Infoblad_for_kommuninvanarna_webb.pdf
Hangolla menee hyvin ja menisi vieläkin paremmin elleivät nämä kateelliset ”amatöörilaillisuudenvartijat” hidastaisi kaikkea järkevää kehitystä rakentamalla valitushimmeleitään. - Ihmekitinää
turtapalli kirjoitti:
kyllä tuossa piirrustuksessa puhutaan pelkästään hotellin hallinta -alueesta ei mistään muusta
Sille nimenomaiselle vihreälle ”hotellin hallinta-alueelle” ollaan rakentamassa Hotelli Regatan laajennus kunhan saadaan kaava-asiat kuntoon ja valitukset pois päiväjärjestyksestä.
Hotelli, SPA ja asuntoja! Mitä noista sanoista et ymmärrä?
Tuo vuokrasopimuksen liite on maanhallintakartta mutta fiksumpi pystyy siitä päättelemään mitä ollaan rakentamassa. Osakkaiden nimet antavat niin ikään viitteitä siitä ketkä ovat rakentamassa ja kenelle maa-alue on vuokrattu.
Asuntoja (!) vain ei sitten saatukaan rakennettua kun kaavamuutos torpattiin kaupungin elimissä, kiitos kateellisten hankolaisten kiusanhenkien. Rakennettiin asuntoja joissa saa asua mutta ei olla kirjoilla. Well done hankolaiset! Kiusa se on pienikin kiusa.
Myös hotellin rakentaminen viivästyy mutta eihän se hankolaisia haittaa vaikka muka hotellia vaaditaankin. - HynynenJS
Ihmekitinää kirjoitti:
Sille nimenomaiselle vihreälle ”hotellin hallinta-alueelle” ollaan rakentamassa Hotelli Regatan laajennus kunhan saadaan kaava-asiat kuntoon ja valitukset pois päiväjärjestyksestä.
Hotelli, SPA ja asuntoja! Mitä noista sanoista et ymmärrä?
Tuo vuokrasopimuksen liite on maanhallintakartta mutta fiksumpi pystyy siitä päättelemään mitä ollaan rakentamassa. Osakkaiden nimet antavat niin ikään viitteitä siitä ketkä ovat rakentamassa ja kenelle maa-alue on vuokrattu.
Asuntoja (!) vain ei sitten saatukaan rakennettua kun kaavamuutos torpattiin kaupungin elimissä, kiitos kateellisten hankolaisten kiusanhenkien. Rakennettiin asuntoja joissa saa asua mutta ei olla kirjoilla. Well done hankolaiset! Kiusa se on pienikin kiusa.
Myös hotellin rakentaminen viivästyy mutta eihän se hankolaisia haittaa vaikka muka hotellia vaaditaankin.Pieniä tarkennuksia:
- Satama kuuluu kaupunkikonserniin. Sataman velat ovat Hangon kaupunkikonsernin taseessa. Kaupunkikonserni on se yksikkö, jonka perusteella arvioidaan kaupungin taloudellinen kyky hoitaa kuntalaisten palvelut.
- Tuloksen "erinomaisuus" johtuu kertaeristä, Tehtaanniemen tontin myynti 1 miljoona ja kikyn lomarahaleikkaus 1,2 miljoonaa. Kaupungin voitosta kun vähentää nuo niin saadaan juoksevan taloudenhoidon taso: lievästi voitollinen, ei tappiollinen.
- Kaupungin lainakanta on niin valtava, että kaupunki voi olla pakoitettu myymään satamayhtiön osakkeita talouden tasapainottamiseksi. Korkean lainakannan osoituksena korkokulut ovat yli miljoona vuodessa. JOKA VUOSI maksetaan rahoittajille "turhaan" Tehtaanniemen tontista saadun verran euroja.
- Tehtaanniemelle on rakennettu asuntoja. Ei keskusta-alueelle rakenneta "kesämökkejä".
- Valittajat eivät ole syyllisiä viivästyksiin. Hallinto-oikeus päätti, että Tehtaanniemen kaava oli laiton ja se on kumottava. Laittomuuden peittely-yritykseen ja sen selvittämiseen on mennyt aikaa. Lisäksi uusi tuleva kaavaprosesssi vie oman aikansa. Tekemällä kerralla oikein on nopein tapa edetä.
- Uusi kaavaprosessi on laittoman kaavan kumoamisen jälkeen välttämätön, että kaava saadaan vastaamaan asioiden nykytilaa.
- Uuteen kaavaan on syytä varata Tehtaanniemen uimahuoneen uusiminen. Nykyisen uimahuoneen tilalle tulee rakentaa tämän päivän vaatimukset täyttävä rakennus, jossa on myös wc ja sauna. Muita rantasaunoja ei tähän keskustataajamaan ole tarvetta ja syytä rakentaa. Uimahuone on avoin kaikille, jotka ovat panttia vastaan avaimen kaupungintalolta hakeneet. Matkailutoimisto on niitä lainannut myös matkailijoille.
- rr:n suunnitelmat lisätä rakennuskantaa nykyisestä Tehtaanniemellä ovat kohtuuttomia. Viheralueita tuhotaan entisestään ja ympäristön kauneutta tuhotaan. Yrityksen kannattaisi harkita enemminkin c-talon muuttamista hotelliksi ja kaupungin asettaa kaavan rakennusalat sen mukaisiksi. Väliseinien purkaminen tai rakentaminen on halvempaa kuin aloittaminen hiekalta. Kolmekymmentä huonetta on enemmän kuin ei yhtään. Kaavan suhteen ollaan aloituspisteessä, joten muutokset suuntaan tai toiseen ovat helppoja.
- Kaupunginhallituksen on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin asioiden viemiseksi päätökseen. - turtapalli
ihmekitisyttäjä..miksi sosdemmarit yritti kuorossa selittää asuntoja huoneistohotelliksi jos asia on ollut klaart ja alusta asti on ollut selvää että asuntoja sinne rakennetaan eikä hotellia?? huom ja piirrustuksen tummassakin alueessa lukee hotellin hallintaaluetta.jos tässä annetaan nyt periksi muuttuu tämä uusikin hotelli rakennelma osakehuoneistoksi ja koko hotelli jää tekemättä,on taatusti tuottavampaa rakentaa asuntoja joita voi myydä 7500-8500e neliö kun bykata hotellia nämä hankofrendit on pelkästään helpon tilin perässä ei muuta heidän lupaukset on kuin vanhan reetan pieruja niissä on reilusti yli puolet paskaa mukana.

”- rr:n suunnitelmat lisätä rakennuskantaa nykyisestä Tehtaanniemellä ovat kohtuuttomia. ”
Missä tällaisia suunnitelmia on esitetty? Mitä ne ovat? - Ihmekitinää
HynynenJS kirjoitti:
Pieniä tarkennuksia:
- Satama kuuluu kaupunkikonserniin. Sataman velat ovat Hangon kaupunkikonsernin taseessa. Kaupunkikonserni on se yksikkö, jonka perusteella arvioidaan kaupungin taloudellinen kyky hoitaa kuntalaisten palvelut.
- Tuloksen "erinomaisuus" johtuu kertaeristä, Tehtaanniemen tontin myynti 1 miljoona ja kikyn lomarahaleikkaus 1,2 miljoonaa. Kaupungin voitosta kun vähentää nuo niin saadaan juoksevan taloudenhoidon taso: lievästi voitollinen, ei tappiollinen.
- Kaupungin lainakanta on niin valtava, että kaupunki voi olla pakoitettu myymään satamayhtiön osakkeita talouden tasapainottamiseksi. Korkean lainakannan osoituksena korkokulut ovat yli miljoona vuodessa. JOKA VUOSI maksetaan rahoittajille "turhaan" Tehtaanniemen tontista saadun verran euroja.
- Tehtaanniemelle on rakennettu asuntoja. Ei keskusta-alueelle rakenneta "kesämökkejä".
- Valittajat eivät ole syyllisiä viivästyksiin. Hallinto-oikeus päätti, että Tehtaanniemen kaava oli laiton ja se on kumottava. Laittomuuden peittely-yritykseen ja sen selvittämiseen on mennyt aikaa. Lisäksi uusi tuleva kaavaprosesssi vie oman aikansa. Tekemällä kerralla oikein on nopein tapa edetä.
- Uusi kaavaprosessi on laittoman kaavan kumoamisen jälkeen välttämätön, että kaava saadaan vastaamaan asioiden nykytilaa.
- Uuteen kaavaan on syytä varata Tehtaanniemen uimahuoneen uusiminen. Nykyisen uimahuoneen tilalle tulee rakentaa tämän päivän vaatimukset täyttävä rakennus, jossa on myös wc ja sauna. Muita rantasaunoja ei tähän keskustataajamaan ole tarvetta ja syytä rakentaa. Uimahuone on avoin kaikille, jotka ovat panttia vastaan avaimen kaupungintalolta hakeneet. Matkailutoimisto on niitä lainannut myös matkailijoille.
- rr:n suunnitelmat lisätä rakennuskantaa nykyisestä Tehtaanniemellä ovat kohtuuttomia. Viheralueita tuhotaan entisestään ja ympäristön kauneutta tuhotaan. Yrityksen kannattaisi harkita enemminkin c-talon muuttamista hotelliksi ja kaupungin asettaa kaavan rakennusalat sen mukaisiksi. Väliseinien purkaminen tai rakentaminen on halvempaa kuin aloittaminen hiekalta. Kolmekymmentä huonetta on enemmän kuin ei yhtään. Kaavan suhteen ollaan aloituspisteessä, joten muutokset suuntaan tai toiseen ovat helppoja.
- Kaupunginhallituksen on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin asioiden viemiseksi päätökseen.Ihme horinoita
”- Valittajat eivät ole syyllisiä viivästyksiin. Hallinto-oikeus päätti, että Tehtaanniemen kaava oli laiton ja se on kumottava.”
Uusi kaava ei menettelytapavirheen takia astunut voimaan, vanha kaava on kuitenkin ihan yhtä laillinen kun se oli ennen kokousta jossa sen muuttamista käsiteltiin.
Läpi mennyt valitus koski menettelyvirhettä päätösprosessissa, seurauksena ei ole mitään ”laitonta”! No big deal.
RR rakensi vanhan kaavan mukaan, ainoa seuraus on nyt ettei Tehtaanniemen asunnoissa voi olla kirjoilla. Ovat ikäänkuin apartementoksia!
Hotellin rakentaminen senkun myöhästyy. Onneksi olkoon! - Ihmekitinää
Ihmekitinää kirjoitti:
Ihme horinoita
”- Valittajat eivät ole syyllisiä viivästyksiin. Hallinto-oikeus päätti, että Tehtaanniemen kaava oli laiton ja se on kumottava.”
Uusi kaava ei menettelytapavirheen takia astunut voimaan, vanha kaava on kuitenkin ihan yhtä laillinen kun se oli ennen kokousta jossa sen muuttamista käsiteltiin.
Läpi mennyt valitus koski menettelyvirhettä päätösprosessissa, seurauksena ei ole mitään ”laitonta”! No big deal.
RR rakensi vanhan kaavan mukaan, ainoa seuraus on nyt ettei Tehtaanniemen asunnoissa voi olla kirjoilla. Ovat ikäänkuin apartementoksia!
Hotellin rakentaminen senkun myöhästyy. Onneksi olkoon!””- Valittajat eivät ole syyllisiä viivästyksiin. Hallinto-oikeus päätti, että Tehtaanniemen kaava oli laiton ja se on kumottava.”
Päätöksestä ei olisi tarvinnut valittaa, joten syy on valittajassa! Kyse ei ollut mistään ”laittomuudesta” vaan pilkunnuss.... Päätösprosessissa tehtiin oikeuden mukaan virhe, ei kaavassa mitään vikaa ole!
Siinä on yökaudet luettu kuntalakia että on löydettu pykälä johon on voitu vedota.
Mihin sillä on pyritty on minulle jäänyt hämäräksi. - Ainaeiymmärrä
HynynenJS kirjoitti:
Pieniä tarkennuksia:
- Satama kuuluu kaupunkikonserniin. Sataman velat ovat Hangon kaupunkikonsernin taseessa. Kaupunkikonserni on se yksikkö, jonka perusteella arvioidaan kaupungin taloudellinen kyky hoitaa kuntalaisten palvelut.
- Tuloksen "erinomaisuus" johtuu kertaeristä, Tehtaanniemen tontin myynti 1 miljoona ja kikyn lomarahaleikkaus 1,2 miljoonaa. Kaupungin voitosta kun vähentää nuo niin saadaan juoksevan taloudenhoidon taso: lievästi voitollinen, ei tappiollinen.
- Kaupungin lainakanta on niin valtava, että kaupunki voi olla pakoitettu myymään satamayhtiön osakkeita talouden tasapainottamiseksi. Korkean lainakannan osoituksena korkokulut ovat yli miljoona vuodessa. JOKA VUOSI maksetaan rahoittajille "turhaan" Tehtaanniemen tontista saadun verran euroja.
- Tehtaanniemelle on rakennettu asuntoja. Ei keskusta-alueelle rakenneta "kesämökkejä".
- Valittajat eivät ole syyllisiä viivästyksiin. Hallinto-oikeus päätti, että Tehtaanniemen kaava oli laiton ja se on kumottava. Laittomuuden peittely-yritykseen ja sen selvittämiseen on mennyt aikaa. Lisäksi uusi tuleva kaavaprosesssi vie oman aikansa. Tekemällä kerralla oikein on nopein tapa edetä.
- Uusi kaavaprosessi on laittoman kaavan kumoamisen jälkeen välttämätön, että kaava saadaan vastaamaan asioiden nykytilaa.
- Uuteen kaavaan on syytä varata Tehtaanniemen uimahuoneen uusiminen. Nykyisen uimahuoneen tilalle tulee rakentaa tämän päivän vaatimukset täyttävä rakennus, jossa on myös wc ja sauna. Muita rantasaunoja ei tähän keskustataajamaan ole tarvetta ja syytä rakentaa. Uimahuone on avoin kaikille, jotka ovat panttia vastaan avaimen kaupungintalolta hakeneet. Matkailutoimisto on niitä lainannut myös matkailijoille.
- rr:n suunnitelmat lisätä rakennuskantaa nykyisestä Tehtaanniemellä ovat kohtuuttomia. Viheralueita tuhotaan entisestään ja ympäristön kauneutta tuhotaan. Yrityksen kannattaisi harkita enemminkin c-talon muuttamista hotelliksi ja kaupungin asettaa kaavan rakennusalat sen mukaisiksi. Väliseinien purkaminen tai rakentaminen on halvempaa kuin aloittaminen hiekalta. Kolmekymmentä huonetta on enemmän kuin ei yhtään. Kaavan suhteen ollaan aloituspisteessä, joten muutokset suuntaan tai toiseen ovat helppoja.
- Kaupunginhallituksen on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin asioiden viemiseksi päätökseen.” Viheralueita tuhotaan entisestään ja ympäristön kauneutta tuhotaan”
Tehtaanniemihän ei alunperinkään ollut mitään erikoista luontoa, suojelkaa mieluummin nyt oikeita metsäkohteita! - Tietäkäämistapuhutte
Ainaeiymmärrä kirjoitti:
” Viheralueita tuhotaan entisestään ja ympäristön kauneutta tuhotaan”
Tehtaanniemihän ei alunperinkään ollut mitään erikoista luontoa, suojelkaa mieluummin nyt oikeita metsäkohteita!Juuri niin! Ei todellakaan ollut! Mekano tontteineenko muka joku viheralue tai luontoarvo! Gsus! Se oli alkuperäisestä tarkoituksestaan hylätty, häthätää siivottu vanha teollisuustontti ja suuri parkkipaikka! Hoitamatonta lepikkoa, vanhoja betonisia perustuksia siellä puskien keskellä, jota komeutta kiersi hiekkatie jolla paikalliset ajoi p-rallia Itäsataman ympäri. Mekanon ikkunat oli jo aikaa sitten rikottu ja ympäristö roskainen. Ympäristökö muka kaunis - MY ASS!
Sopii mennä SPA:n taakse rantaan ja todeta että nyt vasta ne luonnonarvot on kaivettu esiin. Se ranta on todella kaunis nyt kun se on siivottu ja kun vielä sinne tulee se kävelytie niin siellä voi kunnolla kulkeakin! Rantoja täällä kannattaa vaalia eikä pöpeliköitä ja parkkipaikkoja!
Tietäkää edes mistä puhutte ja käykää paikan päällä katsomassa! RR on Mekanon paikalla, ei se ole lähelläkään rantaa. - Valivalivali
turtapalli kirjoitti:
ihmekitisyttäjä..miksi sosdemmarit yritti kuorossa selittää asuntoja huoneistohotelliksi jos asia on ollut klaart ja alusta asti on ollut selvää että asuntoja sinne rakennetaan eikä hotellia?? huom ja piirrustuksen tummassakin alueessa lukee hotellin hallintaaluetta.jos tässä annetaan nyt periksi muuttuu tämä uusikin hotelli rakennelma osakehuoneistoksi ja koko hotelli jää tekemättä,on taatusti tuottavampaa rakentaa asuntoja joita voi myydä 7500-8500e neliö kun bykata hotellia nämä hankofrendit on pelkästään helpon tilin perässä ei muuta heidän lupaukset on kuin vanhan reetan pieruja niissä on reilusti yli puolet paskaa mukana.
”ihmekitisyttäjä..miksi sosdemmarit yritti kuorossa selittää asuntoja huoneistohotelliksi jos asia on ollut klaart ja alusta asti on ollut selvää että asuntoja sinne rakennetaan eikä hotellia?? ”
Hotelli ollaan rakentamassa, eli Regatan laajennus. Ilman valituksia olisi varmasti jo työn alla.
Maan vuokrasopimus:
”Mainitussa maanvuokrasopimuksessa vuokralaisina ovat Oy Regatta SPA Ab:n lisäksi Asunto Oy Hangon Regatta Suites (y-tunnus 2711917-5) ja Oy Hotelli Regatta Ab (y-tunnus 2332515-8), keskinäisin osuuksin Oy Regatta SPA Ab 20%, Asunto Oy Hangon Regatta Suites 70% ja Oy Hotelli Regatta Ab 10%.”
Maa-alueen jako Asunto Oy 70%, SPA 20% ja Hotelli 10%. Mikä tuossa tekstissä on epäselvää? Joku nyt kuvittelee että omat luulot ovat pätevämpiä kuin todellisuus.
Nyt on pakko puhua huoneistohotellista koska uusi kaavaehdotus ja siihen tehdyt muutokset eivät menneet läpi. Tai siis valtuusto kyllä hyväksyi kaavan muutoksineen mutta ei valittaja.
Valittaja vaati että kaava olisi alkuperäiseen kaavaehdotukseen tehtyjen muutosten takia pitänyt asettaa uudelleen esille. (että valittaja olisi voinut siitä valittaa). Korkein hallinto-oikeus asettui asiassa valittajan kannalle että olisi pitänyt asettaa uudelleen esille, kyse oli siis tulkinnasta eikä mistään rikollisesta. Kunnanvaltuuston päätös siis kaadettiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa, eikä uusi kaava astu voimaan.
Nyt kaikki seisoo, ja valittaja on tyytyväinen .......tietäis vain mihin?
Alunperin suunniteltiin asuntoja mutta valituksen kautta ne torpattiin loma-asunnoiksi. Nyt niihin asuntoihin ei voi kukaan muuttaa maksaakseen veroja Hangolle. Onneksi olkoon kateelliset! - Valivalivali
Valivalivali kirjoitti:
”ihmekitisyttäjä..miksi sosdemmarit yritti kuorossa selittää asuntoja huoneistohotelliksi jos asia on ollut klaart ja alusta asti on ollut selvää että asuntoja sinne rakennetaan eikä hotellia?? ”
Hotelli ollaan rakentamassa, eli Regatan laajennus. Ilman valituksia olisi varmasti jo työn alla.
Maan vuokrasopimus:
”Mainitussa maanvuokrasopimuksessa vuokralaisina ovat Oy Regatta SPA Ab:n lisäksi Asunto Oy Hangon Regatta Suites (y-tunnus 2711917-5) ja Oy Hotelli Regatta Ab (y-tunnus 2332515-8), keskinäisin osuuksin Oy Regatta SPA Ab 20%, Asunto Oy Hangon Regatta Suites 70% ja Oy Hotelli Regatta Ab 10%.”
Maa-alueen jako Asunto Oy 70%, SPA 20% ja Hotelli 10%. Mikä tuossa tekstissä on epäselvää? Joku nyt kuvittelee että omat luulot ovat pätevämpiä kuin todellisuus.
Nyt on pakko puhua huoneistohotellista koska uusi kaavaehdotus ja siihen tehdyt muutokset eivät menneet läpi. Tai siis valtuusto kyllä hyväksyi kaavan muutoksineen mutta ei valittaja.
Valittaja vaati että kaava olisi alkuperäiseen kaavaehdotukseen tehtyjen muutosten takia pitänyt asettaa uudelleen esille. (että valittaja olisi voinut siitä valittaa). Korkein hallinto-oikeus asettui asiassa valittajan kannalle että olisi pitänyt asettaa uudelleen esille, kyse oli siis tulkinnasta eikä mistään rikollisesta. Kunnanvaltuuston päätös siis kaadettiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa, eikä uusi kaava astu voimaan.
Nyt kaikki seisoo, ja valittaja on tyytyväinen .......tietäis vain mihin?
Alunperin suunniteltiin asuntoja mutta valituksen kautta ne torpattiin loma-asunnoiksi. Nyt niihin asuntoihin ei voi kukaan muuttaa maksaakseen veroja Hangolle. Onneksi olkoon kateelliset!Korjaan
Päätös tehtiin Helsingin hallinto-oikeudessa, ei korkeimmassa. - Turtapalli
Omituista että maa voidaan jakaa ja sille voi antaa rakennusoikeuden ennen voimassa olevaa kaavaa,tavan kuolevainen olis näin toimittuaan joutunu purkamaan rakennelmansa jos olis edes alkuun päässyt ennen viranomaisten älähdystä nyt mentiin maaliin asti ja soppa on valmis.mitä tulee pilkunviilaamiseen niin kyllä se toimintatapa kelpaa demareillekkin jos se palvelee heidän etuja mutta tehtaanniemen casessa vaikeneminen on kultaa..heille
- Ota_selvää_asioista
Turtapalli kirjoitti:

”Omituista että maa voidaan jakaa ja sille voi antaa rakennusoikeuden ennen voimassa olevaa kaavaa...”
Ei siinä mitään omituista ole. Uusia asemakaavoja tehdään hyvin harvakseen mutta poikkeamislupia myönnetään hakemuksesta tämän tästä.
Maailma pysähtyisi jos ei kaavoista voitaisi poiketa.
Edellinen asemakaava on vuodelta 1996 ja sitä edellinen 1977.
RR:llä oli täysin laillinen lupa rakentaa, vaikka toki siitäkin tietysti oli valitettu. .
Et ikinä arvaa kuka valitti!
”Hallinto-oikeus teki positiivisen päätöksen
Helsingin Hallinto-oikeus on ratkaissut Tehtaanniemen hankkeen rakennusluvan muutoshakemuksesta tehdyt valitukset Regatta Resorts Oy:n eduksi. Hallinto-oikeus totesi, että valittajilla ei ollut valitusoikeutta. Samalla Hallinto-oikeus totesi, että koska rakennuslupa on myönnetty lainvoimaisen asemakaavan perusteella, siitä tehdystä valituksesta johdettavan Hallinto-oikeuden päätöksestä ei voi valittaa. Näin rakennusluvan muutos on täytäntöönpanokelpoinen. Työt käynnistyvät vielä vuoden 2015 puolella ja hankkeet valmistuvat kesään 2017 mennessä.”
September 10, 2015
https://www.suomi.fi/palvelut/16334c11-e10c-4100-9fdf-001f95230b00
- laillisuus
Kohta huomaa, että olis kannattanut tutkituttaa laillisuus. Nyt sen tutkivat pakonsanelemana viranomaiset.
- Ihmekitinää
Ei siinä uudessa kaavassa mitään vikaa ollut, se ei vain kelvannut eräälle niin piti valittaa. Kaikille muille asiasta päättäneille se kelpasi.
Valitus oli silkkaa kiusantekoa.
Lopputuloshan saattaa olla että sama kaavapäätös tehdään uudelleen ”oikein”, joten onpa hienoa että taas on saatu rahaa poltettua ja aikaa kulumaan.
Tuskin tuota SPA’ta ja taloja sentään puretaan, vai sitäkö tässä ajetaan takaa?
- katsepeiliinihmekitinää
Ylimielisyys ja piittaamattomuus hankolaisten mielipiteistä ovat suurimmat syyt, jotka nostattavat vastakarvaa.
Totuuksien peittely-yritykset, selittely ja toivomuslistalla kiristäminen eivät ainakaan paranna asioiden etenemistä.
Selittely ei auta. On tehtävä oikein.- Valivalivali
”Ylimielisyys ja piittaamattomuus hankolaisten mielipiteistä ovat suurimmat syyt, jotka nostattavat vastakarvaa. ”
Hangon kunnanvaltuusto on valtuutettu esittämään teidän mielipiteenne, muuta demokraattista tietä ei ole. Paitsi mielenosoitukset tietty. Olitko mukana Roxx-mielenosoituksessa? Aietvai? Minä olin!
- koinsyömä
ja rakkaus ihaniin ja reiluihin RR:läisiin vaan kasvaa.....
onko nyt tää viimeisin yritys salaisesta sopimuksesta saada se uimahuone itäsataman toiselle puolelle, jotta voidaan rakentaa omat rantasaunat laitureineen kerrostalon asukkaille.- Otaselvää
Sen verran reiluja ja ihania kuitenkin että ovat investoineet 40 miljoonaa euroa tähän kaupunkiin, ja suunnittelevat investoivansa vielä paljon lisää.
Paljonkos sinä olet investoinut?
Höpinät rantasaunasta ja uimahuoneesta todistavat että olet ihan pihalla. Sellaisia suunnitelmia oli aikoinaan jollakin niemen aikaisemmista rakentajista, siis niistä projekteista jotka menivät nurin.
Ei RR ole ottanut toteuttaakseen kenenkään toisen vanhaa suunnitelmaa vaan toteuttanut omansa.
Ranta on kaupungin eikä sitä mikään uhkaa, talot ovat itse asiassa aika kaukana rannasta. - toivainen
40 miljoonaa, huh.....
omille mökeille kyllä tarvitsee katetta...
paljonko mennyt asianajajille ja propaganda koneistoon....
toi kyllä varmaan ketuttaa...
jos kaikki menee niin kuin golf osakkeilla pelattiin tai kuusamossa kylpylä osakkeilla
pelattiin, niin kyllä tiliä on tulossa...
papoilla vaan jo toinen jalka jo haudassa....
- HynynenJS
RR:n ja kaupungin allekirjoittama "salainen sopimus", toisilta nimiltään neuvottelumuistio ja idealista on juridisesti hallinto-oikeuden mukaan maankäyttösopimus. Luultavasti sopimus ei ole lainvoimainen. Asia pitäisi tarkistuttaa oikeusviranomaisilla. Sopimuksen on voinut allekirjoittaa taho, joka on ylittänyt toimivaltuutensa. Lisäksi sopimus voi sisältää osia, jotka ovat lainvastaisia. Jos yksikin kohta on lainvastainen, niin koko sopimus on sitä. Esimerkiksi kaavasta ei saa sopia etukäteen. Sopimusta ei ole vahvistettu hallituksessa eikä valtuustossa eikä siitä ole mitään mainintaa Tehtaanniemen asemakaavamateriaalissa. Se on pidetty "salassa". Sitä paperia ei kannata heilutella kovin vahvana ja sitovana dokumenttina ennekuin se on sellaiseksi todistettu.
Eri asia on, jos joitakin sopimuksessa mainittuja kohtia halutaan toteuttaa jo lähtökohtaisesti. Sellainen on Tehtaanniemen kiertävä pyörätie. Sen sijaan Merikadun muuttaminen pysyvästi kävelykaduksi ei ole kaupungin intressissä. Tekninen lautakunta on jo päättänyt, että Merikatu voi olla kävelykatu kesäisin, kuten makasiinien edusta. Uimaranta on kunnossa. Campingia on merkeillä rajoitettu. Venepaikkoja on tulossa Kuningattarenvuorelle. Muutoin niiden järjestäminen on neuvottelukysymys, kustannuksineen ja paikkahintoineen.- Niin_makaa_kuin_petaa
Tuo nuriin valitettu kaavamuutos nyt sitten jumittaa asioiden hoitamista kuntoon ja viivästyttää hotellin rakentamista. Onneksi olkoon!
Ehdotus: Kun kaikki tavallisen kansan kaupat ja palvelut saadaan siirrettyä radan pohjoispuolelle voitaisiin kulku- ja puheyhteydet radan yli jatkaista kokonaan, Kukaan järkevä ihminen ei jaksa kuunnella kateellisten hankolaisten kitinää, valittamista ja negailua. Saatte sitten siellä omalla puolellanne rauhassa kehittää pienteollisuutta, kalastusta ja toistenne palvelemista, tai mitä nyt muuta sitten keksittekään. Me pidämme Roxxin, ihan vain kiusallamme!
https://svenska.yle.fi/artikel/2018/06/26/i-sommar-ar-det-bara-tillfalligt-promenadstrak-som-galler-pa-fabriksudden-i-hango
- Lisäätoiveita
”I sommar är det bara tillfälligt promenadstråk som gäller på Fabriksudden i Hangö - området behöver en plan först”.
Ihka uusi suunnitelmako, Whaat?
Puistosuunnitelma Tehtaanniemellähän kävelypolkuineen on ollut jo näytillä..- kukintyylillään
Pyörätie.
- KenenIdeaa
Keiden kiusaksi halutaan vieläpä paikalle PYÖRÄTIE?
- HynynenJS
Pyörätie tulee 24/7/365 hankolaisten iloksi. Toki kaikkien iloksi, jotka pyöräilevät.
Uimahuoneen modernisointi tulee myös hankolaisten iloksi. Sillä ei ole mitään tekemistä rr:n kanssa. Kaupungin pitää se tehdä. Hankolaiset sen maksaa veroillaan. Saa muut sen maksaa, jos on halua. Luuleeko joku, että "Hangon hyväntekijöiden" pussista olisi maksettu euroja tuohon niin sanottuun 40 miljoonan projektiin? Hyvä veli, rahavirta on aivan toiseen suuntaan. Parempiin taskuihin. Hankolaisten veronmaksajien rahaa on käytetty Tehtaanniemeen paljon enemmän kuin "hyväntekijöiden" rahaa. Lopettakaa jo toitottamasta 40 miljoonaa. Nollien määrällä ei Tehtaanniemen lopputuloksen kannalta ole kuin asioita sekoittava vaikutus. Se sekoittaa joidenkin päät. Älä kumarra rahaa ja mammonaa!
Nuorten ihmisten kanssa on helpompi tehdä yhteistyötä, kun heillä ei ole opittuja maneereja esim. valittaa tai pitää kiinni vain omastaan. Demarikannattajat ovat suurelta osin eläkeukkoja, jotka pikkuhiljaa vähenevät. Aika ja luoja hoitaa. Rest in peace ei-puolue sdp. - Ideanikkari
KenenIdeaa kirjoitti:
Keiden kiusaksi halutaan vieläpä paikalle PYÖRÄTIE?
Ei kai kenenkään kiusaksi, vaan sekä hankolaisille että turisteille luulisi kävelytien olevan iloinen asia. Ruokkoamattoman niemen ympäri on aiemmin ollut hankala kulkea, eikä siellä aiemmin ole juuri kuljettukaan.
Ei pyörätietä vaan kävelyreitti! Muuta ei ole luvattu! - Tunnollinen_äänestäjä
HynynenJS kirjoitti:
Pyörätie tulee 24/7/365 hankolaisten iloksi. Toki kaikkien iloksi, jotka pyöräilevät.
Uimahuoneen modernisointi tulee myös hankolaisten iloksi. Sillä ei ole mitään tekemistä rr:n kanssa. Kaupungin pitää se tehdä. Hankolaiset sen maksaa veroillaan. Saa muut sen maksaa, jos on halua. Luuleeko joku, että "Hangon hyväntekijöiden" pussista olisi maksettu euroja tuohon niin sanottuun 40 miljoonan projektiin? Hyvä veli, rahavirta on aivan toiseen suuntaan. Parempiin taskuihin. Hankolaisten veronmaksajien rahaa on käytetty Tehtaanniemeen paljon enemmän kuin "hyväntekijöiden" rahaa. Lopettakaa jo toitottamasta 40 miljoonaa. Nollien määrällä ei Tehtaanniemen lopputuloksen kannalta ole kuin asioita sekoittava vaikutus. Se sekoittaa joidenkin päät. Älä kumarra rahaa ja mammonaa!
Nuorten ihmisten kanssa on helpompi tehdä yhteistyötä, kun heillä ei ole opittuja maneereja esim. valittaa tai pitää kiinni vain omastaan. Demarikannattajat ovat suurelta osin eläkeukkoja, jotka pikkuhiljaa vähenevät. Aika ja luoja hoitaa. Rest in peace ei-puolue sdp.”Demarikannattajat ovat suurelta osin eläkeukkoja, jotka pikkuhiljaa vähenevät.”
Hankolaiset ovat suurelta osin eläkeukkoja (ja akkoja), eikä ne minnekään vähene, uusia tulee tilalle.
Nuoret muuttavat pois ja vanhat jäävät.
Iäkkäät ovat uskollisimipia äänestäjiä. Turha huudella nuorten äänellä ja ääniä, jos ei yhteiskunnalliset asiat kiinnosta, eikä käy äänestämässä, niin voi syyttää vain itseään. Ne päättävät jotka käyvät äänestämässä!
- Valivalivali
”Puistosuunnitelma Tehtaanniemellähän kävelypolkuineen on ollut jo näytillä..”
Koko uusi kaavaehdotus on ollut esillä, käsiteltiin, hyväksyttiin muutoksineen mutta siitä valitettiin. Etkö muista? Ei siis astunut voimaan!!
Itse kaavasta itsestäänhän ei valitettu vaan menettelytapavirheestä jolloin tehty päätös meni nurin eikä uusi kaava astunut voimaan.
Kaikille muille demokraattisesti tehty päätös olisi kelvannut, valittajalle ei.
Kiusa se on pienikin kiusa!- oikeusvoittaalopulta
Kaava on laiton ja se on kumottava, oli hallinto-oikeuden päätös. Päätös perustui siihen, että prosessi oli laiton. Hallinto-oikeuden ei tarvinnut kommentoida kahta seuraavaa kohtaa: ylittikö joku valtuudet, sisältyikö materiaaliin tai tekemisiin laitonta? Hankolaisten "hovi" epäilee, että molempia esiintyi. Se on kuitenkin epäoleellista. Olemme alkupisteessä, kaavoitusprosessin suhteen.
Eilisessä Hangon lehdessä oli Sahlstedtin yleisönosastokirjoitus, joka on täyttä asiaa. Siinä todetaan, että "ehkä nyt olisi uusien ajatusten ja neuvottelujen aika pikemmin kuin vuonna 2013 kirjattujen yksityiskohtien perääminen ukaasein."
Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi Rolle, jäseniksi Ekholm ja Pääkkö sekä rr:n edustaja.
Hangolla ei ole kiirettä tämän asian suhteen. Rr:stä en tiedä. Sotkun aiheuttajia ei kannata enää pitää mukana tässä projektissa.
Huom! Rolle ei ole sotkun aiheuttaja. Hän on sanansaattaja. Monet haluaisivat sitä olla, mutta pelkäävät omaa asemansa puolesta saamiensa uhkailujen takia.
Rolle on hankolaisten oikeuksien puolustaja. Kiitos hänelle, että laittomuuksia on paljastunut. Oliko Rolle väärässä? Ei ollut. - Valivalivali
”Kaava on laiton ja se on kumottava, oli hallinto-oikeuden päätös.”
Kaupungin ehdotus uudeksi yleiskaavaksi tuomittiin hyväksymisprosessissa tehdyn virheen (tuomittiin virheeksi) takia laittomaksi, se ei siis astunut voimaan, ei siinä mitään sen kummempaa laittomuutta ole.
Vanhalla kaavalla mennään kunnes saadaan uusi. Hankolaisten tappioksi! - Amen
”Itse kaavasta itsestäänhän ei valitettu vaan menettelytapavirheestä jolloin tehty päätös meni nurin eikä uusi kaava astunut voimaan. ”
Itse asiassa valitettiin siitä ettei päästy valittamaan ja valitus meni läpi! Hallelujaa!
- Ihmesakkia
”Kaupunginjohtaja Denis Strandell ei osannut odottaa, että tuomioistuin kumoaisi valtuuston päätöksen.
– Mutta kysehän on aina tulkinnoista, ja oikeuden tulkinta oli nyt, etteivät muutokset olleet vähäisiä vaan merkittäviä. Se ei tule vaikuttamaan itse hankkeeseen. Hotellin rakentaminen on kuitenkin jo siirtynyt vuodella, mikä puolestaan on viivästyttänyt Kuningattarenvuoren rakentamista. Kaupunki ja sen yrittäjät menettävät näin ollen turhaan tuloja.”
Onneksi olkoon!,
”Rolf Nyström iloitsee päätöksestä, mutta on tyytymätön tilanteeseen:
– Tämä tuntuu työvoitolta. Prosessi on aiheuttanut paljon työtä. En ole kuitenkaan iloinen pakosta käyttää valitustietä.”
Miksi hänen oli pakko käyttää valitustietä? Mitä hän saavutti muuta paitsi vuosikausien työn mitätöimisen. Mitä hän tavoittelee? Mihin hän nyt on tyytymätön?
Olen jostain lukenut että Rollelle on tärkeintä että asiat tehdään oikein ja siksi hän on valittanut. Voi vee miten typerää! Kaivamalla kaivetaan jokin pieni muotovirhe ja sitten paukutellaan henkseleitä kun saadaan valitus läpi, ja mölymystö huutaa taustalla laittomuuksista, joita ei olla tehty. Miksi te luulette että juristit rikastuu,? Juristit rikastuu juuri tällaisista typeristä prosesseista kun lähdetään halkomaan hiuksia ja olemaan oikeassa.
Kaupungilla on nyt kaksi mahdollisuutta, valittaa päätöksestä tai aloittaa prosessi alusta. Joka tapauksessa aikaa, rahaa ja energiaa kuuluu tuhottomasti että jossain vaiheessa taas saadaan kaavaehdotus esille että Rolle & knit pääsevät taas valittamaan.
j.n.e.- kerranheilahtijussin
Ihmesakkia, kuulutko siihen pieneen ryhmään, joka haukkuu poliisia siitä, että sai ylinopeussakon? Jotakuinkin 90% ihmisistä luottaa poliisiin ja vain 10% poliitikkoihin. Muutamaan hankolaispoliitikkoon on luottamus vieläkin alhaisempi.
Tehtaanniemen projekti on yksinkertainen: uusi kaavoitus ja yhteistyöryhmä selvittämään, mitä toiveita rr:llä vielä on ja voidaanko niihin vastata ja mihin hintaan. KL->AL -muutos oli rr:n toive. Onko edelleen olemassa? Se selviää keskusteluissa.
Viivästys johtuu suhmuroinnista. Toistetaan tuhannen kerran: hotelli uimahalli Tehtaanniemelle asunnot Kuningattarenvuorelle olisi ollut valmis jo pari vuotta sitten. Ei kelvannut rr:lle. Rolle ei ole pahis. - Kysynvaan
kerranheilahtijussin kirjoitti:
Ihmesakkia, kuulutko siihen pieneen ryhmään, joka haukkuu poliisia siitä, että sai ylinopeussakon? Jotakuinkin 90% ihmisistä luottaa poliisiin ja vain 10% poliitikkoihin. Muutamaan hankolaispoliitikkoon on luottamus vieläkin alhaisempi.
Tehtaanniemen projekti on yksinkertainen: uusi kaavoitus ja yhteistyöryhmä selvittämään, mitä toiveita rr:llä vielä on ja voidaanko niihin vastata ja mihin hintaan. KL->AL -muutos oli rr:n toive. Onko edelleen olemassa? Se selviää keskusteluissa.
Viivästys johtuu suhmuroinnista. Toistetaan tuhannen kerran: hotelli uimahalli Tehtaanniemelle asunnot Kuningattarenvuorelle olisi ollut valmis jo pari vuotta sitten. Ei kelvannut rr:lle. Rolle ei ole pahis.”KL->AL -muutos oli rr:n toive. Onko edelleen olemassa? Se selviää keskusteluissa.”
Entä sitten? - eivähäinenmuutos
NIinpä. Kaavaa on joka tapauksessa muutettava vallitsevan tilanteen mukaiseksi. Suurin osa rakennusoikeudesta on käytetty asuntojen rakentamiseen.
- Turharutistakun
eivähäinenmuutos kirjoitti:
NIinpä. Kaavaa on joka tapauksessa muutettava vallitsevan tilanteen mukaiseksi. Suurin osa rakennusoikeudesta on käytetty asuntojen rakentamiseen.
”Toistetaan tuhannen kerran: hotelli uimahalli Tehtaanniemelle asunnot Kuningattarenvuorelle olisi ollut valmis jo pari vuotta sitten.”
Se oli edellinen, tai sitä edellinen tai edellisen edellisen ’tontin rakentajan suunnitelma”. Kaikki vanhat suunnitelmat ovat mennet nurin, konkkaan, kaatuneet tjsp.
RR osti konkurssipesän ja teki itse toteuttamiskelpoisen suunnitelman MOT. Hotelli on tulossa ja Kuningatarvuoren asunnotkin, kunhan te hankolaiset lakkaatte sabotoimasta.
Sopii tutstua RR:n ja Hangon kaupungin aikoinaan tekemään maan vuokraussopimukseen, RR on tehnyt just sen johon se sen tontin vuokrasi ja nyttemmin omistaa.
Ei RR ole mitenkään vastuussa vanhoista suunnitelmista, eikä varsinkaan hankolaisten märistä unista. Niitähän on riittänyt! Bisnis is bisnis!
Miksette itse rakentaneet mieleistänne, teillä on ollut yllin kyllin aikaa.
http://www.regattaresorts.fi/assets/N_A-Osakekauppakirjaan.pdf
http://hanko.fi/city/djulkaisuSE/kokous/20183677-6-1.PDF
- JalatMaassaHangossa
Arvoisa Palstavierailija. Muistutan yhdestä asiasta. Tärkeästä. Tämä on Suomi 24 keskustelupalsta. Eikä mitään muuta. Ja arvo sen muk.
- Lagman
”Nyt kaupunginhallituksen päätöksellä 4-4, puheenjohtaja Söderholmin äänellä vie listaa toteutukseen. Jos Ekholm olisi jo ollut puheenjohtaja, niin asia ei olisi mennyt eteenpäin. Listan juridinen sitovuus olisi ensin selvitetty. ”
Miksi jonkun sopimuksen ”juridinen sitovuus” tulisi selvittää jos siinä ei ole mitään kiistanalaista, siis muiden kuin kaupungin mölymystön mielestä.
Sopimuksia syynätään jos niistä halutaan sanoutua irti eikä se muuten onnistu. Normaalisti ihan tavallinen demokraattinen prosessi riittää ja asioista päätetään äänestämällä.
Lakikirjoja ja laittomuuksia tonkivat ne joille normaali kunnallisdemokratia ja sen puitteissa tehdyt päätökset eivät kelpaa.- luulotpois
"ehkä nyt olisi uusien ajatusten ja neuvottelujen aika pikemmin kuin vuonna 2013 kirjattujen yksityiskohtien perääminen ukaasein."
Turharutistakun, mitä rakennusluvan mukaan on lupa rakentaa? pdf kiitos. - Luulo_ei_ole_tiedon
luulotpois kirjoitti:
"ehkä nyt olisi uusien ajatusten ja neuvottelujen aika pikemmin kuin vuonna 2013 kirjattujen yksityiskohtien perääminen ukaasein."
Turharutistakun, mitä rakennusluvan mukaan on lupa rakentaa? pdf kiitos.”Turharutistakun, mitä rakennusluvan mukaan on lupa rakentaa? pdf kiitos.”
”Rakennusluvan muutoslupa Tehtaanniemen hankkeelle myönnetty
Hangon Ympäristölautakunta myönsi odotetusti Regatta Resorts Oy:n Tehtaanniemen kylpylä- ja vapaa-ajan asuntohankkeelle muutosluvan. Muutosluvassa rakennettavien rakennusten asemaa muutettiin huomattavasti paremmin ympäristöä huomioivammaksi, laatutasoa nostettiin reippaasti ja vapaa-ajan asuntojen parkkipaikat sijoitettiin talojen kellareihin. Samalla vapaa-ajan asuntojen lukumäärää vähennettiin ja Hotelli Regatalle jätettiin mahdollisuus lisärakentamiseen n. 50 hotellihuoneen verran.”
September 10, 2014
Rakennusluvasta valitettiin, toki (ollaanhan sentään Hangossa) mutta valitus ei mennyt läpi.
http://regattaresorts.fi/fi/suites/news/
P.S. Kukaan ei tietenkään kysele vanhojen sopimusten perään - Repikääsiitä
luulotpois kirjoitti:
"ehkä nyt olisi uusien ajatusten ja neuvottelujen aika pikemmin kuin vuonna 2013 kirjattujen yksityiskohtien perääminen ukaasein."
Turharutistakun, mitä rakennusluvan mukaan on lupa rakentaa? pdf kiitos.”Suomalainen sijoittajaryhmä aikoo elvyttää liikemies Harry "Hjallis" Harkimoltakin kesken jääneen Hanko-lomakeskusidean. Ryhmä lupaa rakennuttaa Hangon Kuningatarvuoren ja Tehtaanniemen alueelle loma-asuntoja yli sadan miljoonan euron arvosta.
Hankoa pitkään puhuttanut hanke Kuningatarvuoren suuresta loma-asuntoalueesta saa uusia yrittäjiä. Suomalaisen sijoittajaryhmän omistama Regatta Resorts -yhtiö kertoi tänään maanantaina rakentavansa alueelle yli sata loma-asuntoa sekä kylpylän. Hankkeen kokonaisarvo on yhtiön mukaan yli sata miljoonaa euroa.”
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001823220.html - juurikinsiitäonkysymys
Luulo_ei_ole_tiedon kirjoitti:
”Turharutistakun, mitä rakennusluvan mukaan on lupa rakentaa? pdf kiitos.”
”Rakennusluvan muutoslupa Tehtaanniemen hankkeelle myönnetty
Hangon Ympäristölautakunta myönsi odotetusti Regatta Resorts Oy:n Tehtaanniemen kylpylä- ja vapaa-ajan asuntohankkeelle muutosluvan. Muutosluvassa rakennettavien rakennusten asemaa muutettiin huomattavasti paremmin ympäristöä huomioivammaksi, laatutasoa nostettiin reippaasti ja vapaa-ajan asuntojen parkkipaikat sijoitettiin talojen kellareihin. Samalla vapaa-ajan asuntojen lukumäärää vähennettiin ja Hotelli Regatalle jätettiin mahdollisuus lisärakentamiseen n. 50 hotellihuoneen verran.”
September 10, 2014
Rakennusluvasta valitettiin, toki (ollaanhan sentään Hangossa) mutta valitus ei mennyt läpi.
http://regattaresorts.fi/fi/suites/news/
P.S. Kukaan ei tietenkään kysele vanhojen sopimusten perään“Asuinrakennuksista tulee upeita ja niillä on ainutlaatuinen sijainti. Mielenkiintoisen hankkeen valmistelu on jo käynnistetty Hartelassa. Yhteistyömme Regatta Resortsin kanssa on luontevaa ja odotamme innolla pääsevämme toteuttamaan hanketta”, toteaa Hartela Oy:n toimitusjohtaja..." July 28, 2015, Regatta Resortsin kotisivu.
Asioista perillä oleva lähde kertoi jo hankkeen alkuvaiheessa, että tarkoituksena on rakentaa Tehtaanniemelle, Suomen ykköspaikalle hienoja asuntoja ja niille prameat sauna- ja suihkutilat... Oletettavasti on tulossa hotelliin "sviittejä" lisää...
Tasonnosto, arvonnosto, kaavan kehittäminen rr:n aloitteen ja toiveiden mukaan vastaavasti...
Tontin hinnan "tasokorotus", tasapuolisuus...
Vielä on aikaa tehdä oikein, win-win...
Vai jatkuuko "Kuka on Suomen kovin jätkä" -kilpailu? Vielä yksi miljoona ennenkuin,,, olen paras ja... onnellinen.
Pettereille on jo kertynyt ikää enemmän kuin untuvikkopoliitikoille konsanaan... ääni voi olla nuorilla naisilla kovempi!
- Justjoopa
”.....Regatta Resortsin omistajia ovat muun muassa Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh, pörssiammattilainen Henrik Kuningas sekä Palace Kämp-ketjun omistajiin kuuluva Esa Karppinen.”
Kysymyksiin kuuluu eikö heillä olisi varaa osallistua kaupungin kanssa yhteisesti esimerkiksi Tehtaanniemen ja Itäsataman profiilin korottamiseen?- Oma_koti_kullan_kallis
Niinpä!
Hehän eivät muuta ole tehneetkään! He juuri ovat sijoittajat SPAn ja RR:n takana. Jokaisella heistä on vapaa-ajan asunto Hangossa! Miksi kuvittelet heidän investoivan Hankoon? Hanko on heille tärkeä, siksi he tänne investoivat.
Jokaisella sijoitusryhmä jäsenellä on koti Hangossa. - petterienvaimotpäättää
Kuinka paljon ovat laittaneet omia rahoja?
Hankemiesten konsepti on ollut kerätä rahaa asunto- tai spa-osakkeiden myynnillä ja sillä rakentaa. Niin tehtiin Hotelli Regatan kiinteistöllä ja sama Tehtaanniemellä. Ei omaa tarttee vaikka hankkeen koko olisi 100 mijoonaa. ja varsinkaan silloin. Nimistä viis. Vastuullinen vai vastuuton on tärkeämmät kriteerit kuin se, onko tunnettu vai ei.
Mitä rakennusluvalla sai rakentaa? Huoneistohotellin? Huoneistohotelli on liiketoimintaa, asunnot eivät sitä ole. - Valivalivali
petterienvaimotpäättää kirjoitti:
Kuinka paljon ovat laittaneet omia rahoja?
Hankemiesten konsepti on ollut kerätä rahaa asunto- tai spa-osakkeiden myynnillä ja sillä rakentaa. Niin tehtiin Hotelli Regatan kiinteistöllä ja sama Tehtaanniemellä. Ei omaa tarttee vaikka hankkeen koko olisi 100 mijoonaa. ja varsinkaan silloin. Nimistä viis. Vastuullinen vai vastuuton on tärkeämmät kriteerit kuin se, onko tunnettu vai ei.
Mitä rakennusluvalla sai rakentaa? Huoneistohotellin? Huoneistohotelli on liiketoimintaa, asunnot eivät sitä ole.Juuri niin, tekemällä bisnestä sitä rahaa tehdään, ostetaan ja myydään ja väliin jää usein voittoakin, tai ainakin pitäsi jäädä. Ihan omilla rahoillaan ja omalla riskillä tuo sijoittajaryhmä pelaa ja toivoo luonnollisesti siitä hommasta jotain tienaavankin. Onko siinä jotain pahaa?
Sijoittajilla oli rakennuslupa rakentaa tasan tarkkaan siihen mitä rakensivat, ja se tehtiin voimassa olevan kaavan mukaan. Rakennusluvastakin toki valitettiin, onhan tämä Hanko mutta se valitus meni nurin.
Rakennusluvan muutoslupa Tehtaanniemen hankkeelle myönnetty
Hangon Ympäristölautakunta myönsi odotetusti Regatta Resorts Oy:n Tehtaanniemen kylpylä- ja vapaa-ajan asuntohankkeelle muutosluvan. Muutosluvassa rakennettavien rakennusten asemaa muutettiin huomattavasti paremmin ympäristöä huomioivammaksi, laatutasoa nostettiin reippaasti ja vapaa-ajan asuntojen parkkipaikat sijoitettiin talojen kellareihin. Samalla vapaa-ajan asuntojen lukumäärää vähennettiin ja Hotelli Regatalle jätettiin mahdollisuus lisärakentamiseen n. 50 hotellihuoneen verran.”
September 10, 2014
Vuoden sai valittaja tätäkin projektia venytettyä!! Grattis! Kuka hyötyy??? Eivät ainakaan hankolaiset.
Hallinto-oikeus teki positiivisen päätöksen
Helsingin Hallinto-oikeus on ratkaissut Tehtaanniemen hankkeen rakennusluvan muutoshakemuksesta tehdyt valitukset Regatta Resorts Oy:n eduksi. Hallinto-oikeus totesi, että valittajilla ei ollut valitusoikeutta. Samalla Hallinto-oikeus totesi, että koska rakennuslupa on myönnetty lainvoimaisen asemakaavan perusteella, siitä tehdystä valituksesta johdettavan Hallinto-oikeuden päätöksestä ei voi valittaa. Näin rakennusluvan muutos on täytäntöönpanokelpoinen. Työt käynnistyvät vielä vuoden 2015 puolella ja hankkeet valmistuvat kesään 2017 mennessä.”
September 10, 2015 - ainaontoivoa
Hallinto-oikeus päätti vain, että valittajalla ei ollut valitusoikeutta. Ja rakennuslupa kaavan mukainen. Kopio rakennusluvasta, pdf? Kestääkö päivänvalon?
- kysynpähänvaan
Onko ympäristölautakunta rakennuslupia myöntävä elin?
- Lupaviranomainen
kysynpähänvaan kirjoitti:
Onko ympäristölautakunta rakennuslupia myöntävä elin?
On.
Rakennusluvista valittaminen ei kuulu jokaisen hankolaisen perusoikeuksiin minkään syntymäoikeuden perusteella. Vain lähinaapureilla on ”äänioikeus”.
”Kuuleminen
Rakennuslupahakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapureille, jollei ilmoittaminen, hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla.”
Rakennusluvan hakeminen
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/Luvat_ilmoitukset_ja_rekisterointi/Maankayton_ja_rakentamisen_luvat/Rakennusluvan_hakeminen
- HynynenJS
Kysymys ei ole rakennusluvasta. Kysymys on siitä, että voimassa oleva kaava ei vastaa vallitsevaa tilannetta. Käytetystä rakennusoikeudesta yli 60% on asuntoja. Kaupungin keskustataajamassa ei taasen voi olla mitään "mökkikylää", joten puhe "vapaa-ajanasunnoista" on turhaa. Ovat asuntoja asuntoalueella yhtäkaikki.
Oma juttunsa on Valilvalivalin toteama Hangon Ympäristölautakunnan myöntämä muutoslupa, jossa "rakennusten asemaa muutettiin huomattavasti paremmin ympäristöä huomioivammaksi, laatutasoa nostettiin reippaasti ja vapaa-ajan asuntojen parkkipaikat sijoitettiin talojen kellareihin. Samalla vapaa-ajan asuntojen lukumäärää vähennettiin ja Hotelli Regatalle jätettiin mahdollisuus lisärakentamiseen n. 50 hotellihuoneen verran.”
Onko tämä se kohta prosessia, jossa huoneistohotellista tuli asuntoja vastoin kaavaa? Miksi hallitus ja kaupunginjohtaja esittelijänä eivät ottaneet päätöstä hoiviinsa? Huom! Hallinto-oikeus ei käsittääkseni ottanut kantaa sisältöön vaan siihen, että valittajalla ei ollut oikeutta valittaa? Miksi ei ollut oikeutta, vaikka asia koskee kaikkia hankolaisia, merkittävästi ja pitkäaikaisesti? Tämä "laatutason nosto" vaikeuttaa Hangon matkailutavoitteiden saavuttamista.
Tämä "laatutason nosto" on yksi muutoksista, joka on tehnyt hankkeen muutoksista merkittäviä, minkä takia rr:n aloitteesta tehty kaavamuutosehdotus olisi pitänyt laittaa hallinto-oikeuden päätöksen mukaan uudelleen kansan kommentoitavaksi. Kaavamuutos on alkutekijöissä. Asia voidaan hoitaa kuntoon toimimalla lakien ja asetusten mukaan.- Otaselvää
”Kysymys on siitä, että voimassa oleva kaava ei vastaa vallitsevaa tilannetta.”
KVG ”Poikkeamispäätös Hanko”
Siellä on pitkä rivi myönnettyjä poikkeamispäätöksiä.
Asemakaavaasta poiketaan tämän tästä ja luvan niihin poikkeamisiin myöntää ympäristölautakunta.
Uusi asemakaava on vuosien työ ja pitkän tähtäimen suunnitelma. Kaavoitustyötä tehdään jatkuvasti.
https://www.hanko.fi/palvelut/kaavoitus_ja_maankaytto/kaavoitus/vireilla_olevia_kaavoja - HynynenJS
Vähäinen muutos okkei, mutta 5000 m2 käyttötarkoituksen muutos keskeisellä paikalla ei sitä ole. Niin voi päätellä hallinto-oikeuden päätöksestä, koska kaavaa ei saanut hyväksyä kuulematta. Jos kaavamuutos ei ollut vähäinen, niin ei ollut rakennusluvan poikkeamakaan sitä.
- Valivalivali
HynynenJS kirjoitti:
Vähäinen muutos okkei, mutta 5000 m2 käyttötarkoituksen muutos keskeisellä paikalla ei sitä ole. Niin voi päätellä hallinto-oikeuden päätöksestä, koska kaavaa ei saanut hyväksyä kuulematta. Jos kaavamuutos ei ollut vähäinen, niin ei ollut rakennusluvan poikkeamakaan sitä.
” Niin voi päätellä hallinto-oikeuden päätöksestä, koska kaavaa ei saanut hyväksyä kuulematta.”
Kyllä sen olisi saanut hyväksyä, ja kaupunginhallitus oli sen hyväksynytkin (kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan), vain valittajalle se ei kelvannut. Kyse on tulkinnallisesta asiasta, oikeus tulkitsi valittajan eduksi.
Valittaja siis keksi keinon kaataa koko uuden hyväksytyn kaavan ja nyt seisoo kaikki.
Hämäräksi on jäänyt mihin hän sillä kaatamisella pyrkii.
Hangonlehti: ”Valittaja NN iloitsee päätöksestä, mutta on tyytymätön tilanteeseen:
– Tämä tuntuu työvoitolta. Prosessi on aiheuttanut paljon työtä. En ole kuitenkaan iloinen pakosta käyttää valitustietä.”
Pakosta käyttää valitustietä saavuttaakseen mitä?
Vaatii uuden esillepanon valittaakseen siitä?
- turtapalli
kehittämiskoraus lähestyy RR trollien tuska lisääntyy..kohta tulee isotpojat ja pistää asiat lex kittilä mallille
- Kuhanhöpötät
Höpöhöpöhöpö!
- HynynenJS
Hallinto-oikeuden päätös ja Tehtaanniemen asiavyyhti ovat monimutkainen kokonaisuus. Hallinto-oikeuden toimivalta liittyy kunnallisvalituksiin, jotka saa tehdä kolmella perusteella:
1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
3) päätös on muuten lainvastainen
Tehtanniemen asemakaavan muuttamisen laittomaksi julistamiseen riitti kohdan yksi arviointi, päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Asemakaavan laatimisen vuorovaikutusmenettey ei ollut toteutunut maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä -asetuksessa tarkoitetulla tavalla. Kohtia kaksi ja kolme ei tarvinnut kommentoida.
turta oikeassa, Lex kittilä tulee todennäköisesti Hankoon, ellei poliitikot toimi lain oikeuttamalla ja hankolaisten edun mukaisesti kaavan tasonnostossa. - Supervalittajat
HynynenJS kirjoitti:
Hallinto-oikeuden päätös ja Tehtaanniemen asiavyyhti ovat monimutkainen kokonaisuus. Hallinto-oikeuden toimivalta liittyy kunnallisvalituksiin, jotka saa tehdä kolmella perusteella:
1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
3) päätös on muuten lainvastainen
Tehtanniemen asemakaavan muuttamisen laittomaksi julistamiseen riitti kohdan yksi arviointi, päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Asemakaavan laatimisen vuorovaikutusmenettey ei ollut toteutunut maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä -asetuksessa tarkoitetulla tavalla. Kohtia kaksi ja kolme ei tarvinnut kommentoida.
turta oikeassa, Lex kittilä tulee todennäköisesti Hankoon, ellei poliitikot toimi lain oikeuttamalla ja hankolaisten edun mukaisesti kaavan tasonnostossa.Monimutkaiseksi asian tekee vain se ettei eräät hyväksy demokraattisesti tehtyjä päätöksiä.
Loputulos saattaa olla että sijoittajat tökkää pensselit santaan ja ilmoittaa että hankolaiset saavat pitää tunkkinsa. No hotel, no Kuningatarvuori, etsikää uusi pompotettava. En ihmettelisi.
Stora-Tallholmenin lupien kuntoon saaminen kesti 7 vuotta joten valittamisen taidon Hankolaiset todella osaavat!
https://svenska.yle.fi/artikel/2016/12/15/stormhalla-kan-bygga-pa-stora-tallholmen-i-hango
- selväasia
Kuka on väittänyt, että Tehtaanniemen asunnoissa saa asua ympäri vuoden? Nehän ovat vapaa-ajanasuntoja liiketontilla! Lopettakaa nurina.
- eikösnäinole
Suurin osa kaupungin väestä ei tiedä yhtikäs mitään siitä miten asioita hyvää hallintotapaa ja lakeja noudattaen tulee hoitaa.
Huudetaan suuna ja päänä siitä että isokenkäiset tekevät itseään ja kavereita hyödyttäviä päätöksiä tai sitten toisaalta huudetaan siitä että joku kehtaa valittaa.
Herran tähden. Ihan oikeasti. OTTAKAA SELVÄÄ siitä miten asiat tulee hoitaa ja vaatikaa että myös näin tehdään. Sitä varten te olette valinneet edustajat valtuustoon; että he hoitavat asiat lakien ja asetusten mukaan. Näiden teidän edustajienne tulee se tehdä.
Se on nimittäin sillä lailla että laki on kaikille sama. Niin asioiden päättäjille kuin valittajillekin. Ei siinä ole millekään oikoteille eikä lakien huomiotta jättämisille asiaa. Huono valmistelu ja päätös tuottaa aina valituksia.
Ja sitten pulinat pois - Ihmeilijä
Rolle on tullut kaupungille kalliiksi ja vielä kalliimmaksi tulee jos hotelli ja kuningatarvuori jää rakentamatta. Pelkästään kiinteistöveroina on kaupunki menettänyt isoja summia. Jättäis Rolle eriävän mielipiteen ja tyytyis päätöksiin. Ei. Herra valittaa asiasta joka paikkaan minne mahdollista. Meillä olisi jo valmis hotelli tehtaanniemellä ilman Rollea. Mihin tää äijä oikein pyrkii?
- Hotelliatarvittais
Korjaus edellisiin, meillä olisi jo valmis huoneistohotelli ( yksityishuoneistoilla )! Kuka yksiyiskäyttöisiä hotellihuoneita kaipaa Tehtaanniemellä? Ei lisää niitä!
- kyllästynytkyllästynyt
Hotelliatarvittais kirjoitti:
Korjaus edellisiin, meillä olisi jo valmis huoneistohotelli ( yksityishuoneistoilla )! Kuka yksiyiskäyttöisiä hotellihuoneita kaipaa Tehtaanniemellä? Ei lisää niitä!
Kyllä meillä olisi ihan valmis hotelli Span vieressä. Huoneistohotelli on nykyiset asunnot. Hotellin rakentaminen on viivästynyt Rollen valitusten takia.
- rolleonoikeassa
kyllästynytkyllästynyt kirjoitti:
Kyllä meillä olisi ihan valmis hotelli Span vieressä. Huoneistohotelli on nykyiset asunnot. Hotellin rakentaminen on viivästynyt Rollen valitusten takia.
Huoneistohotelli? Herää jo!
- How-low_can_u_go
rolleonoikeassa kirjoitti:
Huoneistohotelli? Herää jo!
Rakentamatta on Regatan laajennus, ei mikään huoneistohotelli!
”Vuosina 2010-2012 täydellisen remontin läpikäyneessä Hotel Regatta jugend-hotellissa on 48 ensiluokkaista huonetta ja kesäksi valmistuva Regatta Suites käsittää 43 ylellistä vapaa-ajanasuntoa. Syksyllä 2017 alkava hotellilaajennus tuo Regatta-hotellille 40 uutta sviittiä.
Tähän mennessä Hangon kehittämiseksi ympärivuotiseksi lomakohteeksi on sijoitettu noin 60 miljoonaa euroa yksityisiä varoja. Regatta SPA -merikylpylän palveluntarjoajat julkistetaan 27.3.”
http://www.projektiuutiset.fi/hangon-uusi-merikylpyla-avautuu-huhtikuussa/
Regatan laajennusta ei siis ole vielä voitu alkaa rakentaa koska siitä on valitettu. Kuningatarvuoren rakentaminen siirtyy sitä mukaa kun hotellin rakentaminen viivästyy. Onneksi olkoon valittajat!
- Valittajastavalittaja
Jahas, heti löytyi seuraava valittajasta valittaja.
- keskitytäänolennaiseen
Keskitytään olennaiseen:
- rr:n ei kannata huudella 2013 tehdyn toivelistan perään,
koska se ei ole sopimusosapuolia sitova; maankäyttösopimus on laadittu ennen kaavaehdotuksen nähtävillä oloa.
- kaavoitus ajanmukaiseksi,
koska suurin osa tontista on käytetty toimintaan, joka ei ole nykyiselle kaavalle ominaista.
- kaavan tasonnostosta tontin omistajalle kehittämiskorvauslasku,
koska lain mukaan kunta voi periä maanomistajalta asemakaavan mukaiselle tontille asemakaavassa osoitetun rakennusoikeuden, rakennusoikeuden lisäyksen tai käyttömahdollisuuden muutoksen aiheuttaman tontin arvonnousun.- Kerroihmeessä
”- kaavan tasonnostosta tontin omistajalle kehittämiskorvauslasku, ”
Millä lailla kaavan tasoa on nostettu? Mistä pitäisi velottaa? - matalaaprofiilia
Kerroihmeessä kirjoitti:
”- kaavan tasonnostosta tontin omistajalle kehittämiskorvauslasku, ”
Millä lailla kaavan tasoa on nostettu? Mistä pitäisi velottaa?Rakentamisen käyttötarkoitus muuttuu tasokkaammaksi kun KL -> AL. Luxusasuntoja merenrannalle Suomen ykköspaikalle.
- Dream_on_hönö
matalaaprofiilia kirjoitti:
Rakentamisen käyttötarkoitus muuttuu tasokkaammaksi kun KL -> AL. Luxusasuntoja merenrannalle Suomen ykköspaikalle.
”Rakentamisen käyttötarkoitus muuttuu tasokkaammaksi kun KL -> AL. Luxusasuntoja merenrannalle Suomen ykköspaikalle.”
Ellet ole sattunut huomaamaan niin vapaa-ajan asunnot on rakennettu jo.
Ei tullut luxusasuntoja koska kaavaehdotus kaadettiin prosessivirheeseen vedoten, ainittakoon että kaavassa itsessään ei ollut mitään huomauttamista, vain kaavan hyväksymisprosessista löytyi huomauttamista. .
Rakentajan kannalta sillä oli merkitystä vain rakentamissäädösten kannalta, ja rakentaja joutui siis noudattamaan liikerakentamisen sääntöjä.
Asunnoista tuli kaavan ansiosta vapaa-ajan asuntoja joka estää vakinaisen asumisen. Talot ovat jo valmiit joten menetys on hankolaisten jotka eivät saa kaupunkiinsa mahdollisia uusia vakinaisia asukkaita.
Turhaan jankutat mistään kaavan mahdollistamasta tasokkaammasta rakentamisesta, se juna meni jo, ei rakennettu luxusasuntoja koska kaava ei sitä mahdollistanut. Voimassa on vanha KL-kaava, milloin tulee uusi, nobody knows.
Kysy Rollelta!
Jos kaava jonain päivänä muutetaan alkuoeräisen suunnitelman mukaan asuntokaavaksi niin ei siitä kukaan enää mitään extraa maksa, vahinko on jo tapahtunut.Rakennuttajan kannalta sillä ei ole mtn merkitystä. Jos AsOy on valmis maksamaan muutoksesta jotain niin se on eri asia, tuskin on. - hyväkantaa
Dream_on_hönö kirjoitti:
”Rakentamisen käyttötarkoitus muuttuu tasokkaammaksi kun KL -> AL. Luxusasuntoja merenrannalle Suomen ykköspaikalle.”
Ellet ole sattunut huomaamaan niin vapaa-ajan asunnot on rakennettu jo.
Ei tullut luxusasuntoja koska kaavaehdotus kaadettiin prosessivirheeseen vedoten, ainittakoon että kaavassa itsessään ei ollut mitään huomauttamista, vain kaavan hyväksymisprosessista löytyi huomauttamista. .
Rakentajan kannalta sillä oli merkitystä vain rakentamissäädösten kannalta, ja rakentaja joutui siis noudattamaan liikerakentamisen sääntöjä.
Asunnoista tuli kaavan ansiosta vapaa-ajan asuntoja joka estää vakinaisen asumisen. Talot ovat jo valmiit joten menetys on hankolaisten jotka eivät saa kaupunkiinsa mahdollisia uusia vakinaisia asukkaita.
Turhaan jankutat mistään kaavan mahdollistamasta tasokkaammasta rakentamisesta, se juna meni jo, ei rakennettu luxusasuntoja koska kaava ei sitä mahdollistanut. Voimassa on vanha KL-kaava, milloin tulee uusi, nobody knows.
Kysy Rollelta!
Jos kaava jonain päivänä muutetaan alkuoeräisen suunnitelman mukaan asuntokaavaksi niin ei siitä kukaan enää mitään extraa maksa, vahinko on jo tapahtunut.Rakennuttajan kannalta sillä ei ole mtn merkitystä. Jos AsOy on valmis maksamaan muutoksesta jotain niin se on eri asia, tuskin on.Viivästyminen on johtunut siitä, että ei ole rakennettu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Jos olisi noudatettu plania ja voimassa olevia kaavoja, niin Kuningattarenvuorikin olisi jo valmis. Piste.
On vastuutonta syytellä Rollea viivästyksistä. Vastuuttomat ihmiset yrittävät aina selitellä kompurointejaan toisten syyksi. Niin on tapahtunut maailman sivu. Niin tapahtuu tälläkin sivustolla. - omantunnonkysymys
Miksi vastuuttomat ihmiset käyttäytyvät kuin käyttäytyvät?
Check-lista (seitsemän kuolemansyntiä = pääpaheet, joista muut johtuvat):
Ylpeys (turhamaisuus)
Kateus
Viha
Laiskuus
Ahneus
Ylensyönti
Himo - Luulo_ei_ole_tiedon
hyväkantaa kirjoitti:
Viivästyminen on johtunut siitä, että ei ole rakennettu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Jos olisi noudatettu plania ja voimassa olevia kaavoja, niin Kuningattarenvuorikin olisi jo valmis. Piste.
On vastuutonta syytellä Rollea viivästyksistä. Vastuuttomat ihmiset yrittävät aina selitellä kompurointejaan toisten syyksi. Niin on tapahtunut maailman sivu. Niin tapahtuu tälläkin sivustolla.Tokihan siitä rakennusoikeudestakin oli valitettu mutta ei mennyt läpi!
Suunnitelma, eli rakennusoikeus oli koeponnistettu Korkeimmassa hallinto-oikeudessa joten en nyt oikein ymmärrä mitä plääniä tässä olisi pitänyt noudattaa.
RR:llä oli täysin laillinen oikeus ryhtyä rakentamaan. Kun sitä RR:n tontin suunnitelmaa ja rakennusoikeutta ei saatu nurin, itse asiassa siitä ei ollut edes oikeutta valittaa, niin Rolle keksi kaataa koko uuden hyväksytyn kaavan prosessivirheeseen vedoten. Kaikki muut kunnalliset instanssit olivat jo sen uuden, koko Itäsatamaa koskevan yleiskaavan hyväksyneet mutta Rolle kaatoi valituksellaan koko homman.
”Hallinto-oikeus teki positiivisen päätöksen
Helsingin Hallinto-oikeus on ratkaissut Tehtaanniemen hankkeen rakennusluvan muutoshakemuksesta tehdyt valitukset Regatta Resorts Oy:n eduksi. Hallinto-oikeus totesi, että valittajilla ei ollut valitusoikeutta. Samalla Hallinto-oikeus totesi, että koska rakennuslupa on myönnetty lainvoimaisen asemakaavan perusteella, siitä tehdystä valituksesta johdettavan Hallinto-oikeuden päätöksestä ei voi valittaa. Näin rakennusluvan muutos on täytäntöönpanokelpoinen. Työt käynnistyvät vielä vuoden 2015 puolella ja hankkeet valmistuvat kesään 2017 mennessä.”
https://www.hanko.fi/files/6416/KHO_paatos_127.pdf - Ihme_pullistelua
hyväkantaa kirjoitti:
Viivästyminen on johtunut siitä, että ei ole rakennettu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Jos olisi noudatettu plania ja voimassa olevia kaavoja, niin Kuningattarenvuorikin olisi jo valmis. Piste.
On vastuutonta syytellä Rollea viivästyksistä. Vastuuttomat ihmiset yrittävät aina selitellä kompurointejaan toisten syyksi. Niin on tapahtunut maailman sivu. Niin tapahtuu tälläkin sivustolla.”On vastuutonta syytellä Rollea viivästyksistä. Vastuuttomat ihmiset yrittävät aina selitellä kompurointejaan toisten syyksi.”
Kukaan ei ole kompuroinut on vain yksi mies joka työntelee keppejä rattaisiin kun hänelle ei normaali kunnallinen päätösprosessi ja demokratia kelpaa!
Ilman valituksia olisi varmaan jo Kuningatarvuorellakin jo vietetty harjakaisia.
Valituksiin kuluu hillittömästi aikaa ja rahaa! Häpeällistä toimintaa, varsinkin kun on epäselvää mihin valittaja todellisuudessa pyrkii, eli mikä on se parempi vaihtoehto? - ratkaisutlöytyykaikkeen
Luulo_ei_ole_tiedon kirjoitti:
Tokihan siitä rakennusoikeudestakin oli valitettu mutta ei mennyt läpi!
Suunnitelma, eli rakennusoikeus oli koeponnistettu Korkeimmassa hallinto-oikeudessa joten en nyt oikein ymmärrä mitä plääniä tässä olisi pitänyt noudattaa.
RR:llä oli täysin laillinen oikeus ryhtyä rakentamaan. Kun sitä RR:n tontin suunnitelmaa ja rakennusoikeutta ei saatu nurin, itse asiassa siitä ei ollut edes oikeutta valittaa, niin Rolle keksi kaataa koko uuden hyväksytyn kaavan prosessivirheeseen vedoten. Kaikki muut kunnalliset instanssit olivat jo sen uuden, koko Itäsatamaa koskevan yleiskaavan hyväksyneet mutta Rolle kaatoi valituksellaan koko homman.
”Hallinto-oikeus teki positiivisen päätöksen
Helsingin Hallinto-oikeus on ratkaissut Tehtaanniemen hankkeen rakennusluvan muutoshakemuksesta tehdyt valitukset Regatta Resorts Oy:n eduksi. Hallinto-oikeus totesi, että valittajilla ei ollut valitusoikeutta. Samalla Hallinto-oikeus totesi, että koska rakennuslupa on myönnetty lainvoimaisen asemakaavan perusteella, siitä tehdystä valituksesta johdettavan Hallinto-oikeuden päätöksestä ei voi valittaa. Näin rakennusluvan muutos on täytäntöönpanokelpoinen. Työt käynnistyvät vielä vuoden 2015 puolella ja hankkeet valmistuvat kesään 2017 mennessä.”
https://www.hanko.fi/files/6416/KHO_paatos_127.pdfTehtaanniemellä ei saa asua, kun ovat vapaa-ajanasuntoja. Jos haluaa pysyvän kämpän Hangosta, niin voi muuttaa Merikadun muihin taloihin.
Jos yhtiö on asuntoja myydessään antanut ymmärtää, että Tehtaanniemellä voisi asua, niin se on sitten taas osakkeen ostaneen ja myyjän välinen asia. - Silkkaa_pullistelua
Ihme_pullistelua kirjoitti:
”On vastuutonta syytellä Rollea viivästyksistä. Vastuuttomat ihmiset yrittävät aina selitellä kompurointejaan toisten syyksi.”
Kukaan ei ole kompuroinut on vain yksi mies joka työntelee keppejä rattaisiin kun hänelle ei normaali kunnallinen päätösprosessi ja demokratia kelpaa!
Ilman valituksia olisi varmaan jo Kuningatarvuorellakin jo vietetty harjakaisia.
Valituksiin kuluu hillittömästi aikaa ja rahaa! Häpeällistä toimintaa, varsinkin kun on epäselvää mihin valittaja todellisuudessa pyrkii, eli mikä on se parempi vaihtoehto?Vakuudeksi
https://www.hanko.fi/files/6415/KHO_paatos_126.pdf - Kaikki_kunnossa
ratkaisutlöytyykaikkeen kirjoitti:
Tehtaanniemellä ei saa asua, kun ovat vapaa-ajanasuntoja. Jos haluaa pysyvän kämpän Hangosta, niin voi muuttaa Merikadun muihin taloihin.
Jos yhtiö on asuntoja myydessään antanut ymmärtää, että Tehtaanniemellä voisi asua, niin se on sitten taas osakkeen ostaneen ja myyjän välinen asia.Ei siitä kukaan kirjaa pidä kuinka paljon ja pitkään niissä loma-asunnoissa asutaan, ainoa ero vakinaiseen asuntoon on ettei niissä vapaa-ajan asunnoissa voi olla kirjoilla. Menetys on Hangon, tuskin ongelma kenellekään ostajalle.
Nimenomaan vapaa-ajan asuntoina Resortin asunnot on myyty, ei asuntoina! Isännöitsijäntodistukset ovat tiedon saantia varten. Vielä alkukesästä oli ainakin tenniskenttien edustalla myynti-ilmoitus jossa mainostettiin Resortin vapaa-ajan asuntoja.
Hangossa on muutenkin pilvin pimein varsinaiseen asuntokantaan kuulumattomia vapaa-ajan asuntoja, joita on rakennettu vinteille, ja piharakennuksiin yms
Kyllä rakennuttaja ja ostajat ovat taatusti tietoisia siitä mitä myyvät ja ostavat. - järkikäteenjutuissa
Hullujako kirjoitat, "Kaikki_kunnossa". Omatkotitalojen vinttihuoneistoissa saa asua 365. Ne on asuntoja asuntoalueella. Kukaan hankolainen tai hankolaiseksi haaveileva ei ole muuttamassa Tehtaanniemelle. Verotuloista puheet on hatusta vedettyä harhautusta. Ei voi kuin sääliä sellaisista puhujia. Katso check-listaa edellä.
- Usko_huviksesi
järkikäteenjutuissa kirjoitti:
Hullujako kirjoitat, "Kaikki_kunnossa". Omatkotitalojen vinttihuoneistoissa saa asua 365. Ne on asuntoja asuntoalueella. Kukaan hankolainen tai hankolaiseksi haaveileva ei ole muuttamassa Tehtaanniemelle. Verotuloista puheet on hatusta vedettyä harhautusta. Ei voi kuin sääliä sellaisista puhujia. Katso check-listaa edellä.
"Kaikki_kunnossa". Omatkotitalojen vinttihuoneistoissa saa asua 365. Ne on asuntoja asuntoalueella.”
Toki talojen vintellä saa asua mutta Hangossa on paljon osakeyhtiötettyjä vanhoja taloja joihin on lohkottu useita asuntoja, ja vanhoihin liitereihin ja piharakennuksiin on rakennettu hyvinkin hyvin varustettuja loma-asuntoja etc.
Kaikki eivät suinkaan ole virallisia asuntoja, vaan juuri sellaisia loma-asuntoja joissa toki voi asua mutta ei olla virallisesti kirjoilla.
Asuinalue ei tee asunnosta ”virallista asuntoa”.
- Tyhmkysyy
Tyhmiä kirjoittelette.
Hangossa asuu jo ennen RR juttua yli sata perhettä ympäri vuoden ns. vapaa-ajan kämpissä esim Täktomin suunnilla. Koska heillä ei ole vakituista asuntoa muualla on heillä myös oikeus äänestää kunnallisvaaleissa, Jopa valtuustossamne ja lautakunnissamme on näitä muukalaishankolaisia. Esimerkkinä entinen demarijohto Hangossa.
Mitäköhän muuten sanoo Bulevardin kaava siellä asumisesta...onko liike tai asuin tontteja.- Oma_koti_kullankallis
Vaikea sanoa miten kaupunki on ”muukalaisiin” suhtautunut. Taikasana on kuitenkin ”rakennuslupa”! Kunta joka tapauksessa on se joka viime kädessä päättää.
https://www.is.fi/asuminen/art-2000005313771.html
https://kansanmuisti.fi/document/kk-636-2014/
Tehtaanniemelle rakennettiin nimenomaan vapaa-ajan asuntoja!
- Anonyymi
Mitä asialle kuuluu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768