Ministeri Aatos Erkko oli taannoin Jörn Donnerin haastattelemana TV4:ssä.
Ministeri Erkko luonnehti erittäin osuvasti pääministeri Matti Vanhasta.
Erkko oli aivan aiheellisesti huomannut, että Matti Vanhanen on kalvisti. Kaikissa kommenteissaan ja toimissaan hän vähättelee kaikkea hyvää. Aivan kummallista oli mm. Vanhasen EU-kommentit hänen tullessaan pääministeriksi.
Suomi on tällä hetkellä täysin sekaisin, sillä heikko pääministeri ei ota mihinkään kantaa. Suomen ulkopolitiikka on tuuliajolla. Halosen, Tuomiojan ja Vanhasen toiminta herättää kummastusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Kansa on huolestunut tilanteesta ja mieltä osoitettiin jo kuntavaaleissa, joissa Keskusta koki raskaan tappion. Sini-puna puolueet sen sijaan saavuttivat menestystä.
Suomi tarvitsee isännän taloon. Matti Vanhasesta ei sellaiseksi ole.
Matti Vanhanen on kalvinisti
CITY-Kustaa
3
149
Vastaukset 3
- taas meni hölöhölö-linjalle
Sekaisin ei ole muuta kuin sinä ja pari muuta sinipunan kannattajaa.
Keskustan 'raskas' tappio kuntavaaleissa tuli kuitenkin suuremmalla äänimäärällä kuin Jäätteenmäen 'huikea' voitto 4 vuotta aiemmin.Vaalitappio oli kova kalvinisti Maito-Matti Vanhasenkin mukaan. Muistan hyvin kun Maito-Matti kertoi asiasta värisevällä äänellä ja kostein silmin tv:n vaalivalvojaisissa.
- vaan
Hyvä asia että joku suhtautuu tähän EU:n asiallisesti.Näitä joojoo miehiä piisaa joka lähtöön.Mies paikallaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371333- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845- 60651
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39507
- 63503
- 16497