Sverigedemokraattien nousun vaikutus Suomessa?

Mikäli galluppien mukainen vaalitulos tulee Ruotsissa nousee SD pääministeripuolueeksi. Sosiaalidemokraatit joutuvat oppositioon.
Vihreät saattavat pudota äänikynnyksen alapuolelle.

Löfvenin näköinen Antti Rinne tuskin pystyy SDP:tä nostamaan suurimmaksi
Puolueeksi ja demarit jatkavat oppositiossa samoin RKP

Kumpikaan puolueista ei siis saa tukea Ruotsin hallitukselta. RKP:n
Selkäyuki puuttuu lopullisesti, eikä puolueella ole enää merkitystä.
Seuraava hallitus voikin aloittaa valmistelut ruotsinkielen aseman muuttamisen vähemmistökieleksi valmistelut.

Antti Rinne saa huomata, että nöyristely Folktingetin edessä oli turhaa..
Mikäli Antti ei ole hallituksessa hänen poliittinen ura loppuu.
Vad tycker ni, vinner SD?
9131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

RKP:n+kohtalo+on+paljon+ruotsalaisten+käsissä.+Pelkällä+alle+4%:n+kannatuksella+ilman+Ruotsin+hallituksen+hiljaista+tukea+ei+mummopuolue+pärjää.Tuskin+kukaan+politiikko+haluaa+heitä+hallitukseensa+itkemään.

Äänestä

VAIN ainoan kansanvaltaisen puolueen kannatuksen nousu aiheutti sen, että jopa Ruotsin SDP kiristi selvästi mamupolitiikkaansa. Toki kyse on vain vaalitaktiikasta, mutta kuitenkin.

Suomessa taas ehdotellaan pakolaiskiintiön jopa kymmenkertaistamista, koska PS:n kannatus on alhainen ja se on ajettu poliittiseen paitsioon.

Valitettavasti on niin, että ruotsalainen kansa on fiksumpaa torjuessaan maansa mamutusta kuin suomalainen kansa.

Ilman kansanvaltaisen puolueen kannatuksen nousun uhkaa mamuttajaelittii tekee mitä tahtoo!

Äänestä

Ruotsidemokraatit ovat kannatukseltaan ja äänestäjillä mitattuna MAAILMAN suurin puolue, joka vastustaa suomalaisten pakkoruotsitusta!!!

Äänestä

Trumpin patriosmi on saanut siis kannatusta Ruotsissa. Perussuomalaisten ongelma Suomessa on se, että kansa ei äänestä kansan puolustajia perussuomalaisia, vaan vihervasemmistolaisia vasemmisto-oikeistoakselin pellepuolueita. Maahanmuuton houkuttelu hyvillä sosiaalietuuksilla johtaa myös terrorismin lisääntymiseen. Tämän ymmärtää kansan mies, ei rivikansanedustaja.

Äänestä

Ruotsidemokraatit on nyt samassa tilanteessa kun Perussuomalaiset olivat pari vaalikautta sitten. Eli tilanteessa jossa heille ei ole koskaan ollut tarjolla todellista valtaa eivätkä he ole joutuneet sitä koskaan myöskään käyttämään. Silloin on helppo puhua ja lupailla sitä ja tätä. Mutta kun joutuu vastaamaan lupauksistaan ja varsinkin niin että joutuu samalla tekemään kompromisseja toisten kanssa, se alkaa hyvin usein syömään populistisen puolueen suosiota. He kun paljastuvat lopulta ihan tavallisiksi poliitikoiksi joiden on pakko sopeutua realitetteihin eivätkä he pystykään muuttamaan kaikkea hetkessä permmaksi.

Äänestä
  • Kyllä se näyttää olevan niin päin, että muut puolueet ovat ainakin ennen vaaleja sopeutumassa Ruotsidemokraatien esittämiin realiteetteihin, kun ovat jyrkentäneet selvästi mamulinjaansa!

    Koko RD:n suosion nopea nousu johtuu juuri siitä, että muut puolueet ja varsinkin hallituspuolueet ovat tarkoituksella muuttaneet kaiken PAHEMMAKSI holtittomalla mamulinjallaan.

    Näennäisen asiallinen kommenttisi on pelkkää tyhjää kliseilyä, kuten niin usein on suvakeilla...

    Äänestä

Mikäli galluppien mukainen vaalitulos tulee Ruotsissa niin se ei tarkoita yhtään mitään.
Hallitus tarvitsee taakseen riittävän enemmistön valtiopäivillä. Enemmistön saamiseksi tarvittaisiin muiden puolueiden apua, ja jos muut puolueet eivät suostu yhteistyöhön niin hallitus täytyy muodostaa ilman SD:n mukanaoloa.
Sama tilanne on Suomessa. Persut eivät pääse pääministeripuolueeksi ilman yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Kaikki muut puolueet ovat imoittaneet etteivät ne suostu yhteistyöhön persujen kanssa.

Äänestä
  • Ja sinä maan- ja kansanpetturi olet varmaan hyvin tyytyväinen, kun ainoa suomalaista Suomea puolustava puolue ajetaan härskisti ja epädemokraattisesti paitsioon?

    Äänestä

Sverige ansaitsee ja tarvitsee enemmän maahanmuuttajia. Varsinkin islamilaisia ja afrikkalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Finlandssvenskarna kirjoitti:

Mikäli galluppien mukainen vaalitulos tulee Ruotsissa nousee SD pääministeripuolueeksi. Sosiaalidemokraatit joutuvat oppositioon.
Vihreät saattavat pudota äänikynnyksen alapuolelle.

Löfvenin näköinen Antti Rinne tuskin pystyy SDP:tä nostamaan suurimmaksi
Puolueeksi ja demarit jatkavat oppositiossa samoin RKP

Kumpikaan puolueista ei siis saa tukea Ruotsin hallitukselta. RKP:n
Selkäyuki puuttuu lopullisesti, eikä puolueella ole enää merkitystä.
Seuraava hallitus voikin aloittaa valmistelut ruotsinkielen aseman muuttamisen vähemmistökieleksi valmistelut.

Antti Rinne saa huomata, että nöyristely Folktingetin edessä oli turhaa..
Mikäli Antti ei ole hallituksessa hänen poliittinen ura loppuu.
Vad tycker ni, vinner SD?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu