Mustikat kukkivat runsaasti lämpimän toukokuun ansiosta, mutta onnistunut kukinta ei näy raakileiden määrässä. Satoennuste on keskinkertainen.
Luonnonvarakeskuksen tutkija Outi Manninen arvelee, että kukinta on voinut tulla liian pian pölyttäjille.
- Kaikkien marjakasvien kukinta alkoi tavanomaista aikaisemmin koko Suomessa. Pölytys ei ole jostain syystä onnistunut tai kukinta on ollut niin aikaisin, että hyönteiset eivät ole ehtineet mukaan.
Kuivuudesta kukinnan ja raakileiden ero ei johdu, sillä vettä on ollut maaperässä riittävästi. Viime kesän kylmyys sen sijaan voi olla yksi tekijä.
- Mustikoiden ja puolukoiden kukka-aiheet kehittyvät edellisenä kesänä, joten sillä voi olla merkitystä.
Mustikan satoennuste on koko maassa keskinkertainen. Manninen tosin muistuttaa, että raakilelaskennat jatkuvat yhä.
- Tämä on ihan hyvä ja tyypillinen tilanne. Jos vertaa viime vuoteen, mustikan tilanne ei ole yhtään huonompi tällä hetkellä. Mustikat ovat hieman tavanomaista aikaisemmassa, marjaan pääsee parin viikon päästä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.