Usein kuullun väitteen mukaan Waffen SS:n motorisoidut ja panssariyhtymät saivat enemmän, tasokkaampia ja uusimpia aseita, taistepanssareita ja kuljetusajoneuvoja kuin Saksan armeijan yhtymät. Mutta verrattaessa Heerin panssariyhtymien määrävahvuuksia Waffen SS:n vastaaviin ei eroja taistelupanssarien määrissä juuri ollut. Muutama Heerin yksikkö kuten Panzer Lehr tai Großdeutschland-divisioona olivat määrävhvuuksiltaan vahvempia kuin Waffen SS:n Leibstandarte, Das Reich tai Totenkopf. Muut Heerin panssariyhtymät olivat samankokoisia vaunumäärissä.
Väite jonka mukaan Waffen SS sai uusimmat aseet ennen Heeriä ei myöskään pidä paikkaansa. Ensimmäiset Pantherit ja Tiger-panssarit saivat käyttöönsä juuri Heerin yksiköt. Operaatio Citadelle 448 Pantheria annettiin Heerin yksiköille ja vain 96 Waffen SS:lle (Das Reich-divisioona). Myytti Waffen SS:n suosimisesta syntyi ilmeisesti siitä että Citadellen aikana toimineilla Waffen SS:n yksiköillä oli käytössä Tiger-komppanioita kun taas Heerin useimmille panssaridivisioonilla ei. Waffen SS:n yksikköjen vaunumäärä oli keskimäärin 136 kun taas Heerillä 130. Ero syntyi jo siitä että Waffen SS käytti jonkin verran T-34 sotasaalisvaunuja (keskimäärin 8 per divisioona), Heerin yksiköt taas ei käyttänyt. Heerin Tiger-yksiköt olivat itsenäisiä Abteilung-yksiköitä joten tässäkin vertailu Waffen SS:n ja Heerin välillä ei ole tasapuolinen.
Tehokkainpana tankintuhiajavaununa pidett Jagdpatheria valmistettiin rajoitettu määrä. Jos Waffen SS:ää olisi suosittu olisi sen pitänyt näkyä Jagdpathereita jaettaessa. Tosiasiassa kun Heer sai 373 Jagdpatheria sai Waffen SS niitä vain 37.
Tiger II-panssareissa armeijan yksiköt saivat niitä enemmän keskimäärin yksikköä kohden kuin Waffen SS vuonna 1944, mutta Waffen SS niukasti enemmän vuonna 1945.
JOHTOPÄÄTÖS: Waffen SS:n asema eliittisotavoimana jota suosittiin kalustoa jaettaessa on myytti.
Myytti: Waffen SS sai parhaimmat aseet
14
280
Vastaukset
- Druid-Wiltman
"Eliittiasemaa" ei "tue" muuta kuin maastopuku sekä illuusio siitä että Waffen SS olisi muka ollut tasokkaammin koulutettu. Adolf Ehrnrootin mukaan suomalaiset SS-miehet kotiin palattuaan olivat kyllä varsin erinomaisia sotilaita mutta syyllistyivät turhaan rohkeuden osoittamiseen ja vaaransivat tarpeettomasti henkensä.
Saksan tasokkaimmat panssariyhtymät olivat kesällä Heerin Panzer Lehr joka ainoana oli jokseenkin täysin motorisoitu sekä Großdeutschland-divisioona joka väitteistä huolimatta oli vahvempi kuin tunnetut kolme Waffen SS-panssariyhtymää (1., 2. ja 3. SS Panzer Division).
Tässä lista panssarikalustosta jonka Saksan armeija sai ennen Waffen SS:ää:
Wespe, Hummel, Nashorn, Panther, Jagdpanther, Ferdinand, Jagdtiger, Tiger I, Tiger II. - Wff-SS
Waffen-SS oli iskuosasto-toimintaan tarkoitettu fanatisoitu joukko. Koulutusta ja psykologiaa oli se että tehtävän suorittamisesta ei käännytä mikään. Ei moraalikysymykset, ei fyysiset, eikä kalustolliset. Kylmäverisyys ja kuri oli tuon joukon tunnus.
Aikaa ennen jenkkien erikoisjoukkojen "do it yourself"-mentaliteettia.- DIY
Is a big business.
- Nykysodankäynti
On sodankäynnin ulkoistamista. Vuokrafirmat, kausisopparit jne. ei varsinaisesti tee muuta kuin asettaa lieden pienelle säädölle ja antaa homman kyteä melkein näkymättömästi. Valtiojohtoja voi heilutella helpommin, kun sotilaat omaavat kyseenalaisen kuuliaisuuden.
Nykymaailmaa.
Se kuka ohjaa informaatiovirtaa, onkin taas mysteeri. - 7895
Nykysodankäynti kirjoitti:
On sodankäynnin ulkoistamista. Vuokrafirmat, kausisopparit jne. ei varsinaisesti tee muuta kuin asettaa lieden pienelle säädölle ja antaa homman kyteä melkein näkymättömästi. Valtiojohtoja voi heilutella helpommin, kun sotilaat omaavat kyseenalaisen kuuliaisuuden.
Nykymaailmaa.
Se kuka ohjaa informaatiovirtaa, onkin taas mysteeri.Sehän on taas tavallaan palaamista vanhaan, 30 Vuotisessa Sodassakin taistelun voittanut osapuoli palkkasi hävinneen puolen henkiin jääneet ja terveet palkkasoturit omiin riveihin.
Turhahan sitä onkin mitään kansallistunnetta liikaa sotkea sotimiseen, raha se on mikä ratkaisee.
- historian-faktat
Taisi olla tilasto jonka mukaan länsirintamalla 1944 keskimääräinen Heerin taisteluvaunumäärä ps-divisioonissa oli 119 kun taas Normandian Waffen SS-panssariyhtymissä oli 111.4 vaunua. Vain rynnäkkötykkejä oli Waffen SS-yksiköissa 2 enemmän. Sen sijaan panssarivaunuja armeijan yksiköillä näyttää olleen 10 enemmän.
Ns. panssarikrenatööri/motorisoiduissa jv-divisioonissa armeijan divisioonilla oli keskimäärin 15.7 panssarivaunua, 40.3 rynnäkkötykkiä ja 20.7 tankintuhojavaunuja, yhteensä 76.7. Waffen SS-motorisoidulla jalkaväkidivisioonalla keskimäärin 76, muttei yhtään panssarivaunua (45 rynnäkkötykkiä, 31 tankintuhoajavaunua). Saksan armeijaa suosittiin panssarivaunuissa ja usein vain rynnäkkötykeissä Waffen SS oli vahvempi määrissä.
On kiinnostavaa kuinka myytti Waffen SS:n suosimisesta on syntynyt vaikka faktat eivät tuo väitettä. Melkein näyttää siltä että uudet aseet testattiin Heerillä ennen kuin niitä annettiin Waffen SS:lle. Tämä taas viittaa siihen ettei Waffen SS ollut todellinen eliitti. Yleensähän uudet aseet annetaan luotettavimmille yksiköille.- Waffen-SS-koki
varsinkin alkuvaiheissa suuria vaikeuksia ajanmukaisen ja riittävän aseistuksen hankinnassa.
Wehrmacht piti omat joukkonsa etusijalla.
Vähitellen Waffen-SS sai lisättyä omia tilausioikeuksiaan. Myös Hitler puuttui asioihin sen hyväksi.
Waffen-SS oli puolueen eliittikaarti, joka kyllä pyrittiin varustamaan tavallsia asevoimia paremmin. Aina se ei onnistunut, kuten edellä on todettu.
- Kannattaatutustua
psykologiaan. Tärkein ase sodankäynnissä. Tiedustelujärjestöt on varsin hyvin perillä ihmisen joukkomielestä, tai ns. näkymättömästä langasta.
Ennen vanhaan valtiojohto määritteli joukkopsykologian ja diktatuurit olivat mahdollisia, johtuen ihmisen luonteesta päästää valtaan vallanhaluiset, joka useimmiten juontuu pelosta. Nykyaikaisessa informaatiorakentressa tuo on mahdotonta. Pelko on käännetty itseään pelkoa kohtaan.
Kalustovertailut on aina sodankäynnissä epäolennaisin asia. Aina.
Teillä on se "uusin" kalusto silmienne edessä. Ei varsinaisesti kivääri, tankki tai lentokone, vaan jotain paljon vahvempaa. Tai waffempaa.- Itseasiassaa
yksi asia mille nyky-yhteiskunta on sokeutunut täysin informaatioähkyssään, on apinamielen syklisyys. Neuvostoliitto kaatui sotakoneistonsa tuottamaan massasuoruttamiseen, jonka Hitler potkaisi käyntiin. Tuo Stalinin "oma" pelko kulminoitui 1991:een.
Mieli on kuin kaksipäinen olento. Se reagoi vain itsensä aiheuttamaan stimulaatioon.
Suomi on esimerkillisesti "surffaillut" näitä ajan ja ihmismielen tuottamia aaltoja koko itsenäisyytensä ajan. Erinomainen suoritus pieneltä kansalta. Elitismi menee aina näkymättömissä ;). Semmoisia takahiippareita kuten me.
- Penna-Tervo
Neuvostoliitto loi myytin jota sodan jälkeen jopa suomalainen upseeristokin erheellisesti toisti. Ja se väite kuului: kaksinkertainen määrällinen ylivoima panssareissa kumoaa kolminkertaisen laadullisen alivoiman. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kaksinkertainen määrä tietää kaksinkertaista huoltoa, koulutustarvetta, tuotantoa, raaka-ainemääriä jne. Ja kun laatu on heikompaa saattaa nuo vaatimukset räjähtää 3-5 kertaisiksi.
Tuo myytti määrän ylivoimasta laadulliseen ylivoimaan nähden on vaarallinen esimerkki neuvostoliittolaisesta pseudotodellisuudesta joka huijasi massoja ja ns. asiantuntijoita ja historioitsijoita.- Lykkäät-pötyä
Tuollainen myytti on satua. Puna-armeija luotti murskaavaan tykistö, panssari, miehistö ja ilamylivoimaan. Puolustajan asemat hakattiin muruiksi takareunaan saakka ja sitten hyökättiin.
- zxcvbnmkl
Neuvostoliitto ei kyennyt valmistamaan käytännössä yhtään panssaroitua miehistönkuljetusvaunua (half-tracks). Ja jokaisen pitäisi tietää miten tärkeä oli taistelupanssareille liikkuvan suojatun jalkaväen tuki. Niinpä Kannaksella kesällä 1944 suomalaiset jääkärijoukkueet tuon tuostakin ampuivat panssarivaunujen "kannet tyhjiksi kaartilaisista".
- Lillepo
Mutta lopulta Puna-Armeijan teräsmyrsky lamautti niin Suomen armeijan kuin aseveli Saksankin sotatoimet savuaville raunioille niin Berliinissä kuin Vyborgissakin johon pakokauhuinen Suomen armeija oli juossut kannaksen halki. Eiks niin? Ja sitten se toinen maailmansota hävittiin Neuvostoliitolle kuten oli odotettavastakinollut. ;)
- bubi_ulvoo_tuskaansa
Lillepo kirjoitti:
Mutta lopulta Puna-Armeijan teräsmyrsky lamautti niin Suomen armeijan kuin aseveli Saksankin sotatoimet savuaville raunioille niin Berliinissä kuin Vyborgissakin johon pakokauhuinen Suomen armeija oli juossut kannaksen halki. Eiks niin? Ja sitten se toinen maailmansota hävittiin Neuvostoliitolle kuten oli odotettavastakinollut. ;)
Bubin historian opit ovat jämähtäneet tuohon Viipurin menetykseen, kuten niin monesti kaikki olemme havainneet. Hieman eteenpäin siitä ei tuo pikkuparka ole tohtinut opiskella. Taitaa tosin tietää, että siitä eteenpäin ei hänen jumaloimansa saastalauma eteenpäin juuri päässyt. Naapurin Bubit teilattiin, tankit tuhottiin ja koneet ammuttiin tonttiin. Ei päässeet aateveljet tänne levittämään kurjuutta, massaraiskauksia ja kaikkea sitä muuta paskaa, mikä tapahtui kaikkialla minne se apinasakki pääsi. Siitä kumpuaa bubin ehtymätön kauna veteraanejamme kohtaan. Kärventää kuin tuli jämästallarimme sisusta, Ja se on hauskaa, eiks vaan jeh :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362294Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381519
- 131309
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661275Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451265