F- 35 on ruostekasa!

Korroosio-ongelmia!

F-35:ssä on havaittu myös ongelmia, joista Norjan ilmavoimat on kertonut avoimesti Kampflybloggen-verkkopäiväkirjassa. Tuoreen tiedon mukaan koneen kiinnityspisteissä on havaittu korroosio-ongelmia.

Korroosio-oireita oli havaittu F-35 -koneiden rutiinihuollossa USA:n ilmavoimien Hillin tukikohdassa Utahissa. Tutkimuksissa on havaittu, että joidenkin kiinnityspisteiden päällystys ei ole riittävän korroosionkestävää.

Ilmavoimien blogin mukaan ongelma ei kuitenkaan ole niin vakava, että se olisi estänyt ensimmäisten koneiden lennot Ørlandiin sovitussa aikataulussa.

Kenraalimajuri Klever moittii blogin haastattelussa ongelmasta koneen valmistajaa:

"Tässä on tapahtunut tuotannossa epäonnistuminen, jota ei voi hyväksyä. Olen välittänyt viestin Lockheed Martinin johdolle siitä, että tämä ei vastaa meidän tilaamaamme laatua. Myönteistä on se, että huollon rutiinit toimivat ja ongelma on tunnistettu. Odotan nyt, että Lockheed Martin tunnistaa ongelman ja korjaa virheen mahdollisimman nopeasti", Klever sanoo. Norskeille yritetään myydä ruostuvaa romua, joka ei koko elinkaartaan, eikä se kestä Suomessakaan.

Noin alkeellinen ja paha virhe tuotannossa, osoittaa vääjäämättä, että muitakin valmistuvirheitä on odotettavissa. Kannattaa siis pysyä erossa hävittäjästä, joka ei täytä laatuvaamuksia ja on siitäkin huolimatta kallein mahdollinen. F-35 ei auttaisi Suomen puolustusta lainkaan, vaikka niin valehdellaan.

92

1347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PaskaKalinka

      Satoja vikoja?

      Eikö liene kymmeniätuhansia havaittuja ja korjattuja? Mutta valmiiksi tuli ja on menestyksekkäästi operatiivisessa käytössä.

      Kun vastassa on F-35 ei Venäjällä ole mitään mahdollisuutta saavuttaa ilmaherruutta.

    • PaskaKalinka

      Ellette satu tietämään niin F-35 on tarkimmin testattu hävittäjä ikinä.

      On toki ollut myös alumiiniosien anodisointiprosessin säätöä mutta valtaosa korjauksista on koneen tietokoneohjelmistoon joka on monimutkaisin mitä on tehty.

      Niin, ryssähän käyttää vielä radioputkia 😀 eikä edes kykene valmistamaan modernia hävittäjää.

      Työtä se teetti amerikkalaisillekin mutta jenkit saavat AINA vehkeensä pelaamaan. Ryssät harvoin 😀

      • PuppelillaPätkii

        Koska venäläiset kävivät kuussa? Homppelin muisti on kovin valikoiva?

      • JoBäckman

        Neuvostoliitto pystyi ampumaan ensimmäisenä jotain avaruuteen jo 50-luvulla.USA pystyi siihen vasta vakoiltuaan ja kopioitua Neuvostoliitosta tekniikkaa.Kaikki amerikkalainen avaruustekniikka on venäläistä tai saksalaista.

      • PaskaKalinka
        JoBäckman kirjoitti:

        Miksi siis Venäjä on kehitysmaa ja USA maailman ainoa suurvalta? Geneettinen inkompetenssi ja handicap?

        Venäjällä suurta on ainoastaan suuvärkkien rällätys.

        Tyhmä ryssä!

      • JoBäckman
        PaskaKalinka kirjoitti:

        Miksi siis Venäjä on kehitysmaa ja USA maailman ainoa suurvalta? Geneettinen inkompetenssi ja handicap?

        Venäjällä suurta on ainoastaan suuvärkkien rällätys.

        Tyhmä ryssä!

        Pysytäänpä asiassa.F-35 on romu.Siksi siitä ei ole Suomen ilmavoimien koneeksi.Pitäisi tämän jo tajuta tyhmemmäkin.Kuiinka paljon F-35 vikapäivitysten tulee maksamaan.Siihen ei riitä köyhän Suomen rahat.No Jenkeillä ehkä rahat riittää tähän mutta ei Suomella.

      • PaskaKalinka
        JoBäckman kirjoitti:

        Pysytäänpä asiassa.F-35 on romu.Siksi siitä ei ole Suomen ilmavoimien koneeksi.Pitäisi tämän jo tajuta tyhmemmäkin.Kuiinka paljon F-35 vikapäivitysten tulee maksamaan.Siihen ei riitä köyhän Suomen rahat.No Jenkeillä ehkä rahat riittää tähän mutta ei Suomella.

        F-35 on ehdottomasti paras saatavilla oleva hävittäjä. Ainoastaan Raptor on sitä parempi mutta se on USA:n mielestä liian edistynyttä sotateknologiaa myydä minnekään.

        Venäjällä ei ole ainuttakaan hävittäjää EIKÄ ilmatorjuntajärjestelmää mikä kykenisi edes uhkaamaan F-35 koska se ei näy yhdenkään venäläisen järjestelmän tulenjohtotutkassa.

        Tämä taas aiheuttaa sen, että et voi ampua sitä millään pitkän matkan tutkaohjatulla ohjuksella.

        Voit uhata sitä pelkästään tykillä tai lyhyen kantaman lämpöhakuisella ohjuksella mutta kumpaakaan ei päästetä riittävän lähelle.

        Venäjällä ei ole mitään mahdollisuutta saavuttaa ilmaherruutta kun vastassa on F-35.

        Stallari menee nyt vaan takaisin koulun penkille opettelemaan fysiikkaa ja tekniikkaa. Näihin kun ei pikku tiltun lahjat riitä. 😀

        Vai ei näy tutkassa?Entä sitten?Eihän kone pysy edes ilmassa.Mitään ilmaherruutta ei ole edes olemassa.Jos koneen lentohistoria on täyttä vikaraporttia ei siitä lentämään ole.Syytämällä miljoonia dollareita kone pysyy vaivoin ilmassa.Suomen ei pidä tähän rahan syytämiseen lähteä.

      • JoBäckman

        Suomen rahat ei riitä pitämään F-35 ilmassa.Jenkeillä tähän on rahaa Suomella ei.Mikä tässä on niin vaikeata?

      • JoBäckman

        Käsite ilmaherruus eiköhän se ole Ensimmäisen maailmansodan termejä.Tuskin merkitystä kummalla on koneita enemmän ilmassa.

      • JoBäckman

        Mistä 62 konetta yhtäkkiä sait?Eihän niitä vielä edes olemassakaan.

      • JoBäckman

        Suorituskyky?Onko F-35:lla edes sellaista jos pultit ruosteessa,pysyykö se edes koossa?Aika paljon kysymysmerkkeja F-35:lla rahoitus lentelyyn,?ylläpitämiseen?vikapäivitykseen ,lentäjien koulutukseen?jne.Myönnä pois F-35:lla pitkä tie Suomen taivaalle.

      • JoBäckman

        Sitä samaa,hehee

      • PaskaKalinka
        JoBäckman kirjoitti:

        Suorituskyky?Onko F-35:lla edes sellaista jos pultit ruosteessa,pysyykö se edes koossa?Aika paljon kysymysmerkkeja F-35:lla rahoitus lentelyyn,?ylläpitämiseen?vikapäivitykseen ,lentäjien koulutukseen?jne.Myönnä pois F-35:lla pitkä tie Suomen taivaalle.

        Katso esimerkiksi Syyriaa ja Israelin taistelutehtäviä.

        Oliko muuta kysyttävää?

        Aa, alumiinin käsittelystä, korroosiosta ja anodisoinnista lentokoneteollisuudessa voisin pitää sinulle pitkän luennon 😀

        SINÄ olet suunsoittaja. Minä taas ilmailuteollisuuden ammattilainen 😊 Ja leipä on tullut lähinnä amerikkalaisilta suurilta toimijoilta. Kymmeniä vuosia 😀

        Vai luentoja?Vedin taas aika 6-0 niinkuin eilenkin.Vai mitä?

      • BäckmanSusiSyntyessään

        Bäckman häviää aina 'vetämisensä' 6 - 0 ja on ilo, että olet väärällä puolella. Mokaat aina Venäjän asian!

      • lisäärojua
        JoBäckman kirjoitti:

        Pysytäänpä asiassa.F-35 on romu.Siksi siitä ei ole Suomen ilmavoimien koneeksi.Pitäisi tämän jo tajuta tyhmemmäkin.Kuiinka paljon F-35 vikapäivitysten tulee maksamaan.Siihen ei riitä köyhän Suomen rahat.No Jenkeillä ehkä rahat riittää tähän mutta ei Suomella.

        Noita paskoja pitää suomeen tilata heti ainakin 500 kpl. ehkä 1 pysyy sitten ilmassa sen aikaa kunnes putoaa.Onhan jenkit itsekin todenneet et vanhanaikainen roju jossa todella paljon vikoja.

    • Lapsonen

      Kuka on tämä ilmeisen varhaisteini-ikäinen suunpieksijä?

      • ciakertoi

        Jos aloittajaa tarkoitit niin hän on pietarin trollitehtaalla työskentelevä suomenkielentaitoinen luopio joka yrittää rapauttaa suomalaisten uskoa itsenäiseen Suomeen.

      • PaskaKalinka
        ciakertoi kirjoitti:

        Jos aloittajaa tarkoitit niin hän on pietarin trollitehtaalla työskentelevä suomenkielentaitoinen luopio joka yrittää rapauttaa suomalaisten uskoa itsenäiseen Suomeen.

        Hahaa parasta venäläistä suhdetoimintaosaamista 😀

        No, mossekansa on sitä itseään kautta linjan 😀

    • PaskaKalinka

      SITTEN VOISI PALSTAN STALLARIMODERAATTORI ILMOITTAUTUA JA KERTOA MILLÄ PERUSTEILLA ON JÄLLEEN SENSUROINUT F-35 HÄVITTÄJÄN TEKNISIÄ OMINAISUUKSIA KÄSITTELEVIÄ TÄYSIN ASIALLISIA KIRJOITUKSIA.

      MIKÄ MYYRÄ OLET JA KENEN MAKSAMA?

      • Kyllä se vielä paljastuu ... .

    • JaEntäSitten

      Nyt äkkiä takaisin kaalijonoon, tai paikkas menee !

    • Igor45

      Venäläisten koneet eivät kelvanneet edes vaihtoehtoihin. HUUTONAURUA 10 min.

    • Olisi kerrankin hienoa nähdä kuinka Su-35 pilotti pyörittää F-35 pilotin pään pyörryksiin....lento ominaisuuksien vertailuilla täysin mahdollista.

      Muuten, ohjusteknologiaa kehitellään....ei ilma'asetta....eli jenkit ovat hakanneet velkaa tuottamattomiin projekteihin.....asia on niin kuin Visuri totesi...tällä vuosituhannella ainoastaan yksi kone on ammuttu alas ilmavoimien toimesta.

      • PaskaKalinka

        Jännittävää kun joku vielä elää toisen maailmansodan ilmataistelukuvioissa.

        Sinänsä ilahduttavaa jos tämä typeryys on yleistä kaalimaassa ja sen kuhnureissa.

        PureJenkki on täysi imbesilli eikä monista käymistämme keskusteluista huolimatta ymmärrä että miten ilmasotaa käydään nykyään vaan perusryssien tapaan on jämähtänyt toiseen maailmansotaan. Hyvä niin 😊

        PureJenkki luulee että ilmasotaa käydään malliin Spitfire / Messerschmit. Lennetään rundia ja ammutaan armottomasti 😀 Nopein ja taitavin voittaa 😀.

        Miten nykyaikaista ilmasotaa käydään? Sitä käydään niin että koneen stealth-ominaisuudet tekevät siitä viholliselle näkymättömän. Kun se on näkymätön niin sitä ei voi uhata eli se on voittamaton. Sitä ei vihollinen näe mutta se näkee vihollisen.

        Se ampuu täyslaidallisen ja vihollinen tuhoutuu edes havaitsematta mainiota konettamme 😊

        Sitten viipotetaan näkymättömänä täydessä rauhassa tukikohtaan tankkaamaan polttoaine ja ohjukset ja taas matkaan.

        Näin se käy, tyhmä ryssä! Leiki sinä akrobatiaa ja häviä jokainen taistelu.

        Et voi voittaa sitä ketä et näe jos hän näkee sinut 😊

        Tyhmä ryssä!

      • PaskaKalinka

        Minua todella ilahduttaa havaita että millaisia TÄYSTOMPPELEITA vastapuolella on. 😀

        Ei huolen häivää näitä vastaan 😀

        Tyhmä ryssä!

      • JoBäckman
        PaskaKalinka kirjoitti:

        Minua todella ilahduttaa havaita että millaisia TÄYSTOMPPELEITA vastapuolella on. 😀

        Ei huolen häivää näitä vastaan 😀

        Tyhmä ryssä!

        No Mode hoitaa homman sittenpähän näet.

      • PaskaKalinka
        JoBäckman kirjoitti:

        No Mode hoitaa homman sittenpähän näet.

        Montako Kopeekkaa?

    • Ilmatorjunnan kehittäminen on etusijalla...nyt se nähdään Venäjän ylivertaisella kalustolla.

      Ja se pätee myös Suomen puolustuksen uskottavuuden ylläpitämisessä, tehostettu ilmatorjunta ja ohjuskalusto...ei hävittäjiin perustuvaa uskottavuutta.

      • muistuttaja

        "Ylivertainen kalusto": Nolla torjuntaa Syyriassa.

      • PaskaKalinka

        ’Ylivertainen kalusto’ ei kyennyt torjumaan AINUTTAKAAN risteilyohjusta.

        F-35 on aivan helvetin paljon vaikeampi kohde ryssän maalitutkille 😊

        Mutta hienoa ryssä, elä sinä ja kaverisi siinä haavemaailmassanne. Uhotkaa ja olkaat ylpiät!!! 😀 Loistavaa meidän kannalta.

        Tyhmä ryssä!

      • PaskaKalinka

        Niin siis Israel lentää taistelutehtäviä Syyriassa F-35 - koneilla.

        Kumma juttu, ryssän hävittäjät ja ’ylivoimainen’ ilmatorjunta ei ole pudottaneet ainuttakaan näistä ’romuista’ jotka evät kykene edes ’lentämään’.

        F-35 koneet sensijaan ovat suoriutuneet täydellisesti kaikista tehtävistään.

        Eikö olekin merkillistä kerrassaan, pikku piippalakki? 😀

      • PaskaKalinka kirjoitti:

        Koska Netanjahu polvillaan rukoili, ettei aseita käytettäisi...siinä vastaus peikon kyseilyihin.

      • SurkeitaVehkeitä

        Venäläisethän nyt osuu ainoastaan matkustajalentokoneisiin. Syyriassa on selkeästi nähty, että Venäläisten ilmatorjuntakalusto on suttaa ja sekundaa.

      • Olisiko sinulla ihan oma osasto...sori...

      • PaskaKalinka
        PureJenkki kirjoitti:

        Koska Netanjahu polvillaan rukoili, ettei aseita käytettäisi...siinä vastaus peikon kyseilyihin.

        Toki kannatti rukoilla että F-35:ttä ei käytettäisi 😀

        Paskaa nassutat kuten aina. Mutta mies tiedetään ja tapansa tunnetaan.

        Olet looseri, epäonnistuja ja kohtalosi on jo sinetöity.

        Hei hei ja heippa. Oliko sinulla riittävästi arkunkantajia?

      • JoBäckman
        PaskaKalinka kirjoitti:

        Niin siis Israel lentää taistelutehtäviä Syyriassa F-35 - koneilla.

        Kumma juttu, ryssän hävittäjät ja ’ylivoimainen’ ilmatorjunta ei ole pudottaneet ainuttakaan näistä ’romuista’ jotka evät kykene edes ’lentämään’.

        F-35 koneet sensijaan ovat suoriutuneet täydellisesti kaikista tehtävistään.

        Eikö olekin merkillistä kerrassaan, pikku piippalakki? 😀

        F-35:n saa alas vaikka Stalinin uruilla.Ette tiedä mitään Venäjän ilmantorjunnasta.

      • PaskaKalinka
        JoBäckman kirjoitti:

        F-35:n saa alas vaikka Stalinin uruilla.Ette tiedä mitään Venäjän ilmantorjunnasta.

        Kerro miten!

        Minä sentään IHAN OIKEASTI TIEDÄN MISTÄ PUHUN.

        Bimbo!

        Tyhmä ryssä!

      • JoBäckman kirjoitti:

        F-35:n saa alas vaikka Stalinin uruilla.Ette tiedä mitään Venäjän ilmantorjunnasta.

        Vai että oikein Stalinin uruilla. Siis ohjauskyvyttömillä tykistöraketeilla.
        BUAHAHHAHAHAHAHAHAHAHHAAH.
        Aika noloa, jopa sirola opiston AgitProp-kurssin "priimukselta".

        Osaatko yhtään arvata, miksi teille stnan punapettereille NAURETAAN?.

        Aivan VALTAVANKOKOINEN TIRSK!.

      • JoBäckman
        44.Div kirjoitti:

        Kyllä se rautaa tottelee F-35 siinä muutkin alas tulee takuuvarmasti.IMHO ja valtavankokoinen TIRSK

      • PaskaKalinka
        JoBäckman kirjoitti:

        Kyllä se rautaa tottelee F-35 siinä muutkin alas tulee takuuvarmasti.IMHO ja valtavankokoinen TIRSK

        Miten?

        Kun YKSIKÄÄN RYSSÄN TUTKA EI SITÄ NÄE.

        Kerro miten!

        Imbesilli!

      • Jobäckman
        PaskaKalinka kirjoitti:

        Miten?

        Kun YKSIKÄÄN RYSSÄN TUTKA EI SITÄ NÄE.

        Kerro miten!

        Imbesilli!

        miten ei näy tutkassa?näkymätön se muka on?ei tyhmyyttä enempää voi olla.

    • On kova paikka tunnustaa Venäjän ohjusteknologian ylivertaisuus....puhumattakaan hävittäjien ylivertaisuuksista.

      • Siis KAIKKI Israelin koneet ammuttaisiin alas haluttaessa, mutta on olemassa myös vastuullinen hallinto....maailmanrauhan puolesta.

      • PaskaKalinka

        Ei tunnusteta sellaista mitä ei ole.

        Olette ryssät TÄYSIÄ PELLEJÄ ja sellaisina teitä kohdellaan.

        Kaikki juttunne otetaan huonoina vitseinä ja mitään sanomaanne ei uskota.

        ”Mitä ryssä lausuu niin totuus on aina päinvastainen”

        Sinänsä kanssanne jutustelu on ollut itselleni terapeuttista ja pelkoni on hälvenneet: Olette pelkkiä suutasoittavia PELLEJÄ vailla substanssia, kuten Venäjäkin.

        Vähän kuin naapurin vammainen lapsi. SE on Venäjä.

      • "On kova paikka tunnustaa Venäjän ohjusteknologian ylivertaisuus....puhumattakaan hävittäjien ylivertaisuuksista."

        Syyriassa venäläinen kalusto ei kyennyt torjumaan yhtään USA:n, Britannian ja Ranskan ohjusta ja Israel puolestaan tuhosi runsaasti venäläistä ilmatorjuntakalustoa. Intia hylkäsi äkettäin Venäjän huippuhävittäjän Su-57:n. Syy vetäytymiselle on tyly. Intialaisten mukaan Su-57-hävittäjä ei täytä sille asetettuja vaatimuksi niin häiveominaisuuksien, taisteluavioniikan, tutkien tai sensoreiden osalta. Mikä siis on Venäjällä tuota mainostamaasi huippuohjusteknologiaa ja hävittäjien ylivertaisuuksia?

      • Oma pekuttelu ei auta oman itsensä esille tuonnissa.
        Elikkä esitä mm.Intian todelliset deklamaatiot?

      • PureJenkki kirjoitti:

        Oma pekuttelu ei auta oman itsensä esille tuonnissa.
        Elikkä esitä mm.Intian todelliset deklamaatiot?

        "Oma pekuttelu ei auta oman itsensä esille tuonnissa."

        Kuten olen jo monta kertaa kertonut sinulle, vaikka et selvästikään ole kyennyt edes noin yksinkertaista asiaa ymmärtämään, niin koko peukuttelu ei kiinosta minua lainkaan, enkä siis peukuttele ketään, saati sitten itseäni.

        "Elikkä esitä mm.Intian todelliset deklamaatiot?"

        Siinähän ne oli: Su-57 on susi eikä täytä sille asetettuja vaatimuksia.

      • #Siinähän ne oli: Su-57 on susi eikä täytä sille asetettuja vaatimuksia.#
        Onko asia näin yksinkertainen, jospa tarkentaisit?

      • PureJenkki kirjoitti:

        #Siinähän ne oli: Su-57 on susi eikä täytä sille asetettuja vaatimuksia.#
        Onko asia näin yksinkertainen, jospa tarkentaisit?

        "Onko asia näin yksinkertainen, jospa tarkentaisit?"

        Haha. Etkö osaa lukea? Intia vetäytyi koska Su-57-hävittäjä ei täytä sille asetettuja vaatimuksi niin häiveominaisuuksien, taisteluavioniikan, tutkien tai sensoreiden osalta.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Onko asia näin yksinkertainen, jospa tarkentaisit?"

        Haha. Etkö osaa lukea? Intia vetäytyi koska Su-57-hävittäjä ei täytä sille asetettuja vaatimuksi niin häiveominaisuuksien, taisteluavioniikan, tutkien tai sensoreiden osalta.

        Onko asia noin yksinkertainen...faktaa liero.

      • PureJenkki kirjoitti:

        Onko asia noin yksinkertainen...faktaa liero.

        "Onko asia noin yksinkertainen...faktaa liero."

        Siinä oli sinulle yksinkertaista faktaa, jonka Intia ilmoitti syyksi vetäytymiselleen hankkeesta, mutta se ei näemmä taida kelvata kuten muutkaan faktat: Su-57 on epäonnistunut.

      • PaskaKalinka
        PureJenkki kirjoitti:

        Onko asia noin yksinkertainen...faktaa liero.

        Älä lässytä, ryssä.

        Sinulla ja edustamallasi Venäjällä ei ole mitään kompetenssia.

        Venäjä on TÄYSI NOLLA!

      • Näin sanoo siis rekisteröimätön nimimerkki.

        Sinulla ja edustamallasi random-nimimerkillä ei ole yhtään mitään
        kompetenssia viime-peleissä.

        Ja kerro minulle se sama, kuin kerroit hänelle - "älä lässytä, ryssä".
        Katsos kun fiksut eivät jaksa vastata sinun kaltaisillesi idiooteille.
        Mutta minä en ole niin fiksu!

    • EttäsKehtaa

      Ainoat todelliset korroosio-ongelmat löytyvät Kontulan pyylevän håmåpåjan potkuhousuista, kun isot pojat on ajaneet perän huonoon kuntoon niin ongelmahan siitä on tullut.

      • KontulastaLöytyy

        Niin mikä se ''homopaja'' on, sielläkö tuollaisia homopalleroita koulutetaan ja sekö tekee ''gudaa''?
        Onko sinulla joku lehmäfetissi?

    • Mikenpahvilogiikka

      Jos kerta f-35 on pahin ruostekasa niin miksi useammat NATO-jäsenet ja muut Usan liittolaiset ovat ostamassa tai harkitsevat ostavansa f-35 hävittäjiä sensijaan tiltujen hehkuttama pak-fa hävittäjää kehittää enää ainoastaan Venäjä ja Intia on jo sanoutumassa irti projektista? Ironmikkess vosii vastata tähän

    • Hansse-Juutilainen

      F-35 on niin näkymätön kone, että sitä ei nähnyt lennossa kukaan Tikkakoskella Ilmavoimat 100 - showssa!

    • PaskaKalinka

      Tässä juuri äskettäin tutkiskelin erästä korroosioon liittyvää alumiiniosien anodisointijuttua Boeingille 😀

      Semmoista se nyt vaan on 😀

      • lykkäät-pötyä

        mielenkiintoista, kun et edes sujuvasti osaa englantia

    • HorstWessel

      F-35:n tietokoneohjelmisto on paikattu useita kymmeniä kertoja. Koska Windows Vista!?

    • Israel tuskin on konetta käyttänyt rikollisissa iskuissa Syyriaan, olisihan se noloa jos Syyria ampuu alas 70-luvun kalustolla.

      • PaskaKalinka

        Ei ’tuskin’ vaan ON!

        Tyhmä ryssänrommeli!

      • Faktoja kehiin?
        Elikkä jos et ymmärtänyt....selvennystä?
        Milloin ja missä Israel on käyttänyt F-35 konetta rikollissiin operaatioihin...mitenkä asia voidaan tarkistaa?

      • Fhhy
        PaskaKalinka kirjoitti:

        Ei ’tuskin’ vaan ON!

        Tyhmä ryssänrommeli!

        Israel ei ole lentänyt f35:kala Syyrian ilmatilassa. Lopeta valehtelu.

    • Ilmatorjunta on faktaa....tunnistuslennot ovat asia erikseen.

    • Hiivatti, taisi oma alotukseni tästä suunnitteluvirheiden kukkasesta kadota palstalta jostakin syystä, mutta hyvä että aiheesta syntyi keskustelua.

      F-35 on, kuten aiemmin kirjoitin, täysin epäonnistunut kone. Siitä ei ole maajoukkojen tukeen,
      sillä kone ei voi olla ilmassa tankkaamatta, kuin noin tunnin vs. monet muut hankintalistalla olevat koneet, jotka voivat olla useita tunteja ilmassa tankkaamatta.

      Toiseksi, siitä ei ole rynnäkkökoneeksikaan, onneton tekele kantaa kokonaista kaksi pommia
      tai vaihtoehtoisesti muutaman ilmasta-maahan -ohjuksen. Ja lentää sitten aseettomana häntä koipien välissä pois!

      Sillä siitä ei ole väistelemään maasta tai ilmasta ammuttuja ohjuksia, kone on täysi susi liikkeissään, koska siipien pinta-alaa on pyritty pienentämään "häive-ominaisuuksien" parantamiseksi, mistä onkin seuraavaksi sanottavaa.

      Koko häive-teknologia on itseasiassa tekno-lukutaidottomille suunnattua uskontoa.
      Tiedän sen verran fysiikasta, ettei ole olemassa sellaista kappaletta, joka ei heijastaisi
      takaisin tutkan aaltoja, ellei sitten ole musta-aukko! Mutta palstan "asiantuntijat" kun
      uhoavat tietävänsä, niin katsotaanpas ihan huvin vuoksi asia tarkemmin, ennen kuin
      pistän nämä häive-miehet vaihtamaan taas nimimerkkiään!

      Koneesta ei ole myöskään ilmasta-ilmaan taisteluun, ns. dogfightiin. Se ei yksinkertaisesti
      pysty sellaisiin käännöksiin, mihin esim. suurempi-siipiset venäläiset hävittäjät pystyvät.

      Ja ei minua pidä uskoa, tässä se kanadalais-dokumentti:
      https://www.youtube.com/watch?v=RwA4RaaJSeI&t=1831s

      • Antaapas tulla taas niitä F-35 puolusteluja.

        Täällä on muitakin, kuin minä, jotka ampuvat tuon roskan alas, ennen, kuin on edes räpeltänyt itsensä ilmaan.

        Odotellaan.... :)

      • PaskaKalinka
        tractor kirjoitti:

        Antaapas tulla taas niitä F-35 puolusteluja.

        Täällä on muitakin, kuin minä, jotka ampuvat tuon roskan alas, ennen, kuin on edes räpeltänyt itsensä ilmaan.

        Odotellaan.... :)

        Kone on tarjokkaista ainoa jolle ryssä ei mahda yhtään mitään koska se ei näy missään ryssän tulenosoitustutkassa.

        Sepustuksesi on täyttä puutaheinää.

        Dogfighting-tyylistä ilmasotaa käytiin viimeksi toisessa maailmansodassa ja siinä hommassa Spitfire pesee jokaisen nykyhävittäjän.

        Mutta kun ilmasotaa ei enää käydä siten.

        Tyhmä ryssä!

      • PaskaKalinka
        PaskaKalinka kirjoitti:

        Kone on tarjokkaista ainoa jolle ryssä ei mahda yhtään mitään koska se ei näy missään ryssän tulenosoitustutkassa.

        Sepustuksesi on täyttä puutaheinää.

        Dogfighting-tyylistä ilmasotaa käytiin viimeksi toisessa maailmansodassa ja siinä hommassa Spitfire pesee jokaisen nykyhävittäjän.

        Mutta kun ilmasotaa ei enää käydä siten.

        Tyhmä ryssä!

        Anteeksi, perun puheeni.
        ironmikess ja traktori taitavat olla oikeassa

      • PaskaKalinka kirjoitti:

        Anteeksi, perun puheeni.
        ironmikess ja traktori taitavat olla oikeassa

        Hyvä! Siitä se lähtee kun tunnustaa omat puutteensa ja kertoo objektiivisen mielipiteensä.

      • PaskaKalinka
        tractor kirjoitti:

        Hyvä! Siitä se lähtee kun tunnustaa omat puutteensa ja kertoo objektiivisen mielipiteensä.

        Aika lapsellista puuhaa teiltä mutta jos jotakin osaisitte ja tietäisitte olisitte jotakin aivan muuta kuin ryssän kopeekkatrolleja.

        Kyllä ryssän hirveä pelko F-35 - konetta kohtaan on käynyt jo kaikille täysin selväksi.

        Tyhmä ryssä!

      • Paska nolaa itseään viikosta viikkoon, ei nuku öisin ja jos nukkuu näkee painajaisia F-35:sta...lentävästä ruumisarkusta.

      • RomuMikäRomu

        Joitain totuuksia f35 koneesta on suomessakin käsitelty asiantuntijain voimin jos suomi alkaa sotatoimiin venäjää vastaan niin tutkilla venäjä näkee kun sijoittaa tutkansa suomen rajoille jolloin voi sitä vastaan lähettää omia ilmaherruus hävittäjiään kuten super flankkereita, tutkaohjattuja ohjuksia vastaan sillä on torjuntatoimia mutta ei lämpöohjuksia vastaan, sen elektroniikka myös pysytään lamauttamaan häirinnällä, huonot kone vastaan kone taisteluominaisuudet ja suomessa ei sitä voi huoltaa vaan lähin huolto on englannissa, lisäksi siinä on vikoja jotka pitää puolet koneista jatkuvasti maassa ja englannissa huollossa ja normaalit huollot vielää lisää poissaoloja. Liekkö ryssät niin tyhmiä kuin paskakalinka

      • SiivoaSotkus

        Alkaako komppapäällikkö stalinin paskoja siivoamaa

    • 44Diivamamma

      neuvostoliittolainen JURI-kone on maailman paras ja tarkin yö-ja päivähävittäjä, se jopa hävittää kokonaisia viikkoja , päivistä puhumattakaan.

      • JuriGagarin

        Ja superflankkeri hävittää f35t

      • UskoEiOleTotuus

        Stalin ei keskenjääneellä pappismiehen tutkinnolla ole minkään alan asiantuntija mutta f35 ei ole tutkassa näkymätön ja sen ohjusten osumistarkkuus on 50% jos kohteeseen pystytään pitämään tutkakosketus ja sen pakoaukko vetää puoleensa lämpöhakuisia ohjuksia maasta ja ilmasta. Suurin vika siinä on kuitenkin sen vikaherkkyys jolloin puolet niistä on vian takia maassa ja toinen puoli huollossa englannissa kun suomalaiset ei saa sitä huoltaa eikä korjata. Norjassa on jo ollut jonkin aikaa f35a ja vikoja on löytynyt ruosteesta lähtien että venäjä on f35lle jo vasta toimet kehittänyt ja saattaa olla että f35 kuski ei kerkeä tajuta mikä siihen iski ennen tajunnan katoamista. Uskomustieteen keskenjättäneen munkin asiantuntemus.....hohohohohohohohaa

      • UskoEiOleTotuus kirjoitti:

        Mikä asiantuntevassa postauksessani, jossa osoitettin yllä oleva valhteluksi oli sääntöjen vastaista?.

        Palauta postaus VÄLITTÖMÄSTI!.

      • PaskaPostauksetPois
        44.Div kirjoitti:

        Mikä asiantuntevassa postauksessani, jossa osoitettin yllä oleva valhteluksi oli sääntöjen vastaista?.

        Palauta postaus VÄLITTÖMÄSTI!.

        Postaus on tainnut olla niin asiantuntematon että ylläpito on sen poistanut

      • PaskaPostauksetPois kirjoitti:

        Postaus on tainnut olla niin asiantuntematon että ylläpito on sen poistanut

        Ei muuten ollut ...........

    • Hansse-Juutilainen

      F-35:ssä on suunnitteluvirhe: Sen kääntösäde on suurempi kuin toimintasäde

      • Älä valehtele, ryssänhuora!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • SystemError..._

      F-35 ei tule koskaan toimimaan kun sen ohjelmisto käyttää Windowsia.

      • TyhjääSutii

        Stalinilla on alkanut sutimaan tyhjää kun f35 on osoitettu paskaläjäksi.

      • EiSeOsaaKäyttäytyä

        Onpas täällä joku pikku murkku paha suustaan kun ei osaa muuta kuin huoritella ja ryssitellä, sais vanhemmat kattoa vähän paremmin perään ja pestä suun saippualla.

      • Kommentoi mielummin URSUKSEN ja PASKERVILLERIN ominaisuuksia ... lienee lähempänä "ammattiosaamistasi".
        Koitahan malttaa mieles tuon lietteen levitykses kanssa ... se kuuluu pellolle, ei tälle palstalle.

        IMHO.

      • OngelmaJäteLaitokselle
        44.Div kirjoitti:

        Kommentoi mielummin URSUKSEN ja PASKERVILLERIN ominaisuuksia ... lienee lähempänä "ammattiosaamistasi".
        Koitahan malttaa mieles tuon lietteen levitykses kanssa ... se kuuluu pellolle, ei tälle palstalle.

        IMHO.

        Stalin olisi jo pitänyt levittää lannotteeksi aivottomien paskakommenttiensa kanssa jo ajat sitten mutta on liian myrkyllinen siihen ja hauskuttanee saitilla kunnes joku hoksaa viedä ongelmajätelaitokselle.

    Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8283
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2521
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2288
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1925
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1492
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1341
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1274
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1270
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1167
    Aihe