Sipilä ja Orpo löytävät kiertotien

EU päätökselle perustetaan siirtolaiskeskuksia EU ulkopuolelle, nämä herrat ja Kai Mykkänen yhdessä vaativat Suomeen tuhansia maksettavia lisää, nyt joutuvat ikävään tilanteeseen kun ennen vaaleja joutuu perustelemaan äänestäjille , minkään maan ei enää ole pakko ottaa vapaaehtoisesti.
383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokoomus-sisäministeri Mykkänen toi julki Orpon Kokoomuksen ja Sipilän Kepun toiveen säilyttää matuvirta Suomeen. Porvarit eivät halunneet tolkun EU-maiden kanssa mm. Tanska ja Itävalta sijoittaa pakolaiskeskuksia EU-rajojen ulkopuolelle mm. Pohjois-Afrikkaan, vaan halusivat lisätä massiivisesti pakolaiskiintiöitä kymmenkertaisiksi nykyisestä 750 - 1.050 vuosittaisesta kiintiöpakolaisesta. Siis MINIMISSÄÄN 7.500 - 10.000 kiintiöpakolaiseen vuodessa.

Kokoomuksen eturyhmien pakolaisbisneksen on saatava jatkua, joten koska Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Itävalta ja Ranska ovat pyytäneet EU:lta väliaikaiset luvat rajatarkastuksiin (jota Suomi ei ole kertaakaan pyytänyt) ja matutulva on lähes pysähtynyt, pakolaisbisnesten arvotavaraa pitää rahdata tänne muulla tavoin esim. kiintiöpakolaisten muodossa. Se että Oxfordin asiantuntijaprofessorin mukaan mamujen rahtaaminen Eurooppaan on 135 kertaa kalliimpaa veronmaksajille kuin heidän auttamisensa omassa kulttuuripiirissään ei vaikuta, sillä tämä tietää eturyhmille vain 135 kertaisia voittoja.

Äänestä

Jep. Minkään valtion ei ole pakko ottaa vyöryviä massoja vastaan ja sekös noita poikia harmittaa kun ei ole velvollisuus ottaa tänne koko Afrikkaa ja kaikkia maailman arabeja ja jossain vaiheessa liikkeelle lähteviä Aasian vaeltajia. Meidän päättäjät jos saavat päättää niin joku 100 miljoonaa arabia on ihan OK. Vihreiden kansanedustajakin sanoi ettei ole olemassa mitään ylärajaa paljonko Suomi voi ottaa.Ihmetellä pitää että onko tuollaista puhuva jossain huumeissa vai mistä on kyse ?

Äänestä

Pyörsikö pääministeri Juha Sipilä Ykkösaamussa tänään porvarihallituksen linjan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saanähdä kirjoitti:

EU päätökselle perustetaan siirtolaiskeskuksia EU ulkopuolelle, nämä herrat ja Kai Mykkänen yhdessä vaativat Suomeen tuhansia maksettavia lisää, nyt joutuvat ikävään tilanteeseen kun ennen vaaleja joutuu perustelemaan äänestäjille , minkään maan ei enää ole pakko ottaa vapaaehtoisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu