IL uutisoi tänään Pentagonin muistiosta jossa harkitaan joukoojen vetämistä pois Saksasta ja niiden pysyvästä uudellensijoittamisesta Puolaan. Jokohan viimeinkin loppuisi Saksan miehitys yli 70 vuotta toisen maailmansodan jälkeen. Amies go home.
Usa harkitsee joukkojen vetämistä pois Saksasta
Fgghhf
8109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Saksa ei ole miehitetty.
USA:n joukot ovat liittolaisia, ei miehittäjiä.Ne ovat kaikki Naton Päämajan alaisia.
Kyseessä on vuosittainen arvio joukkojen sijoittelun tarkoituksenmukaisuudesta.
Siitä on pitkä matka käytännön toimiin.
Jaa, kun mutta nykyisen presidentin toimesta voi odottaa nopeita liikkeitä. Trump on aika vtuuntunut Merkeliin ja haluaa näpäyttää Merkeliä. Tosiasassa Usan joukoilla einole mitään virkaa Saksassa ainakaan siinä mielessä että olisivat turvaamassa Saksan puolustusta. Missä on vihollinen, jos sen ajatellaan olevan idässä niin silloin pitäisi sijoittaa joukot itään jos halutaan turvata Saksan maaperää.
Onko se avaajan mielestä haitta Saksalle? Jos vetää on se Merkelin ANSIO!
Ja kyse on siitä, että USA vetää mahdollisesti OSAN joukoistaan pois Saksasta!
Good luck yritykselle. Aina kun tällaista ollaan tekemässä, osoittaa etenkin varuskuntakaupunkien siviilit mieltä tukikohtien säilymisen puolesta. Kyseessä kun on Saksalle satojen miljoonien, ellei jopa miljardiluokan bisnes.
Miksiköhän joku keskilännen Mike haluaisi maksaa siitä,että joku niistä 360 miljoonasta lomailisi valtion laskuun Saksan valtion alueella?'
Niin se maailma muuttuu,kuomaseni.
Kaikki jenkkien joukothan ovat sijoitettuna entiseen länsi-Saksaan. Saksojen yhdistymissopimus kielsi ulkomaisten joukkojen sijoittamisen entisen itä-Saksan alueelle. Miten hyötyä noista joukuista on siellä kaukana Saksan itärajasta. Jenkit vaan tykkäävät oleskella Saksassa jossa on paremmat oltavat kun heidän kotimaassa olevissa varuskunnissa.
Tarkoitus on torjua Ranskan ja Belgian mahdollinen hyökkäys Reininmaan valtaamiseksi.
Tätä ei tietenkään paljasteta suurelle yleisölle.