laadukkaaksi proteiiniksi. Vain yksi, eikä mitenkään erinomainen esimerkki mutta on eräs laskentatapa.
Ostin tänään punalappuisen pakkauksen brpolerin koipireisiä. 3kpl. Paino 1280g.
Kilohinta 2,24€. -30% > 1,57€/kg.
Paistoin uunivuokassa. Söin yhden ja perkasin lihat talteen kahdesta muusta.
Perkuujätteitä kertyi 215g mukana kaikki, mm. nahka jonka laitan normaalisti risottoon antamaan makua.
Nettopaino 1065g. Hyvälaatuisen proteiinin kilohinnaksi tulee 1,89€.
Kolmen koiven pakkaus riittää vähintään kolmeen tuhtiin ateriaan, riippuen lisukkeesta.
Normaalisti syömme muijan kanssa tuollaisesta vähintään kaksi, tavallisesit kolme kertaa.
= 4 - 6 henkilöateriaa! = 0,60 - 0,40€/henkilöateria.
Huonompaaa saa halvemmallakin mutta laadusta tinkimättä!
Köyhän valinta
8
1004
Vastaukset 8
Ostin muutama päivä sitten 400 g naudan paistisuikaleita ja 3 isohkoa herkkusientä. Paistoin suikaleet rypsiöljyssä, sen jälkeen kuullotin kuutioidut sipulit ja sitten joukkoon mausteet ja viipaloidut herkkusienet ja annoin koon haihtua n. puoleen. Tein terveellisen Maizena kastikkeen, lihat takaisin kattilaan hautumaan puoleksi tunniksi. Hyvältä maistui kun kokeilin ja yhteensä sain ruokaa 7 annosrasian verran pakkaseen = yhden hinta jäi alle euron ja lisäksi terveellisellä tavalla valmistettuna...
- massi.mies
Kirjoittamanne etu-ruuat ovat pelkkiä makupaloja ennen varsinaiseen pääruokaan ryhtymistä jonka jälkeen jälkiruoka ja kermaiset konjakkikaffit vanilja-rahkapiirakoineen.
Tuuli vie mennessään hintelät jokapaikassa pihistelijät,- maissi.mies
Röh röh.
- TyötönRambo
Jos haluatte halpaa ja todella hyvää proteiinia, niin silloin punaisia linssejä. Vettä kiehumaan, kun kiehuu, niin linssejä (n. 1dl/urpo) ja puolikas kasvisliemikuutio perään. Keitä mössöksi, hämmennä koko ajan, kestää noin 5 min. LIsäksi vokkivihanneksia, lihaa, ym.
Tämän voimin jaksan salilla, enkä ota jälkiroheiineja.- Työssäkäyväeliitti
Siis työttömän kuuluu nukkua pitkään, valvoa myöhään, syödä epäterveellisesti, tupakoida, ryypätä, eikä käydä missään salilla. Tuolla tavalla vaan rasitat yhteiskuntaa elämällä pitkään.
- köyhäkalastaa
Linssit, herneet, härkäpavut ja soijarouhe, niistä saa edullisesti proteiinin. Lisäksi kalastamalla itse, saa edullista proteiinia, koska kala vastaa yhtä lailla lihaa taikka kanaa.
Kala on laadukasta proteiinia ja käytännössä ilmaista, jos ei ala pyyntivälineiden kanssa "välineurheilemaan", tyytyy vain yksinkertaisiin pyyntivälineisiin. Mato-ongella ja pilkillä, sekä halvoilla katiskoilla (voi tehdä itse kierrätystarpeista netistä löytyvillä ohjella) ja muilla pyydyksillä. Kalaahan nyt saa mistä tahansa vesistöstä ilmaiseksi ongittua! - ruok
Soija ei kylläkään sovi sille oka kärsii kilpirauhasongelmista, että tiedoksi..
- tyroksiini
Suurin osa ei kuitenkaan kärsi kilpirauhasongelmista, joille soija sopii. Kilpirauhasongelmista kärsivät tietää, että mitä voi syödä, samoin mm. kihtiä sairastavat. Ei täällä voi jakaa mitään neuvoja, jos kaikki sairaat pitää ottaa huomioon. Ei keliakiaa sairastavat voi syödä niitä makaronejakaan.
Tuossa nyt tietoa... https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokaketju-ruuan-matka-pellolta-poytaan/ravitsemus-ja-ruuan-valinta/erityisruokavaliot/ruoka-aineallergiat-ja-yliherkkyys
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/tietoa-elintarvikkeista/ruoka-allergeenit/yleisimmat-ruoka-allergian-aiheuttajat/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1341702
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2151110Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.171790Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.256606- 32543
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11524- 187519
- 205507
- 41456
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18433