Kenelle voi kertoa, ettei jaksaisi enää elää

Muillakin on ongelmia ja itsemurhan hautominen saattaa olla toisille rankkaa kuultavaa. Ei välttämättä myöskään tiedä mitä sanoa ja toiselle saattaa tulla tästä(kin) epämiellyttävä ja kiusaantunut olo. Miten asian edes voi ilmaista? Pystyykö sitä kertomaan jollekin ilman että se olisi niin kuormittavana?

Vaikea ajatus että kertoisin ystävilleni, heillä on omia ongelmia ja omat elämät ja varmaan saattaisin juuri tuollaiseen kiusaantuneeseen tilaan. Kumppanilla vasta ongelmia riittääkin eikä tunnu ottavan toisaalta minua niin tosissaan, enkä haluaisi kuormittaa häntä ainakaan yhtään enempää. En tiedä miten vanhemmilleen tällaisesta puhuisi, etenkin kun perheessä on aina ollut tapana ettei tällaisia puhuta, vaikka välit ovatkin avoimemmat nykyään. Ammattilaiselle jutteleminen olisi mahdollista ainoastaan sen akuuttipolin kautta, enkä halua lähteä sairaalaankaan tai koe sillekään tarvetta. Haluaisin vain purkaa oloani, saada ehkä uuden näkökulman asiaan.
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

väsyttää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu