Yle aivan avoimesti naureskelee Halla-ahon houreille pääministeriydestä. Ja niin taitaa nauraa suurin osa suomalaisistakin tälle huru-ukolle. Vai että oikein saataisiin tänne meillekin oma Füüreri!
Yle naureskelee Halla-ahon pääministerihaaveille!
aeaaqeqweerqw
31391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
suvakki uskoo sokeasti ylen uutisia
Halla-aho hourii kuin houreinen kameli
No nyt Yle on jo niin sekaisin PS:n noususta, että uutisoi työministeri Linströmin olevan Perus Suomalainen. Korjaus tuli nopeasti kuuluukin sinisiin . Että silleen.
Persu on persu vaikka sinisessä voissa paistais
Niin sinunkin, mutta mehän ollaan veljeksiä
"suvakki uskoo sokeasti ylen uutisia". Juuri näin.
ota lääkkeet!
johdossa on Kokoomuksen kaheli jonka mielestä mokuttaja Orpo on suursuosikki eikä siihen vaikuta Orpon maahantuomat 35000 matua turvallisesta Ruotsista.
Ehkä siihen vaikuttaa kuitenkin se, että 35 000 on helvetisti vähemmän kuin se 200 000, minkä Ruotsi otti vastaan. Ja nythän matuinvaasio on pysäytetty kokonaan, kiitos Orpon tekemien tiukennusten. Ja nyt Mykkänen pakkopalauttaa matuja minkä kerkiää.
Kaikki muslimit pitää palauttaa.
pakkopalauttanut ensimmäsitäkään vaan niitä lennätettiin verovaroilla kotimaahansa mainostamaan Suomen anteliaisuutta irakilaisille ja sitten tuotiin takaisin Suomeen.
Mykkänen ihan palauttaa. :))) https://www.suomenuutiset.fi/tavio-mykkanen-teki-jarkyttavan-virheen-salliessaan-irakilaisten-palautuksen-suomeen/
Ensimmäistäkään ei ole palautettu vaan kaikki tulivat takaisin Suomen veronmaksajien kustannuksella ja saavat ilmaisen loppuelämän Suomessa kiitos Kokoomuksen Mykkäsen.
Juu mykkis palauttaa tosiaan ja hakee samat matut takaisin varsinainen järjen jättiläinen.
Yle teki kaikkensa Trumpin valinnan estämiseksi. Ei auttanut.
Alkaakin jo oksettaa kun näkee joka paikassa noita kokkelinaamoja, eiköhän virne ala jo häipyä ahneilta naamoilta
Juuri noin ja ruotsissa näille halla-aivoille aiotaan pistää stoppi,
eli säätää laki jolla rasismi ja fasismi kielletään ja laitetaan tyypit vankilaan:
http://www.ts.fi/uutiset/maailma/4009237/Uusnatsien toiminta Ruotsin politiikkaviikolla kiukuttaa paaministeri valmis jopa lain kiristamiseen
Jostain kumman syystä vasukit kuvittelevat kaikkien matukriittisten haluavan jotain fasistista diktatuuria ja natsien totalitariaa. Emme tosiaan halua, vaan päinvastoin vapaata, demokraattista ja liberaalia länsimaalaista hyvinvointisuomea. Natsit ja yksinvaltiaat on jo historiassa nähty ja läksyt niistä opittu, eikä sellaisia kukaan täysijärkinen ole minnekään peräänkuuluttamassakaan.
Vasukkien massapsykoosiin kuuluu siltikin tällainen "oikeistolaisten"(pääasiassa ihan normi ihmisten siis) demonisoiminen ja tolkuton jeesustelu kuviteltua pahaa vihollista vasten - itse vasukkien oltua useimmiten itse se aatteensa sokaisema suvaitsematon, fasistinen ja joustamaton totalitaristi.
Todisteesi?
Demarithan aloittivat kapinan 100 vuotta siten laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan.
Huvittaa sun valitus syyttelystä kun itsekkin niin kommentointisi lopussa teet.
Luuletko että se syyttely vain sinulle on oikeutettua?
"Jostain kumman syystä vasukit kuvittelevat kaikkien matukriittisten haluavan jotain fasistista diktatuuria ja natsien totalitariaa. Emme tosiaan halua, vaan päinvastoin vapaata, demokraattista ja liberaalia länsimaalaista hyvinvointisuomea. Natsit ja yksinvaltiaat on jo historiassa nähty ja läksyt niistä opittu, eikä sellaisia kukaan täysijärkinen ole minnekään peräänkuuluttamassakaan.
Vasukkien massapsykoosiin kuuluu siltikin tällainen "oikeistolaisten"(pääasiassa ihan normi ihmisten siis) demonisoiminen ja tolkuton jeesustelu kuviteltua pahaa vihollista vasten - itse vasukkien oltua useimmiten itse se aatteensa sokaisema suvaitsematon, fasistinen ja joustamaton totalitaristi."
NIIN TOTTA - AVATKAA SILMÄNNE. FASISTIT, NATSIT OVAT PIENI VÄHEMMISTÖ!!!!
Niiden pelkäämisestä ja liitoittelusta seonneet ovat suurempi ongelma! Kriittinen ajattelu näyttää katkeilevan, silmät sokeutuvan ja korvat kuuroutuvan.
Rajat apposen auki - ja pakolaisten oikeuksien SIIVELLÄ vyöryvät siirtolaiset ovat uhka maamme turvallisuudelle, kulttuurille, demokratialle, ihmisoikeuksille, naisten oikeuksille, lasten oikeuksille, homojen oikeuksille, sananvapaudelle,
Vievät resursseja maailmassa kaikkein heikoimmassa asemassa elävien auttamiselta! Moraalitonta!
Eikö jo Ruotsin esimerkistä voi päätellä, että tässä on kyseessä todellinen UHKA MEILLE, MEILLÄ ON OIKEUS PUOLUSTAA JA RAKENTAA MAATAMME!
Halla-aholle nyt nauraa variksetkin
Olisi se aika hupaisaa, jos meillä olisi tuollainen pääministeri kuin Halla-aho. Menisi Suomen politiikasta uskottavuus kokonaan. Hallituksen muodostaminenkin olisi sula mahdottomuus.
Nyt meillä onkin harvinaisen uskottava hallitus;)
Halla-Ahon ilmoittamat tavoitteet pitäisivät velkakellon vauhdin sellaisena, että kansakunta pystyisi pystyssä myös tulevaisuudessa. Viime hallituksen kokoomuksen, demareiden, vihreiden ja vasemmistoliiton vallassaoloaikana velkakellon vauhti oli melkoinen. Demareiden oppositiossa etukäteen antamien lupauksien perusteella velkakellon vauhti kiihtyisi jälleen toiseen mittaluokkaan, joten on ymmärrettävää, ettei Halla-Ahoa haluta sotkemaan tätä kansakunnan velkaannuttamista.
Niin onkin: se on lähihistorian eniten aikaansaanut hallitus mm. työllistämisessä, jonka vauhdissa tehtiin Suomen ennätys. Lisäksi monia muita hienoja uudistuksia on tehty, kuten kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen. Aivan mahtava hallitus.
Ylellä ei ole varaa naureskella tulevalle pääministerille.
Pulju on vain pelkkä veronmaksajien renki.
Ei yhtään sen kummempaa.
No ylehän on tunnetusti pölhöläisten punavihreä uuskommunistinen kanava.
Äärivasenmmistolainen, joka haluaa euroopan muuttuvan Neuvostoliiton kaltaiseksi.
Uuskommunistit vaalivat sensuuria.
Puhuvat puuta heinää.
Stalinisteja joka iikka siellä töissä.
https://urkki.net/halla-aho-kommentoi-seppo-varjuksen-eilisia-gallup-kommentteja/
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebook-sivullaan:
Tämä on mielenkiintoinen analyysi gallupista:
“Ylen torstaina julkaisemassa kannatusmittauksessa perussuomalaisten kannatus nousi yli kymmenen prosentin, kahdella prosenttiyksiköllä. Tätä ei voi selittää kotimaan tapahtumilla. Perussuomalaisiin liittyviä kotimaan tapahtumia ei ole ollut.
Tämän voi selittää ulkomaan tapahtumilla. Italian uusi hallitus haluaa karkottaa satoja tuhansia. Saksan hallitus melkein hajosi maahanmuuttokiistaan, joka päättyi komeisiin mutta aivan epäkonkreettisiin
EU-julistuksiin. Itävallan maahanmuuttovastainen hallitus pelailee pelejään Saksan ja Italian välissä.” JATKUU.....
On tää kyllä...
Vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen Halla-ahosta tulee pääministeri. Samoissa vaaleissa Antti Rinteen punavihreän hallituksen puolueet (mukana myös kokoomus ja rkp) on kärsinyt murskatappion. Perussuomalaiset ja keskusta muodostavat hallituksen, kokoomus otetaan mukaan apupuolueeksi.