Annetaan anteeksi

Rukoillaan, että saadaan Jumalan voimasta antaa anteeksi kaikille ihmisille, jotka on kohdelleet meitä väärin, sillä katkeruus ja kostonhalu tuhoaa meidät lopulta kokonaan, ja näin vihamiehet ja vastustajamme saisivat vain yhden ilonaiheen lisää.

Jos väärintekijät eivät tunnusta vääryyttänsä, niin hänet on jätettävä Jumalan käsiin, joka aikanaan saattaa väärintekijät vastuuseen teoistaan.

Me emme saa toivoa pahantekijälle Jumalan kostoa, vaan rukoilla pahantekijän puolesta, että hän tekisi parannuksen ja saisi Jumalan armon. Kun elämme anteeksiantamuksessa pahantekijää kohtaan, niin se on kuin tulisten hiilten kokoamista hänen päänsä päälle, joka tarkoittaa sitä, että pahantekijä kokee omantunnontuskia ja häpeää tekojaan. Anteeksiantamus sekä rakkauden kokemus voi johtaa hänetvparannukseen sekä tunnustamaan pahat tekonsa.

Room12:
17 Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä hyvää on kaikkien ihmisten edessä.
18. Jos mahdollista on, ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
19. Älkää itse kostako rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ” Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra”.
20. Vaan jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.”
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rukoilen sinulle tapaturmaa. Tämän jälkeen sinua voi verrata kasvikseen. Tämä poistaa kaikki huolesi.

Rakas Jumala huolehtii sinusta ja antaa sinulle armon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NäinSeVaanMenee kirjoitti:

Rukoillaan, että saadaan Jumalan voimasta antaa anteeksi kaikille ihmisille, jotka on kohdelleet meitä väärin, sillä katkeruus ja kostonhalu tuhoaa meidät lopulta kokonaan, ja näin vihamiehet ja vastustajamme saisivat vain yhden ilonaiheen lisää.

Jos väärintekijät eivät tunnusta vääryyttänsä, niin hänet on jätettävä Jumalan käsiin, joka aikanaan saattaa väärintekijät vastuuseen teoistaan.

Me emme saa toivoa pahantekijälle Jumalan kostoa, vaan rukoilla pahantekijän puolesta, että hän tekisi parannuksen ja saisi Jumalan armon. Kun elämme anteeksiantamuksessa pahantekijää kohtaan, niin se on kuin tulisten hiilten kokoamista hänen päänsä päälle, joka tarkoittaa sitä, että pahantekijä kokee omantunnontuskia ja häpeää tekojaan. Anteeksiantamus sekä rakkauden kokemus voi johtaa hänetvparannukseen sekä tunnustamaan pahat tekonsa.

Room12:
17 Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä hyvää on kaikkien ihmisten edessä.
18. Jos mahdollista on, ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
19. Älkää itse kostako rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ” Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra”.
20. Vaan jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu