Sipilä järjestää ongelmien ketjureaktion
kaikkivaikuttaakaikkeen
14129
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aika optimistinen arvio, että yhden viikonlopun aikana asiat saadaan kuntoon.
Kela edellyttää, että sopimuksen ehdot täytetään, kertoopi Giss.
Mutta mutta....
"Kela ei ole tarkistanut tilausvälitysyhtiöiden tarjoamia sopimuksia autoilijoille. Monessa maakunnassa osa kuljettajista on pitänyt sopimuksia kannattamattomana ja jättänyt liittymättä uuteen Kela-rinkiin. "
Kilpailutus on päivän sana. Ja tulokset tuota lajia.
Norminpurkutalkoot.
Häviää loputkin taksit. Ei runnomalla tollot!
>>>Sekä takseista että puhelinpalvelusta puuttuu resursseja. On paljon vakavia tapauksia, joissa syöpä- tai dialyysihoitoon menevät eivät ole päässeet hoitoihin. Seuraukset voivat olla tuntuvia, jos joku ei pääse hoitoon, Pirkko Kuusela Invalidiliitosta sanoo.<<<
Ihmeellistä kohellusta. Ja kuten tapana on, kiukku noiden "kasvottomien" lainsäätäjien toheloinnin seurauksista puretaan sinne puhelimeen vastaavaan henkilöön, jolla ei ole osaa eikä arpaa päättäjien toilailuissa. Toisaalta ymmärrettävääkin, koska eihän näihin päättäjiin saa mitään yhteyttä muulloin kuin vaalien alla, kun he reissaavat kampanjamatkoillaan valehtelemassa ummet ja lammet ihmisille.
Vasuri tottelee keppiä.... muistakaa tämä!!!
Väärin kuvittelet loinen kännisä pangolla?
Ei tule korjaantumaan vaikka gissgiss lupailee sanktioita, samallainen tilanne on ollut jo vuosia esim. teiden kunnossapidossa talvisin, ulkoistetuissa siivouksessa, kunnossapidossa jne.
Aina haetaan alarajaa koska se säästää kustannuksissa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005746659.html?ref=rss
Mitä sanoo sipilisti? Sipilisti sanoo, "kaikille ei voi olla mieliksi". Se varmaan lohduttaakin avutonta vanhusta, joka on oman onnensa nojassa eikä ymmärrä, mitä tulisi tehdä. Sipilistin neuvo on varmaan; "katso netistä".
Voi jeesus tuota kepulestadiolaisuutta.
Hyvin nykyisin sosiaali toimiston työt lykättiin jo ennestään ruuhkaututellu kelalle hoidettavaksi, mutta työntekijöiden määrää ei lisätty. Tyhmäkin tajuaa mitä siitä seuraa, ylikuormitusta, lomautuksia, mahdottomia tehtäviä. Sekä lisääntynyt asiakkaiden määrä. voi olla tyhmempää? ei tuu itelle ainakaa mitää tyhmempää mielee ku antaa eläke laitokselle hoidettavaksi kaikki asiat.
taas näkee että miten suomi toimii, eli ne jotka hoitaa asiansa mallikkaasti (kela), niin hukutetaan niiden rästihommiin jotka ei töitä osaa hoitaa (sosiaalitoimisto), eikä varsinaisiin ongelmiin puututtu tai sosiaalitoimiston ongelmia ei kuultu yhtään.
Kaikki hyvin muistavat kuinka eräitäkin sosiaalimaksatuksia siirrettiin sossusta keskustavetoiseen Kelaan. Jo silloin, kun alkoi olla puheita maksatusten siirtämisestä, sanottiin että se menee päin persettä. Oikeassa olivat.
Hyssälä (kesk) oli tuolloin Kelan johtaja. Maksatukset menivät sekaisin ja jumiin, kun Kelan väellä ei ollut riittävää tietoa maksatuksista eikä Kelalla myöskään ollut tarpeeksi henkilökuntaa. Apua piti palkata useita kymmeniä henkilöitä, että sotku saatiin myöhemmin selvitettyä.
Muutosta siis valmisteltiin Hyssälän johdolla. Hyssälä taisi ehtiä lähteä lipettiin Kelasta, kun uusi maksukäytäntö otettiin käyttöön. Maksatukset jumissa ja myöhässä, ja asiakkaat todella vihaisia. Asiakkaille aiheutui kohtuutonta haittaa myöhästyneistä maksuista, eikä ole tiedossa korvasiko Kela aiheutetut haitat. Se on ainakin varmaa, että Hyssälä pesi tapahtuneesta kätensä.
Niille, jotka eivät tiedä Hyssälää (kesk), kyseessä on sama henkilö jonka toimet sysäsivät Lääkelaitoksenkin kaaokseen.
Minähän tyrin ja runnon tyriä läpi..