Ei ole Herättäjäyhdistys enää Paavo Ruottalaisen jalanjälillä. Ihan on menny tää körttilaiva väärälle reitille kohti väärää satamaa. Kuuntelin körttiradiota ja kauhulla laitoin merkille, kuinka körttiläisyys on nykymuodossaan hyvin liberalisoitunut. Ei se pitäydy Raamatussa ollenkaan, ja kun Herättäjäyhdistys ei edes vaadi jäseniltään uskoa. Körttiläisyyteen voi kuulua tiiviisti, keskiverrosti, tai löyhästi ja kaikki ovat silti samalla viivalla. Ja vaikket kuuluis koko liikkeeseen, monet laskee sinut sittenkin körttiläiseksi. Körttiläisyys ei siis ole enää uskoa, vaan se on mielentila jonka jokainen körtti määrittelee itse. Joillekin se mielentila on vain vaatimattomuus, toiselle suvaitsevaisuus jne. Ihan sama, uskooko Jeesukseen, menninkäiseen, pillipiipariin tai jahvettiin, niin kaikki ovat samalla tavalla armahdettuja. Eikä tarvitse edes uskoa, niin voit silti hyvällä mielellä olla körtti. Mihin me tarvitsemme tällaista nukutusliikettä?
Körttiläisyys on kuollut
13
340
Vastaukset
- Link
Körttiläisistä ja Tampereen herättäjäjuhlasta:
https://yle.fi/uutiset/3-10291440 - Lallinjälkeläinen
Ev.lut on kriisissä ja kuolemassa pois vanhuuttaan kuten näkyi körttien TV Jumalanpalveluksessa näkyi ikärakenne.
Maahantunkeutuja ja homomomyönteiset (nais)papit ovat tunkeutuneet körttiläisyyteen. - Tooa
Körttiläisyys on nykyään nukutusliike. Nukuttaa vain ihmisiä synnin uneen. Jos Paavo Ruotsalainen näkisi körttiläisyyden tämän päivän tilan, hän huokaisi aika monta kertaa ja toteaisi, että ei perkele, kuinkas tässä on näin päässyt käymään!
- pietu.lestadius
Eipä Nilsiässä maatuva hyväksyisi monen körtin maataloustuilla elämistä ja muuta synnin perkelettä.
- Isäntä.Lapualta
pietu.lestadius kirjoitti:
Eipä Nilsiässä maatuva hyväksyisi monen körtin maataloustuilla elämistä ja muuta synnin perkelettä.
Haista sinä demaripinnari pitkä paska.
- Eikiitosjeesus
No hyvä. Eteenpäin menoahan se on sekin.
- Eikörtti
Nöyryydelläkin voi ylpeä ihminen rehvastella.
- Märännäisseurat
Entinen Herättäjäyhdistys on nykyään Homottajayhdistys.
- onaikanytjonoustanukkum
Joskus Jaakko Löytty lauloi..... "saarnaa synti synniksi ja näytä sitten armon vilautus". Nykyään vaan körttien keskuudessa ei voi enää sanoa mitään synniksi...ei kai sitä armoakaan sitten tarvita. Harmi - paljon on herännäisyys muuttunut.
- Näinseasiaon
Jos körttiläisyyttä ihan seuraillaan nykyaikana liikkeenä ja katsotaan sen nykyjohdon edesottamuksia, liikkeen linjauksia yms. niin on aika selvää ettei kyse ole enää kristillisestä liikkeestä. Tosin varmaan körttiläisyyden seassa on joitakuita ihan uskovaisiakin ihmisparkoja mutta he ovat aika lailla nurkkaan ajettuina ja alas painettuina. En ymmärrä että miksi joku oikea kristitty haluaisi olla jäsenenä antikristillisessä liikkeessä joka ajaa kaikkea kristinuskon- ja Raamatun vastaista.
Körttiläisyydellä ja luterilaisuudella ei myöskään ole enää nykyisin juurikaan mitään tekemistä toistensa kanssa. Kyllä jokainen oikea, tolkun kristitty kiertää mahdollisimman kaukaa tuollaisen saastuneen lähteen. - sivustaseurailija
Körttiläisiin sopii hyvin se Raamatun sana jossa sanotaan että "heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman"
Eipä voisi paremmin sanoa! Körttiläisyys on nykypäivän farisealaisuutta ja ulkokultaisuutta. - feikkinöyryys
Oikea körttiläinen rehvastelee "nöyryydellään" ja katsoo muita herätysliikkeitä alaspäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1393690Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville583294Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122714Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152281- 1711926
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa311406- 541182
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16973Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110943Polvinen hylkäsi Persut
Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.157933