Katuvankan ihmeellistä näkemystä

Julma ja rakas, on maapallo. Mars, Venus, kenties Jupiter ja tikarinne pikareidenne kera, ja toki Lieksa!

Siitä on jonkun verran aikaa kun olen aloittanut mitään. Nyt tuli hetken tarve, ikään kuin jonkun muusan inspiroiva lähipakote antautua sanailuun kerallanne, kanssanne.
Vapaudellani käännän näin:
Katson sinua, lieksalainen, nukkuvaa, joka on kuin
kielen, rakkauden soinnun tavoin läsnä. Varovasti itkien.
Lattiaani katson, lakaisua tarvitsevaa,
silti vain kitarani soi, ja itkee.
En tiedä miksi ei kerrottu, miten rakastaen välittää.
En tiedä miksi sinua poistetaan.
Ovatko luojan sielutkin valvoen myytävänä?
Maapalloa katson, ja huomaan että se liikkuu,
kuin kierto tunteen ympärillä.
Vaikka kitarani soinnut, itkevät.
Erhe ei ole itku, erhe on totisuus.
Kitarana kitarani soi silti.
Minä en itke. Hymyilen kuin Liisa.

Tarkat Teistä jo aavistavat, mitä on mielessäni soiva edellinen vapaan käännökseni musiikkiteoksen lähdepohja. Sen ilmaisu oli kuitenkin väärin, ja sääntöjen vastaista! Siksi, ei nyt edes kevennyksen kevennystä. Päätelkää onneni rikkaus ja sen rakas, olematon olemus;)