Hitleriä ei kannata ottaa esikuvakseen eikä häntä voi pitää kansallissosialismin marttyyrinä, joka taisteli loppuun saakka. Ei, hän lipesi oikealta pululta ja teki omat ratkaisunsa. En ole vielä käynyt katsomasssa hänestä tehtyä elokuvaa, mutta aion kyllä mielenkiinnosta katsoa sen. Aatu ei ollut hyvä johtaja, mutta sitäkin parempi puhuja. Radio oli sopivasti uusi media kuin tilauksesta. Kaikenmaailman suurin ja suosituin suomalainen mittaukset näyttävät että aika alkaa olla jossain määrin kypsä jonkin sortin kansallissosialismille. Ajatelkaapa Mannerheimin valintaa suurimmaksi suomalaiseksi ja niin edelleen. No nämä ovat vain tilastoja ja puhelinäänestyksiä, mutta silti jotakin muutosta kaivataan. Mihinkään henkilöpalvontaan ei saa kylläkään ryhtyä. Uusnatsismi on valitettavan usein pelkkää rahinöitsijöiden uhoamista ja ulkomaalaisten ahdistelua. Rotuoppikin on osoittautunut virheeksi. Asiaa on alettava rakentamaan uudelta pohjalta. Yksi asia on varma, ihmiset eivät tule olemaan samanarvoisia, vaikka siihen kuinka pyritään. Toisaalta se kannustaa kaikkia yrittämään parastaan, toisaalta lannistaa. Lapset ja terve yhteiskunta järjestelmä on kansakunnan voimavara. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla tyytyväisiä, vaikka siihen mahdollisuuksien mukaan on pyrittävä.
Adolf Hitler
pauli
8579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pauli kirjoitti: "aika alkaa olla jossain määrin kypsä jonkin sortin kansallissosialismille. Ajatelkaapa Mannerheimin valintaa suurimmaksi suomalaiseksi ja niin edelleen."
Et taida olla niitä fiksuimpia ihmisiä?
Miten Mannerheim liittyy suoraan kansallissosialismiin? Ei mitenkään!
Mannerheim johti Suomen kansaa kunniakkaasti sen taistossa sekä kommunismia että äärioikeistolaisuutta vastaan.
Taidat olla totaalisen hukassa Suomen historiasta toisen maailmansodan aikana! Taidat olla pahasti tietämätön Mannerheimin teoista!
Taidat olla niitä kommareita, jotka vihaavat Mannerheimia koska mies johti armeijaa, joka esti Puna-armeijan Suomen "vapauttamisen kapitalismin ikeesta"?
En ole fiksu enkä filmaattinen, mutta Mannerheim liittyy siten kansallissosialismiin että hän toimi "johtajana" , aina on jokin johtaja. Lisäksi tälläiset äänestykset ottavat askeleen lähemmäs henkilöpalvontaa,ei paljon mutta kuitenkin. Sotilaspuvussa esiintyminen, kantapäitten kopistelu. Yhteyksiä on kyllä, jos aletaan oikein kaivelemaan. Mannerheim joutui taistelemaan aseveljiä vastaan Stalinin painostuksesta.Vastassa oli Wermacht, tosin natsijohtajan johdolla. Mielestäni Mannerheim oli sotilas, hyvä sotilas.
Voi Pauli, kirjoitit: "mutta Mannerheim liittyy siten kansallissosialismiin että hän toimi "johtajana" , aina on jokin johtaja."
Täysin käsittämätön lause. Määrittele "johtaja"! Fuhrer suomeksi? Miten Mannerheim liittyy kansallissosialismiin "johtajana"? Liityykö Risto Ryti kansallissosialismiin "presidenttina"?
MIten Suomen merkittävin henkilöäänestyksessä olisi voinut tulla "ei-henkilöäänestys"?
Miten Mannerheim kenraalina ja sodanjohtajana voisi olla tunnettu esiintymisistään ei-sotilaspuvussa? Miten kenraalien sotilaspuku liittyy henkilöpalvontaan?
Sanoit ensin :"Mannerheim liittyy siten kansallissosialismiin että hän toimi "johtajana"" ja sitten "Yhteyksiä on kyllä, jos aletaan oikein kaivelemaan. Mannerheim joutui taistelemaan aseveljiä vastaan Stalinin painostuksesta."
Eli susta Mannerheim liittyy kansallissosialismiin johtajana, joka johti Suomea sodassa Natsi-Saksaa vastaan? Vai miten on?
En oikein vakuuttavasti osaa perustella, mutta tarkoitin natsismin ulkoista olemusta, kaikille tulee se mieleen sotilaspuvuista ja kiiltävistä saappaista. Aatteen paloa ei Mannerheimilla ollut, siinä mielessä ei ole yhteykiä.
Kyllä Mannerheim vaali sokeasti ainakin tsaarin palvontaa. Sillä oli aina tsaarin kuva yöpöydällä. Lisäksi hän ihaili ruotsalaisia, 1918 hän luotti ruotsalaiseen, ei suomalaiseen upseeristoon. Vaikea kyllä ajatella mitä se mahtoi suomalaisista kuvitella? Ainakin sai työpaikan Suomesta kun tsaarinvalta murtui. Olisiko pitänyt suomalaisia yhtä arvokkaina kuin venäläisiä tai ruotsalaisia? Epäilen.
Avainsana on mielleyhtymä. Eivät ihmiset ajattele faktoja - eli mikä oli Mannerheimin aatteellisuuden taso tai oliko hän "Johtaja" vai ei - he tekevät omat johtopäätöksensä siitä mitä näkevät.
"Rotuoppikin on osoittautunut virheeksi."
Voisitko hieman selventää?
Nigger-race on roduista alhaisin. "Natsit" tai ainakin Hitler ja ylemmät pamput tiesivät ihmisrotujen alkuperät. Älä usko juutalaisten valheita, sillä heidän puheíssaan ja tarinoissaan ei ole totuutta pätkääkään, etkä sinäkään tunnu tietävän totuudesta pätkääkään.
"En ole vielä käynyt katsomasssa hänestä tehtyä elokuvaa, mutta aion kyllä mielenkiinnosta katsoa sen."
Et tule ikinä löytämään totuutta juutalaisten propaganda elokuvista.
Jos alat totuutta etsimään niin ole varovainen, pieni ja lapsellinen maailmankuvasi voi murskautua hetkessä
Suoraselkä Suomen mies ei johtajia kaipaa vaan potkaisee niitä lihavalle perseelle. Suomen mies ei toisen miehen edessä paraatitemppuiluja tee, mitä nyt sen verran kuin varusmiespalveluksessa tarvitaan. Mutta sen jälkeen ei Suomen mies tarvitse ketään viheltämään pilliin. Tuommoiset Hitlerit sopivat saksalaisten orjaluonteelle. Täällä ei paskantärkeät tinanapit juhli. Kyllä jämpti on niin.