Stallari: "Tietenkään N-liitto ei olisi saanut tehdä mitään. Olisi pitänyt odottaa kiltisti, että Wehrmacht ilmestyy sen länsirajalle ja sitten alkaa sotimaan. Tämä oli lännen toive ja kyllä itkua piisaa kun N-liitto ei lännen mieliksi näin tehnyt."
Saksalla ei ollut mitään suunnitelmia hyökätä muualle kuin Puolaan.
Länsivallat olivat taanneet sen rajan Saksaa vastaan.
Liittyminen tähän sopimukseen olisi tuonut Saksaa vastaan liittokunnan, joka olisi ollut verrattavissa1944 tilanteeseen.
Saksa olisi joutunut hyökätessään kahden rintaman sotaan yli kaksinkertaista ylivoimaa vastaan.
Tämän Hitler onnistui Stalinin avulla välttämään. Siinä riittää stallareilla kehuttavaa.
NL ei tähän tarttunut, vaan lähti lyhytnäköisesti Saksan kelkkaan.
Siitä maksettiin hirvittävä hinta, jota palstan stallarit ylistävät suurvoittona.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Saksalla oli keväällä noin 75 sotavalmista divisioonaa. Lisäksi vajaa 30 oli kouluttettavina.
Puola vallattiin noin 60 divisioonan voimin, keulassa toistakymmentä ps- ja mt-divisioonaa ilmavoimien tukemina.
Ranskallaoli samaan aikaan noin 100 divisioonaa ja NL:llä länsirajalla saman verran.
Briteillä oli tarjota meri- ja ilmavoimia skeä tukialue materiaalin ja joukkojen lähettämistä varten, kun niitä joskus saataisiin aikaan.
Hitler olisi joutunut kenraalien kammoksumaan kahden rintaman sotaan, josta s e ei olisi voinut selvitä.
NL olisi säästynyt hävitykseltä ja päässyt marssimaan Berliiniin jouluksi -39.
Ei ihme, että stallarit puolustelevat MR-sopimusta.