Miten suhtaudut ulkomaalaiseen tai

Ulkomaalaistaustaiseen

Voisitko kertoa rehellisesti?

10

706

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarvitseeko edes kertoa?

    • https://www.vastarinta.com/tiedote-tulevasta-mielenosoituksesta/

      Tiedote tulevasta mielenosoituksesta Turussa 18.8.
      11.7.2018 10


      Pohjoismainen Vastarintaliike tulee järjestämään elokuussa mielenosoituksen Turussa. Kuten monet varmasti jo tietävät, tulee politisoituneen poliisijohdon alulle panema Pirkanmaan näytösoikeudenkäynti järjestömme kokoontumisvapauksia vastaan saamaan jatkoa Turun hovioikeudessa elokuun lopussa.

      Tahdomme mielenosoituksella protestoida ja kiinnittää huomiota Suomen huonontuneeseen sananvapaustilanteeseen, jossa valtaapitävät pyrkivät pelottelemaan suomalaiset hiljaisiksi erilaisilla ajatusrikosoikeudenkäynneillä ja orwellilaisella ”vihapuhe”-retoriikalla. Samaan aikaan monikulttuurisuudesta pyritään tekemään valtiollista ideologiaa, jonka kyseenalaistaminen ei ole sopivaa.

      Aiomme mielenosoituksella julkisesti vastustaa kuvattua kehitystä sekä erityisesti järjestöömme kohdistuvaa poliittista kieltohanketta. Samalla osoitamme, ettei kansallismielinen toiminta ole tukahdutettavissa epämääräisellä pelottelulla, vaan suomalainen vastarinta tulee jatkumaan joka tapauksessa.

      Mielenosoitus järjestetään lauantaina 18. elokuuta Turussa, ja kutsumme mukaan kaikki isänmaalliset suomalaiset, jotka haluavat osoittaa tukeaan Vastarintaliikkeelle.

      Toimituksen saamien tietojen mukaan kaupungissa on samana päivänä muitakin kansallismielisiä tapahtumia, sillä kyseisenä päivänä tulee kuluneeksi tasan vuosi Suomen ensimmäisestä terrori-iskusta, joka oli suoraa seurausta hallituksen maahanmuuttopolitiikasta. Tuolloin turvapaikanhakija puukotti silmittömästi ohikulkijoita Turun keskustassa.

      On hyvin irvokasta, että samaan aikaan, kun maahanmuuttajaväkivalta yleistyy ja raaistuu, pyrkivät viranomaiset lisäämään suomalaisiin kansallismielisiin kohdistuvia pakkokeinoja. Päivämäärä on siis myös symbolisesti merkittävä ajankuva.

      Kansallinen Vastarinta tulee tiedottamaan tapahtumasta myöhemmin lisää. Nähdään Turussa lauantaina 18. elokuuta 2018!

      Vastarintaliike

      • https://www.aamulehti.fi/uutiset/suomi-pyrkii-varautumaan-jopa-100-000-turvapaikanhakijan-aaltoon-migrin-pitaisi-neuvotella-maakuntien-kanssa-mutta-ennen-sote-lakeja-ei-ole-neuvottelukumppania-201117887

        Suomi pyrkii varautumaan jopa 100 000 turvapaikanhakijaan – Migrin pitäisi neuvotella maakuntien kanssa, mutta ennen sote-lakeja ei ole neuvottelukumppania
        Sote-solmu hankaloittaa laajaan maahantuloon varautumista. Migrin pitäisi tehdä suunnitelmia maakuntien kanssa, mutta lainsäädäntö laahaa. Alueellisia suunnitelmia turvapaikanhakijoihin varautumiseen on päivitetty toistaiseksi vaihtelevasti.
        UUTISET06.08. 05.00 Päivitetty 05.56
        TOMI VESAHARJU
        Suomi pyrkii varautumaan jopa 100 000 turvapaikanhakijaan – Migrin pitäisi neuvotella maakuntien kanssa, mutta ennen sote-lakeja ei ole neuvottelukumppania
        Suomessa on tällä hetkellä noin 8 000 vastaanottokeskuspaikkaa. Suomi varautuu 100 000 turvapaikanhakijan tuloon. Kuva Lammin vastaanottokeskuksesta Hämeenlinnasta.

        Viki Salonen
        Sote- ja maakuntauudistuksen lykkääntyminen tai jopa kaatuminen vaikeuttaa ja monimutkaistaa laajamittaiseen maahantuloon varautumista.

        Tämä johtuu siitä, että turvapaikanhakijoiden alueellinen hoitaminen kuuluu ely-keskuksille, joiden tehtävät on tarkoitus siirtää maakunnille. Samassa lakipaketissa vastuu laajaan maahantuloon valmistautumisesta siirrettäisiin sisäministeriöltä Maahanmuuttovirastolle (Migri).

        –Meidän pitäisi tietenkin suunnitella nämä asiat yhdessä uusien maakuntien kanssa. Niin kauan kuin lakipakettia ei ole säädetty, meillä ei ole neuvotteluosapuolta, sanoo johtaja Kimmo Lehto Migrin vastaanottoyksiköstä Lännen Medialle.

        –Sote- ja maakuntauudistus on siirtynyt jo toisen kerran vuodella eteenpäin. Olemme siis joutuneet jo toisen kerran tekemään työsuunnitelmia uusiksi.

        Lainsäädäntö laahaa jälkijunassa myös kuntien osalta.

        –Lain mukaan kunnat voitaisiin velvoittaa vastaanottotoimintaan. Oikeuskanslerinviraston mukaan näin ei ole.

        Suomi pyrkii varautumaan jopa 100 000 turvapaikanhakijaan.

        Paljon tulijoita ehkä Venäjän puolelta
        Alueellisia suunnitelmia on päivitetty toistaiseksi vaihtelevasti. Hyvää työtä on Lehdon mukaan tehty esimerkiksi Kaakkois-Suomessa.

        –Olemme myös pilotoineet Keski-Suomen kanssa, mitä yhteistyö tulevien maakuntien kanssa voisi olla.

        Migrillä on kolme alueellista suunnittelijaa, joiden tehtävänä on auttaa suunnitelmien laatimisessa. Yksi virkamies laatii päätyökseen alueellisen valmiussuunnittelun ohjeistusta.

        Suunnitelmat räätälöidään maakuntakohtaisiksi jo siksi, että maakuntien asukasluvut vaihtelevat suuresti.

        100 000 maahantulijaa on sisäministeriön määrittelemä luku.

        –Se on aika tyypillinen länsieurooppalainen määrä suhteessa asukaslukuun. Esimerkiksi Nato on ohjeistanut jäsenvaltioitaan varautumaan siirtymään joutuvien ihmisten määrään, joka vastaa kahta prosenttia maan väkiluvusta, Lehto kertoo.

        Piikkivuonna 2015 Suomeen tuli muun muassa Syyrian sodan seurauksena yli 30 000 turvapaikanhakijaa.

        Todennäköisin tulosuunta Suomeen on Migrin mukaan itäraja.

        Tornion paine yllätti täysin
        Maakunnalliset suunnitelmat sijoittuvat Migrin valtakunnallisen valmiussuunnitelman ja paikallisten suunnitelmien väliin. Jokaisella vastaanottokeskuksella on oma suunnitelmansa paikkamäärän lisäämisestä ja hätämajoituksesta.

        –Niillä pitäisi olla linkki kuntien valmiussuunnitelmiin, Lehto sanoo.

        Migrin ja ely-keskusten lisäksi maahantulon hallintaan osallistuu useita eri viranomaisia, SPR sekä muita järjestöjä ja toimijoita.

        Tulijat sijoitetaan rajanylityspaikasta tai järjestelykeskuksen sijainnista riippumatta mahdollisimman tasaisesti ympäri Suomea muun muassa maakuntien asukasluvun perusteella. Tällä hetkellä järjestelykeskuksille ei ole tarvetta, vaan turvapaikanhakijat turvatarkastetaan ja rekisteröidään joko raja-asemilla tai poliisiasemilla.

        Lehdon mukaan ihmisiä voi alkaa virrata mistä suunnasta tahansa.

        –Se on keskeinen oppi vuodesta 2015. Ei silloin osattu arvata, että turvapaikanhakijoita tulisi niin paljon Tornion kautta Ruotsista.

        Kiinteistörekisteri puuttuu
        Suomessa on juuri nyt noin 8 000 vastaanottokeskuspaikkaa.

        –Viikossa tai kahdessa tämänhetkisten vastaanottokeskusten paikkamäärää voidaan nostaa jopa 3 000:lla. Kuukaudessa saamme aika helposti 10 000 paikkaa lisää ja seuraavan kuukauden aikana ehkä toiset 10 000 paikkaa, kertoo Migrin Kimmo Lehto.

        Kun paikkoja ei pystytä enää lisäämään, tulijat hätämajoitetaan muun muassa SPR:n väliaikaismajoitusyksiköihin ja telttoihin, kuntien ja seurakuntien tiloihin sekä parakkeihin.

        –Kyllä me siitä sadastatuhannesta selviämme, jos sellainen tilanne tulee, Lehto sanoo.

        Tulevien maakuntien tai kuntien pitäisi luoda kiinteistörekisteri, jotta vapaat kiinteistöt löydettäisiin heti.

        –Migrillä ei ole sellaista eikä voimavarojakaan sellaiseen.

        Vastedes uusia vastaanottokeskuksia perustetaan pääsääntöisesti normaalin julkisten hankintojen kilpailutuksen kautta.

        –Tätä pilotoitiin jo viime vuonna Uudellamaalla. Tänä vuonna eri yksikköjen ki


      • https://www.kansalainen.fi/sisaministerio-valmistautuu-kriisitilanteissa-massamaahanmuuttoon-mutta-ei-rajojen-sulkemiseen/

        Sisäministeriö valmistautuu kriisitilanteissa massamaahanmuuttoon mutta ei rajojen sulkemiseen

        "“Vakava kriisi”, tulijoita jopa 1 000 000 tai enemmän
        Raportin mukaan on olennaista, että kun kriisi on vakava ja tulijoita on miljoona vuodessa tai enemmän, otettaisiin käyttöön muun muassa kotimajoitukset. Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti. Vaikka vastuu vastaanotosta on valtiolla, kapasiteettien ylittyessä tilanne kysyisi kuitenkin kansalaiskulttuuria ottaa vastaan turvapaikanhakijoita.

        Valmiuslain sisältöä ja erityisesti säätelyä tulisi miettiä ennakoivasti, esimerkiksi mitkä ovat sopivat ruuan laadun vaatimukset. Lisäksi kansalaisten omistamien rakennusten ja ajoneuvojen käyttöönotto-oikeuksia tulisi miettiä myös sisäministeriön hallinnonalan näkökulmasta."


      • Pakkolunastus
        toni kirjoitti:

        https://www.kansalainen.fi/sisaministerio-valmistautuu-kriisitilanteissa-massamaahanmuuttoon-mutta-ei-rajojen-sulkemiseen/

        Sisäministeriö valmistautuu kriisitilanteissa massamaahanmuuttoon mutta ei rajojen sulkemiseen

        "“Vakava kriisi”, tulijoita jopa 1 000 000 tai enemmän
        Raportin mukaan on olennaista, että kun kriisi on vakava ja tulijoita on miljoona vuodessa tai enemmän, otettaisiin käyttöön muun muassa kotimajoitukset. Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti. Vaikka vastuu vastaanotosta on valtiolla, kapasiteettien ylittyessä tilanne kysyisi kuitenkin kansalaiskulttuuria ottaa vastaan turvapaikanhakijoita.

        Valmiuslain sisältöä ja erityisesti säätelyä tulisi miettiä ennakoivasti, esimerkiksi mitkä ovat sopivat ruuan laadun vaatimukset. Lisäksi kansalaisten omistamien rakennusten ja ajoneuvojen käyttöönotto-oikeuksia tulisi miettiä myös sisäministeriön hallinnonalan näkökulmasta."

        https://suomimedia.wordpress.com/2018/08/05/sisaministerio-valmistautuu-pakkolunastamaan-kantasuomalaisten-asunnot-turvapaikanhakijoiden-kayttoon/

        Sisäministeriö valmistautuu pakkolunastamaan kantasuomalaisten asunnot turvapaikanhakijoiden käyttöön.
        Berat Yilmazelokuu 5, 2018Muut Artikkelien selaus
        EdellinenSeuraava
        Sisäministeriö julkaisi vuoden 2017 lokakuussa raportin, jossa käsiteltiin turvapaikanhakijoiden vastaanottoa kolmen eri skenaarion näkökulmasta: Suomeen saapuu korkeintaan 10 000, 100 000 tai jopa yli miljoona turvapaikanhakijaa vuodessa (sivulta 179 alkaen sisäministeriön raportissa).

        Sisäministeriön raportissa todetaan, että kantasuomalaisilta voidaan poikkeuslain turvin viedä koska tahansa mitkä tahansa asunnot alta ja ne annetaan turvapaikanhakijoille. Kantasuomalaisilta voidaan myös viedä kiinteistöt ja ajoneuvot ja ne annetaan turvapaikanhakijoille. Eli kantasuomalaiset tullaan poliisin toimesta heittämään pihalle heidän omistamistaan tai vuokralla olevista asunnoista ja ne tullaan antamaan turvapaikanhakijoille. Mikäli asunnon omistaja ei luovu suosiolla asunnosta. Poliisi tulee vangitsemaan kaikki asunnon luovutusta vastustavat tutkintavankeuteen jopa kuukausien ajaksi. Mikäli on aihetta epäillä, että asunnon omistaja ja asunnossa asuvat. Yrittäisivät saada asuntonsa takaisin voidaan heidät vangita vuosiksi. Vaikka asian veisi oikeuteen veisi asian käsittely useita vuosia ja sen aikana olisi asunnon omistaja asunnoton ja häviäisi jutun. Sisäministeriö katsoo, että kantasuomalaiset pärjäävät ilman asuntoja, ajoneuvoja ja rahaa, mutta turvapaikanhakijat eivät pärjää. Siksi turvapaikanhakijoille turvataan asunnot ja ajoneuvot ottamalla ne kantasuomalaisilta pois. Erityinen ryhmä jolta sisäministeriö aikoo viedä asunnot ovat vanhukset, opiskeljat ja työttömät. Kuitenkaan kukaan ei ole turvassa, jos Suomeen tulee vaikka 3 miljoonaa turvapaikanhakijaa niin 3 miljoonalta kantasuomalaiselta viedään asunto, ajoneuvot ja annetaan turvapaikanhakijoille. Sillä ei ole mitään merkitystä omistaako asunnon vai ei. Asunnon ja ajoneuvojen pakkolunastamisesta ei saa mitään korvauksia.

        Samassa raportissa todetaan, että vaikka tulijoita olisi useita miljoonia vaikka kymmeniä miljoonia. Rajoja ei tulla sulkemaan missään vaiheessa. Kaikki tulijat otetaan vastaan, olipa niitä 5 miljoonaa tai 62 miljoonaa. Kantasuomalaisten omistamat ajoneuvot ja kiinteistötkään eivät ole turvassa ne voidaan, koska tahansa pakkolunastaa ja antaa turvapaikanhakijoiden käyttöön, raportin mukaan. Poliisin tärkein tehtävä on turvata ja varmistaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten asuminen, auto, ruoka ja vesihuolto. Poliisi katsoo, että mikäli tulijoita on miljoonia on turvattava riittävä vesi, asunto ja ruoka tulijoille. Tämä kaytännössä tarkoittaa kauppojen pakkolunastamista valtiolle, jotta ruoka ja vesi saadaan toimitettua vain ja ainoastaan turvapaikanhakijoille. Tulijoiden määrän ollessa suuri ei ruoka riitä kaikille siksi ruokaa ja vettä jaetaan vain turvapaikanhakijoille ja pakolaisille ei kantasuomalaisille. Kantasuomalaiset kyllä pärjäävät ilman ruokaa ja vettä, mutta turvapaikanhakijat eivät pärjää ilman niitä, kertoo poliisi.

        Raportin mukaan, jos Suomeen tulee useita miljoonia turvapaikanhakijoita. Tulee asunnoista, ruuasta ja vedestä pulaa. Yhteiskunnan tärkein tehtävä on varmistaa, että jokainen turvapaikanhakija saa riittävästi ruokaa, vettä ja asunnon, koska kaikille ei riitä on kantasuomalaiset jätettävä ilman. Kantasuomalaiset jaoteltu kolmeen ryhmään kriisitilanteissa A B C. C-ryhmään johon kuuluvat tulottomat, toimeentulotuella elävät, työttömät, sairaat, eläkeläiset ja opiskelijat ovat se ensi sijainen ryhmä, jolta pakkolunastetaan asunnot, kiinteistöt, ajoneuvot. Sekä jätetään ilman asuntoa, ruokaa, vettä ja autoa. B-ryhmä kattaa sitten kaikki työssäkäyvät, jotka eivät kuulu A-ryhmään, joilta seuraavaksi pakkolunastetaan asunnot, kiinteistöt, ajoneuvot. Sekä jätetään ilman asuntoa, ruokaa, vettä ja autoa. A-ryhmään kuuluvat kaikki kansanedustajat, presidentti, poliisit, raja-valvojat, sairaanhoitajat, lääkärit, armeijan henkilökunta, pakolaiset, turvapaikanhakijat ja kriisitilanteissa tarvittaviin viranomaisiin. A-ryhmältä ei pakkolunasteta mitään ja ne saavat ruokaa ja vettä. Kriisitilanteissa on hyväksyttävä, että kaikki ryhmät paitsi A-ryhmä voidaan uhrata ja jättää kuolemaan. C-ryhmän koko on arvioitu noin 3 miljoonan kokoiseksi. B-ryhmä noin 2 miljoonaa ja A- ryhmä noin 600 000. Kriisitilanteissa turvataan ja varmistetaan ainoastaan A-ryhmän selviytyminen elossa. B ja C-ryhmät jätetään kuolemaan. Useat miljoonat turvapaikanhakijat suuntaavat lähivuosina Suomeen. Jos et kuulu A-ryhmään valtio tulee jättämään sinut kuolemaan yksin. Mitä aiot nyt tehdä, koska tiedät miten valtio tulee jättämään sinut kuolemaan yksin lähivuosina? Jo nyt valtio käyttää jatkuvasti kasvavan määrän maksamistasi veroista turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kustannuksiin.


    • Ulkomaalaiset

      https://www.poliisi.fi/itauusimaa/tiedotteet/1/0/nuori_nainen_raiskattiin_hyvinkaalla_73270

      Nuori nainen raiskattiin Hyvinkäällä
      10.08.2018
      Itä-Uusimaa
      Hyvinkäällä Riihimäenkatu 20 kohdalla läheisessä metsikössä tapahtui perjantaina 27.7.2018 aamuyöstä raiskaus. Tekijöinä oli kolme miestä, jotka uhrin kertoman mukaan ovat ulkomaalaistaustaisia ja he puhuivat uhrille vierasta kieltä. Poliisi on kiinnostunut epäiltyjen tekijöiden liikkeistä. Valvontakameran kuvien mukaan kolmen miehen seurue on nähty liikkuvan klo 02.26 aikaan Jussintorin suunnasta Hämeenkadulle ja siitä klo 02.32 Siltakadulle kohti Riihimäenkatua.

      Itä-Uudenmaan poliisi kaipaa vihjeitä valvontakameran kuvassa näkyvien henkilöiden tunnistamiseksi.

      Kaikista tapaukseen liittyvistä havainnoista tai vihjeistä voi ilmoittaa numeroon 0295 436476 tai sähköpostitse [email protected]

      Valvontakameran kuvajpg, 3,1 MB

    • istuhiljaa
    • Afrikan.väkimäärä

      https://yle.fi/uutiset/3-8190745

      Maailman väestönkasvu yllätti tutkijat – Afrikan väkimäärä nelinkertaistuu vuosisadassa
      Maailman väestönkasvu keskittyy jatkossa tiettyihin maihin, toteaa YK uudessa raportissaan. Afrikka tarvitsee tukea väkimääränsä hillitsemiseen. Avustaminen vähentäisi myös painetta siirtolaisuuteen.

      Parisataa Välimeren yli pyrkinyttä siirtolaista pelastettiin kumiveneestä Italian edustalla 23. huhtikuuta. Afrikan nopea väestönkasvu vuolastaa siirtolaisvirtaa entisestään, mikäli ihmisten elinmahdollisuudet eivät parane lähtömaissa.Alessandro di Meo / EPA
      Jaa artikkeli Facebookissa
      1059
      Jaa artikkeli Twitterissä
      YK on julkaissut uuden raporttinsa maailman väestönkasvusta. Uusien tietojen mukaan maapallon väestönkasvu on odotettua nopeampaa, mutta se keskittyy tiettyihin maihin.

      Maapallolla elää tällä hetkellä 7,3 miljardia ihmistä. Väestömäärän ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 8,5 miljardiin, vuosisadan puoliväliin mennessä 9,7 miljardiin ja vuosisadan loppuun mennessä 11,2 miljardiin ihmiseen.

      Varsinkin eräissä Afrikan maissa nopeana jatkuva väestönkasvu yllätti tutkijat. Afrikan väestön ennustetaan nelinkertaistuvan vuosisadan loppuun mennessä 4,4 miljardiin ihmiseen. Tämä on 200 miljoonaa ihmistä enemmän kuin edellisessä, kaksi vuotta sitten julkaistussa raportissa ennustettiin.

      Maailman väestön ennustetaankin keskittyvän jatkossa uudella tavalla. Intian väestöluvun ennustetaan kasvavan Kiinaa suuremmaksi vuonna 2022.

      Vuosisadan puoliväliin mennessä Nigerian arvioidaan ohittavan Yhdysvallat maailman kolmanneksi väkirikkaimpana maana.

      Samaan aikaan yhdeksän maan ennustetaan muodostavan puolet koko maailman väestönkasvusta. Nuo maat ovat Intia, Nigeria, Pakistan, Kongo, Etiopia, Tansania, Yhdysvallat, Indonesia ja Ghana.

      Väestönkasvu köyhissä maissa muodostaa erityisen haasteen köyhyyden ja eriarvoisuuden, samoin kuin nälän ja aliravitsemuksen vähentämiselle, YK toteaa.

      YK: Afrikkaa tuettava
      Varsinkin Afrikan kehitys huolettaa tutkijoita. Afrikkalaiset naiset synnyttävät edelleen huomattavan paljon lapsia. Afrikassa naista kohti syntyy keskimäärin 4,7 lasta. Keskiarvo on laskenut 0,2:lla viimeisten viiden vuoden aikana.

      Maailman suurin keskimääräinen lapsiluku on Nigerissä, 7,63 lasta naista kohti. Seuraavana tulevat Somalia (6,61) ja Mali (6,35).

      Nopea väestönkasvu johtaa väistämättä siirtolaisuuteen, ellei ihmisten elinmahdollisuuksia paranneta Afrikassa, YK toteaa. Nykymaailmassa monilla nuorilla ihmisillä on pääsy tietoverkkoihin ja sitä kautta tieto paremmista elinolosuhteista esimerkiksi EU-maissa. Eurooppa ei voi täysin torjua siirtolaisvirtaa.

      Saksalaisen Die Welt -lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelema Saksan siirtolaisinstituutin johtaja Dirk Messner vetoaa EU-maihin, jotta ne auttaisivat Afrikkaa kehittymään ja luomaan asukkailleen mahdollisuuksia kohtuulliseen elintasoon.

      - Mitä paremmin Afrikka kehittyy taloudellisesti ja sosiaalisesti, sitä pienempi on paine siirtolaisuuteen, Messner toteaa.

      Hän mainitsee rohkaisevana esimerkkinä Botswanan, joka on hyvän hallintonsa ja ulkomaisen avun myötä pystynyt kehittämään yhteiskuntaansa. Botswanalaiset naiset saavat koulutusta ja heillä on pääsy terveydenhoidon palveluihin. Tämän seurauksena maan lapsiluku on saatu kestävälle tasolle.

      Lähteet: AP, YLE

    • Iltasanomientoimittaja

      Köyhät kyykkýyn. Minä olen jumala.

    • Syystäkin

      Suoraan kysymykseen suora vastaus: Varauksella! Se on viisautta.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe