En ole mikään ”proterroristi” enkä ”jälkitaistolainen”, silti minua on ”vituttanut” Donald Rumsfeldin puheet ja pärstä aina.
Siinä on jätkä joka joutaisi vaikka mullan alle, vaikka niiden kaatuneitten jenkkisotilaiden puolesta, puhumattakaan tuhansista siviileistä Irakissa. Millä helvetin ilveellä tämä ukko pyörittää tätä palettia joka maksaa pelkästään USA:n veronmaksajille miljardeja. En ole mikään politiikan asiantuntija, mutta näin äijän silmien kiiluvan kameran edessä kun ensimmäiset risteilyohjukset tömähtivät Irakin maaperälle. Rumsfeld vaahtosi kuinka tästä tulee maailmanhistorian helevetillisin pommitus jonka veroista ennen ei ole nähty – mies lukenut huonosti sotahistorian.
Epäilemättä tämä ”luimukorva” ei lähde jenkkihallinnosta kun jalat edellä, sen verran monella lonkerolla ukko on juurtunut raha- ja valtapiireihin. On tietysti mahdollista, että joku sotimiseen kyrpiintynyt ”sniper-veteraani” nakkaa Donaldille lyijymurikan rinnuksiin, saa näin omaiset nätimmän vainajan, jolla on vielä pääkin tallella. Toisaalta oikeus ja kohtuus olisi Rumsfeld antaa Guantamon vangeille, toteamuksella tehkää mitä ikinä tahdotte.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensin se pentele aseisti Saddamin josta tulikin hyvä vihollinen jenkeille. Kaksi kallista sotaa häntä vastaan käytiin.
Viimeksi Rumppa antoi Pohjois-Korealle ydinteknologiaa. Piti kai saada uusi vihollinen jotta Saddam voitiin kukistaa ja Irakin öljy sosialisoida jenkkien käyttöön.
http://www.guardian.co.uk/korea/article/0,2763,952289,00.html
That was the ingagement policy of Clinton, which supposes that you can reason with an unreasonable dictatorship.
As for Rumsfeld's participation as a non-executive........makes this a non-story.