Esirukouspyyntö

Koen itseni yksinkertaiseksi ja Jumalan viisaaksi. Rukous pitää käsityksen saatuani lähteä aina sydämestä.Koko sydämestä. Minä en mieluusti puhu ihmiselle. Jumalan kanssa haluan puhua aiheitakin olisi mutta rukoukset ovat vähentyneet, ennenkaikkea into rukoila.

Minua Jumalan puheet kiinnostavat eniten elämässä. Rukoukset koen .En tiedä tai halua jatkaa tuota ajatusta loppuun. Tiedän Jumalan haluavan rukouselämäni ylläpitoa. Koen itseni yksinkertaiseksi ja Jumalan viisaaksi.Minä olen kuullut moitetta pitkästä rukouksesta mutta joskus on tarve päästä Isän suojamuurin sisälle kun " kaikkki" ahdistaa. Kun katson uutisia ja millainen on puheensisältö niin huomaa sen jumalattoman katsantokannan pinnallisuuden.On ahdistuksen aihe kun näkee jumalattomassa maailmassa ihmisten pahuuden ja kuinka hyvin valtamedia on onnistunut pahassa tehtävässään mieleen kohdistuvan vaikutuksen onnistumisessa. Ihmiset muuttuvat yhä pahemmiksi.

Rukoilkaa Suomeen herätystä myös tai kansana nukumme etsikkoajan ohi?
391
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos ottaisit ne lääkkeet?

Tai tekisit olemattoman vatkaamisen sijaan jotain hyödyllistä?

Äänestä
  • Olipa ilkeästi pilkattu rukousintoa pyytävälle!

    1Äänestä

Mut on kutsuttu julistamaan Jeesusta maailmassa.Ja niin on sutkin jos oot Isän lapsi.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


RukoilePuolestaLapsensa kirjoitti:

Koen itseni yksinkertaiseksi ja Jumalan viisaaksi. Rukous pitää käsityksen saatuani lähteä aina sydämestä.Koko sydämestä. Minä en mieluusti puhu ihmiselle. Jumalan kanssa haluan puhua aiheitakin olisi mutta rukoukset ovat vähentyneet, ennenkaikkea into rukoila.

Minua Jumalan puheet kiinnostavat eniten elämässä. Rukoukset koen .En tiedä tai halua jatkaa tuota ajatusta loppuun. Tiedän Jumalan haluavan rukouselämäni ylläpitoa. Koen itseni yksinkertaiseksi ja Jumalan viisaaksi.Minä olen kuullut moitetta pitkästä rukouksesta mutta joskus on tarve päästä Isän suojamuurin sisälle kun " kaikkki" ahdistaa. Kun katson uutisia ja millainen on puheensisältö niin huomaa sen jumalattoman katsantokannan pinnallisuuden.On ahdistuksen aihe kun näkee jumalattomassa maailmassa ihmisten pahuuden ja kuinka hyvin valtamedia on onnistunut pahassa tehtävässään mieleen kohdistuvan vaikutuksen onnistumisessa. Ihmiset muuttuvat yhä pahemmiksi.

Rukoilkaa Suomeen herätystä myös tai kansana nukumme etsikkoajan ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu