Suomen poliittisen historian vihatuin ja halveksituin pääministeri on sinipiikahallituksen kyykytysterrorilleen kumileimasimeksi lentonäytöksillä muodostanut lesta Sipilä.
KANSA VIHAA JA HALVEKSII JUHA SIPILÄÄ!
21
240
Vastaukset
- kepulioisikossa
Nyt kun sote ei mene läpi joko sipilä luopuu kepun johdosta? No ei kusi noussut..
- LestojenTotuudet
"Työllisyyden" lisääntyminen ei käytännössä näy missään muualla kuin vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän ideoimassa uudessa tilastointivatuloinnissa:
- Työllisyysastetta laskiessa yksikin tunti palkkatyötä viikossa riittää siihen, että henkilö lasketaan työlliseksi.
"Aktivointikyykytysmallinsa" myötä merkittävä määrä työttömistä tulee siis tekemään jotain pieniä turhanpäiväisiä halpatöitä ja käy joitain haistavitun tyhjänpäiväisiä kursseja täyttääksen tuon sinipiikahallituksen lesta-agendan kyykytysehdon.
Tällöin työllisyysasteen tunnin vaatimus viikossa täyttyy ja tilasto näyttää paremmalta.
Hallitus näyttää siis saavuttavan tavoitteensa, vaikka sen taloudellinen vaikutus onkin minimaalinen.
Vanha lestojen totuushan on aina ollut se, että valehdella saa kunhan ei tanssi eikä katsele televisiota... - Sipilälle.Lisää.Rahaa
Sipilä jättää politiikan
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paaministeri-sipila-jatan-politiikan-jos-muutosta-ei-saada-aikaan/5785300
jos ei saa muutosta aikaan. Eli jos ei saa lisää rahaa itselleen ja perheensä yrityksilleen....
Sipilä varmaankin yrittää puhua niin totta kuin osaa.... just joo...- Kustalerpa
Lesta-Sipilä tarkoittaa sitä, että, jos vähäosaisten kyykytys-agendaa ei jatketa seuraavan hallituksen toimesta, niinkuin ei varmasti jatketa, niin vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä lupaa, jälleen kerran, jättää politiikan...
Näkis vaan ja kuulis kohinaa...
Vähäosaisten ja duunarien kyykytyksen makuun päässyttä poliitikkolestaa ei politiikasta eroteta kuin rautakangella, jos silläkään. - Paperimiesministeri
Noin puhuu mies, joka ei ymmärröä laista mitään.
- hyväsipilänhallitus
Minä ainakin kunnioitan ja arvostan Juha Sipilää, vaikka en vaaleissa hätä tai hänen puoluettaan äänestänytkään. ( Olisi mukava kuulla, mitä aihetta jollakin on muka vihata tai halveksia Sipilää. )
Juha Sipilä on ehdottomasti parhaita pääministereitä itsenäisen Suomen historiassa.
Toivottavasti tulevaisuudessakin saamme pääministereitä, joilla on näyttöä osaamisesta, onnistumisesta ja pätevyydestä, jossain muuallakin kuin puolue politiikan saralla.
On huvittavaa, kuinka kova tarve on epätoivoisesti yrittää löytää jotain arviosteltavaa Juha Sipilästä, nyt kun maan asiat on vihdoin saatu edellisten hallitusten velkaantumis ja työttömyyskierteistä paremmalle uralle.
Tulee mieleen se vanha vitsi, kun VPK oli ehtinyt sammuttaa tulipalon, ennen kuin akinainen palokunta ehti edes paikalle ja palopäälikkö tokaisi: "Väärin sammutettu".
2011 aloittaneessa hallituksessa oli koko vihervasemmisto ja seurauksena oli valtionvelan hirmuinen kasvaminen ja työllisyysasteen romahdus. Toivottavati meidän ei tarvitse nähdä kohta taas hallitusta , jossa ovat mukana Antti Rinteen, Li Anderssonin ja Touko Aallon puolueet, se olisi taas taloutemme ja työllisyytemme tuho. - Eiihanniin
Kun porvarit ovat olleet vallassa on kaikkien turvanaan pitämää hyvinvointivaltiota pikkuhiljaa purettu, huononnettu, yksityisetty, myyty pois. Valtio on muodostunut kansalaisilleen epätasa-arvoisemmaksi, ahdistavavammaksi ja toivottomammaksi. Ei se välttämättä enää ole turva, jota jokainen kansalainen hädän hetkellä haluaa puolustaa. Moni etsiytyy pois täältä.
- Kappasvuan
Olet kuin EJ Tennilä: Kannattaa olla kanssasi erimieltä niin on yleensä oikeassa. Argumenttisi ovat apukoululaisen tasoa.
Hallitus on onnistunut keskeisissä tavoitteissaan yli odotusten. Työllisyys on pääratkaisu kaikkiin maan ja kansalaisten ongelmiin. Demarien ollessa hallituksessa kansainvälinen nousukausi loisti poissaolollaan Suomessa, eikä työllisyys parantunut. Ja turha syyttää tempputyöllistämisestä: https://yle.fi/uutiset/3-10323486
Velkaantuminenkin on taitettu, mutta kitisevät luuserit meillä on aina keskuudessamme.
Kiitämme Sipilää hienosta politiikasta. Vasemmisto jakaisi kurjuuden tasaisemmin koskemaan kaikkia.- 24-7_Pankkotrolli
Päästään pehmentynyt 24/7-Pankkolestatrolli on näköjään siirtynyt nyt myös pääministeripalstalle "hurmoshenkisvastauksiaan" keskusteluihin sarjatyönä latelemaan, miksi?
- uskovainenko
ehkä sipuli saa jonkun "kiksin, että edes jotkut (enemmistö) vihaa jihad sipulia, onhan sekin enemmän kuin täysi välinpitämättömyys.
Hän !!!j J.Sipuli haluaa kostaa (jotakin???) omalle kansalle,- mitä ??- VanhalleKehnolleKaveriks
"J.Sipuli haluaa kostaa (jotakin???) omalle kansalle,- mitä ??"
Luulenpa, että tämän vääjäämättömän tosiasian:
Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan lestan lakeijoineen päästä Jumalan valtakuntaan.
Alakerran Vanha Kehno kutsuu lopulta Sipilän peräpuolta kuumine hiilihankoineen ja Sipilä haluaa kostoksi maanpäällisen taipaleensa aikana kyykyttää mahdollisimman montaa vähäosaista sekä varsinkin duunaria...
- Nohelevetti
Sipilää ois pitäny ottaa nilkasta kiinni ja lyödä märkänä kantoo..
Mutta siittäki ois saanu saman tuomion kuin ihmisestä - lupaukset
Mahtaa nyt harmittaa, kun kaikki hallitusohjelman "lupaukset" ovat toteutumassa. Heh heh. Luuserit.
- valitettavasti
Ketä ajattelit tilalle,Kiuru Arhinmäki Katainen ????
- Kaskassss
Tuo on hyvä merkki. Jos kansan heikoin aines, joka on täällä haukkumassa, kannattaisi noudatettua politiikkaa niin silloin politiikka olisi ollut väärää ja kansan edun vastaista. Kiitos Sipilä.
- HuoliKystaLerpasta
Aivonsa jo hyvän aikaa sitten nyrjäyttäneelle 24/7-Pankkolestakepulille tiedoksi, jotta:
https://mielenihmeet.fi/stressi-vaikuttaa-terveyteemme-vakavin-tavoin/
- Vastikään vielä tuoreemmassa tutkimuksessa kävi ilmi, että potilailla jotka kärsivät vähäisistä kognitiivisista häiriöistä, saattoi ahdistus kiihdyttää Alzheimerin kehitystä.
Taitaakin lestatrollina olla aikasmoinen syväjokihuoli Sipilästä ja murskatappiostaan seuraavissa eduskuntavaaleissa..?
- Pylli-täti
Minäkin inhoan, vihaan ja halveksin Sipilää, siinä on jotain vastenmielistä. Joka kerta, kun sen pärstä näkyy tv:ssä tai lehdissä niin jostain syystä inhonvärstykset käyvät läpi kehossani ja päässäni. Syytä en oikein ole saanut selville, mutta niin se vain on. Sipilän myötä olen ajatellut, että luovun puolueen jäsenyydestä ja vaikka äänestän aina joka vaalissa niin jatkossa äänestän tyhjää tai laitan äänestyslippuuni jotain pöljää kommenttia.
- Persjalka
Olisi hyvä jos Sipilä viimein käsittäisi kuinka häntä vihataan ja älyäisi poistua kokonaan pois politiikasta. Kukahan tuolle toliskolle vääntäisi rautalangasta totuuden, kun se ei itserakkaudessaan käsitä faktoja vaan luulee yhä olevansa hyvä ja paras.
- Anonyymi
Vihaksi pistää Sipilä vieläkin.
- Anonyymi
Sipelä kaatopaikalle lapiohommiin.
- Anonyymi
Sipilä taisi olla oikeasti Suomen historian kansan vastaisin ja vihatuin pääministeri. Teki järkyttävän suuret tulonsiirrot kansalta omille porukoilleen. Ostovoima pieneni ja kunnat joutui ahtaalle. Että sellainen Sipilä. Tuo aina naurattaa kun tyhmemmät kertoo Sipilän luomista 140 000 uusista työpaikoista. Parilla kursilla tai työkokeilussa ilman asiallista palkkaa niin olikin hupsista luotu uusi työpaikka.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264678Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3013652TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.342682Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372619- 1442185
- 551996
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201871Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91564Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s31472Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi261428