Tämän osan kirjoituksesta Ahtisaari epäonnistui presidenttinä otsikot ovat
- Kimmo Kiljusen omituinen operaatio
- Nikulan komitean esitys myötätuulessa
- Ahtisaarta kovistellaan
- Ahtisaari ja hallitus törmäyskurssilla
Kimmo Kiljunen omituinen operaatio
Jukka Tarkka todistaa taas kerran varsin selkeästi laittomaksi presidentin lausuman valtioneuvoston pöytäkirjaan 31.12.94 ja siitä seuranneen kaksoisedustuksen EU:ssa HS:n Mielipide-palstan kirjoituksessaan 3.9.97.
- Presidentin kannanotto oli varsin merkillinen. Hän sivuutti siinä uuden 33a-pykälän sanat ”sen estämättä, mitä 33-pykälässä säädetään”. Uudessa pykälässä siirretään EU:ssa tapahtuva ulkopoliittinen päätöksenteko pois presidentiltä niin selvin sanoin, että tulkinnalle ei jää tilaa.
- Valtioneuvoston istunnon laillista menoa virkansa puolesta valvova oikeuskansleri vaikeni ja antoi tämän tapahtua.
- Tästä seuraa, että toisin kuin nykyisin pääministerin tulee yksin edustaa Suomea unionin huippukokouksessa.
En koskaan päässyt selville demarikansanedustaja Kimmo Kiljusen tarkoitusperiä, kun hän aloitti 6.9.97 HS:n Mielipide-palstalla todistelun, että kaksoisedustuksesta johtuvaa perustuslaillista taistelua on turha viritellä uudelleen, sillä syntynyt käytäntö on jo ratkaissut asian. Oliko hänet juristina ja kunnon demarina pantu asialle torjumaan tätä Jukka Tarkan taas esiin ottamaa asiaa. Vai odottiko hän jotain palkintoa.
- Lipponen ja Ahtisaari sopivat, että pääministeri osallistuu aina EU:n huippukokouksiin ja presidentti harkintansa mukaan. Presidentti johtaa kun EU:ssa käsitellään ulko- ja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä.
- Oppositiosta on kuitenkin kysytty, voiko presidentin ja pääministerin keskinäisellä välipuheella poiketa perustuslaista.
- Kyse on kuitenkin perustuslain tulkinnasta – ja viime kädessä omaksuttu käytäntö nousee väkisin yhtä vahvaksi ja lopulta vahvemmaksi oikeuslähteeksi kuin lainsäätäjän perimmäinen tarkoitus. Siihen on Jukka Tarkankin tyytyminen.
Esko Helle ehtii jo 10.9 97 runttaamaan Kiljusen HS:ssa.
- Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) on sitä mieltä, että pääministerin ja tasavallan presidentin välipuheella voidaan kumota voimassa oleva perustuslaki ja kävellä yli eduskunnan yksimielisen tahdon!
- Vuoden 1994 lopussa tasavallan presidentti vahvisti eduskunnan hyväksymän lakipaketin, mutta totesi, että hän ei hyväksy eduskunnan kantaa HM 33 a-pykälän tarkoitusta ja sisältöä. Laki astui voimaan eduskunnan kannan mukaisesti, mutta samalla ilmoitettiin, ettei sitä aiota noudattaa. Ainutlaatuinen tapaus Suomen historiassa.
- Kyseisen ongelman ei voi olla kyse hallitus- tai oppositiopolitiikasta, kuten Kiljunen aika halpamaisesti yrittää väittää. Kumarruksen suunnalla lienee merkitystä.
Seuraavana päivänä Jukka Tarkka vastaa HS:ssa.
- Pidin presidentin menettelyä hallitusmuodon vastaisena ja siis perustuslaillisena kriisinä. Kiljunen ei pidä perustuslain säännöksestä poikkeamista minkäänlaisena kriisinä. Hänen mukaansa on samantekevää, mitä hallitusmuoto sanoo, jos presidentti ja pääministeri sopivat keskenään muunlaisesta menettelystä. Kiljusen laillisuusajattelu on hirmuista.
Kiljunen puolusti kantaansa pitkässä kirjoituksessaan 13.9.97 Helsingin Sanomissa. Hänen puolustuksensa perustui siihen, että joskus aikaisemminkin pääministerit ja kerran jopa ulkoministeri on johtanut ulkopolitiikkaa. On siis sovittu, että kuka johtaa.
Tosiasiassa ennen sotaa vanhan perustuslain aikana ulkopolitiikkaa hoidettiin ulkoministerin, valtioneuvoston ja presidentin toimesta niin kuin muitakin politiikan sektoreita. Vasta Ryti ja Paasikivi noustuaan pääministeristä presidentiksi toivat ulkopolitiikan mukanaan valtioneuvostosta linnaan. Heidän menettelylleen antoikin tuo HM:n 33-pykälä muodollisen oikeutuksen. Sitä ennen sitä ei ole pidetty muita presidentin valtaoikeuksia sääteleviä pykäliä kummempana. Siitä lähtien ulkopolitiikkaa onkin johdettu suvereenisti presidentin linnasta. Jo Koiviston aikana ja varsinkin liityttäessä EU:n sitä alettiin parlamentarisoimaan. Kävi vain niin, että uusi presidentti ryhtyi vastoin vaalitaistelussa antamiaan lupauksia vastustamaan kehitystä ja jopa toimimaan perustuslain vastaisesti.
Kimmo Kiljunen kirjoitti vielä laajan artikkelin saman vuoden marraskuun Kanavassa otsikolla Kuka päättää ulkopolitiikasta. Siinä hän oli jo hieman rauhoittunut, mutta yritti yhä puolustella laitonta tilaa, joka sai alkunsa 31.12.94, kun Ahtisaari saneli valtioneuvoston pöytäkirjaan lausuman, joka suurin piirtein tarkoitti, ettei hän aio noudattaa juuri vahvistamaansa lakia.
Jukka Tarkka vastaa vielä joulukuun ’97 Kanavassa.
- Epäselvyys johtuu siitä, että presidentti Martti Ahtisaari on omalla tulkinnallaan sivuttanut 33a-pykälän ja alkanut soveltaa 33-pykälää myös EU:ssa tapahtuvaa ulkopoliittista päätöksentekoa, vaikka 33a sen nimenomaan kieltää.
- Kiljunen päätyy tiukkaan umpikujaan: ”…viime kädessä omaksuttu käytäntö nousee yhtä vahvaksi ja lopulta vahvemmaksi oikeuslähteeksi kuin lainsäätäjän perimmäinen tarkoitus”. Presidentti voi siis tulkinnallaan päättää, viitsiikö hän noudattaa perustuslakia vai ei.
Nikulan komitean esitys myötätuulessa
HS kirjoittaa 28.9.97 otsikolla Perustuslaki 2000 myötätuulessa.
- Syksyyn mennessä puolue toisensa jälkeen näyttää kallistuneen sille kannalle, että Nikulan komitean esitys on varsin tasapainoinen kompromissi ja kaipaa korkeintaan hienosäätöä.
- Sdp:n, vasemmistoliiton ja Rkp:n lausunnot ovat läpeensä tyytyväisiä.
- Suurten puolueiden onkin tyydyttävä keskustelemaan pykälien hienosäädöstä. Muutoin edessä on helposti uusi lihava riita, mikä tietäisi uuden perustuslain kariutumista.
Hbl:n otsikko samana päivänä oli ”Grunlag för Finland, inte för Ahtisaari”. Kun suuret puolueet olivat jo antamassa myönteisiä kannanottoja komitean esityksestä, kirjoitti lehti:
- Står Ahtisaaris sista hopp därmed till samlingspartiet, som avger sitt utlåtande nästa vecka.
I-S otsikoi 30.9.97 ”Valtiosääntöuudistus sittenkin aikataulussa?” ja toteaa puolueiden myönteiset lausunnot.
- Yksi lausunto kyllä vielä puuttuu. Istuva presidentti Ahtisaari ei ole selkeästi kantaansa määritellyt. Se ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole olennainen asia. Kysymys ei suinkaan ole tasavallan presidentin valtaoikeuksien muuttamisesta, vaan koko perustuslain saattamisesta ajan tasalle.
- Mitä ilmeisimmin puolueissa on nyt ymmärretty, ettei tässä asiassa kannata taktikoida jonkin mahdollisen tilanteen varalle. Nyt vahvistettavat valtaoikeudet ovat tulevillakin presidenteillä, ellei lakeja taas ruveta muuttamaan.
HS toteaa 9.10.97, että lausunnot Nikulan komitean mietinnöstä ovat kauttaaltaan niin myönteisiä, että edellytykset perustuslain kokonaisuudistuksen toteuttamiseen tuskin voisivat näyttää paremmilta.
- Presidentin ja hallituksen keskinäisten suhteiden määrittely ulkopoliittisessa päätöksenteossa on ongelmallista niin kauan, kuin meillä ei olla kypsiä siirtymään selkeästi pääministerivetoiseen ulkopolitiikkaan.
10.10.97 Aapo Saari, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana kirjoittaa Suomenmaassa otsikolla Tavoitteena toimiva parlamentarismi:
- Tasavallan presidentin valinnan siirtäminen suoraan kansanvaaliin korosti entisestään presidentin asemaa.
- Ylimpien valtioelinten keskinäisten suhteiden kehittäminen jäi kuitenkin kesken, kun eduskunta vaalien jälkeen hylkäsi edellisillä valtiopäivillä hyväksytyn hallituksen esityksen (näin tehtiin Ahtisaaren muodostaessa Lipposen hallitusta ’95).
Seppo Keränen kertoo Ilkassa 16.10.99 Uosukaisen järjestämästä tilaisuudesta päätoimittajille:
- Puhemies sanoi olevansa pahoillaan puolueensa kokoomuksen sekavista lausunnoista valtiosääntöuudistuksesta.
- Presidentti Martti Ahtisaari ei ole innostunut luovuttamaan valtaansa, vaikka komitean tarjoama muotoilu lähinnä kirjaa nykyisen käytännön.
Keränen toteaa, että esityksen antamisen valttikortit ovat Ahtisaaren käsissä, koska vielä eletään vanhojen pykälien mukaan. Esityksen valtiosäännön muuttamisesta eduskunnalle antaa tasavallan presidentti.
Ahtisaarta kovistellaan
Ilkan Seppo Keränen 1.10.97 ihmettelee oikeuden mukaisuuden esitaistelijaksi julistautuneen Ahtisaaren vaikenemista kaverinsa saatua puoluetovereiltaan Lipposelta ja Alholta armahduksen Korkeimman oikeuden määräämistä vahingonkorvauksista otsikolla Miksi presidentti Ahtisaari vaikenee.
- Eikö esitaistelijan pitäisi olla etulinjassa taistelemassa oikeudenmukaisuuden puolesta?
Ilkassa 7.10.97 samainen Seppo Keränen ymmärtää Ahtisaaren pohdiskelun tiedotusväliveistä, sillä media hänet nosti ehdokkaaksi, auttoi lopullisessa vaalissa ja median avulla hän hoitaa virkaansa.
- Esimerkiksi maakuntakierrokset ovat tärkeä osa suoralla kansanvaalilla valitun Ahtisaaren jatkuvaa maanlaajuista vaalikampanjaa.
- Perjantaina presidentti haikaili jälleen keskustelua tiedotusvälineiden roolista. Niiden ”läpinäkyvyyttä” olisi lisättävä.
- Eiköhän tämä työ ole riittävän läpinäkyvää. Toimittajien työn jälki on joka päivä yleisen ja julkisen puntaroinnin kohteena.
- Aivan huikeaan liioitteluun presidentti yltyy, kun hän katsoo toimittajien roolin julkisuuteen pääsyn portinvartijana kasvaneen muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien kustannuksella.
- Sellaisiakin paukapäitä vielä löytyy, jotka oman julkisuushallintansa epäonnistuttua purkavat kiukkunsa tiedotusvälineisiin ja toimittajiin.
Ahtisaari joutui kaikkien poliittisten piirien hampaisiin puolen vuoden virassa olon jälkeen, kun kävi ilmi hänen vallanhimonsa ja hän aloitti taistelun eduskuntaa ja puolueita vastaan presidentin valtaoikeuksien säilyttämisestä valtiosääntöuudistuksessa. Samoihin aikoihin myös lehdistö hylkäsi hänet niin kuin näistä lainauksistakin näkyy. Ahtisaari aloitti myös hyökkäyksen julkista sanaa vastaan. Sekä kamppailu eduskuntaa ja lehdistöä vastaan oli alusta lähtien tuomittu epäonnistumaan.
Iltalehti huomaa 20.11.97 Ahtisaaren nyt sanoneen, että Ahon hallituksen linjaukset olivat laman voittamiseksi olivat oikeat ja ”yritys rakentaa siltaa laman yli yksipuolisesti kotimaista kysyntää tukemalla olisi johtanut koko rakennelman romahtamiseen”.
- Kuitenkin Ahtisaari voitti vaalit antamalla ymmärtää, että olisi olemassa mukavampi vaihtoehto – ennen muuta kotimaisen kysynnän vahvistaminen velanoton varassa.
- Ehkei Ahtisaari aikanaan tiennyt tarpeeksi. Lupaukset voi toisaalta unohtaa, kun
IL lähtee siitä, vaikka Ahtisaari valittaisiinkin uudelleen, toinen kausi on hänen viimeisensä perustuslain mukaa eikä hänen enää tarvitse välittää äänestäjistä.
25.11.97 HS:n Erkki Pennanen kolumnissaan:
- Venäjän suhteet ovat kuuluneet tiukasti presidentin reviiriin. Presidentti ja ulkoministeriö pyrkivät pitämään kiinni siitä, että sama varmistettaisiin hallitusmuodon uudistuksen yhteydessä.
- Voidaan kysyä, onko tällaiseen reviirijakoon perusteltua syytä. Eihän ole mitään takeita tai edes vaatimuksia, että suoralla kansanvaalilla valittava presidentti on ulkopolitiikan asiantuntija.
Parlamentarismin sitkeä puolustaja Jukka Tarkka liittyen erääseen HS:n yleisönosastokeskusteluun muistuttaa presidentin kolme vuotta sitten tekemästä kuuluisasta lausumasta valtioneuvoston pöytäkirjaan.
- Hän siis ilmoitti olevansa välittämättä sellaisesta Suomen perustuslain pykälästä, joka ei sattunut miellyttämään häntä.
- Olisi myönteistä, jos presidentti alkaisi noudattaa Hallitusmuodon 33a-pykälää kuten muitakin perustuslakien säännöksiä.
Ahtisaari ja hallitus törmäyskurssilla
I-S:n Pekka Ervasti otsikoi 19.11.97 ”Kiista perustuslaista kiristyy. Ahtisaari ja hallitus ovat nyt törmäyskurssilla”.
- Ulkoministeriö on nyt toimittanut Häkämiehelle luottamuksellisen lausunnon, jossa kaavailut tyrmätään suoralta kädeltä.
- Tekstistä kajahtaa kuitenkin kirkkaasti Mäntyniemen ääni, sillä ulkoministeriö ei Suomessa muodosta kantaansa presidentin ohitse.
- Lausunnon liitteessä paheksutaan, että komitean tekstissä näkyy ”trendi, joka tähtää presidentin sivuuttamiseen EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
- Ulkoministeriö vastustaa myös komitean kaavailua siirtää pääministerin valinta käytännössä presidentiltä eduskunnalle.
- Ulkoministeriön ja presidentin tiukka linja on ajanut oikeusministeri Häkämiehen ja koko hallituksen hankalan tilanteen eteen. Sen on nyt löydettävä perustuslakiesitykselle malli, jonka Ahtisaari suostuu antamaan presidentin esittelyssä eduskunnalle.
- Presidentin kanta on erityisen kiusallinen sosiaalidemokraateille.
- Myös Ahtisaari oli vielä vaalikampanjansa aikoihin nykyistä huomattavasti valmiimpi karsimaan presidentin valtaoikeuksia.
- Tukalan tilanteen laukaisemiseksi hallituksessa on jopa mietitty ns. Troijan hevosmallia. Sen mukaan presidentin esittelyyn tuotaisiin esitys, jonka Ahtisaari voisi hyväksyä, mutta tekstiä muutettaisiin eduskunnassa tiukempaan suuntaan.
Näin tapahtuikin. Kun Häkämies oli ”esityksensä” antanut, hän erosi hallituksesta ja meni Kuopion kaupunginjohtajaksi, jotta ei olisi tarvinnut puolustaa sitä eduskunnassa. Kun uusi ”esitys” oli eduskunnassa muutettu hallituksen tarkoittamaksi ja hyväksytty sekä presidentti oli sen vahvistanut, Häkämies palasi hallitukseen.
Seuraavan päivän, 20.11.97, Ilta-Sanomissa haastateltu Esko Helle haluaa presidentin pysyvän erossa perustuslakiremontista.
- Helle pitää epäreiluna presidentti Ahtisaaren tapaa yrittää vaikuttaa hallituksen valmistelemaan perustuslakiuudistukseen.
- Ahtisaari ei halua presidentin ulkopoliittisiin valtaoikeuksiin kajottavan.
- Lisäksi hän haluaa presidentin otteen ulottuvan Suomen EU-politiikkaan.
- On epäreilua juoksuttaa näitä ulkoministeriön kautta.
- Helteen mielestä arveluttavinta Ahtisaaren pyrkimyksissä on, että se sumentaa poliittiset valtasuhteet.
- Hänen päätöksistään kantavat niin julkisen kuin poliittisenkin vastuun etenkin pää- ja ulkoministerit.
21.11.97 Suomenmaa on huolestunut uudistuksen kohtalosta hallituksessa.
- Jos presidentin yli-innokkaat myötäilijät nostavat kätensä pystyyn ensimmäisestä kuvitellusta merkistä Mäntyniemen suunnalta, ei perustuslain uudistuksesta varmasti tule mitään.
- Sosiaalidemokraateille asia on erityisen kiusallinen, koska törmäyskurssilla ovat oma presidentti ja puolueen vanhat periaatteet.
- Kokoomuksen johtomiehet heittäytyivät Nikulan komitean ehdotuksen tultua julki paavillisemmaksi kuin paavi itse.
- Niinistö ja Häkämies kiiruhtivat antamaan presidentin asemaa pönkittäviä lausuntoja.
- Ulkoministeriön lausunto Nikulan komitean mietinnöstä jättää kuitenkin takaportin järkevälle etenemiselle. Ulkoministeriön lausunto voidaan nähdä niin, että Ahtisaari haluaa kokeilla kepillä jäätä sitomatta omia käsiään tiukkoihin kantoihin.
Ahtisaari saa yllättävältä taholta tukea ”kahden lautasen” politiikalleen. Paavo Väyrynen moittii Ahtisaarta HS:n uutisessa, 21.12.97, hänen osallistumisestaan EU:n huippukokouksiin ilman mitään erityistä syytä ja näin tarpeettomasti korostaa EU:n asemaa Suomen ulkopolitiikassa ja alentaa samalla presidentti-instituution arvovaltaa. Väyrysen mukaan presidentin pitäisi valtuuttaa pääministeri edustamaan Suomea EU:n päätöksenteossa.
Väyrynen ilmeisesti petaa itselleen presidentin virkaa, koska hänhän asettui noissa lausunnoissaan tukemaan Ahtisaaren käsitystä presidentin asemasta EU-asioissa. Eihän ole olemassakaan sellaista syytä, jonka takia presidentin pitäisi olla Eurooppa-neuvoston kokouksessa, sillä HM 33a-pykälässä päätöksen teko EU-asioissa on siirretty valtioneuvostolle. Eikä myöskään presidentin tarvitse valtuuttaa pääministeriä edustamaan Suomea EU:n päätöksenteossa, koska se on tuossa hallitusmuodon pykälässä yksiselitteisesti jo tehty. Eduskunnan tekemän kannanoton mukaan valtioneuvosto määrää Suomen edustajat Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Joten päinvastoin valtioneuvosto voi valtuuttaa halutessaan myös presidentin osallistumaan noihin kokouksiin.
- Kimmo Kiljusen omituinen operaatio
- Nikulan komitean esitys myötätuulessa
- Ahtisaarta kovistellaan
- Ahtisaari ja hallitus törmäyskurssilla
Kimmo Kiljunen omituinen operaatio
Jukka Tarkka todistaa taas kerran varsin selkeästi laittomaksi presidentin lausuman valtioneuvoston pöytäkirjaan 31.12.94 ja siitä seuranneen kaksoisedustuksen EU:ssa HS:n Mielipide-palstan kirjoituksessaan 3.9.97.
- Presidentin kannanotto oli varsin merkillinen. Hän sivuutti siinä uuden 33a-pykälän sanat ”sen estämättä, mitä 33-pykälässä säädetään”. Uudessa pykälässä siirretään EU:ssa tapahtuva ulkopoliittinen päätöksenteko pois presidentiltä niin selvin sanoin, että tulkinnalle ei jää tilaa.
- Valtioneuvoston istunnon laillista menoa virkansa puolesta valvova oikeuskansleri vaikeni ja antoi tämän tapahtua.
- Tästä seuraa, että toisin kuin nykyisin pääministerin tulee yksin edustaa Suomea unionin huippukokouksessa.
En koskaan päässyt selville demarikansanedustaja Kimmo Kiljusen tarkoitusperiä, kun hän aloitti 6.9.97 HS:n Mielipide-palstalla todistelun, että kaksoisedustuksesta johtuvaa perustuslaillista taistelua on turha viritellä uudelleen, sillä syntynyt käytäntö on jo ratkaissut asian. Oliko hänet juristina ja kunnon demarina pantu asialle torjumaan tätä Jukka Tarkan taas esiin ottamaa asiaa. Vai odottiko hän jotain palkintoa.
- Lipponen ja Ahtisaari sopivat, että pääministeri osallistuu aina EU:n huippukokouksiin ja presidentti harkintansa mukaan. Presidentti johtaa kun EU:ssa käsitellään ulko- ja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä.
- Oppositiosta on kuitenkin kysytty, voiko presidentin ja pääministerin keskinäisellä välipuheella poiketa perustuslaista.
- Kyse on kuitenkin perustuslain tulkinnasta – ja viime kädessä omaksuttu käytäntö nousee väkisin yhtä vahvaksi ja lopulta vahvemmaksi oikeuslähteeksi kuin lainsäätäjän perimmäinen tarkoitus. Siihen on Jukka Tarkankin tyytyminen.
Esko Helle ehtii jo 10.9 97 runttaamaan Kiljusen HS:ssa.
- Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) on sitä mieltä, että pääministerin ja tasavallan presidentin välipuheella voidaan kumota voimassa oleva perustuslaki ja kävellä yli eduskunnan yksimielisen tahdon!
- Vuoden 1994 lopussa tasavallan presidentti vahvisti eduskunnan hyväksymän lakipaketin, mutta totesi, että hän ei hyväksy eduskunnan kantaa HM 33 a-pykälän tarkoitusta ja sisältöä. Laki astui voimaan eduskunnan kannan mukaisesti, mutta samalla ilmoitettiin, ettei sitä aiota noudattaa. Ainutlaatuinen tapaus Suomen historiassa.
- Kyseisen ongelman ei voi olla kyse hallitus- tai oppositiopolitiikasta, kuten Kiljunen aika halpamaisesti yrittää väittää. Kumarruksen suunnalla lienee merkitystä.
Seuraavana päivänä Jukka Tarkka vastaa HS:ssa.
- Pidin presidentin menettelyä hallitusmuodon vastaisena ja siis perustuslaillisena kriisinä. Kiljunen ei pidä perustuslain säännöksestä poikkeamista minkäänlaisena kriisinä. Hänen mukaansa on samantekevää, mitä hallitusmuoto sanoo, jos presidentti ja pääministeri sopivat keskenään muunlaisesta menettelystä. Kiljusen laillisuusajattelu on hirmuista.
Kiljunen puolusti kantaansa pitkässä kirjoituksessaan 13.9.97 Helsingin Sanomissa. Hänen puolustuksensa perustui siihen, että joskus aikaisemminkin pääministerit ja kerran jopa ulkoministeri on johtanut ulkopolitiikkaa. On siis sovittu, että kuka johtaa.
Tosiasiassa ennen sotaa vanhan perustuslain aikana ulkopolitiikkaa hoidettiin ulkoministerin, valtioneuvoston ja presidentin toimesta niin kuin muitakin politiikan sektoreita. Vasta Ryti ja Paasikivi noustuaan pääministeristä presidentiksi toivat ulkopolitiikan mukanaan valtioneuvostosta linnaan. Heidän menettelylleen antoikin tuo HM:n 33-pykälä muodollisen oikeutuksen. Sitä ennen sitä ei ole pidetty muita presidentin valtaoikeuksia sääteleviä pykäliä kummempana. Siitä lähtien ulkopolitiikkaa onkin johdettu suvereenisti presidentin linnasta. Jo Koiviston aikana ja varsinkin liityttäessä EU:n sitä alettiin parlamentarisoimaan. Kävi vain niin, että uusi presidentti ryhtyi vastoin vaalitaistelussa antamiaan lupauksia vastustamaan kehitystä ja jopa toimimaan perustuslain vastaisesti.
Kimmo Kiljunen kirjoitti vielä laajan artikkelin saman vuoden marraskuun Kanavassa otsikolla Kuka päättää ulkopolitiikasta. Siinä hän oli jo hieman rauhoittunut, mutta yritti yhä puolustella laitonta tilaa, joka sai alkunsa 31.12.94, kun Ahtisaari saneli valtioneuvoston pöytäkirjaan lausuman, joka suurin piirtein tarkoitti, ettei hän aio noudattaa juuri vahvistamaansa lakia.
Jukka Tarkka vastaa vielä joulukuun ’97 Kanavassa.
- Epäselvyys johtuu siitä, että presidentti Martti Ahtisaari on omalla tulkinnallaan sivuttanut 33a-pykälän ja alkanut soveltaa 33-pykälää myös EU:ssa tapahtuvaa ulkopoliittista päätöksentekoa, vaikka 33a sen nimenomaan kieltää.
- Kiljunen päätyy tiukkaan umpikujaan: ”…viime kädessä omaksuttu käytäntö nousee yhtä vahvaksi ja lopulta vahvemmaksi oikeuslähteeksi kuin lainsäätäjän perimmäinen tarkoitus”. Presidentti voi siis tulkinnallaan päättää, viitsiikö hän noudattaa perustuslakia vai ei.
Nikulan komitean esitys myötätuulessa
HS kirjoittaa 28.9.97 otsikolla Perustuslaki 2000 myötätuulessa.
- Syksyyn mennessä puolue toisensa jälkeen näyttää kallistuneen sille kannalle, että Nikulan komitean esitys on varsin tasapainoinen kompromissi ja kaipaa korkeintaan hienosäätöä.
- Sdp:n, vasemmistoliiton ja Rkp:n lausunnot ovat läpeensä tyytyväisiä.
- Suurten puolueiden onkin tyydyttävä keskustelemaan pykälien hienosäädöstä. Muutoin edessä on helposti uusi lihava riita, mikä tietäisi uuden perustuslain kariutumista.
Hbl:n otsikko samana päivänä oli ”Grunlag för Finland, inte för Ahtisaari”. Kun suuret puolueet olivat jo antamassa myönteisiä kannanottoja komitean esityksestä, kirjoitti lehti:
- Står Ahtisaaris sista hopp därmed till samlingspartiet, som avger sitt utlåtande nästa vecka.
I-S otsikoi 30.9.97 ”Valtiosääntöuudistus sittenkin aikataulussa?” ja toteaa puolueiden myönteiset lausunnot.
- Yksi lausunto kyllä vielä puuttuu. Istuva presidentti Ahtisaari ei ole selkeästi kantaansa määritellyt. Se ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole olennainen asia. Kysymys ei suinkaan ole tasavallan presidentin valtaoikeuksien muuttamisesta, vaan koko perustuslain saattamisesta ajan tasalle.
- Mitä ilmeisimmin puolueissa on nyt ymmärretty, ettei tässä asiassa kannata taktikoida jonkin mahdollisen tilanteen varalle. Nyt vahvistettavat valtaoikeudet ovat tulevillakin presidenteillä, ellei lakeja taas ruveta muuttamaan.
HS toteaa 9.10.97, että lausunnot Nikulan komitean mietinnöstä ovat kauttaaltaan niin myönteisiä, että edellytykset perustuslain kokonaisuudistuksen toteuttamiseen tuskin voisivat näyttää paremmilta.
- Presidentin ja hallituksen keskinäisten suhteiden määrittely ulkopoliittisessa päätöksenteossa on ongelmallista niin kauan, kuin meillä ei olla kypsiä siirtymään selkeästi pääministerivetoiseen ulkopolitiikkaan.
10.10.97 Aapo Saari, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana kirjoittaa Suomenmaassa otsikolla Tavoitteena toimiva parlamentarismi:
- Tasavallan presidentin valinnan siirtäminen suoraan kansanvaaliin korosti entisestään presidentin asemaa.
- Ylimpien valtioelinten keskinäisten suhteiden kehittäminen jäi kuitenkin kesken, kun eduskunta vaalien jälkeen hylkäsi edellisillä valtiopäivillä hyväksytyn hallituksen esityksen (näin tehtiin Ahtisaaren muodostaessa Lipposen hallitusta ’95).
Seppo Keränen kertoo Ilkassa 16.10.99 Uosukaisen järjestämästä tilaisuudesta päätoimittajille:
- Puhemies sanoi olevansa pahoillaan puolueensa kokoomuksen sekavista lausunnoista valtiosääntöuudistuksesta.
- Presidentti Martti Ahtisaari ei ole innostunut luovuttamaan valtaansa, vaikka komitean tarjoama muotoilu lähinnä kirjaa nykyisen käytännön.
Keränen toteaa, että esityksen antamisen valttikortit ovat Ahtisaaren käsissä, koska vielä eletään vanhojen pykälien mukaan. Esityksen valtiosäännön muuttamisesta eduskunnalle antaa tasavallan presidentti.
Ahtisaarta kovistellaan
Ilkan Seppo Keränen 1.10.97 ihmettelee oikeuden mukaisuuden esitaistelijaksi julistautuneen Ahtisaaren vaikenemista kaverinsa saatua puoluetovereiltaan Lipposelta ja Alholta armahduksen Korkeimman oikeuden määräämistä vahingonkorvauksista otsikolla Miksi presidentti Ahtisaari vaikenee.
- Eikö esitaistelijan pitäisi olla etulinjassa taistelemassa oikeudenmukaisuuden puolesta?
Ilkassa 7.10.97 samainen Seppo Keränen ymmärtää Ahtisaaren pohdiskelun tiedotusväliveistä, sillä media hänet nosti ehdokkaaksi, auttoi lopullisessa vaalissa ja median avulla hän hoitaa virkaansa.
- Esimerkiksi maakuntakierrokset ovat tärkeä osa suoralla kansanvaalilla valitun Ahtisaaren jatkuvaa maanlaajuista vaalikampanjaa.
- Perjantaina presidentti haikaili jälleen keskustelua tiedotusvälineiden roolista. Niiden ”läpinäkyvyyttä” olisi lisättävä.
- Eiköhän tämä työ ole riittävän läpinäkyvää. Toimittajien työn jälki on joka päivä yleisen ja julkisen puntaroinnin kohteena.
- Aivan huikeaan liioitteluun presidentti yltyy, kun hän katsoo toimittajien roolin julkisuuteen pääsyn portinvartijana kasvaneen muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien kustannuksella.
- Sellaisiakin paukapäitä vielä löytyy, jotka oman julkisuushallintansa epäonnistuttua purkavat kiukkunsa tiedotusvälineisiin ja toimittajiin.
Ahtisaari joutui kaikkien poliittisten piirien hampaisiin puolen vuoden virassa olon jälkeen, kun kävi ilmi hänen vallanhimonsa ja hän aloitti taistelun eduskuntaa ja puolueita vastaan presidentin valtaoikeuksien säilyttämisestä valtiosääntöuudistuksessa. Samoihin aikoihin myös lehdistö hylkäsi hänet niin kuin näistä lainauksistakin näkyy. Ahtisaari aloitti myös hyökkäyksen julkista sanaa vastaan. Sekä kamppailu eduskuntaa ja lehdistöä vastaan oli alusta lähtien tuomittu epäonnistumaan.
Iltalehti huomaa 20.11.97 Ahtisaaren nyt sanoneen, että Ahon hallituksen linjaukset olivat laman voittamiseksi olivat oikeat ja ”yritys rakentaa siltaa laman yli yksipuolisesti kotimaista kysyntää tukemalla olisi johtanut koko rakennelman romahtamiseen”.
- Kuitenkin Ahtisaari voitti vaalit antamalla ymmärtää, että olisi olemassa mukavampi vaihtoehto – ennen muuta kotimaisen kysynnän vahvistaminen velanoton varassa.
- Ehkei Ahtisaari aikanaan tiennyt tarpeeksi. Lupaukset voi toisaalta unohtaa, kun
IL lähtee siitä, vaikka Ahtisaari valittaisiinkin uudelleen, toinen kausi on hänen viimeisensä perustuslain mukaa eikä hänen enää tarvitse välittää äänestäjistä.
25.11.97 HS:n Erkki Pennanen kolumnissaan:
- Venäjän suhteet ovat kuuluneet tiukasti presidentin reviiriin. Presidentti ja ulkoministeriö pyrkivät pitämään kiinni siitä, että sama varmistettaisiin hallitusmuodon uudistuksen yhteydessä.
- Voidaan kysyä, onko tällaiseen reviirijakoon perusteltua syytä. Eihän ole mitään takeita tai edes vaatimuksia, että suoralla kansanvaalilla valittava presidentti on ulkopolitiikan asiantuntija.
Parlamentarismin sitkeä puolustaja Jukka Tarkka liittyen erääseen HS:n yleisönosastokeskusteluun muistuttaa presidentin kolme vuotta sitten tekemästä kuuluisasta lausumasta valtioneuvoston pöytäkirjaan.
- Hän siis ilmoitti olevansa välittämättä sellaisesta Suomen perustuslain pykälästä, joka ei sattunut miellyttämään häntä.
- Olisi myönteistä, jos presidentti alkaisi noudattaa Hallitusmuodon 33a-pykälää kuten muitakin perustuslakien säännöksiä.
Ahtisaari ja hallitus törmäyskurssilla
I-S:n Pekka Ervasti otsikoi 19.11.97 ”Kiista perustuslaista kiristyy. Ahtisaari ja hallitus ovat nyt törmäyskurssilla”.
- Ulkoministeriö on nyt toimittanut Häkämiehelle luottamuksellisen lausunnon, jossa kaavailut tyrmätään suoralta kädeltä.
- Tekstistä kajahtaa kuitenkin kirkkaasti Mäntyniemen ääni, sillä ulkoministeriö ei Suomessa muodosta kantaansa presidentin ohitse.
- Lausunnon liitteessä paheksutaan, että komitean tekstissä näkyy ”trendi, joka tähtää presidentin sivuuttamiseen EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
- Ulkoministeriö vastustaa myös komitean kaavailua siirtää pääministerin valinta käytännössä presidentiltä eduskunnalle.
- Ulkoministeriön ja presidentin tiukka linja on ajanut oikeusministeri Häkämiehen ja koko hallituksen hankalan tilanteen eteen. Sen on nyt löydettävä perustuslakiesitykselle malli, jonka Ahtisaari suostuu antamaan presidentin esittelyssä eduskunnalle.
- Presidentin kanta on erityisen kiusallinen sosiaalidemokraateille.
- Myös Ahtisaari oli vielä vaalikampanjansa aikoihin nykyistä huomattavasti valmiimpi karsimaan presidentin valtaoikeuksia.
- Tukalan tilanteen laukaisemiseksi hallituksessa on jopa mietitty ns. Troijan hevosmallia. Sen mukaan presidentin esittelyyn tuotaisiin esitys, jonka Ahtisaari voisi hyväksyä, mutta tekstiä muutettaisiin eduskunnassa tiukempaan suuntaan.
Näin tapahtuikin. Kun Häkämies oli ”esityksensä” antanut, hän erosi hallituksesta ja meni Kuopion kaupunginjohtajaksi, jotta ei olisi tarvinnut puolustaa sitä eduskunnassa. Kun uusi ”esitys” oli eduskunnassa muutettu hallituksen tarkoittamaksi ja hyväksytty sekä presidentti oli sen vahvistanut, Häkämies palasi hallitukseen.
Seuraavan päivän, 20.11.97, Ilta-Sanomissa haastateltu Esko Helle haluaa presidentin pysyvän erossa perustuslakiremontista.
- Helle pitää epäreiluna presidentti Ahtisaaren tapaa yrittää vaikuttaa hallituksen valmistelemaan perustuslakiuudistukseen.
- Ahtisaari ei halua presidentin ulkopoliittisiin valtaoikeuksiin kajottavan.
- Lisäksi hän haluaa presidentin otteen ulottuvan Suomen EU-politiikkaan.
- On epäreilua juoksuttaa näitä ulkoministeriön kautta.
- Helteen mielestä arveluttavinta Ahtisaaren pyrkimyksissä on, että se sumentaa poliittiset valtasuhteet.
- Hänen päätöksistään kantavat niin julkisen kuin poliittisenkin vastuun etenkin pää- ja ulkoministerit.
21.11.97 Suomenmaa on huolestunut uudistuksen kohtalosta hallituksessa.
- Jos presidentin yli-innokkaat myötäilijät nostavat kätensä pystyyn ensimmäisestä kuvitellusta merkistä Mäntyniemen suunnalta, ei perustuslain uudistuksesta varmasti tule mitään.
- Sosiaalidemokraateille asia on erityisen kiusallinen, koska törmäyskurssilla ovat oma presidentti ja puolueen vanhat periaatteet.
- Kokoomuksen johtomiehet heittäytyivät Nikulan komitean ehdotuksen tultua julki paavillisemmaksi kuin paavi itse.
- Niinistö ja Häkämies kiiruhtivat antamaan presidentin asemaa pönkittäviä lausuntoja.
- Ulkoministeriön lausunto Nikulan komitean mietinnöstä jättää kuitenkin takaportin järkevälle etenemiselle. Ulkoministeriön lausunto voidaan nähdä niin, että Ahtisaari haluaa kokeilla kepillä jäätä sitomatta omia käsiään tiukkoihin kantoihin.
Ahtisaari saa yllättävältä taholta tukea ”kahden lautasen” politiikalleen. Paavo Väyrynen moittii Ahtisaarta HS:n uutisessa, 21.12.97, hänen osallistumisestaan EU:n huippukokouksiin ilman mitään erityistä syytä ja näin tarpeettomasti korostaa EU:n asemaa Suomen ulkopolitiikassa ja alentaa samalla presidentti-instituution arvovaltaa. Väyrysen mukaan presidentin pitäisi valtuuttaa pääministeri edustamaan Suomea EU:n päätöksenteossa.
Väyrynen ilmeisesti petaa itselleen presidentin virkaa, koska hänhän asettui noissa lausunnoissaan tukemaan Ahtisaaren käsitystä presidentin asemasta EU-asioissa. Eihän ole olemassakaan sellaista syytä, jonka takia presidentin pitäisi olla Eurooppa-neuvoston kokouksessa, sillä HM 33a-pykälässä päätöksen teko EU-asioissa on siirretty valtioneuvostolle. Eikä myöskään presidentin tarvitse valtuuttaa pääministeriä edustamaan Suomea EU:n päätöksenteossa, koska se on tuossa hallitusmuodon pykälässä yksiselitteisesti jo tehty. Eduskunnan tekemän kannanoton mukaan valtioneuvosto määrää Suomen edustajat Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Joten päinvastoin valtioneuvosto voi valtuuttaa halutessaan myös presidentin osallistumaan noihin kokouksiin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.