Venäläisille täytyy jotenkin kostaa Karjalan ryöstäminen Suomelta. Muuten tämä vääryys kiusaa suomalaisia ikuisesti.
Venäjäkin on myöntänyt talvisodan ja Karjalan ryöstämisen olleen vääryys Suomea kohtaan mutta ei ole mitenkään korvannut vääryyttä Suomelle.
Ja täytyy muistaa ettei Neuvostoliitto olisi palauttanut Karjalaa Suomelle vaikka jatkosotaa ei olisi käytykään.
Alla muutamia esimerkkejä Venäjän myöntämästä vääryydestä.
Tavattuaan presidentti Ahtisaaren Moskovan Kremlissä 1994 Jeltsin sanoi: "Minä katson, että Karjalan liittäminen oli epäilemättä stalinistista politiikkaa, totalitarismin hyökkäyspolitiikkaa, emmekä me presidentti Ahtisaaren kanssa missään tapauksessa hyväksy sellaista."
Venäjän Suomen-politiikan menestyksekkääksi luojaksi tituleerattua Derjabinia haastatteli Postimees-lehden Moskovan kirjeenvaihtaja Kadri Liik vuonna 2001
Kirjoitin miten käsitän Talvisodan. Tarkoitan, miten todellisuudessa käsitän, sillä varmaan tiedätte, että olen aiemmin kirjoittanut siitä paljon kirjoja Juri Komissarovin nimellä, mutta ne ovat kaikki olleet ideologialtaan ortodoksisia.
Mutta silloin kirjoitin, että hyökkäyksemme oli Suomen suhteen vääryys
Vääryys on kostettava jotenkin venäläisille
11
541
Vastaukset
- t77irty
Mikä olisi sopiva tapa kostaa vääryys venäläisille ? Venäjälle matkustamisen välttäminen, venäläisten tuotteiden ostoboikotti , Venäläisten palvelemisen lopettaminen Suomessa.
- i6tyujtrruyr
Suomalaisia pidetään kekseliäänä kansana. Siitä vaan kaikki miettimään miten voimme kostaa venäläisille Karjalan ryöstämisen vääryys.
- yuuuuuuj7
Jokainen suomalainen voi käyttäytyä epäystävällisesti tapaamiaan venäläisiä kohtaan.
- Jo_yritettiin
Johan tuota kostoa yritettiin valtaamalla koko Karjala ja vielä rippeet.
Eiköhän se kostaminen riitä?- Evakonjälkeläinen
Kiristäminen toimii kostamista paremmin. Jos ei saada pakkoluovutettuja alueita takas niin Suomi liittyy natoon. Koska raja kulkee liian lähellä pääkaupunkiseutua, näinhän nekin sano 1939 .
- Variantti
Kostaa?? Mitä ihmettä, korjaaminen tai korvaaminen olis enempi realistista, vaka ei nekään mitään muuta. Rajat on siellä missä ne on.
- Bror-Erik1974odin-1Ac
Vääryys hallitsee ihan yksistään aloittajan omaa pääkoppaa jossa ainoa suora tuuletuskanava viheltää korvien välissä mitään suurempaa apua kuitenkaan tuottamatta. -Kas kostonhenki kun aina koituu kostajan oman mielen vahingoksi lopulta. Kostolla ei voita ikinä mitään kau-
nista ja kestävää. Sitä paitsi venäläiset ovat ihan laatuun käypää ja mukavaa väkeä. :) - Evakonjälkeläinen
Meidän pitää olla hereillä kun venäjä heittää seuraavan kerran kuperkeikkaa. koivisto pelkäsi pyytää omia pois silloin ku neuvostoliitto hajosi. Muut vallatut maat sai omansa pois paitsi Suomi. Suomi taitaa olla sitäpaitsi ainoa maa mikä maksoi sotakorvaukset neukuille. Sai se koivisto sen aikaan että 30 000 venäläistä tuli inkerin paluumuuttajina Suomeen. En ainakaan tunne yhtään sieltä tullutta inkeriläistä kuka osaa puhua Suomea.
- Ei_saaneet
Olivatko kaikki naapurimaat edes mitään menettäneetkään?
Saiko Viro kaikki takaisin? Entä Ukraina, Saksa, Puola, Japani?
- Bror-Erik1974odin-1Ac
Koston ajatusta hautova kyllä syyllistyy itse vääryydellä pelaamiseen, ja ihan vasiten näissä palautuspuheissaan ja -saduissaan. Kostoisen hengen sijaan suosittelisin äkkiväärille ärripurreille vaikka naapurimatkaa kannakselle Zelenogorskin huikeille hiekkarannoille ja alueen sykkivään yöelämään jossa vihavainoiset ajatukset haihtuvat Suomenlahden leppeisiin tuuliin. :)
- Oletko_käynyt
Olen siellä käynyt muutaman kerran. Tosi hienot rannat siellä on ja kesäisin asukkaita on melkoisesti. Pietarista ihmiset lähtevät näille rannoille viikonloppua viettämään.
Hauska on ajaa myös Kronstatin patotien kautta Suomenlahden etelärannalle. Autolla keskellä merta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1231694Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581242
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771191