äänestän yhteistyökykyistä puoluetta

y2y

eli siten en demareita.

8

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • remar

      Niin onhan se nyt koettu, meillä on saneluhallitus. Ota tai jätä on heidän loogansa.Jokainen äänestää oman mielensä mukaan, kädet ristiin ettei tule taas porvarihallitus.

    • Antti Rinne on ilmoittanut, ettei tee yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Halla-aho onkin koonnut kaikki scandinaaviset kansallismieliset saman lipun alle.
      Suomen demarit ovat hyvin eri linjoilla, kuin Tanskan.
      Demarit jäävät lähtökuoppiin Pohjoismaissa, kun Perussuomalaiset pyyhkii menemään. Mikäli Sverigedemokraterna menestyy hyvin, niin Suomessa myös herätään äänestämään Persuja.

    • Mädättäjäpuolue

      En voisi edes pervoisimmissa fantasioissani äänestää tätä mädätyspuoluetta! En yksinkertaisesti voi, pelkkä ajatuskin puistattaa jo! Olen kuites nuoruudessani äänestänyt, silloin kuin se vielä jaksoi välittää suomalaisesta duunarista. Se aika on mennyttä ja se ei koskaan palaa enään. Hyvästi teille pettureille toivoo Duunari Espoosta.

      • patioillasuomi

        Ettei dunari Jyrki Käteinen espoosta?


      • Capo_
        patioillasuomi kirjoitti:

        Ettei dunari Jyrki Käteinen espoosta?

        Yhteistyö kokoomuksen kanssa ei käy?


    • enäänestäheitä

      ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen” totesi presidentti J.K. Paasikivi.

      Tosiasia on, että SDP:n Urpilaisen ja Rinteen valtiovarainministeriaikana Suomi ajautui syvään talousahdinkoon. Pitkän demarikauden jälkeinen hallitus on yrittänyt nostaa Suomea ja pelastaa hyvinvointivaltiosta sen, mitä pelastettavissa on. Tämä on osittain onnistunut siitä huolimatta, että demarit ovat viltistä penkiltä heittäneet hiekkaa jäälle. Demarit ovat Rinteen johdolla kaikin keinoin yrittäneet estää hallituksen hyvät toimet, jopa kutsumalla häpeällisesti SAK:n apuun.

      Suomi-joukkueen menestyksellinen pelaaminen on kuitenkin onnistunut; maaleja on syntynyt demareiden vastustuksesta huolimatta. Olisi syntynyt enemmänkin. Terkkaríjonoista olisi jo päästy ja köyhäkin olisi pässyt hoitoon. Bruttokansantuotetta ei saikulla synny. Siitä ne yhteiskunnan suuret hyödyt syntyy, kun kela-menot muuttuu verotuloiksi.

      Ei-puolueelle ei ole kelvannut mikään. Se on totuus. Se on tunnustettava. Kuka haluaa leikkia kiusaajan kanssa? Kuka haluaa kuunnella jatkuvaa haukkumisretoriikkaa? Rinteen demarit eivät ole historian valossa eikä nykykunnossa hyvä ehdokas edes nelosketjuun.

      • Trumptviittasi

        Samoin Trump tviittasi: "kaikki mitä demokraatit osaavat tehdä on vastustaa ja tuhota".

        Tuohon on helppo yhtyä myös SDP:n aikaansaannoksissa.


      • DemariMoskeija

        Se on näiden jakaja puolueiden tehtävä....... toivottavasti ei tule suomea Islamsoivaa hallitusta......


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      24
      2655
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2312
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1298
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1221
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      976
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      957
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      75
      862
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      73
      843
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      793
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      93
      772
    Aihe