Olin S-Marketin kassajonossa, olin laittanut jo ostokseni rullaamaan eteenpäin, odottamaan minun vuoroani, kun vanhempi "herrasmies" tuli yhden lonkerotölkin kanssa siihen minun eteeni, niin sanoin hänelle, että "anteeksi älkää etuilko kassajonossa", niin hän sanoi "minä olin tässä jonossa", NO EI OLLUT, tuli siihen kiilaten eteeni, ja minä siirryin etäämmälle sivuun. Hänen käytöksensä ja olemuksensa oli hyvin agressiivinen ja impulsiivinen. No, ajattelin, että enpä kommentoi tai ala hänen kanssaan kinastelemaan. Sanoin sitten kassaneidille, että hän etuilee, nyt on minun vuoroni ja minun jälkeen oli pariskunta eikä tämä ukko. No, kassaneiti tietysti alkoi ottamaan minun tavaroitani, niin tämä mies sanoi tosi agressiivella äänellä ja hänen olemuksensa oli todella hyökkäävä, "että, jos et ota tätä nyt, niin minä en tule tänne ikinä", sitten hän löi sen tölkin suoraan kassaneidin eteen, ja hän tietysti säihkähti. Ja todellakin löi tai paiskasi sitä tölkkiä ihan siihen neidin silmien alle tai leuan alle. Siinä vaiheessa otin jo "torjunta-asennon" (se ei näy ulospäin) itsesuojelu/tilanteen suojeluasennon, koska hän oli todella hyökkäävä. Ajattelin, "annas ukko, jos hipaisetkin, niin olet muutamassa sekunnissa maate".
Sitten hän yht´äkkiä pyörähti ympyrää ja sanoi "minä en tule tänne ikinä" ja paineli ulos. Mutta se agressiivisuus, se ei ollut normaalia ns. temperamenttia, se oli jotain paljon uhkaavampaa. Ja ihan kuin "sota yhtä miestä kaipaisi" eikä kaipaa S-Markettikaan yhtä miestä.
No sitten minulla alkoi "kellot soimaan", että jossain olen nähnyt tuon miehen. No laitoin sitten tavarani kassiin ja lähdin kävelemään autolle, ja istahdin autoon, niin näin tämän miehen hänen vaimonsa kanssa "tallustavan kohti kotikatuani", sitten VÄLÄHTI! Hän on tuttu Donnerin taidegalleriasta, NÄINPÄ ON! Päätin, koska olin ostanut häneltä taulun, että ajan ihan tarkoituksella hänen rinnalle, ja toivotan "parempaa illan jatkoa", ja näin teinkin, niin siinä vaiheessa tämä ukkeli huusi ihan täysillä "Haista viddu". Ihan oikeasti, ei ole totta. Hän huusi niin lujaa, että siinä vastakkaisella kadun puolella olevat turistit pysähtyivät ja jäivät katsomaan, "että mitä tapahtuu".
Miten ns. sivistynyt ihminen voi käyttäytyä niin, eikö hän yhtään ajattele, että miten kohtelee muita ihmisiä, mitä ylipäätänsä huutelee aikuinen vanhempi mies. Sitten minulle tuli sellainen tunne, että "voi ei ja nyt saa vaimo turpiin, kun pääsevät kotia, ei olisi pitänyt sanoa mitään". Mutta sen tiedän, että missään koskaan missä hän on joko myymässä tai vetämässä näyttelyitä, minä en sinne mene. Tuo oli niin ala-arvoista ja minulle jäi "suru puseroon" siitä, mitä vaimo-parka joutuu kenties kokemaan.
Sitten hän yht´äkkiä pyörähti ympyrää ja sanoi "minä en tule tänne ikinä" ja paineli ulos. Mutta se agressiivisuus, se ei ollut normaalia ns. temperamenttia, se oli jotain paljon uhkaavampaa. Ja ihan kuin "sota yhtä miestä kaipaisi" eikä kaipaa S-Markettikaan yhtä miestä.
No sitten minulla alkoi "kellot soimaan", että jossain olen nähnyt tuon miehen. No laitoin sitten tavarani kassiin ja lähdin kävelemään autolle, ja istahdin autoon, niin näin tämän miehen hänen vaimonsa kanssa "tallustavan kohti kotikatuani", sitten VÄLÄHTI! Hän on tuttu Donnerin taidegalleriasta, NÄINPÄ ON! Päätin, koska olin ostanut häneltä taulun, että ajan ihan tarkoituksella hänen rinnalle, ja toivotan "parempaa illan jatkoa", ja näin teinkin, niin siinä vaiheessa tämä ukkeli huusi ihan täysillä "Haista viddu". Ihan oikeasti, ei ole totta. Hän huusi niin lujaa, että siinä vastakkaisella kadun puolella olevat turistit pysähtyivät ja jäivät katsomaan, "että mitä tapahtuu".
Miten ns. sivistynyt ihminen voi käyttäytyä niin, eikö hän yhtään ajattele, että miten kohtelee muita ihmisiä, mitä ylipäätänsä huutelee aikuinen vanhempi mies. Sitten minulle tuli sellainen tunne, että "voi ei ja nyt saa vaimo turpiin, kun pääsevät kotia, ei olisi pitänyt sanoa mitään". Mutta sen tiedän, että missään koskaan missä hän on joko myymässä tai vetämässä näyttelyitä, minä en sinne mene. Tuo oli niin ala-arvoista ja minulle jäi "suru puseroon" siitä, mitä vaimo-parka joutuu kenties kokemaan.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Miksei sitä miestä olisi voinut päästää ostamaan sen oluen? Aikuiset ihmiset taistelee jostain paikoista kassajonossa. Ja toi sunheitto parempaa illan jatkoa, suoranaista vittuilua. Niinkun ymmärsitkin niin se oli väärin tehty sulta. Olisit ”aikuisempana” antanut toisen äristä ja mennä omia menojaan. Mutta ei oli pakko päästä vielä lisäämään painetta....
Ai että pitäisi antaa tuollaisten ukkojen vaan kävellä sinne mihin nokka näyttää niin että he eivät välitä muista ihmisistä? Ohitella jonoissa ja antaa käyttäytyä miten sattuu? En anna, jos satun olemaan paikan päällä, niin puutun varmasti epäasialliseen käytökseen tai puhumattakaan agressiiviseen käytökseen. Ehdin jo ajatella, jos ukko hyökkää yhtään enempää, pistän ukon maaten ja soitan poliisit, koska tiedän, että pystyn sen tekemään. Jokainen meistä voi tehdä oman osuutensa omien vahvuuksia hyödyntäen. Suomalaiset ovat muutoinkin jo niin kilttejä tai yli-korrekteja, että he antavat muiden kävellä päällensä. Siinä mielessä, että he antavat "hullujen" riehua puuttumatta tilanteeseen. Minä en anna. Ihan sama, kun kuulin "kuristaja-käärmeen" taas kuristaneen yhden naisen lisää, niin ihmettelin miksi naapurit ovat tyytyneet vain seuraamaan facen kautta ukon liikkeitä (siis naapurit viestittäneet keskenään, missä hän menee). Jos hän olisi muuttanut minun naapuriini, olisin varmasti puuttunut asiaan. Ihan satavarmasti. mitä hyötyä jossain facessa vaihtaa viestejä ja samaan aikaan ukko yrittänyt tunkea itseään 12-vuotiaan tytön kimppuun. Siinä vaiheessa otan oman käden oikeuden enkä perusta tuomareiden päätöksistä. En sinänsä näitä vertaa keskenään toisiinsa, mutta puutun niin hengenvaarallisiin juttuihin kuin myös muihin agressiivisuuteen tihkuvaan tilanteeseen. Olen puuttunut ennenkin ja voin vakuttaa, että varmasti olen estänyt jonkun suuremman katastrofin tapahtuvaksi.
Ja, mitä tulee siihen, että pysähdyin autollani hänen rinnalleen, halusin "kertoa hänelle", että olen tunnistanut hänet, että häpeä, jos edes osaat, kunnes sitten sen "viddu" huudon jälkeen tajusin, että ei hetkinen, nythän voi vaimo olla vaarassa, koska hän edelleen oli hyvin agressiivinen, keskellä kirkasta päivää täysin estoitta, eikä välittänyt edelleenkään pätkääkään muista ihmisistä. En kadu tekoani, ainoastaan sen, että vaimo-parka. Vaimon takia olisi pitänyt olla pysähtymättä, mutta toisaalta, tuskin tämä oli ensimmäinen tai edes viimeinen kerta, kun vaimo saa tuta. Ei ollut tarkoitus provosoida, ei minua sellainen kiinnosta, halusin "kertoa" hänelle, että häpeä, jos osaat. Ota vastuuta käytöksestäsi, jos osaat!
Käyttäydyit hieman lapsellisesti. Kai sen voit myöntää?
Eikö olisi kohteliasta ainakin kysyä että pääseekö toisen ohi jonossa?
No kuka mitäkin käsittää lapsellisuudeksi, se olkoon jokaisen oma määritelmänsä. Tärkein pointtini tässä oli, että halusin ukon pistää kohtaamaan tekoaan, koska tunnistin hänet, että hän joutuu häpeämään, tosin tuskin tuollainen ukko osaa edes hävetä, mutta nyt jos tilanne tulisi uudestaan, en tekis niin, en pysähtyisi autollani hänen rinnalleen, mutta AINOASTAAN JA VAIN TÄMÄN VAIMON TAKIA. En näe lapsellisuutta käytöksessäni, päinvastoin, aikuinen kantakoot vastuunsa, se oli se idea, ei mikään provosointi tai muu huuhaa, ei mua sellaiset kiinnosta. Ei minulla ole edes sen vertaa mitään motiivia, että pitäiski alkaa ketään provosoimaan tai edes, että alkaisin kinaamaan, ei kiinnosta sellaiset jutut, mutta aikuisen ihmisen pitää osata ottaa vastuu omasta käytöksestään. Niin se vain menee. Eri asia, jos olisi ollut jotain murkkuja, mutta varmaan noin 60-kymppinen ukko. Haloo Helsinki!
Nimenomaan ja olisi päässytkin, tietysti, en minä ainakan ala nipottamaan, menkööt jos on kiire, tosin tässä tapauksessa taisi viina hammasta kolottaa. No, käyhän sekin syyksi kiiruhtaa ulos.
En käsitä näitä kassa jono tappeluita....
Itselläni ei ikinä kiiru...
Joskus annan paikan kun nään et jollain vain yksi tavara...
En käsitä..👍🌪😒
No ellubbi saisi mennä minne haluaa ja missä haluaa :D koska luotan ellubin arviontikykyyn. ellubbi on palsta-suosikki-hahmo, joka osaa ihan varmasti käyttäytyä aurinkoisesti niin jonossa kuin jonon ulkopuolellakin :D
Mutta tosin, nyt ei ollut enää kysymys "kassajonotappeluista", en ryhdy sellaiseen. Nyt oli kysymyksessä " TIKITTÄVÄSTÄ AIKAPOMMISTA". Pommi pitää puhkaista ennen kuin se ehtii räjähtää. Niin sanotusti valvottu pommin purkutyöt :D
Ymmärrän hyvin pointisi...
Meitä tähän maailmaan mahtuu...
Ei itsellänikään tuo pinna ain veny...👍🌪😒
miesten vaihdevuosista ja joku narsistinen luonne. Kyl kerran Lidlissä oli kanssa vihanen ukko ja alko huutaa, että jyrään rattailla tahalleen sen kantapäille, vaikka oli vahinko. Oon itekki aika kipakka luonne ja alan myös sanomaan takasin herkästi.
Jos jätetään ne kotidiagnoosit kuitenki tekemättä.
Kyllä minäkin olen temperamenttinen, tosin osaan kyllä hallita itseäni aika hyvin, opetettu siihen, mutta tässä ei ollut kysymys enää temperamentista, se oli niin uhkaavaa ja agressiivista käyttäytymistä. En ole koskaan joutunut aiemmin "ottamaan" ns. henkisen torjunta-asennon vapaa-ajallani. Ehkä kerran ennen tätä.
"miesten vaihdevuodet" on tainnut siltä ukolta mennä jo ajat sitten ohi :D Tuskin heppikään edes heilahtaisi, jos sais edes haistaddaa :)
perusteella kuuluvat kahdelle täysin eri planeetalle. Onneksi planeetat erottuvat jo toisistaan selvästi.
Erääseen työpaikkaan tuli eräs tyttö, oli ilmeisen kiinnostunut tietyistä tekemistämme teknisistä asioista, aavistin että varmasti tulee jotain juttuja sitten, kun tuollainen aika kaunottaren näköinen naamaltaan tulee tuollaiseen paikkaan töihin sitten, nooh... onneksi pääsin kesälomille pahimmiksi aikaa, joten ei aavistustakaan mitä olisi tapahtumat, mutta:
Palasin lomilta sitten, näinkin tuon samaisen tytön töissä yhtenä päivänä, hän taisi tykätä töistä siellä, taisi jäädä sitten lomalle itsekin.
Kaikki luultavasti pitivät tuosta tytöstä tuossa paikassa, mutta korostaisin vielä tuota että: aina kun menet uuteen työpaikkaan, niin kyseenalaistat heti sen työnantajan, vaikka sanomalla että:
No voi harminpaikka kun vaimosi jätti sinut, oliko syynä sinun liian pieni pippeli, vai mikä?
- Eli justiin jotain henkilökohtaisia, luutnanttityyppisiä juttuja joilla saa pomot kuriin helpostikin.
- Pikkuveli, joka kunnostelee moottoripyöriä melkein työkseenkin, sanoi joskus kun komensin: lopeta se luutnantti-tyyppinen komentaminen nyt, ei tarvitse teilata kokonaan vaimoani ja koko hänen sukuaankin luusereiksi..
Tämä hieman harmittaa, kun ei riittänyt todella aikaa mökeillä tehdä noita luvattuani minkkilaukun pelityttöjen kanssa pelejä, tein kyllä laser-linjauksia tietokoneen kanssa, kun asensin sellaisen mökille, laser-timing -juttuja tein, kaikenlaista muutakin.
kun joku juntti polttaa parvekkeellaan, vaikka se on kiellettyä. 😤 Haju tulee sisälle, vaikka kaikki räppänät on suljettuna. Ukko kävi äsken karjaisemassa, että tumppaa äijä tupakkas. 😄
Joku luutnantti karjaisee takaisin että: voi harmin paikka kun pitää karjua pelkästään syystä että naisen vagina on niin tuntematon asia sinulle!
Maalaisjunttien pitää muuttaa takaisin maalle, jos ei kestä kaupunkilaiselämää. Tai saartaa itsensä johonkin saareen, niin saa olla ihan rauhassa hajuista ja melusta ja ihmiseten elämisen äänistä. Pääsee katupölyistäkin eroon, kun muuttaa sinne, missä pippuri kasvaa :D
vaan mikä aggressio minun päässäni tänään pyöri. Jäänee kertomatta. On eri asia ajatella, kuin toteuttaa.
Nimenomaan. On jopa suotavaa, jos se helpottaa, kun päässä pyörittelee kaiken maailman "saunan taakse" :D juttuja, siis omassa päässä, kun tietää, että ei varmisti ole toteuttamassa, ei ole sellaiseen pienintäkään mahdollisuutta tai uhkaa. Sellainen "päässä pyörittely" on jopa terapiaa, ja aina pitää voida sanoa mielipiteensä, mutta ei ihminen voi käyttäytyä kuin sudet, ei vain voi.
Tappaa pitäis tommoset wannabi alfat jotka luulee olevansa maailman kuninkaita eikä kykene ottaa muita ihmisiä ja eläimiä huomioon tätä se yhteskunta on!
Täysin totta on kuin edesmennyt Suomen Presidenttikin, että, pitää vähän olla niin sanotusti pippeliä, pitää omista oikeuksistaan huolta.
Minä olen ollut viimeisenä ja ensimmäisenä yleensä töissä missä nyt, niin oikeasti näen ison pomon suupielissä hymyn, että olen todellakin viimeisenä työnjohtajan kanssa hoitelemassa hommia, kun luuserit ovat jo karkonneet...
No ei ketään pidä tappaa! Eikä alkaa tappelemaan. Jos tiedät, että pystyt tyrmäämään uhkan, niin tee se, kun tilanne sitä vaatii, mutta jos et, niin pakene. Viisas pakenee paikalta ja soittaa poliisit sellaisessa tilanteessa, jossa on mahdollisuus jopa hyvinkin arvaamattomaan tilanteeseen. Eihän tässä pallosessa olisi enää edes ihmisä, jos kaikki vain tappaisi toisiaan :D Tosin en tiedä, oisko sekään niin huono juttu. Luonto ja eläimet saisivat olla rauhassa.
Sitten ku oot tarpeeks väkivaltaa kokenu elämäs aikana nii alkaa se kusipäden veren vuodatus tuntuu ihan hyvältä en pysty kokemaan mitään kunnioitusta niitä kohtaan ei merkitse mulle niiten elämä mitään ja uhattuna/ahistuneena olen "vaarallilen ihminen" ja sen takia en oo koskaan kokenu olevani osa tätä yhteiskuntaa,jos et pysty kunnioittamaan muita ihmisiä ja eläimiä miten voisit odottaa heidän kunnioitavan sinua?no joo oon kai vitun sekasin ihan sama mut...vahva mies puolustaa itseään vahvempi mies puollustaa muota!
Kysy siltä puolustusvoimien eversiltä, kun luutnanttien tehtävä on vain komentaa...
- Kysy vaikka Taaperolta, eli Suomen Valtakunnan poliisipäälliköltä kysymys että: Minkä takia herra Paatero tyttösi on koulutettu LESBOKSI?
Paljonko Herra Poliisipäällikkö ajattelit maksaa Suomen Valtiolle korvauksia valtiorikoksistasi joita olet tehnyt, entä miten tämän maastapoistumiskieltosi kanssa, joka koskee koko sukuasi?
Vaginan tuntemus on aina luuntanteilla suurempi kuin laskuvarjojääkäreillä :D
Oliko klo lähellä iltayhdeksää? Ysin jälkeen ei saa kaljaa.
No en kattonut kelloa, oisko ollut jotain vähän yli kahdeksan.
Asian vierestä, mutta kannattaa muutenkin lopettaa kaikissa S-ryhmän kaupoissa asioiminen lopullisesti ja ikuisiksi ajoiksi!
Kyseinen osuuskunta on tänä vuonna sairaan Pride-homosaation päätukija!
hahahahahhahaha :D No jopas jotakin!
Jos ihmisen elämänmurheet on sillä tasolla että kassajonossa juopon etuilu-yritykset laitaa paletin sekaisin, et ole ymmärtänyt kuinka onnellisessa asemassa oletkaan..
Mutta,
Don`t worry, aikasi tulee kyllä, elämäntaival näet tapaa ottaa ja antaa...
ei "elämänmurheita" voi verrata toisiinsa. jokainen murhe tai virhe on omanlaisensa. ei käytöstavat poissulje elämänmurheita, mutta ei ne kyllä tuokkaan niitä vaikka osaisi käyttäytyä ja huomioida muita. päinvastoin silloin on vähemmän elämänmurheita, kun osaa olla myös muiden ihmisten kanssa
Mikä järki loukkaantua juopon ”huonoista käytöstavoista”. Se on vaa turhaa ja pikkumaista. En kuitenkaan puolustele kenenkään käytöstä. Maailmassa on vaan oikeesti paljon isompia asioita joista huolehtia.
en jaksaisi ärsyyntyä jonkun selvästi alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvan käytöksestä, koska eihän heiltä voi edes odottaa normaalia käytöstä. Katson olevani sellaisen yläpuolella, ja muutenkinhan olen yleensä heikkojen puolella.
No enhän minä ottanut tietenkään sitä itseeni, mutta tilanne oli oikeasti todella agressiivinen, eli silloin puhutaan jo aivan toisenlaisesta tilanteesta, ja se tuli täysin yllättäen ja nopeasti se hänen agressiivisuutensa, niin silloin ei jää "ottamaan itseeni tai loukkaantumaan", mutta silloin varaudun kyllä tilanteeseen.
Maailmassa on niin paljon huonoa käytöstä, että saisi olla loukkaantunut 24 h, mutta nyt oli kysymys agressiosta ja uhkaavasta tilanteesta, siihen pitää puuttua. Onneeksi hän ei lyönyt ketään, mutta lähellä oli, näin sen hänen käden liikkeestä. Väitän, että hänellä oli hyvin lähellä se, että hän heivaa omalla nyrkillään minun kylkeä, ja siksi reagoin "henkiseen torjunta-asentoon" ja se tuli kyllä itseasiassa minussa ajattelematta, se oli tiedostamaton reaktoni, mutta tottakai heti sen reaktion jälkeen ajattelin, että tässä on hyvä varautua ihan mihin vaan.
Jos ei ole ollut tilanteessa, niin ei kannattaisi ihan hirveästi ottaa kantaa.