Sarjakurjistajat elävät menneisyydessä

Sipilän hallitus kuvittelee edelleen, että valtio maksaa hiukan rahaa hengenpitimiksi ja sinä annat pääkoppasi, kroppasi ja aikasi vapaa-aikaa ja tulevaisuudensuunnitelmia myöten heidän käyttöönsä. Hallinnossa on laskettu, että ihminen tulee toimeen jollakin rahamäärällä - on pakko tulla. Sinä saat almut ja vastineeksi sinulta viedään vapaus ja koko elämä. Vanhana huomaat olleesi orjana ja aikasi on ohi.

Nykyään ongelma on tässä kaksijakoinen hallinnon kannalta; ihmiset eivät ole enää hyppyytettävissä. Heitä ei voi uhata sanktioilla. Toisekseen he ovat kadonneet, heitä ei voi valvoa, heiltä ei voi vaatia raportointia, ilmoittautumista, toimenpiteitä... joku tyhmempi ehkä raportoi. Toisekseen ihmiset tulevat toimeen, ilman hallintoa. Yhtälö on pelottava hallinnon kannalta, jos sitä pysähtyy miettimään byrokraattien kannalta. Se merkitsee julkisen vallan ja sen käytön mitätöintiä tarpeettomana.

Suomessa on esiintynyt lähes koko sen historian ajan työttömyyttä. Meidän pitää mennä 1900-luvun alkuun, jotta ymmärrämme paremmin, miten ja miksi Suomen järjestelmä on nykyisenkaltaiseksi muodostunut.

(a) Suomen vanha irtolaislaki ei tuntenut työttömiä. Työttömät, vaikka perheissään olevat, saivat työttömyydestä kuritushuonetta. Heidät pakotettiin poliisin uhalla valvontaan. Erilaiset laitokset järjestivät valvottua toimintaa ja sen sellaista.

(b) Talolliset ja muut rälssiluokka eivät olleet toimenpiteiden piirissä. Sen sijaan maaseudulla kulkeva joutoväki, eli maattomat, sen ajan omistamaton luokka, pakotettiin talollisten suojateiksi, mikä tarkoitti käytännössä työtä yösijaa ja ruokaa vastaan. Oli pakko olla "herra", jos ei ollut, hallinto puuttui elämään. Jos oli liikaa väestöä, sitten tehtiin ilmaiseksi työtä. Tämän vuoksi lähes miljoona suomalaista pakeni Amerikkaan.

(c) Suomessa myytiin huutokaupalla tuottamaton kansanosa, niin vammaiset, orvot kuin vanhukset. Nämä ruokkomummot ja huutolaislapset tekivät toisten huusholleissa ilmaista työtä ja olivat usein ulkopuolisia. Valtion johto säästi.

(d) Aina 50-luvulta 70-luvulle Suomessa teetettiin hätäaputöitä. Töiden todellinen luonne ei jäänyt kenellekään epäselväksi; kaivinkoneita ei käytetty, jäistä maata revittiin lapioilla, kuorma-autoja ei käytetty, vaan työmailla oli hevosia ja tuhannet ihmiset asuivat hökkeleissä, joissa vesikin jäätyi pakkasella. Hommasta ei tehnyt loppua valtio vaan rahoittajat, kuten pankit, jotka pitivät toimintaa älyvapaana rahojen tuhlauksena, mitä se olikin. Nyt kuntoutustoiminta on samanlaista.

(e) Suomesta pakeni toinen aalto, puoli miljoonaa suomalaista, Ruotsiin Volvon tehtaille. Töitä ei ollut ja palkka olematon.

Kun meno on ollut tätä yli 100 vuotta, mitä muuta typerältä johdolta voi odottaa? Suomessa työttömyyttä ei ole koskaan ymmärretty yhteiskunnan teknologisoitumisen tai talousjärjestelmän virhellisyyden kautta. Esim. euron kaltainen korkea valuutta nostaa työvoiman kustannuksia ja siten aiheuttaa työpaikkojen valumista ulkomaille. Kilpailukyky kärsii. Homman nimi on ollut alusta saakka se, että ihmiset ovat "karjaa", jota nyt on pakko puljata sinne sun tänne paremman puutteessa, pelkkiä lukuja vailla merkitystä. Karja on pidettävä myös nöyränä, lieassa, jottei sille tule päähän vääriä ajatuksia, kritisointia, kitinää, niskurointia. Parempi lyödä heti kerralla naama mutaan, jotta ymmärtää paikkansa eikä ala urputtamaan. Mutta enenn kaikkea vastuu (talous)poliittisesta töppäilystä kaadetaan niiden niskaan, jotka ovat "portaiden alimmalla tasolla". Tämä on se Suomen malli.
663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Keskista haluaa lisää rahaa tilallisille.

Äänestä

Kirjoitit juuri sen mikä näkyy nykyisessä politiikassa.

Äänestä

Sananlasku : Kepu pettää aina

Äänestä

Tyypillistä huijaripoliitikkojen aiheuttamaa kansankusetusta ja ihmisten elämän kurjistamista.

Äänestä

Ongelmana on korkea verotus, koska muiden tarvitsee elättää valtavaa poliitikkojen ja virkailijoiden laumaa. Vallassa olevat riistäjät tarvitsevat heidän äänensä ka ne ostetaan ylisuurilla virkailijoiden palkoilla, eduilla ja määrillä. Häviäjinä ovat heitä elättävät eläkeläiset, työttömät ja yksityisellä työssä olevat.

Äänestä
  • Hallintokoneiston osuus verorahojen käytössä on hyvin pieni verrattuna muihin kuluihin. Ei tietenkään olematon.

    Tosin jos lasket virkamiehiin opettajat, sosiaalityöntekijät ja terveydenhuollon henkilökunnan, niin luku on iso koska työ on hyvin henkilöpainotteista.

    Jos puhutaan vain hallinnosta, niin vaikka se lopetettaisiin kokonaan, ei veroaste juuri muuttuisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SäälittävätTyperykset kirjoitti:

Sipilän hallitus kuvittelee edelleen, että valtio maksaa hiukan rahaa hengenpitimiksi ja sinä annat pääkoppasi, kroppasi ja aikasi vapaa-aikaa ja tulevaisuudensuunnitelmia myöten heidän käyttöönsä. Hallinnossa on laskettu, että ihminen tulee toimeen jollakin rahamäärällä - on pakko tulla. Sinä saat almut ja vastineeksi sinulta viedään vapaus ja koko elämä. Vanhana huomaat olleesi orjana ja aikasi on ohi.

Nykyään ongelma on tässä kaksijakoinen hallinnon kannalta; ihmiset eivät ole enää hyppyytettävissä. Heitä ei voi uhata sanktioilla. Toisekseen he ovat kadonneet, heitä ei voi valvoa, heiltä ei voi vaatia raportointia, ilmoittautumista, toimenpiteitä... joku tyhmempi ehkä raportoi. Toisekseen ihmiset tulevat toimeen, ilman hallintoa. Yhtälö on pelottava hallinnon kannalta, jos sitä pysähtyy miettimään byrokraattien kannalta. Se merkitsee julkisen vallan ja sen käytön mitätöintiä tarpeettomana.

Suomessa on esiintynyt lähes koko sen historian ajan työttömyyttä. Meidän pitää mennä 1900-luvun alkuun, jotta ymmärrämme paremmin, miten ja miksi Suomen järjestelmä on nykyisenkaltaiseksi muodostunut.

(a) Suomen vanha irtolaislaki ei tuntenut työttömiä. Työttömät, vaikka perheissään olevat, saivat työttömyydestä kuritushuonetta. Heidät pakotettiin poliisin uhalla valvontaan. Erilaiset laitokset järjestivät valvottua toimintaa ja sen sellaista.

(b) Talolliset ja muut rälssiluokka eivät olleet toimenpiteiden piirissä. Sen sijaan maaseudulla kulkeva joutoväki, eli maattomat, sen ajan omistamaton luokka, pakotettiin talollisten suojateiksi, mikä tarkoitti käytännössä työtä yösijaa ja ruokaa vastaan. Oli pakko olla "herra", jos ei ollut, hallinto puuttui elämään. Jos oli liikaa väestöä, sitten tehtiin ilmaiseksi työtä. Tämän vuoksi lähes miljoona suomalaista pakeni Amerikkaan.

(c) Suomessa myytiin huutokaupalla tuottamaton kansanosa, niin vammaiset, orvot kuin vanhukset. Nämä ruokkomummot ja huutolaislapset tekivät toisten huusholleissa ilmaista työtä ja olivat usein ulkopuolisia. Valtion johto säästi.

(d) Aina 50-luvulta 70-luvulle Suomessa teetettiin hätäaputöitä. Töiden todellinen luonne ei jäänyt kenellekään epäselväksi; kaivinkoneita ei käytetty, jäistä maata revittiin lapioilla, kuorma-autoja ei käytetty, vaan työmailla oli hevosia ja tuhannet ihmiset asuivat hökkeleissä, joissa vesikin jäätyi pakkasella. Hommasta ei tehnyt loppua valtio vaan rahoittajat, kuten pankit, jotka pitivät toimintaa älyvapaana rahojen tuhlauksena, mitä se olikin. Nyt kuntoutustoiminta on samanlaista.

(e) Suomesta pakeni toinen aalto, puoli miljoonaa suomalaista, Ruotsiin Volvon tehtaille. Töitä ei ollut ja palkka olematon.

Kun meno on ollut tätä yli 100 vuotta, mitä muuta typerältä johdolta voi odottaa? Suomessa työttömyyttä ei ole koskaan ymmärretty yhteiskunnan teknologisoitumisen tai talousjärjestelmän virhellisyyden kautta. Esim. euron kaltainen korkea valuutta nostaa työvoiman kustannuksia ja siten aiheuttaa työpaikkojen valumista ulkomaille. Kilpailukyky kärsii. Homman nimi on ollut alusta saakka se, että ihmiset ovat "karjaa", jota nyt on pakko puljata sinne sun tänne paremman puutteessa, pelkkiä lukuja vailla merkitystä. Karja on pidettävä myös nöyränä, lieassa, jottei sille tule päähän vääriä ajatuksia, kritisointia, kitinää, niskurointia. Parempi lyödä heti kerralla naama mutaan, jotta ymmärtää paikkansa eikä ala urputtamaan. Mutta enenn kaikkea vastuu (talous)poliittisesta töppäilystä kaadetaan niiden niskaan, jotka ovat "portaiden alimmalla tasolla". Tämä on se Suomen malli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu