Pöyristyttäviä kertomuksia siviileihin kohdistuneista terroriteoista USA:n Fallujahiin suorittaman hyökkäyksen aikana.
Nyt luettavissa suomenkielisenä. Käännös omani, joten pienet virheet suotakoon anteeksi, en kuitenkaan ole kääntäjäksi opiskellut.
=====
Kuinka USA murhasi kaupungin
Fallujah: Totuus viimeinkin
Tohtori Salam Ismael oli toimittamassa humanitaarista apua Fallujahiin viime kuussa. Tämä on raportti hänen vierailustaan kaupungissa.
02/17/05
Haju iski tajuntaani ensimmäisenä; haju, jota on vaikea kuvailla; haju, joka ei unohdu koskaan. Kuoleman haju. Satoja ruumiita mätäni Fallujahin taloissa, puutarhoissa ja kaduilla. Ruumiit mädäntyivät siellä, minne ihmiset olivat kuolleet – miesten, naisten ja lasten ruumiit, monet niistä villikoirien puoliksi syömiä.
Vihan aalto oli pyyhkäissyt pois kaksi kolmasosaa kaupungista, tuhoten taloja ja moskeijoita, kouluja ja klinikoita. Tämä aalto oli USA:n sotilaallisen hyökkäyksen kauhistuttava voima.
Muutaman seuraavan päivän aikana kuulemani kertomukset ovat syöpyneet mieleeni ikiajoiksi. Saatatte kuvitella tietävänne, mitä Fallujahissa tapahtui, mutta totuus on pahempaa kuin koskaan olette osanneet kuvitella.
Tapasimme Saqlawiyassa, eräässä tilapäisistä Fallujahia ympäröivistä pakolaisleireistä, 17-vuotiaan tytön. ”Olen Hudda Fawzi Salam Issawi, Jolanin kaupunginosasta Fallujahista”, hän kertoi minulle, ”Meitä oli viisi henkeä, mukaan lukien 55-vuotias naapurimme ja jäimme loukkuun asuntoomme Fallujahissa kun hyökkäys alkoi.”
”9. marraskuuta amerikkalaiset merijalkaväen sotilaat tulivat talollemme. Isäni ja naapuri menivät ovelle heitä vastaan. Emme olleet taistelijoita, luulimme ettei meillä ole pelättävää. Juoksin keittiöön laittaakseni huivin päähäni, koska miehet olivat tulossa sisään, eivätkä he saaneet nähdä paljastettua päätäni. Tämä pelasti henkeni. Kun isäni ja naapurin mies lähestyivät ovea, amerikkalaiset avasivat tulen. He kuolivat heti.”
”Minä ja 13-vuotias veljeni piilouduimme keittiöön jääkaapin taakse. Sotilaat tulivat taloon ja löysivät vanhemman siskoni. He mukiloivat häntä ja ampuivat hänet sitten, mutta eivät nähneet minua. He lähtivät pian, mutta ennen lähtöään hajoittivat huonekalut ja varastivat rahat isäni taskusta.”
Hudda kertoi minulle, kuinka hän lohdutti kuolevaa siskoaan lukemalla Koraanin säkeitä. Sisko kuoli neljän tunnin kuluttua. Hudda ja hänen veljensä olivat kolme päivää kuolleiden sukulaistensa keskellä, mutta heitä janotti eikä heillä ollut kuin muutama taateli ruoaksi. He pelkäsivät, että sotilaat palaisivat ja päättivät yrittää pakoon kaupungista, mutta amerikkalainen tarkka-ampuja huomasi heidät.
Huddaa ammuttiin jalkaan, hänen veljensä juoksi pakoon, mutta häntä ammuttiin kuolettavasti selkään. ”Valmistauduin kuolemaan,”, hän kertoi, ”mutta minut löysi amerikkalainen naissotilas, joka vei minut sairaalaan.” Lopulta hän pääsi yhteen muiden eloonjääneiden perheenjäsenien kanssa.
Löysin myös toisen Jolanista olleen perheen eloonjääneitä. He kertoivat minulle, että hyökkäyksen toisen viikon loppupuolella amerikkalaisjoukot menivät Jolanin lävitse. Irakin kansalliskaarti käytti kaiuttimia kutsuakseen ihmisiä poistumaan taloistaan mukanaan kaikki tavaransa ja valkoinen lippu. Heidät määrättiin kerääntymään keskustassa sijaitsevan Jamah al-Furkanin moskeijan lähelle.
12. marraskuuta Eyad Naji Latif ja hänen kahdeksan perheenjäsentään – yksi heistä kuusikuukautinen lapsi – keräsivät omaisuutensa ja kävelivät ohjeiden mukaisesti jonossa moskeijalle.
Kun he pääsivät moskeijan vieressä kulkevalle päätielle, he kuulivat huudon, mutta eivät ymmärtäneet, mitä huudettiin. Eyad kertoi minulle, että se saattoi olla ”nyt” englanniksi. Silloin tulitus alkoi. Ympäröivien talojen katolle ilmestyi tulittavia amerikkalaissotilaita. Eyadin isää ammuttiin sydämeen ja äitiä rintaan, he kuolivat heti. Kahta veljeä osui myös, toista rintaan, toista niskaan. Kaksi naisista sai myös osuman, toinen käteen ja toinen jalkaan. Sitten ampujat tappoivat Eyadin veljen vaimon. Kun hän kaatui, hänen viisivuotias poikansa juoksi hänen luokseen ja kumartui ruumiin ylle. He ampuivat hänetkin. Eloonjääneet pyysivät epätoivoisesti joukkoja lopettamaan ampumisen.
Eyad kertoi, että aina kun he yrittivät nostaa valkoista lippuaan, heitä ammuttiin. Useiden tuntien kuluttua hän yritti nostaa lippua ja häntä ammuttiin käsivarteen. Lopulta hän yritti nostaa pelkkää kättään, mutta siihenkin ammuttiin.
Viisi eloonjäänyttä, mukaanlukien kuusikuukautinen lapsi, makasivat kadulla seitsemän tuntia. Sitten neljä heistä ryömi lähimpään taloon turvaan. Seuraavana aamuna niskaan ammuttu veli onnistui myös ryömimään talon suojiin. He pysyttelivät talossa kahdeksan päivää, syöden juuria ja antaen vauvalle vettä, jota heillä oli yksi kupillinen. Kahdeksantena päivänä Irakin kansalliskaartin sotilaat huomasivat heidät ja veivät heidät sairaalaan. He saivat kuulla, että amerikkalaiset pidättivät kaikki nuoret miehet, joten perhe pakeni sairaalasta, saaden lopulta hoitoa läheisetä kaupungista.
He eivät tarkkaan tienneet, mitä muille moskeijaan ohjeiden mukaan menossa olleille perheille tapahtui, mutta heidän mukaansa katu oli veren peitossa.
Olin tullut Fallujahiin tammikuussa brittien lahjoittaman humanitaarisen avun kolonnan mukana. Pieni kuorma- ja pakettiautokolonnamme toi kaupunkiin 15 tonnia jauhoja, 8 tonnia riisiä, lääketarvikkeita ja orpolapsille vaatteita. Tiesimme, että tuhansia pakolaisia oli hirveissä oloissa neljässä leirissä kaupungin liepeillä.
Leireillä kuulimme kertomuksia perheistä, jotka oli tapettu taloihinsa; haavoittuneista, joita oli vedetty kaduille ja ajettu päältä tankilla; kontista, jossa lojui 481 siviilin ruumiit; harkituista murhista, ryöstelystä ja julmista teoista, jotka ylittivät käsityskyvyn.
Päätimme tutkia asioita Fallujahissa. Kun menimme kaupunkiin, en ollut tunnistaa paikkaa, jossa oli työskennellyt lääkärinä ensimmäisen piirityksen aikana huhtikuussa 2004
Löysimme ihmisiä kävelemässä haamujen tavoin raunioiden keskellä. Jotkut etsivät sukulaistensa ruumiita. Toiset yrittivät pelastaa omaisuuttaan tuhotusta kodistaan.
Siellä täällä oli pieniä ruoka- tai polttoainejonoja. Eräässä jonossa jotkut selviytyjät tappelivat huovasta.
Muistan minua lähestyneen, itkusilmäisen vanhemman naishenkilön. Hän tarttui käsivarteeni ja kertoi, kuinka hänen taloonsa oli osunut amerikkalaisten pommi ilmahyökkäyksessä. Katto oli romahtanut hänen 19-vuotiaan poikansa päälle, silpoen irti hänen molemmat jalkansa. Hän ei voinut hakea apua. Hän ei voinut mennä kadulle, koska amerikkalaiset tarkka-ampujat ampuivat asemiltaan katoilla kaikki, jotka tulivat ulos asunnoistaan, myös yöllä.
Hän yritti parhaansa mukaan tyrehdyttää verenvuodon, mutta turhaan. Hän oli ainoan poikansa vierellä neljä tuntia, kunnes tämä kuoli.
USA:n joukot valtasivat Fallujahin keskussairaalan hyökkäyksen ensi päivinä. Toiseen sairaalaan, Hey Nazzaliin, osui kahdesti amerikkalainen ohjus. Sen lääkevarastot ja välineet tuhoutuivat. Ambulansseja ei ollut – amerikkalaiset joukot tuhosivat ne kaksi ambulanssia, jotka auttoivat haavoittuneita.
Vierailimme taloissa Jolanin köyhällä työläisalueella alueella, lounaisosassa kaupunkia, joka oli ollut huhtikuun piirityksestä asti vastarinnan keskus.
Kortteli näytti olleen erikseen valittu rangaistustoimille hyökkäyksen aikana. Menimme talosta taloon ja löysimme perheitä kuolleina vuoteissaan, olohuoneissaan, keittiöissään. Jokaisessa talossa huonekalut oli rikottu ja muu omaisuus hajoitettu ympäriinsä.
Joissain paikoissa löysimme mustiin pukeutuneiden, panosvyötä kantavien taistelijoiden ruumiita. Mutta suurimmassa osassa taloista kuolleet olivat siviilejä. Monet olivat aamutakeissaan, monet naiset olivat ilman huntua, joka tarkoitti, että muita miespuolisia kuin oman perheen jäseniä ei ollut talossa. Ei aseita, ei tyhjiä panoslippaita.
Tuli selväksi, että todistimme verilöylyn, avuttomien ja puolustuskyvyttömien siviilien kylmäverisen teurastuksen jälkiä.
Kukaan ei tiedä, montako kuoli. Miehittäjän joukot tasoittavat nyt puskutraktoreilla asuinalueita peittääkseen rikoksensa. Fallujahin tapahtumat olivat barbaarinen teko. Maailmalle on kerrottava totuus.
---
Tohtori Salam Ismael, nyt 28-vuotias, oli apulaislääkärien johtaja Bagdadissa ennen Irakin miehitystä. Hän oli Fallujahissa huhtikuussa 2004, jolloin hän hoiti kaupunkiin kohdistuneessa hyökkäyksessä haavoittuneita.
Vuoden 2004 lopussa hän tuli Iso-Britanniaan keräämään avustuslahjoituksia Fallujahiin. Nyt brittihallinto ei halua, että Salam Ismaelin todistusta tapahtumista kuultaisiin.
Hänen piti saapua Iso-Britanniaan pitääkseen puheita ammattiliittojen ja sodanvastaisissa kokouksissa, mutta häneltä kiellettiin maahanpääsy. Syyksi kerrottiin, että hän sai matkakorvauksen avustuskeräysmatkastaan viime vuonna ja tämän katsotaan olevan ”laitonta työskentelyä”.
Salam Ismael haluaa kertoa vain totuuden. Kuitenkin näyttää siltä, että se vapaus, jonka Bush ja Blair sanovat Irakissa nyt voittaneen, ei mahdollista kansalaisten vapaata matkustusta.
Stop The War Coalition ( http://www.stopwar.org.uk/ ) tukee lakitoimia, joiden tarkoituksena on mahdollistaa Salam Ismaelin tulo Iso-Britanniaan.
=====
http://informationclearinghouse.info/article8093.htm
Nyt luettavissa suomenkielisenä. Käännös omani, joten pienet virheet suotakoon anteeksi, en kuitenkaan ole kääntäjäksi opiskellut.
=====
Kuinka USA murhasi kaupungin
Fallujah: Totuus viimeinkin
Tohtori Salam Ismael oli toimittamassa humanitaarista apua Fallujahiin viime kuussa. Tämä on raportti hänen vierailustaan kaupungissa.
02/17/05
Haju iski tajuntaani ensimmäisenä; haju, jota on vaikea kuvailla; haju, joka ei unohdu koskaan. Kuoleman haju. Satoja ruumiita mätäni Fallujahin taloissa, puutarhoissa ja kaduilla. Ruumiit mädäntyivät siellä, minne ihmiset olivat kuolleet – miesten, naisten ja lasten ruumiit, monet niistä villikoirien puoliksi syömiä.
Vihan aalto oli pyyhkäissyt pois kaksi kolmasosaa kaupungista, tuhoten taloja ja moskeijoita, kouluja ja klinikoita. Tämä aalto oli USA:n sotilaallisen hyökkäyksen kauhistuttava voima.
Muutaman seuraavan päivän aikana kuulemani kertomukset ovat syöpyneet mieleeni ikiajoiksi. Saatatte kuvitella tietävänne, mitä Fallujahissa tapahtui, mutta totuus on pahempaa kuin koskaan olette osanneet kuvitella.
Tapasimme Saqlawiyassa, eräässä tilapäisistä Fallujahia ympäröivistä pakolaisleireistä, 17-vuotiaan tytön. ”Olen Hudda Fawzi Salam Issawi, Jolanin kaupunginosasta Fallujahista”, hän kertoi minulle, ”Meitä oli viisi henkeä, mukaan lukien 55-vuotias naapurimme ja jäimme loukkuun asuntoomme Fallujahissa kun hyökkäys alkoi.”
”9. marraskuuta amerikkalaiset merijalkaväen sotilaat tulivat talollemme. Isäni ja naapuri menivät ovelle heitä vastaan. Emme olleet taistelijoita, luulimme ettei meillä ole pelättävää. Juoksin keittiöön laittaakseni huivin päähäni, koska miehet olivat tulossa sisään, eivätkä he saaneet nähdä paljastettua päätäni. Tämä pelasti henkeni. Kun isäni ja naapurin mies lähestyivät ovea, amerikkalaiset avasivat tulen. He kuolivat heti.”
”Minä ja 13-vuotias veljeni piilouduimme keittiöön jääkaapin taakse. Sotilaat tulivat taloon ja löysivät vanhemman siskoni. He mukiloivat häntä ja ampuivat hänet sitten, mutta eivät nähneet minua. He lähtivät pian, mutta ennen lähtöään hajoittivat huonekalut ja varastivat rahat isäni taskusta.”
Hudda kertoi minulle, kuinka hän lohdutti kuolevaa siskoaan lukemalla Koraanin säkeitä. Sisko kuoli neljän tunnin kuluttua. Hudda ja hänen veljensä olivat kolme päivää kuolleiden sukulaistensa keskellä, mutta heitä janotti eikä heillä ollut kuin muutama taateli ruoaksi. He pelkäsivät, että sotilaat palaisivat ja päättivät yrittää pakoon kaupungista, mutta amerikkalainen tarkka-ampuja huomasi heidät.
Huddaa ammuttiin jalkaan, hänen veljensä juoksi pakoon, mutta häntä ammuttiin kuolettavasti selkään. ”Valmistauduin kuolemaan,”, hän kertoi, ”mutta minut löysi amerikkalainen naissotilas, joka vei minut sairaalaan.” Lopulta hän pääsi yhteen muiden eloonjääneiden perheenjäsenien kanssa.
Löysin myös toisen Jolanista olleen perheen eloonjääneitä. He kertoivat minulle, että hyökkäyksen toisen viikon loppupuolella amerikkalaisjoukot menivät Jolanin lävitse. Irakin kansalliskaarti käytti kaiuttimia kutsuakseen ihmisiä poistumaan taloistaan mukanaan kaikki tavaransa ja valkoinen lippu. Heidät määrättiin kerääntymään keskustassa sijaitsevan Jamah al-Furkanin moskeijan lähelle.
12. marraskuuta Eyad Naji Latif ja hänen kahdeksan perheenjäsentään – yksi heistä kuusikuukautinen lapsi – keräsivät omaisuutensa ja kävelivät ohjeiden mukaisesti jonossa moskeijalle.
Kun he pääsivät moskeijan vieressä kulkevalle päätielle, he kuulivat huudon, mutta eivät ymmärtäneet, mitä huudettiin. Eyad kertoi minulle, että se saattoi olla ”nyt” englanniksi. Silloin tulitus alkoi. Ympäröivien talojen katolle ilmestyi tulittavia amerikkalaissotilaita. Eyadin isää ammuttiin sydämeen ja äitiä rintaan, he kuolivat heti. Kahta veljeä osui myös, toista rintaan, toista niskaan. Kaksi naisista sai myös osuman, toinen käteen ja toinen jalkaan. Sitten ampujat tappoivat Eyadin veljen vaimon. Kun hän kaatui, hänen viisivuotias poikansa juoksi hänen luokseen ja kumartui ruumiin ylle. He ampuivat hänetkin. Eloonjääneet pyysivät epätoivoisesti joukkoja lopettamaan ampumisen.
Eyad kertoi, että aina kun he yrittivät nostaa valkoista lippuaan, heitä ammuttiin. Useiden tuntien kuluttua hän yritti nostaa lippua ja häntä ammuttiin käsivarteen. Lopulta hän yritti nostaa pelkkää kättään, mutta siihenkin ammuttiin.
Viisi eloonjäänyttä, mukaanlukien kuusikuukautinen lapsi, makasivat kadulla seitsemän tuntia. Sitten neljä heistä ryömi lähimpään taloon turvaan. Seuraavana aamuna niskaan ammuttu veli onnistui myös ryömimään talon suojiin. He pysyttelivät talossa kahdeksan päivää, syöden juuria ja antaen vauvalle vettä, jota heillä oli yksi kupillinen. Kahdeksantena päivänä Irakin kansalliskaartin sotilaat huomasivat heidät ja veivät heidät sairaalaan. He saivat kuulla, että amerikkalaiset pidättivät kaikki nuoret miehet, joten perhe pakeni sairaalasta, saaden lopulta hoitoa läheisetä kaupungista.
He eivät tarkkaan tienneet, mitä muille moskeijaan ohjeiden mukaan menossa olleille perheille tapahtui, mutta heidän mukaansa katu oli veren peitossa.
Olin tullut Fallujahiin tammikuussa brittien lahjoittaman humanitaarisen avun kolonnan mukana. Pieni kuorma- ja pakettiautokolonnamme toi kaupunkiin 15 tonnia jauhoja, 8 tonnia riisiä, lääketarvikkeita ja orpolapsille vaatteita. Tiesimme, että tuhansia pakolaisia oli hirveissä oloissa neljässä leirissä kaupungin liepeillä.
Leireillä kuulimme kertomuksia perheistä, jotka oli tapettu taloihinsa; haavoittuneista, joita oli vedetty kaduille ja ajettu päältä tankilla; kontista, jossa lojui 481 siviilin ruumiit; harkituista murhista, ryöstelystä ja julmista teoista, jotka ylittivät käsityskyvyn.
Päätimme tutkia asioita Fallujahissa. Kun menimme kaupunkiin, en ollut tunnistaa paikkaa, jossa oli työskennellyt lääkärinä ensimmäisen piirityksen aikana huhtikuussa 2004
Löysimme ihmisiä kävelemässä haamujen tavoin raunioiden keskellä. Jotkut etsivät sukulaistensa ruumiita. Toiset yrittivät pelastaa omaisuuttaan tuhotusta kodistaan.
Siellä täällä oli pieniä ruoka- tai polttoainejonoja. Eräässä jonossa jotkut selviytyjät tappelivat huovasta.
Muistan minua lähestyneen, itkusilmäisen vanhemman naishenkilön. Hän tarttui käsivarteeni ja kertoi, kuinka hänen taloonsa oli osunut amerikkalaisten pommi ilmahyökkäyksessä. Katto oli romahtanut hänen 19-vuotiaan poikansa päälle, silpoen irti hänen molemmat jalkansa. Hän ei voinut hakea apua. Hän ei voinut mennä kadulle, koska amerikkalaiset tarkka-ampujat ampuivat asemiltaan katoilla kaikki, jotka tulivat ulos asunnoistaan, myös yöllä.
Hän yritti parhaansa mukaan tyrehdyttää verenvuodon, mutta turhaan. Hän oli ainoan poikansa vierellä neljä tuntia, kunnes tämä kuoli.
USA:n joukot valtasivat Fallujahin keskussairaalan hyökkäyksen ensi päivinä. Toiseen sairaalaan, Hey Nazzaliin, osui kahdesti amerikkalainen ohjus. Sen lääkevarastot ja välineet tuhoutuivat. Ambulansseja ei ollut – amerikkalaiset joukot tuhosivat ne kaksi ambulanssia, jotka auttoivat haavoittuneita.
Vierailimme taloissa Jolanin köyhällä työläisalueella alueella, lounaisosassa kaupunkia, joka oli ollut huhtikuun piirityksestä asti vastarinnan keskus.
Kortteli näytti olleen erikseen valittu rangaistustoimille hyökkäyksen aikana. Menimme talosta taloon ja löysimme perheitä kuolleina vuoteissaan, olohuoneissaan, keittiöissään. Jokaisessa talossa huonekalut oli rikottu ja muu omaisuus hajoitettu ympäriinsä.
Joissain paikoissa löysimme mustiin pukeutuneiden, panosvyötä kantavien taistelijoiden ruumiita. Mutta suurimmassa osassa taloista kuolleet olivat siviilejä. Monet olivat aamutakeissaan, monet naiset olivat ilman huntua, joka tarkoitti, että muita miespuolisia kuin oman perheen jäseniä ei ollut talossa. Ei aseita, ei tyhjiä panoslippaita.
Tuli selväksi, että todistimme verilöylyn, avuttomien ja puolustuskyvyttömien siviilien kylmäverisen teurastuksen jälkiä.
Kukaan ei tiedä, montako kuoli. Miehittäjän joukot tasoittavat nyt puskutraktoreilla asuinalueita peittääkseen rikoksensa. Fallujahin tapahtumat olivat barbaarinen teko. Maailmalle on kerrottava totuus.
---
Tohtori Salam Ismael, nyt 28-vuotias, oli apulaislääkärien johtaja Bagdadissa ennen Irakin miehitystä. Hän oli Fallujahissa huhtikuussa 2004, jolloin hän hoiti kaupunkiin kohdistuneessa hyökkäyksessä haavoittuneita.
Vuoden 2004 lopussa hän tuli Iso-Britanniaan keräämään avustuslahjoituksia Fallujahiin. Nyt brittihallinto ei halua, että Salam Ismaelin todistusta tapahtumista kuultaisiin.
Hänen piti saapua Iso-Britanniaan pitääkseen puheita ammattiliittojen ja sodanvastaisissa kokouksissa, mutta häneltä kiellettiin maahanpääsy. Syyksi kerrottiin, että hän sai matkakorvauksen avustuskeräysmatkastaan viime vuonna ja tämän katsotaan olevan ”laitonta työskentelyä”.
Salam Ismael haluaa kertoa vain totuuden. Kuitenkin näyttää siltä, että se vapaus, jonka Bush ja Blair sanovat Irakissa nyt voittaneen, ei mahdollista kansalaisten vapaata matkustusta.
Stop The War Coalition ( http://www.stopwar.org.uk/ ) tukee lakitoimia, joiden tarkoituksena on mahdollistaa Salam Ismaelin tulo Iso-Britanniaan.
=====
http://informationclearinghouse.info/article8093.htm
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älkää arvostelko jumalaa. Bush on jumala!!!! HEIL BUSH!
Pyydän nöyrimmästi, että tosiaan lukisitte kyseisen artikkelin, joko alkuperäisenä tai suomennoksen, ennen kuin esitätte kommentteja puoleen tai toiseen.
sotilailta joidenka mielesta koko irak on tuhottava maantasalle kansalaisineen.
näin meille opetettiin,kertoi muuan sotamies s.ross
nyttemmin sokea jalkapuoli,tohelo pioneeri.
Luin koko kirjoituksesi ja tuli hirveä olo. Kuinka ihmiset voi tehdä tuollaista toisille. Tavallinen ihminen tuntee suurta avuttomuutta tuollaista lukiessaan, kun ei voi tehdä asialle mitään. Katsoin eilen tv-ohjelman,jossa haastateltiin kahta amerikkalaista Irakin sodassa haavoittunutta sotilasta. Ilmeisesti ihmiskunnalla ei ole paljoakaan toivoa kun jopa terveytensäkin menettäneet sotilaat intoavat haluavansa mennä tappamaan Irakiin ihmisiä jos vain pystyisivät. Aivopesu on todella tehnyt tehtävänsä. Natsien hirmuteoista toisen maailmansodan aikana puhutaan vieläkin, mutta amerikkalaiset eivät ole yhtään parempia kuin natsit aikoinaan.
Tuollaista tapahtuu päivittäin Afrikassa ja varmasti muuallakin...
Ihmisen luonne on raaka.
Ei sotilaat tee työtänsä pahuuttaan. Minun isäni oli noin 5vuotta sodassa eikä joutunut tappamaan yhtään ihmistä. Käskystä ne toimii.
Jos sotilas ei tapa kaikkea mikä liikkuu, hän voi itse kuolla. Ja jos ei suostu tappamaan ketään, ni pikasotaoikeus hoitaa hengiltä kyllä. Eli ainoa keino jäädä itse henkiin on tappaa mahdollisimman paljon...
Allawihan kävi kovaan ääneen kertomassa koko maailmalle, kuinka siviilitappiot Fallujahissa olivat pyöreä nolla. Se on kai vieläkin virallinen tieto. Yhdessäkään länsimaisessa uutistoimistossa ei olla mainuttu sanallakaan siitä mitä Fallujahissa oikeasti tapahtui. YK ei ole reagoinnut mitenkään. Kuitenkin netti pursuaa näitä tarinoita Fallujahin verilöylystä.
Panee miettimään, että minkälaisessa maailmassa me oikein eletään. Kaikki ne sadat epäviralliset raportit eivät voi olla väärässä. Ketä oikein yritetään suojella? Onko YK:kin näin tiukassa talutushihnassa jonkun tahon osalta?
Vieläkään ei olla nähty kuvia Fallujahista hyökkäyksen jälkeen. Onko kaupunki yhä piiritettynä vai estetäänkö uutiskuvaajien pääsy kaupunkiin? Tai mikä pahinta, suorittavatko uutistoimistot itsesensuuria etteivät joutuisi huonoon valoon USA:n silmissä?
Mikä on totuus????
Totuus on se, ettei koko totuutta saada koskaan tietää. Ja sekin osa totuudesta, joka meille kerrotaan, on todennäköisesti valetta.
Myönnettäköön, että varmasti siellä tapahtuu julmuuksia mitkä ovat käsittämättömiä nykypäivänäkin, mutta : asetu itse amerikkalaissotilaan asemaan, on tullut komennus toiselle puolelle maailmaa olosuhteisiin, missä sinä olet koira, jumalan vihollinen, itse pahuus, ja joka päivä joku yrittää ampua, räjäyttää, silpoa sinut, kun tilaisuus vaan tulee, eikö siinä rupea aika kyyniseksi ja välinpitämättömäksi kaikkea sitä kohtaan mitä näkee, eli jos et ammu itse, sinut ammutaan, ja varsinkin nämä lakanapäiset psykopaattiset fyndamentalistit ym kiihkouskovaiset jotka on kasvatettu pelon ja kidutuksen ympäristössä, voivatko he edes tuntea tai rakastaa eurooppalaisen tavoin,, eli jos itsekin olisin / pääsisin sinne, ampuisin varmasti jokaikisen ei sotilaan tarvittaessa, näin se vaan on.ja näin moni ajattelee, mutta ei sitä ääneen sano
Ydinpointti onkin se, että amerikkalaisilla ei ole mitään asiaa tai oikeutta olla siellä, eivätkä he ole olleet tervetulleita, mikä on kaikille jo täysin selvää. Sen vuoksi tilanteet kärjistyvätkin.
Siltikään ei voi kaikkea laittaa olosuhteiden piikkiin. Helsingin Sanomat kirjoitti 17.01, kuinka ihmisoikeusjärjestön Human Right Watchin saamien asiakirjojen mukaan ohjeet ja lupa systemaattisiin ja laajamittaisiin kidutuksiin on tullut USA:n ylimmältä johdolta. Punainen risti on jo vahvistanut aiemmin, että kidutukset ovat olleet laajamittaisia, systemaattisia ja johdettuja ja että 90% Irakissa vangituista (myös kidutetuista) on pidätetty ilman minkäänlaista näyttöä syyllisyydestä mihinkään. Näistä asioista voi päätellä, että USA:n toimintamalli on ollut etsiä vastarintaa pidättämällä ja kiduttamalla summittaisesti ja laajamittaisesti ihmisiä ja puristaa esiin vastarinnasta jotain tietäviä kiduttamalla lähes kaikkia kuulusteluissa. Voihan se olla tehokas tapa hankkia tietoa, mutta samalla USA on itse syyllistynyt karkeasti ja laajasti niiden ihmisoikeuksien rikkomiseen, joita se on väittänyt puolustavansa ja joita rikkoneen diktaattorin syrjäyttäneensä.
Irakissa USA:n hallinnon ja läsnäolon aikana kuolleiden siviilien määrästä on tehty yksi kolmen yliopiston tutkimus, jonka mukaan USA:n toimien vuoksi on maassa kuollut yli 100.000 syytöntä siviiliä. USA:n ja sen irakilaisen nukkehallinnon luku on 15 tuhatta, joka vahvistaa ja tukee tuota sadan tuhannen luvun paikkansapitävyyttä, kun otetaan huomioon se, että sodan osapuolen "tiedotus" on aina propagandaa. Propagandaluku pitää yleensä kertoa 5-10, jotta päästään oikeaan suuruusulukemaan.