Kaksisuuntainen ja syömishäiriö

Olisko kellään jakaa kokemuksia kaksisuuntaisesta yhdistettynä syömishäiriöön? Itsellä diagnosoitiin alkuvuodesta kaksisuuntainen ja takana on yli 10 vuotta bulimista oireilua, joka on ollut todella pahaa.... Nyt onneksi jo päässyt siitä paljon eteenpäin ja elämässä menee paremmin. Bulimia ja masennus peitti ennen alleen monesti juuri kaiken eikä oikein koskaan ennen viime vuotta osattu epäillä edes kaksisuuntaista. Tein kyllä paljon sellaisia juttuja, jotka
jälkikäteen menee hypomaanisuuden puolelle, mutta niitä ei osannut linkittää mitenkään kaksisuuntaiseen, koska tästä diagnoosista ei sillei ollut kunnolla itsellä tietoa ja aina olin lääkäreiden mukaan masentunut enkä uskaltanut kertoa niistä vauhdikkaammista jaksoista, koska oli pelko, että hoito loppuu.... Näin meinasi käydä, kun joskus en suostunut vetämään masennuslääkkeitä... Nyt kun olen jo pitkään ollut toipumassa syömisongelmista, niin tuntuu, että
nuo "varsinaiset oireet" on tulleet esille. Siis että nyt oikeasti huomaa mielialan muutokset ja ne tempaukset ja vauhtijaksot, joita ei voi enää selittää muulla. Mutta olisi kiva kuulla kokemuksia.
0628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ziiii kirjoitti:

Olisko kellään jakaa kokemuksia kaksisuuntaisesta yhdistettynä syömishäiriöön? Itsellä diagnosoitiin alkuvuodesta kaksisuuntainen ja takana on yli 10 vuotta bulimista oireilua, joka on ollut todella pahaa.... Nyt onneksi jo päässyt siitä paljon eteenpäin ja elämässä menee paremmin. Bulimia ja masennus peitti ennen alleen monesti juuri kaiken eikä oikein koskaan ennen viime vuotta osattu epäillä edes kaksisuuntaista. Tein kyllä paljon sellaisia juttuja, jotka
jälkikäteen menee hypomaanisuuden puolelle, mutta niitä ei osannut linkittää mitenkään kaksisuuntaiseen, koska tästä diagnoosista ei sillei ollut kunnolla itsellä tietoa ja aina olin lääkäreiden mukaan masentunut enkä uskaltanut kertoa niistä vauhdikkaammista jaksoista, koska oli pelko, että hoito loppuu.... Näin meinasi käydä, kun joskus en suostunut vetämään masennuslääkkeitä... Nyt kun olen jo pitkään ollut toipumassa syömisongelmista, niin tuntuu, että
nuo "varsinaiset oireet" on tulleet esille. Siis että nyt oikeasti huomaa mielialan muutokset ja ne tempaukset ja vauhtijaksot, joita ei voi enää selittää muulla. Mutta olisi kiva kuulla kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu