Kielisota, jossa vankeja ei oteta lopputaisteluun!

RKP:n vahva taustavaikuttaja Pär Stenbäck sanoi viime vaalien jälkeen, kun moni RKP:n fickassa ollut politiikko mm Kimmo Sasi putosi eduskunnasta, että pitää hankkia uusia "ystäviä". Ainakin on satu opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Hän onnistui ruotsinkielisten suureksi riemuksi vesittämään kielikokeilun.

Tutkimusten mukaan kansa suhtautuu positiivisesti ruotsinkieleen, mutta ei hyväksy pakkoruotsia. Asian ymmärtää hyvin, kun tarkastelee pakkoruotsin avulla saatuja tuloksia. Ruotsin yo-kirjoituksiin osallistuu vain kolmannes ylioppilaista.
Ruotsinkielisissä opinahjoissa jatko-opintoja suomenkielisiä on 5%.
Helsingissä Suomen pääkaupungissa ulkomaalainen, joka oli kotoutunut suomenruotsalaisen tyttöystävän myötä toisella kansalliiskielellä joutui pettymään, kun ei sillä pärjännytkään. Ruotsi on suomenkieliselle hyödytön kieli.

Ruotsinkieliset ottavat aina huomioon kielen arkipäivän elämässään.
Mikäli tekevät suuria hankintoja asunnon tai auton valitsevat ruotsinkielisen koulun käyneen henkilön. Ruotsinkielisiin laitoksiin hankinnat tehdään vain ruotsinkielisiltä tuottajilta. Näin he vahvistavat omaa verkostoaan.

Suomalaisten pitää taistella oman ainutlaatuisen kauniin kielensä puolesta.
Mikäli aiot hammaslääkäriin ja valitset. Löydät Svensson ja Suomalainen nimiset valitse jälkimmäinen. Hän on luultavasti pätevämpi, koska on valikoitunut opiskelemaan suuremmasta joukosta korkeimmilla pisteillä. Mikäli kiinteistönvälittäjä tahi mikä tahansa toimija mainostaa toimivansa myös ruotsiksi jätä hänen palvelunsa ruotsinkielisille. Sinua kohdellaan kakkosluokan kansalaisena. Älä myöskään hyväksy ruotsinkielistä vävypoikaa..

Kaupassa kuluttajana vahvistat Suomalaista yhteiskuntaa ja suomenkieltä, kun valitset kotimaisen suomenkielisen tuottajan. Tällöin jätät hyllyyn ahvenanmaalaiset omenat ja perunalastut, tietysti Närpiössä kasvatetut kurkut ja tomaatit. Ole ylpeästi suomenkielinen suomalainen. Kertokaa mitä muita keinoja ihminen voi käyttää päästäkseen eroon pakkoruotsista, kun politiikka ei toimi?

1

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitää huomioida, ettei meillä suomenkielisillä ole mitään moraalista velvoitetta puolustaa ta tehdä töitä ruotsinkielen eteen. Ruotsi on samalla lailla vieras- ja miehittäjän kieli kuin oli venäjä. Venäjästä päästiin eroon, mutta samoilla keinoilla meille syötetään nyt ruotsia. Annetaan ymmärtää, että Suomi on kaksikielinen, vaikka oikeasti ruotsia puhuu hyvin pieni vähemmistö

      Pakkoruotsin perusteeksi annetaan kuuluminen Pohjoismaiseen perheeseen.
      Persut ovat Halla-ahon johdolla koonneet kaikki scandinaaviset kansallismieliset puolueet saman katon alle. Vahvempaa signaalia kuulumisesta Pohjoismaiseen perheeseen ei mikään muu poliittinen puolue ole Suomessa tehnyt. Persut ovat vahvasti pakkoruotsia vastaan. Ruotsinkieli ei ole maailmankieli!

      Väitetään myös, että ruotsi on vähemmistökieli ja ruotsinkielisten kielelliset oikeudet tulee säilyttää. Pakkoruotsi ei säilytä kenenkään kielellisiä oikeuksia.
      Mikäli ruotsinkieltä eivät ruotsia äidinkielenään puhuvat pysty säilyttämään, ei sitä kukaan muukaan tarvitse. Pitää myös ajatella valtakunnan rajojen yli.
      Tällöin suomi on vähemmistökieli, jonka säilyttämiseen tarvitsemme kaikki panokset. Suomenkielisten pitää hylätä luopiot!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe