Uncle Ben's tuotteiden kuva mustasta miespalvelijasta. Tuon kuvan alkuperäinen versiohan on tuotemerkkinä peräisin alunperin etelävaltioiden orjuuden ajalta. Miksi sitä ei kielletä?
Minua mustaihoisena on aina kovasti loukannut
33
606
Vastaukset
- hahahahahahahahaah
Ottamatta siitä kantaa niin otetaanpa kantaa amerikan persuihin. Amerikassa usein nämä ns. punaniskat huutavat USA, USA lauluja ja vastustavat maahanmuuttoa (vaikka omat isovanhemmat ovat tulleet ulkopuolisina), mutta omituisinta näissä kansallismielisissä on se, että he heiluttelevat etelävaltioiden lippua eli ovatkin siis yhdysvaltoja vastaan. Näin sekaisin ovat myös meidän kotikutoiset persutkin.
- hekottajahinaajalle
Ethän sinä lahjaton edes tiedä, ettei persuja ole kuin Suomessa. Toisaalta kaltaisiasi avuttomia vihervassareita on jokaisessa maailman kolkassa vinkumassa. Hulluimmat käyttävät nimimerkkiä hahahahahahahahaah.
- haahahahahahahahahha
hekottajahinaajalle kirjoitti:
Ethän sinä lahjaton edes tiedä, ettei persuja ole kuin Suomessa. Toisaalta kaltaisiasi avuttomia vihervassareita on jokaisessa maailman kolkassa vinkumassa. Hulluimmat käyttävät nimimerkkiä hahahahahahahahaah.
Näyttää siltä että murskasin unelmasi. Ja hyvä niin, ei persut ole paskasakkia ainoastaan heidän kannattajansa ovat.
- Jukka-Joensuusta
USA valtiona on valkoisten luomus. Aina vuoteen 1965 oli tiukat maahantulokriteerit. Valkoisia protestantteja suosittiin. Toki maa oli varastettu aikoinaan intiaaneilta ja myöhemmin Espanjalta, mutta valtio nimeltään USA on "punaniskojen" viljelyyn ottama ja rakentama. Etelävaltioiden lippua taas käytettiin Etelävaltioissa. Näitä osavaltioita eivät ole sellaiset "punaniskavaltiot" kuten esim. Oklahoma, Kansas, Nebraska".
- onhannäitä
Kari Grändi teki taas pilkkaa valkoihoisesta miehestä. Siitä ollaan onneksi päästy eroon, kuten K-kaupan Väiskistäkin.
- GrändinKarppa
Karppa taisi esiintyä Manne-TV:ssäkin.
- onpaerikoinenperustelu
Miksi historia loukkaa jotakuta? Voiko historiankirjat poistaa vain sen takia, että niissä kerrotaan tapahtumista jotka nyt 2000-luvulla loukkaavat joitakin ihmisiä?
Ehkä olisi syytä lopettaa kertominen hirmuhallitsijoista, natseista, avaruuden valloituksesta, einsteinin kaavasta, jne jne kyllä niitä riittää.
Ilmeisesti ainoa asia, jota pitää ihmisille kertoa ja opettaa, on se että älä lyö toista, ja 1 1=2 mutta 1 kertaa 1 ei olekaan 2.- kepsap
Näin tehdään jo, ihmisistä tulee typeriä! Tuhansia vuosia sitten ihmiset nostivat tuhansien satojen kiloisia kiviä muuriksi asti jotka leikattu kuin laserilla, entäs nyt?
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201807132201071903_ul.shtml
- Valkea-mies
Minuakin loukkaa tuo sama asia. Mielestäni siinä pitäisi olla valkean miehen kuva.
- Varmaan-natsien-syytä
Miksi Nalle kaurahiutaleista poistettiin vaalean tytön kuva ja korvattiin se Obaman kuvalla?
https://finnishfoodstore.fi/NALLE-AAMUNHYVAe-500G-PIKAKAURAHIUTALE
https://www.foodie.fi/entry/896/nalle-500-50g-pikakaurahiutaleita/6411200103172
- TuulenTuomaa
Ratsailla oleva etelävaltion pehtoori.
- hehhehhehheh
Siinä voisi olla tällainen kuva. Olisi parempi.
https://origin2images-rainbowresource.netdna-ssl.com/products/032330.jpg - Miehenhäpäisyä
Minua vituttaa mainokset missä järjestelmällisesti tehdään suomalaisesta miehestä idiootti.
Se joko ei muista kahta asiaa ja eksyy maalikauppaan tai lintsaa jossain
talkootöissä tai huijaa kalastaneensa kaupasta ostamansa kalat ynnä kaikki se
aivopesu millä miestä häväistään.
Suomalaiset miehet kuvataan useimmissa mainoksissa typeryksinä
ja uuno turhapuroina joita nainen joutuu neuvomaan.
Odotan vain aikaa jolloin afrikan prinssit tai geelitukat siiderivalaiden kanssa
tekevät mainoksissa kaikki vaativammat työt tässä maassa.- mustikki
No voivoi sentään. Olen sekä-että värinen, koska en ota aurinkoa ilkosillani. Rajat näkyy ja siksi on jano.
Minun mielestäni typerää sanoa jotain mustaihoiseksi, jos hän on ruskea.
- aseetkin.vielä
Amerikkaan aikanaan kuskatut afrikkalaiset ovat sopeutuneet kuitenkin niin hyvin, että näyttävät ihan samoilta kuin yleensäkin jenkit.
Ihmettelen miksi sitä ei tajuta, vaikka jokainen sen näkee.
Kun sanotaan sana "amerikkalainen" tulee siitä mieleen musta lyhythiuksinen siististi pukeutunut mies, tai bronson-lippikseen ja ruutupaitaan pukeutunut pickup-kuski.
Ja hampurilaista vetää kumpikin, tai kahden kilon lihakönttiä.
Afroamerikkalaiset taitavatkin olla aivan eri porukkaa kuin välimerellä ajelehtivat oudot jampat.- Jukka-Joensuusta
"Kun sanotaan sana "amerikkalainen" tulee siitä mieleen musta lyhythiuksinen siististi pukeutunut mies"
Olet median aivopesun uhri. Lisäksi mielikuvasi on väärä. USA:ssa rodut luetteloidaan tarkasti ( toisinkuin esim. Ruotsissa tai Ransakassa jossa tämä kiellettyä!)
Vuoden 2000 väestönlaskennassa 97,6 prosenttia ilmoitti olevansa vain yhtä rotua. 75,1 % ilmoitti olevansa valkoinen, 12,3 % musta (black) tai afroamerikkalainen, 0,9 % intiaani tai eskimo, 3,6 % aasialainen, 0,1 % Tyynenmeren alkuasukas ja 5,5 prosenttia ilmoitti olevansa ”jotakin muuta rotua”.
Hollywood elokuvissa ja sarjoissa musta on aina sankari ja korkeasti koulutettu. Tämä on tietysti täyttä kulttuurimarxistista propagandaa.
- tahmeaa
Musta nahka on varmasti näin aurinkoisina hellepäivinä tosi hiostava. Autonkin pitää olla ilmastoitu mikäli sen hankkii nahkasisustuksella.
- Bwanabwana
Yleensä jenkki räppärit hankkiikin autonsa valkoisella nahkasisustuksella kun itellä on tuo musta parkki!
- cgbcbcb
Tumma äijä pitäisi olla tummassa riisissä ja valkoinen äijä valkoisessa riisissä.
- Tasabala
Del monte miäs on valkonen.
- Liikaonliikaa
Ei muuta kuin riisifirma oikeuteen ja pyytää tuntuvat korvaukset.
Minua loukkaa se, kun yle näyttää jatkuvasti mamukoomikkoja, jotka eivät ole hauskoja. - OnkoHauska
Kotkassa oli joku esiintyny?
https://www.youtube.com/watch?v=qXaI90VjVbw - Unclebensrice
Minusta tuo Obama sopisi hyvin riisipaketin kylkeen hymyilemään, loisi sopivaa kontrastia, vaikka koko perhe hymyilemässä!
- Minusta_ei
Ei se minusta ole rasistinen. Paremminkin se on mustia hyväksyvä ja jopa ihannoiva. Melkein pitäisin tuota tuotetta mustien työtä ja mustia arvostavana.
Varmaan se rasistisuus riippuu siitä, keneltä kysyy. Tunnen historiaa, siksi en pysty tuota pitämään rasistisena. - unclebenis
menee paremmin kaupaksi kun on vuosien takainen tuttu logo.
Kuva pois, lakkaa loukkaamasta ketään
- kuvasta_huolimatta
Uncle benz on kyllä parasta riisiä.
- ingman.saa.maidon
Minua ahistaa edelleen kun Valio mainosti valkoista suomalaista maitoa tosi mustan ukkelin naamalla. Olen joko tosikko tai sitten en ymmärtänyt vitsiä.
- nolo_tapaus
Tarkoitatko keltasilmäistä stanozol n_ekrua?
- uglyAsNigga
nolo_tapaus kirjoitti:
Tarkoitatko keltasilmäistä stanozol n_ekrua?
En nyt muista. Ihan saatanan ruma se oli kuten niekerit aina ovat.
- typerä_n_egru
Aloittaja vaatinee mustan kenkä plankin kieltämistä.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 22014797
Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.
Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m182180Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?381853- 1371232
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes951220- 221100
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30882- 73765
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex80703Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80698