EU-vihaajilla ei ole Tulevaisuuden visioita !

Minä olen yrittänyt hakea heidän visioitaan uskonnosta ja taloudesta ja
ihan kaikesta ja minä en kertakaikkiaan ole löytänyt yhtään asiaan perustuvaa
visiota tulevaisuudesta.

Miksi EU-vihaajien puhe on tuollaista "paskan" puhumista. Kun puhtaan rellisesti?
Miksi niiltä ei löydy ei sitten vaikka kuinka yrittää kysyä ja sitten se loppuu se
niiden visio, kun puhutaan normaalista markkinataloudesta ja se mitä he ovat
puhuneet, niin Pressa ja muidenkin vaalien aikaan, niin eikö joku voisi ihan oikeasti
yrittää kuristaa niiltä sitä visoita eli mitä ne haluaa ja millä ne elää ja mihin ne on
niin kuin oikeasti vaikka suomea viemässä. Niin kuin David Cameron sanoi, että
luopuu Pääministerin paikalta, kun ei tiedä ei tiedä mihin Britanniaa ollaan viemässä.

Pitää selvittää yksityiskohtaisesti mistä vaihtotaseet ja kenen kanssa kauppa ja mitkä
asiat konkreettisesti tulee muuttumaan. Kuka voittaa ja kuka häviää ja ollaanko
kommunisteja vai punaisia vai oikeistolaisia. Tämä on se yksinkertainen asia mikä meitä
ja oppineita ja yhtä tuomaria myös vaivasi tällä palstalla. Meitä vaivaa se niin perk***.

Jos puhutaan yksityisistä yrityksistä, niin nekään eivät tiedä millä ehdoilla seuraavat
kaupat käydään ja pankki-maailma ei tiedä mitään miten rahoitukset ja kaupat
järjestetään ja kenen ehdoilla ja miten ? Jos tätä asiaa ei selvitetä ja se porukka mikä
näitä EU-vihaajia seuraa, niin silloin se joukko muodostuu tasan tarkkaan näiksi
tyhmiksi ja yksinkertaisiksi. Tämähän on tosiasia, sillä eihän kukaan viisas voi lähteä
seuraamaan hullua. Sä niin kuin kuvainnollisesti lähdet tästä niin kuin tallaamaan ja
sanot vain syyksi, että tänne tulee pakolaisia ja mä en sitten niin kuin välitä enään
mistään mitään ja lähdetään talsimaan johonkin tuntemattomaan.

Sitten sieltä joku huutaa, hoi ´hooo Tänne tulee Islamin Temppeli joo hoi joo... EU-on
paska ja sillä lailla. Sitten kysytään, että oletko kristitty ja sekin on niin kuin hepreaa ja
ei olla edes sitäkään vai ateisteja kommunisteja. On hyvä vaatia vaatimalla myös
toimittajille tiedoksi, mikä on se visio EU-vihaajien tulevaisuudesta. Tämä on se tärkein
ja jokaisessa haastattelussa on pyydettävä visio tulevaisuudesta. Ja heidät on
asetettava vastuuseen taloudesta ja kaupasta ja pankki ja finassimaailmasta, koska he
ovat menossa näitä asioita päättämään.

Niitä ei missään tapauksessa saa päästää, että ne huutaa ja vauhkoaa vain, että suomi
suomi suomalaiselle ja suomen etu ja suomi ja suomi ja sitten ne hurraa..... He jättävät
kertomatta aina, kuten provot yleensä esiintyy, että jätetään kertomatta se luku, mistä
luvusta jokin luku on. Tämä taas sopii hyvin kuvaan siitä raamatun pedonluvusta.
Ne eivät Tee selontekoa eikä visiota, koska ei heillä sellaista ole. Vihaa ja pahuutta ja
kommunismia ja rasismia heidän kielensä on täynnä.

Toivottavasti toimittajat käyttävät näitä minun kirjoituksia hyväksi, eivätkä päästäisi
EU vihaajia käsistään ilman selkeitä visioita ja selontekoja. Teette työtä silloin hyvän
asian puolesta ja EU on ihmiset ja elämä.

21

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4 tuntiin ei ole löytynyt yhtään selontekoa ja visiota mitä EU-vihaajat
      ovat yleensäkään hakemassa tältä palstalta.... Lukekaa aloitus ja tämä
      on juuri se totuus niistä Anakimin poikia ne on !

      • RST2

        Siis mitä vi**a---Onko sulla jäänyt pullonhenki pöhiseen vai onko pillerit jotenkin hukassa..Ihme känniläisen vinkunaa mee nyt jo ******..

      • EU-mafia
        RST2 kirjoitti:

        Sekaisin on ihmispoloinen. EU:n korttitalo on alkanut purkaantumaan ja valheet paljastuu yksi toisensa jälkeen -se tuhoaa tuon öyhöttäjän mielenterveyden lopullisesti. Kalliiksi tulee taas sekin pakkohoito suomelle kuten kaikki mikä liittyy euroopan unioniin...

    • o9ihuig

      Kovasti on suuret luulot ihmisellä. Meinaat että oikein "toimittajat" ottaisivat oppia hölmöistä kirjoituksistasi,,,No onhan sinulla 1 tai jopa kaksi samanmielistä..Muu osa kansaa paskat nakkaa höpinöillesi EU ihanuudesta. Intomielisyys on tietenkin hienoa,,olet vaan "väärässä junassa" ja aika pahoin myöhässä siitäkin,,

    • Tottamooseksi

      Tekoäly hoitaa talouden ja politiikan, kaikki on yhteistä kuin Talvisodan henki, sama tapahtui Thaimaassa, luola-operaatiossa.
      Herran henki johtaa teko-älyllä, silloin on pasmat paikallaan, taivas aukeaan ja kaikille. Maailmasta tulee paratiisi mikä oli luomisen tarkoitus. Kiitos seisoo Raamatun lopussa.

    • SuomiFan

      Tulevaisuuden visioni on vauras ja rauhallinen suomalainen Suomi, joka olisi itsenäinen ja vapaa maa.

      Hyvin yksinkertaisen kaunista. Ei tarvitse vouhottaa ja haaveilla jostain utopiasta, joka aina päätyy dystopiaan.

    • Liittovaltio
      14.7.2018 14:23

      Minä olen yrittänyt hakea heidän visioitaan uskonnosta ja taloudesta ja
      ihan kaikesta ja minä en kertakaikkiaan ole löytänyt yhtään asiaan perustuvaa
      visiota tulevaisuudesta.

      Miksi EU-vihaajien puhe on tuollaista "paskan" puhumista. Kun puhtaan rellisesti?
      Miksi niiltä ei löydy ei sitten vaikka kuinka yrittää kysyä ja sitten se loppuu se
      niiden visio, kun puhutaan normaalista markkinataloudesta ja se mitä he ovat
      puhuneet, niin Pressa ja muidenkin vaalien aikaan, niin eikö joku voisi ihan oikeasti
      yrittää kuristaa niiltä sitä visoita eli mitä ne haluaa ja millä ne elää ja mihin ne on
      niin kuin oikeasti vaikka suomea viemässä. Niin kuin David Cameron sanoi, että
      luopuu Pääministerin paikalta, kun ei tiedä ei tiedä mihin Britanniaa ollaan viemässä.

      Pitää selvittää yksityiskohtaisesti mistä vaihtotaseet ja kenen kanssa kauppa ja mitkä
      asiat konkreettisesti tulee muuttumaan. Kuka voittaa ja kuka häviää ja ollaanko
      kommunisteja vai punaisia vai oikeistolaisia. Tämä on se yksinkertainen asia mikä meitä
      ja oppineita ja yhtä tuomaria myös vaivasi tällä palstalla. Meitä vaivaa se niin perk***.

      Jos puhutaan yksityisistä yrityksistä, niin nekään eivät tiedä millä ehdoilla seuraavat
      kaupat käydään ja pankki-maailma ei tiedä mitään miten rahoitukset ja kaupat
      järjestetään ja kenen ehdoilla ja miten ? Jos tätä asiaa ei selvitetä ja se porukka mikä
      näitä EU-vihaajia seuraa, niin silloin se joukko muodostuu tasan tarkkaan näiksi
      tyhmiksi ja yksinkertaisiksi. Tämähän on tosiasia, sillä eihän kukaan viisas voi lähteä
      seuraamaan hullua. Sä niin kuin kuvainnollisesti lähdet tästä niin kuin tallaamaan ja
      sanot vain syyksi, että tänne tulee pakolaisia ja mä en sitten niin kuin välitä enään
      mistään mitään ja lähdetään talsimaan johonkin tuntemattomaan.

      Sitten sieltä joku huutaa, hoi ´hooo Tänne tulee Islamin Temppeli joo hoi joo... EU-on
      paska ja sillä lailla. Sitten kysytään, että oletko kristitty ja sekin on niin kuin hepreaa ja
      ei olla edes sitäkään vai ateisteja kommunisteja. On hyvä vaatia vaatimalla myös
      toimittajille tiedoksi, mikä on se visio EU-vihaajien tulevaisuudesta. Tämä on se tärkein
      ja jokaisessa haastattelussa on pyydettävä visio tulevaisuudesta. Ja heidät on
      asetettava vastuuseen taloudesta ja kaupasta ja pankki ja finassimaailmasta, koska he
      ovat menossa näitä asioita päättämään.

      Niitä ei missään tapauksessa saa päästää, että ne huutaa ja vauhkoaa vain, että suomi
      suomi suomalaiselle ja suomen etu ja suomi ja suomi ja sitten ne hurraa..... He jättävät
      kertomatta aina, kuten provot yleensä esiintyy, että jätetään kertomatta se luku, mistä
      luvusta jokin luku on. Tämä taas sopii hyvin kuvaan siitä raamatun pedonluvusta.
      Ne eivät Tee selontekoa eikä visiota, koska ei heillä sellaista ole. Vihaa ja pahuutta ja
      kommunismia ja rasismia heidän kielensä on täynnä.

      Toivottavasti toimittajat käyttävät näitä minun kirjoituksia hyväksi, eivätkä päästäisi
      EU vihaajia käsistään ilman selkeitä visioita ja selontekoja. Teette työtä silloin hyvän
      asian puolesta ja EU on ihmiset ja elämä.
      ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
      SuomiFan
      14.7.2018 20:45

      UUSI
      Tulevaisuuden visioni on vauras ja rauhallinen suomalainen Suomi, joka olisi itsenäinen ja vapaa maa.

      Hyvin yksinkertaisen kaunista. Ei tarvitse vouhottaa ja haaveilla jostain utopiasta, joka aina päätyy dystopiaan.

      -----------------------------------
      -------------------

      Ja timantti päällysteiset autot ja kullatut huoneistot jokaiselle suomalaiselle ....
      Kunhan vain erotaan EU:sta vai ? Jos sua näillä kriteereillä joku äänestää, niin
      se on tyhmä ja yksinkertainen.. Yksi Persu sano julkisesti, että kun saadaan
      pakolaiset pois, niin voidaan antaa asunnot suomalaisille..... Hei ei niitä asuntoja
      rakennettu vuodessa ja ei niitä anneta vaikka pakolaiset lähtis.
      Ei niitä työpaikkoja tule jos pakolaiset ja maahanmuuttajat lähtee. Ne vie mukanaan
      myös kotimaista ostovoimaa ja palvelualojen tarve pienenee.
      Ero EU:sta lisää suomessa toimivien yritysten kuluja ja sellaisia sopimuksia ei edes
      Britit saa EU:n kanssa ja puhumattakaan yhteisomistuksista ja jakeluista ja tulleista.
      Kommunistien paratiisin EU:sta ero vain tuo. Se ei tiedä hyvää ihmisille ja Persut on
      kait kaikki kommunisteja vai luuleeko ne varastavan yritykset valtiolle, koska suomen
      yritykset on pitkälti jo myyty ulkomaille. Sekin pitää kertoa varastaako ne niiden
      liiketoimet sitten vai ja yrittää myydä varastettua tuotantoa euroopan markkinoille ?

      Tässä on muutama yksityiskohta jos tarvitsee vielä teroittaa mitä me halutaan kuulla.

      • RST2

        Tää on kyllä paras Vai vie matut ostovoimaa...Voi vitalis niillä mitään ostovoimaa ole muuta kuin mitä suomalainen veronmaksaja niille kelan kautta kierrättää...Ja mihin se vienti muka katosi.Meillä ei ollut muka ulkomaankauppaa enne EU ta vai,,,Jeesus mikä pönttö.Kannattaisi nyt vaan sunkin muuttaa johonkin parempaan paikkaa niin ei tarvitse täällä kärsiä.

      • selaski

        Vienti ei kadonnut, mutta laski merkittävästi kalliin euron takia, ei matujen takia.

    • joitakin

      -uskonto: uskonnonvapauteen kuuluvat kristinuskot ja ateismi eri voimakkuuksissaan. Islamia ei saa päästää Suomeen, kuten Kekkonenkin sanoi: "Meistä suomalaisista kukaan ei tunnusta Muhammedin uskontoa."
      -talous- eli finanssipolitiikka: markka takaisin, sillä kallis euro ja alhaiset korot heikentävät kaikkien EMU-maiden kansantaloutta. Kansalliset valuutat omine keskuspankkeineen (Suomessa Suomen Pankki) parantavat kansantaloutta deflaatiolla, kun EKP:n tavoitteena on aina syvä inflaatio, koska EKP ei devalvoi koskaan.

      Nykyiset EKP ja EIB lopetettaisiin EMU:n hallintoeliitin lisäksi, kun palattaisiin kansallisiin valuuttoihin.
      -Normaali markkinatalous uusliberalistisen markkinatalouden sijaan. Monopolista pitää siirtyä oligopoliin tai ainakin lisätä kilpailua. Hyvänä esimerkkinä VR:n ja Alkon monopolit ovat nostaneet tuotteiden hintoja. Samoin sähkömarkkinoilla puuttuu kilpailu: mitä Fortum edellä, sitä muut sähköyhtiöt perässä (esim. sähkönsiirron hinnannousu). Bussien ja taksien kilpailutus on toiminut odotusten mukaisesti.

      -Yritystuet kuuluvat pk-yrityksille uusista innovaatioista ja työllistämisestä. Entiset työllistämistukipaikat toivat työnantajalle kotimaista halpatyövoimaa lähes TES:n ehdoin ja samalla työkkärit tukivat työnantajaa taloudellisesti. Samaa pitäisi kehittää etenkin nykyään, kun työttömien aktivointimalli johtaa työnhakuun. Pörssiyhtiöt saavat riittävästi tuloja liikevaihdostaan.
      -verotus: pääomavero progressiiviseksi: 10-29 % siten, että piensijoittajilta (alle 5 000 €/v) menee 10 %, miljonääreiltä 29 %.

    • visionäärit

      Mikä on se visio ! No se visio on se että en halua että työskentelen Kreikkalaisen velkojen vuoksi !

      Puolet työajastani menee verojen maksamiseen eli teen joka toisen tunnin valtion hyväksi ! En tahdo että työpanostani käytetään euroopan hyväksi vaan ainoastaan Suomalaisten hyväksi. Ei tämä ole vaikeaa ! Valtaa ei pidä keskittää vaan se pitää hajauttaa tämäkin on yksi visioni ja EU tekee aivan päinvastoin !

    • Liittovaltio
      14.7.2018 21:39

      UUSI
      Liittovaltio
      14.7.2018 14:23

      Minä olen yrittänyt hakea heidän visioitaan uskonnosta ja taloudesta ja
      ihan kaikesta ja minä en kertakaikkiaan ole löytänyt yhtään asiaan perustuvaa
      visiota tulevaisuudesta.

      Miksi EU-vihaajien puhe on tuollaista "paskan" puhumista. Kun puhtaan rellisesti?
      Miksi niiltä ei löydy ei sitten vaikka kuinka yrittää kysyä ja sitten se loppuu se
      niiden visio, kun puhutaan normaalista markkinataloudesta ja se mitä he ovat
      puhuneet, niin Pressa ja muidenkin vaalien aikaan, niin eikö joku voisi ihan oikeasti
      yrittää kuristaa niiltä sitä visoita eli mitä ne haluaa ja millä ne elää ja mihin ne on
      niin kuin oikeasti vaikka suomea viemässä. Niin kuin David Cameron sanoi, että
      luopuu Pääministerin paikalta, kun ei tiedä ei tiedä mihin Britanniaa ollaan viemässä.

      Pitää selvittää yksityiskohtaisesti mistä vaihtotaseet ja kenen kanssa kauppa ja mitkä
      asiat konkreettisesti tulee muuttumaan. Kuka voittaa ja kuka häviää ja ollaanko
      kommunisteja vai punaisia vai oikeistolaisia. Tämä on se yksinkertainen asia mikä meitä
      ja oppineita ja yhtä tuomaria myös vaivasi tällä palstalla. Meitä vaivaa se niin perk***.

      Jos puhutaan yksityisistä yrityksistä, niin nekään eivät tiedä millä ehdoilla seuraavat
      kaupat käydään ja pankki-maailma ei tiedä mitään miten rahoitukset ja kaupat
      järjestetään ja kenen ehdoilla ja miten ? Jos tätä asiaa ei selvitetä ja se porukka mikä
      näitä EU-vihaajia seuraa, niin silloin se joukko muodostuu tasan tarkkaan näiksi
      tyhmiksi ja yksinkertaisiksi. Tämähän on tosiasia, sillä eihän kukaan viisas voi lähteä
      seuraamaan hullua. Sä niin kuin kuvainnollisesti lähdet tästä niin kuin tallaamaan ja
      sanot vain syyksi, että tänne tulee pakolaisia ja mä en sitten niin kuin välitä enään
      mistään mitään ja lähdetään talsimaan johonkin tuntemattomaan.

      Sitten sieltä joku huutaa, hoi ´hooo Tänne tulee Islamin Temppeli joo hoi joo... EU-on
      paska ja sillä lailla. Sitten kysytään, että oletko kristitty ja sekin on niin kuin hepreaa ja
      ei olla edes sitäkään vai ateisteja kommunisteja. On hyvä vaatia vaatimalla myös
      toimittajille tiedoksi, mikä on se visio EU-vihaajien tulevaisuudesta. Tämä on se tärkein
      ja jokaisessa haastattelussa on pyydettävä visio tulevaisuudesta. Ja heidät on
      asetettava vastuuseen taloudesta ja kaupasta ja pankki ja finassimaailmasta, koska he
      ovat menossa näitä asioita päättämään.

      Niitä ei missään tapauksessa saa päästää, että ne huutaa ja vauhkoaa vain, että suomi
      suomi suomalaiselle ja suomen etu ja suomi ja suomi ja sitten ne hurraa..... He jättävät
      kertomatta aina, kuten provot yleensä esiintyy, että jätetään kertomatta se luku, mistä
      luvusta jokin luku on. Tämä taas sopii hyvin kuvaan siitä raamatun pedonluvusta.
      Ne eivät Tee selontekoa eikä visiota, koska ei heillä sellaista ole. Vihaa ja pahuutta ja
      kommunismia ja rasismia heidän kielensä on täynnä.

      Toivottavasti toimittajat käyttävät näitä minun kirjoituksia hyväksi, eivätkä päästäisi
      EU vihaajia käsistään ilman selkeitä visioita ja selontekoja. Teette työtä silloin hyvän
      asian puolesta ja EU on ihmiset ja elämä.
      ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

      -----------------------------------
      -------------------

      Ja timantti päällysteiset autot ja kullatut huoneistot jokaiselle suomalaiselle ....
      Kunhan vain erotaan EU:sta vai ? Jos sua näillä kriteereillä joku äänestää, niin
      se on tyhmä ja yksinkertainen.. Yksi Persu sano julkisesti, että kun saadaan
      pakolaiset pois, niin voidaan antaa asunnot suomalaisille..... Hei ei niitä asuntoja
      rakennettu vuodessa ja ei niitä anneta vaikka pakolaiset lähtis.
      Ei niitä työpaikkoja tule jos pakolaiset ja maahanmuuttajat lähtee. Ne vie mukanaan
      myös kotimaista ostovoimaa ja palvelualojen tarve pienenee.
      Ero EU:sta lisää suomessa toimivien yritysten kuluja ja sellaisia sopimuksia ei edes
      Britit saa EU:n kanssa ja puhumattakaan yhteisomistuksista ja jakeluista ja tulleista.
      Kommunistien paratiisin EU:sta ero vain tuo. Se ei tiedä hyvää ihmisille ja Persut on
      kait kaikki kommunisteja vai luuleeko ne varastavan yritykset valtiolle, koska suomen
      yritykset on pitkälti jo myyty ulkomaille. Sekin pitää kertoa varastaako ne niiden
      liiketoimet sitten vai ja yrittää myydä varastettua tuotantoa euroopan markkinoille ?

      Tässä on muutama yksityiskohta jos tarvitsee vielä teroittaa mitä me halutaan kuulla.
      Lue nyt kerrankin, on sulla markkas on sulla suomi on sulla prosentteja ja on sulla
      kekkosia on vaikka suomi-vit*** Mutta vastaa siihen mitä kysyttiin.
      Vastasit Deflaatio talouden korjaamiseksi ! Wikipedia kertoo siitä:
      " Erityisesti siksi deflaatio on talouden hirviö – se tekee laajaa tuhoa talouden eri
      sektoreilla. "
      Kerrotko vähän enemmän tästä Deflaatiosta, koska minäkin kiinnostuin ja on vastaus.

      • elämänvisio

        Mikä on saanut sinut niin pahasti ja patologisesti fiksoitumaan rahaan?

      • hinnatalas

      • älyäläjätä

        Liittovaltio on ilmeisesti Saksalaisen SS natzin joka
        toisen maailman sodan päätyttyä pakeni Suomeen
        laiton äpärä ja jonka kasvatus on kohdistunut
        ainoastaan EU Saksan kannattamiseen?

        Yrittää ketkutella uskovaisia kelkkaansa?

        Sanoisin että piru on EU pappia kyydissä.

      • EU-mafia
        elämänvisio kirjoitti:

        Mikä on saanut sinut niin pahasti ja patologisesti fiksoitumaan rahaan?

        Näitä globalistien propagandasta seonneita on suomessakin pieni porukka ja yhteistä kaikille on juurikin tuo rahasta vouhkaaminen. Toinen yhdistävä tekijä niillä on hysteerinen Venäjän pelko, äkkisiltään voisi luulla että pelleilevät mutta kyllä tämäkin mielipuoli uskoo täysin noita omia fantasioitaan. Tämän ajanjakson kylähulluja -ärsyttäviä mutta vaarattomia.

    • Minusta tuo sinun Deflaatio alkaa vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja voisin
      sitten lähteä vaikka Thaimaahan ja vietellä siellä miljonääri-päiviä ?
      Kerro tuosta "Deflaatiosta" vai tuliko se vain sinun päästä mielijohteessa mukana !

    • kainoehdotus

      EU-rakastaja: "Minä olen yrittänyt hakea heidän visioitaan uskonnosta ja taloudesta ja
      ihan kaikesta ja minä en kertakaikkiaan ole löytänyt yhtään asiaan perustuvaa
      visiota tulevaisuudesta."

      Jos kokeile etsiä yksilöstä.

    • valtahukassa

      Löytyisikö EU-rakastajalta vastaus tähän:

      Odotamme siis EU:n vastausta Britanian pääministerille. Eurooppa-neuvosto, joka on päättävä elin kokoontuu vain pari kertaa vuodessa, kertoo EU-rakastaja edellä, ja sanoo, että komissio vastaavasti on vain virkamiehistö.

      EU-rakastaja: "EU:n päättäjät eli "yläkerran väki"ovat jäsenvaltioiden päämiehet. Komission pj on vain virkamies, tosin niistä korkeimpia."

      EU-rakastaja: "Komissio voi siis tehdä päätöksiä niistä asioista, jotka sille kuuluvat. Ylin päättäjä on Eurooppa-neuvosto. Komissio on pysvä virkamiehistö. Eurooppa-neuvoston jäsenet johtavat maitaan ja kokoontuvat muutaman kerran vuodesssa."

      Virkamiehet eivät päätä (komissio), vaan hoitaat rutiineja, jäsenmaiden päämiehet johtavat maitaan, ja kokoontuvat vain pari kertaa vuodessa.

      Mikä/kuka/ketkä on sitten tämä kasvoton, hajuton ja mauton EU, jolta nyt odotamme vastausta, ja joka on määrättynyt kaiken muunkin, ja jolle Britanian pääministerin poliittinen julistus ei kuulemma voi sopia?

    • älyäläjätä

      Aloittaja on saanut EU dicktaattori laki osastolta toimenpiteen kirjoittaa
      että EU vastustajien kirjoitukset ovat viha vihapuhetta. tulee poistaa
      plogista ja EU direktiivien mukaan lähettää keskitysleireille.

      Tähän tähtää EU politrukkien EU kritisijoiten vihapuheeksi nimittäminen!

    • En ensinnäkään ymmärrä, mikä tasapuolisessa päätöksissä voi ongelmallista.
      Päätökset koskee kaikkia jäsenmaita samalla tavalla. Olen itse asennoitunut
      vaatimaan liittovaltioa, koska muunlainen järjestelmä ei voi tulla toimimaan.
      Euroopan on integroiduttava. Suomessa olevilla ihmisillä ei tässä asiassa olisi
      mitään hävittävää. Häviö ja tappio jäisi aatteille ja roduille ja kansalle ja valtiolle
      ja kaikelle sille tyhjälle paska*** mistä persut ja väyryset puhuu. Mutta ihmiset
      suomessa olisivat voittajia.

      Katselen asioita ihmisten näkökulmasta enkä minkään erillisen valtion ja
      kansalliset hallinnot pitäisi muutenkin ajaa alas. Kansallinen hallinto tuo
      nimenomaan korruption ja rahojen väärin ohjauksen.
      Nimen omaan EU:lle oma valtiovarainministeri.

      EU määrää tai on asettanut ihmisille minimi sosiaaliturva rajan ja se on jo
      suomessa tätä alhaisempi esim. 776,- euroa on käteenjäävä osuus vuokran
      ja asumisen jälkeen EU.

      Terveydenhuolto on myös vapautettava suomen kommunismista ja on voitava
      ostaa terveyspalvelut yleis-eurooppalaisin hinnoin. Keskon ja SOK monopoli
      on myös heikennettävä monipuolisen yrittämisen muodostamiseksi. LIDL on nyt
      luojan kiitos markkinoilla ja LIDL lähtö toisi ihmisille monopoli-hinnat ja rajat
      vielä siihen suljettuina olisitte ihan saastaa valtion silmissä.

      Se minkä viran kukanenkin saa, niin ei kiinnosta minua, kunhan päätökset on
      jokaiselle jäsenmaalle samat. Yritykset ja liiketoimet ohjaavat varmasti EU:n
      päätöksentekoa ja yhteisvastuu tasapuolisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      256
      5359
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      125
      2333
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      243
      2041
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1844
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1690
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      188
      1547
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1434
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      63
      1364
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1321
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1181
    Aihe