Kaverisuhde muuttunut

Näitä kokemuksia on palsta pullollaan, mutta laitan muutaman vanhan keskustelun linkkinä jotka liittyvät nimenomaan kaverisuhteen lopahtamiseen kummiuden myötä.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/10293537/kummiuden-vaikutus
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10113182/kuinka-usein-kayt-katsomassa-kummilasta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10122056/mita-oletatte-kummilta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10112094/kummilapsenpiika

Voin olla vanhanaikainen. Mutta minusta kummius on enemmän kuin pelkkä nimi paperilla. Olen 5 lapsen kummi ja minulle se on hyvin tärkeää. Johtuu varmaan siitä että näen kummiuden isona kunniatehtävänä. Itselle kummilapset on kuin omia lapsia ja olemme heidän elämässään ja arjessaan mukana täysillä vielä nyt aikuisenakin. Olen joutunut kieltäytymään muutaman kerran kummiudesta ja olen sanonut että minun resurssit ei riitä usampaan kummilapseen.
Minun mielestä ei pidä suostua kummiksi jos se on vain nimi paperilla. Siinä suhteessa olen vanhanaikainen johtunee uskonnostani. Kun olen suostunut kummiksi olen suostunut kummiäidiksi joka tarkoittaa sitä että olen sitoutunut huolehtimaan lapsesta jos vanhemmille tapahtuu jotain. Tai jos vanhemmat apua tarvitsee. Monessa asiassa olen epäonnistunut elämässä, mutta ehkä kummina jotenkin koska vielä aikuisenakin he käyvät ja pitävät yhteyttä. He tulevat luoksemme kuin kotiin. Ja se tuntuu hyvälle.

Minä haluaisin osallistua enemmänkin kummilapseni elämään, mutta hänen vanhempansa näkevät minut vain lahja-automaattina ja kyläilypaikkana. Sitä vastoin itse en koe olevani tervetullut vierailulle enkä edes kummilapsen syntymäpäiville. Antamistani tai lähettämistäni lahjoista ei kuulu kiitosta, ja muutenkin yhteydenpito on aika lailla yksisuuntaista. Luulin yhdessä vaiheessa, että siihen olisi jo tullut muutos, mutta sitten palattiin entiseen. Olen ruvennut ajattelemaan, että kun kummilapseni pääsee ripille ensi kesänä, annan vielä konfirmaatiolahjan ja sitten kummin tehtäväni on hoidettu.