Ohitus moottoritiellä ?

näinkinvoikäydä

Sattui että olin lähdössä kiihdyttämään matkanopeuteen oikealla kaistalla, huomasin kyllä että joku oli takaani lähtenyt vasemmalle nopeamalle kaistalle aikomuksenaan ohittaa minut. Mutta kun kiihdytin samaan aikaan, autonmitan edelle mennyt ajokki alkoikin jäämään kyydistä. Alkoi piiiitkä tyytin huuto.
Kysymys ; olisiko munun pitänyt odottaa että hitaampi ensin ohittaa minut ja vasta senjälkeen voisin ohittaa oikeaa kaistaa tuon hitaamman. Alueella 120 km rajoitus. ajoin matkanopeudelle 100 ja toinen osapuoli näytti jäävän jälkeen noin 90 km matkanopeudella.

70

978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keekke

      Ainakaan tuon kuvauksen perusteella et tehnyt mitään väärin. Paitsi ehkä sen että ajoit alinopeutta, ja se kuulemma on tosi vaarallista.

      • JotakinSilläOli

        Niin. Aloittaja ajoi omien juttujensa perusteella ns. alinopeutta, mutta silti hänestä ei päästä ohi. Ei edes moottoritiellä. Aika loisto suoritus.

        Mitkäköhän asiaa sillä ohittajalla oli oikeasti? Ihmiset toimivat todella erikoisesti erilaisissa tilanteissa. Oliko tämä takaa tullut joutunut kenties väistämään liittymästä tullutta aloittajaa? Mitäköhän se torven soittaminen sitten auttoi asiassa?

      • Näinkinvoikäydä

        Lähdimme liikenneympyrästä suoraan moottoritielle. Olin varmaan takaatulevan mielestä liian hidas kiihdyttämää jolloin lähti ohittamaan. En tiedä tunsiko ohittaja itsensä HYLÄTYKSI kun alkoi painamaan tyyttiä.
        Mutta enivei, mitä se laki sanoo jos ohittaa oikealla kaistalla vasemmalla ajavan ?

      • JotakinSilläOli
        Näinkinvoikäydä kirjoitti:

        Hmm. Ohihan saa ajaa. Eli kun kaistanvaihtoa ei tapahdu, katsotaan tilanne vain ohi ajamiseksi, ei ohitukseksi. Nämähän ovat kaksi eri asiaa. Ohitusta edeltää aina kaistan vaihto. Ja silloin oikealta ei ohi saisi mennä.

        Ilmeisesti sinun ei olisi tarvinnut tehdä kaistanvaihtoa ajaaksesi tyyttääjän etupuolelle, eli et olisi ohittanut vaan ajanut ohi. Tämä ei varmaankaan tule ihan ekana mieleen, kun ei tiedä koko torven käytön syytäkään. Itse olisin epäillyt autossani olleen jonkin asian vakavasti vialla.

      • Tieliikennelaki
        JotakinSilläOli kirjoitti:

        Moottoritiellä ei saa ohittaa oikealta (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta)!
        Ohittaminen on ohittamista, liittyy siihen kaistanvaihto, tai ei.
        Ohi ajaminen ja ohittaminen on aivan samoja asioita.

      • Näinkinvoikäydä
        Tieliikennelaki kirjoitti:

        Moottoritiellä ei saa ohittaa oikealta (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta)!
        Ohittaminen on ohittamista, liittyy siihen kaistanvaihto, tai ei.
        Ohi ajaminen ja ohittaminen on aivan samoja asioita.

        Siis jos vasemmalla ohituskaistalla joku ajaisikin hissuksiin niin hänhän voi silloin estää oikeaa kaistaa ajavien ohimenemisen. Noin niinkuin teoriassa.

      • Tieliikennelaki
        Näinkinvoikäydä kirjoitti:

        Siis jos vasemmalla ohituskaistalla joku ajaisikin hissuksiin niin hänhän voi silloin estää oikeaa kaistaa ajavien ohimenemisen. Noin niinkuin teoriassa.

        Kyllä, ymmärsit aivan oikein.
        Lakihan perustuu siihen, että kaikki sitä noudattavat. Silloin ei voi tulla tilannetta, että joku ajelisi hissukseen moottoritien vasemmalla kaistalla, koska laki määrää käyttämään oikeaa kaistaa.

        Juuri näiden omia vapauksia ottavien takia, jopa moottoritielle saadaan ruuhka aikaiseksi pienellä automäärällä.

      • Tieliikennelaki kirjoitti:

        "Lakihan perustuu siihen, että kaikki sitä noudattavat. "

        Uusi tieliikennelaki ei taida kunnioittaa tätä erittäin järkevää periaatetta, vaan lain rikkojiakin pitäisi väistää. Pitäisikö siis koko laki säätää kuten perustuslaki?

      • JotakinSilläOli
        Tieliikennelaki kirjoitti:

        Moottoritiellä ei saa ohittaa oikealta (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta)!
        Ohittaminen on ohittamista, liittyy siihen kaistanvaihto, tai ei.
        Ohi ajaminen ja ohittaminen on aivan samoja asioita.

        On totta, ettei esim. TLL erottele näitä termejä toisistaan. Ja on maita, joissa toiselta puolen ohittaminen on aina kiellettyä.

        Mutta Suomen TLL, 17 §, Ohittaminen kertoo näin:
        "Oikealta saa ohittaa, jos kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa ja ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla ajokaistoilla."

        On ehkä kuitenkin ihan hyvä, ettei porukka käytä tätä TLL:n porsaanreikää. Joskin aloittajan tapauksessa sille oli jopa perusteita. Itse olisin voinut jopa tehdä niin, koska toinen osapuoli toimii enemmän kuin typerästi vasenta kaistaa käyttäessään.

        Ei tuo ole mikään "porsaanreikä", koska MOOTTORITIEN määräykset on erikseen tieliikenneasetuksen 2.luvussa.

        "7 § (29.4.1994/328)
        Moottoritiellä on ajoneuvoa kuljetettava eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla. Jos ajokaistat on opastusmerkein osoitettu tarkoitetuiksi kukin tietylle liikennesuunnalle, saa kuljettaja kuitenkin käyttää olosuhteisiin ja matkan jatkamiseen parhaiten soveltuvaa ajokaistaa.

        Jos moottoritiellä on samansuuntaista liikennettä varten vähintään kolme ajokaistaa, saa kuorma-autoa tai yli seitsemän metrin pituista ajoneuvoyhdistelmää kuljettaa vain jommallakummalla kahdesta oikeanpuoleisesta ajokaistasta, jollei 5 §:n säännöksistä muuta johdu.

        Edellä kulkeva ajoneuvo on moottoritiellä ohitettava vasemmalta. Jos ajoneuvot kuitenkin ajavat jonossa tai käyttävät opastusmerkein tietylle liikennesuunnalle tarkoitettuja ajokaistoja taikka jos ohittava ajoneuvo käyttää linja-autokaistaa, on edellä kulkevan ajoneuvon ohi ajaminen oikealta ajokaistaa vaihtamatta sallittu."

        Totta tuo. Ihmettelen vain, että mihinkä lain kohtaan se ohi ajamisen salliminen voisi muuten perustua kuin aiemmin mainitsemaani pykälään?

        Vai onko nyt siiten kuitenkin kyseessä valheellisen tiedon levittäminen asiasta? Tässä on yksi artikkeli, jossa asiasta puhutaan. Ja onhan noita muitakin. Televisiossakin oli joskus aivan samasta asiasta.
        https://www.jokamies.fi/jokamiehen-autokoulu-osa-6-moottoritiella-ajaminen/

        "Poikkeus vahvistaa säännön
        Vaikka oikealta ei saa ohittaa, saa oikealta ajaa ohi. Tämä tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun saavuttaa oikeaa kaistaa ajaen vasemmalle kaistalle jymähtäneen."

        Aloittajan kuvaamassa tilateessa kävi juuri oikeastaan tuo vasemmalle kaistalle jymähtäminen. Ja olisihan se ihan perseestä, mikäli joku esimerkiksi tahallaan terrorisoisi vasenta kaistaa ajamalla sillä liian hiljaa, eikä ohi voisi mennä mitenkään. Ja sellaistahan tapahtuukin joskus, tuskin tahallaan tosin.

      • Tieliikennelaki

        Linkissäsi on virheellistä "tietoa".
        Lainauksessani tieliikenneasetuksesta, kerrotaan ne kolme poikkeusta, joissa oikealta ohittaminen on sallittu.
        Lainauksesi linkistäsi, ei kuulu niihin sallittuihin.
        Lue lakia, älä joitain itsekeksittyjä tarinoita.

      • Tieliikennelaki kirjoitti:

        Linkissäsi on virheellistä "tietoa".
        Lainauksessani tieliikenneasetuksesta, kerrotaan ne kolme poikkeusta, joissa oikealta ohittaminen on sallittu.
        Lainauksesi linkistäsi, ei kuulu niihin sallittuihin.
        Lue lakia, älä joitain itsekeksittyjä tarinoita.

        > Lainauksessani tieliikenneasetuksesta, kerrotaan ne
        > kolme poikkeusta, joissa oikealta ohittaminen on sallittu.

        Paitsi että oikeasti oikealta saa ohittaa aina ja poikkeuksia on kaksi:
        1. Moottoritiellä, mikäli joutuu vaihtamaan kaistaa ohittaakseen
        2. Moottoritiellä, mikäli edellä ajaa vain yksi auto (noh, teknisesti sekin on jono, mutta ehkä ei lainsäätäjän tarkoittamassa mielessä)

        Suurimmassa osassa suomen tiealueistahan oikealta ohittaminen on sallittua, mikäli vain tilaa moiselle operaatiolle on.

      • Tieliikennelaki
        TheRat kirjoitti:

        Tässä keskustellaan ohittamisesta moottoritiellä.
        Lue tieliikenneasetus, äläkä keksi omia sääntöjäsi.
        Laissa määrätään ohittamaan vasemmalta puolelta ja siihen on kolme (3) poikkeusta, joissa ohittaminen oikealta on sallittu.
        Ensin pitää täyttyä joku lain poikkeuksista, jonka jälkeen oikealta ohittaminen kaistaa vaihtamatta on sallittu.

        No kerros milloin kuvaamissani säännöissä oikealta ohittaminen on kiellettyä. Ja huomioi, että minä en edes rajannut ohjeistusta moottoritielle.

        Pääsääntö ja kaksi poikkeusta, vai pääsääntö ja neljä poikkeusta?

      • Tieliikennelaki
        TheRat kirjoitti:

        No kerros milloin kuvaamissani säännöissä oikealta ohittaminen on kiellettyä. Ja huomioi, että minä en edes rajannut ohjeistusta moottoritielle.

        Pääsääntö ja kaksi poikkeusta, vai pääsääntö ja neljä poikkeusta?

        Kuvaamasi "säännöt" on niin epämääräiset.
        Mutta väitteesi, oikealta saa ohittaa aina, on väärä.
        Myös väitteesi, että moottoritiellä saa ohittaa oikealta ellei vaihda kaistaa, on sellaisenaan väärä.

      • väärin_teki

        Kyllä teki kuvauksen perusteella väärin sillä hänen olisi pitänyt odottaa että toinen tekee oman ohituksensa valmiiksi ennen kuin tekee omat peliliikkeensä.

        Tieliikennelaissa lukee nimittäin näin: "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."

        Tuo pätee myös moottoritiehen. Ei siis saa lisätä omaa nopeutta jos toinen on ohittamassa.

      • Tieliikennelaki kirjoitti:

        Kuvaamasi "säännöt" on niin epämääräiset.
        Mutta väitteesi, oikealta saa ohittaa aina, on väärä.
        Myös väitteesi, että moottoritiellä saa ohittaa oikealta ellei vaihda kaistaa, on sellaisenaan väärä.

        Katos vaan, tämä on päässyt unohtumaan... :)

        Kerrotko se skenaarion, jossa minun ohjeitani noudattaen tullaan lakia rikkoneeksi?

        En esimerkiksi väittänyt, että oikealta saisi moottoritiellä ajaa ohi kaistaa vaihtamatta aina. Vain, jos silloin ei riko kakkospoikkeusta...

    • EipäTuossaMitään

      No eipä tuossa mitään moottoritiellä.
      Sinulla oli varmasti hyvä syy ajaa moottoritiellä ensin alle 90km/t ja sitten nostaa nopeuttasi 100 km/t. Ihan huonoa tsäkää vain oli, että juuri silloin joku oli ohittamassa sinua aiemman hitaamman nopeutesi perusteella. Hän ei vain voinut tietää, että olitkin juuri samaan aikaan päättänyt nostaa nopeutesi 100 km/t:iin. Jos olisi tiennyt, niin ei tietenkään lähtenyt ohittamaan kun kerran hänen nopeutensakin oli sinun mukaasi noin 90km/t.

      • JotakinSilläOli

        Ja tuoko oli syy torven soitolle? Jos niin on, niin aika paljon saisi torvea olla turhaan soittelemassa. Miksi hän ei sitten vain luopunut ohituksesta, ja jäänyt taakse? Ei se sen kumempaa ole perkele.

      • JotakinSilläOli kirjoitti:

        Ja tuoko oli syy torven soitolle? Jos niin on, niin aika paljon saisi torvea olla turhaan soittelemassa. Miksi hän ei sitten vain luopunut ohituksesta, ja jäänyt taakse? Ei se sen kumempaa ole perkele.

        Ehkä siinä on se, että tuo on juuri se tilanne, jossa ohitettava rikkoo lakia haitatakseen muiden etenemistä. Useimmitenhan se on niin, että ohitettava kun huomaa ohituksen, löytääkin yllättäen kaasupolkimen...

        Aloittajan kertoman mukaan näin ei ollut. Torvensoittajalla olisi kenties ollut hieman erilainen tarina kerrottavanaan.

      • senkunnäkis

        Naurettavaa. Ei sitä tarvitse mitenkään päättää. Nopeus nousee hyvin herkästi ihan huomaamattakin 10 km/h, jos et millän kivireellä aja.

    • Näinkinvoikäydä

      Korjaus.
      hitaampi ensin ohittaa minut ja vasta senjälkeen voisin ohittaa VASENTA kaistaa tuon hitaamman.

      Ps. Matkailuautolle 120 km nopeus on ylikierroksilla huudattamista. Mennään jo 3000 kieroksen huitteille ainakin minun autolla. 100-110 on omallani järkevä matkanopeus.

      • Tämä vähän selvensi. Luulin ensin, että aloitus kuului luokkaan "etsi viisi virhettä".

      • Sopii.köyhälle

        Millä tavalla 3000 rpm on "ylikierroksilla huudattamista"?
        Miksi 100-110 on järkevä matkanopeus?

      • Näinkinvoikäydä

        Matkailuautot eivät vain ole mitään kierroskoneita.

      • Sopii.köyhälle
        Näinkinvoikäydä kirjoitti:

        Matkailuautot eivät vain ole mitään kierroskoneita.

        Yleensä noissa on samat moottorit kuin pakettiautoissa ja niiden suurin teho saavutetaan suunnilleen 3500 kierroksen kohdalla. Silloin kyse ei ole ylikierroksista.

    • Kskdnznzksiskdj

      Joo, jotkut meinaa että jäädään ajamaan 60km/h ja lähtevät ohittaa samaan aikaan kun itse kiihdyttää..

    • KiihdytystäPeliin

      Ne kiihdytysrampit motareilla on tehty KIIIIIIIHDYTTÄMISTÄ varten jotta liikennevirran sekaan voisi siirtyä paremmin. Moni ei vaan löydä kaasupoljinta kuin vasta päästyään pois rampilta.

      • JotakinSilläOli

        Niin, siis kiihdystyskaistalla voi jäädä myös motaria jo valmiiksi ajavan taakse. Ei ole aina pakko yrittää kiihdyttää eteen.

      • JosKiihty

        Aivan. Se matkanopeus olisi suotavaa olla jo mittarissa moottoritien liikenteeseen liityttäessä.

      • huomioikaatämä

        Huomioitava myös sellainen seikka että motarilla ylinopeutta ajavat vaikeuttavat monesti sinne liittymistä.

    • pakumies671

      Joo. Kiihdytyskaista on sitävarten että siellä kiihdytetään, eikä vasta liittymisen jälkeen. Siksi tööttäs sulle että tungit hitaammin eteen mutta kuitenkin kiihdytit vielä.

      • Näinkinvoikäydä

        Kuten aikaisemmin sanoin tulimme kaksikaistaisesta liikenneympyrästä josta alkoi moottoritie välittömästi. EN TULLUT KIIHDYTYSKAISTALTA ETEEN.

      • EnJaksanutOdottaaOhitust

        Missä tuollainen liikenneympyrä on, josta alkaa moottoritie?

        Minulle kävi kerran niin, että 80:n alueella alkoi ohituskaistatie, jossa oli 100 km/h:n rajoitus. Sitä ennen nopeusmittarissa joku 85 ja aioin tietenkin kiihdyttää 100:een (mittarivirhe huomioiden mittariin 110-115), mutta yksi asuntoauto aikoi ohittaa minut heti kaksikaistaisen tien alkaessa ja vaihtoi kaistaa jo ennen kuin 100:n rajoitus alkoi.

        En kuitenkaan halunnut jäädä ajamaan kahdeksaakymppiä ja odottamaan, että joku pääsisi asuntoautolla ohi loivassa ylämäessä ja että vasta sen jälkeen saisin itse ajaa satasta... kiihdytin niin kuin olin aikonutkin (oikeasti jopa vähän reippaammin.... vaihdoin pienemmälle vaihteelle ensin), eihän se asuntoauto edes vielä ollut rinnallakaan. Sinne se jäi kuin paikalleen seisomaan, eikä se varmasti mennyt edes sitä satasta kun jäi niin taakse.

        Minusta olisi ollut outoa, että olisi ollut pakko odottaa, että joku hitaampi ajoneuvo menisi ensin ohi vain siksi kun se vaihtoi kaistaa.

      • pakumies671
        EnJaksanutOdottaaOhitust kirjoitti:

        Sehän on selvä ja ennalta arvattavaa että jos ajaa suurinpiirtein sitä suurinta sallittua niin ajaa sitä kaikilla nopeusrajoitusalueilla. Sillon kiihdytetään kun rajoitus nousee ja sillon hidastetaan kun se laskee. Jos joku haluaa ohi siinä kohdassa kun rajoitus nousee, se on sen murhe. Eriasia olis ollu jos et olis uskaltanu ajaa siinä 80- alueellakaan kuin 70, eli jos 80 olis ollu liian hurja vauhti sulle, niin sitten olis tuntunu tahalliselta kiihdytys ohitushetkellä.

      • Kkfkfkffkfkfk
        EnJaksanutOdottaaOhitust kirjoitti:

        Missä tuollainen liikenneympyrä on, josta alkaa moottoritie?

        Minulle kävi kerran niin, että 80:n alueella alkoi ohituskaistatie, jossa oli 100 km/h:n rajoitus. Sitä ennen nopeusmittarissa joku 85 ja aioin tietenkin kiihdyttää 100:een (mittarivirhe huomioiden mittariin 110-115), mutta yksi asuntoauto aikoi ohittaa minut heti kaksikaistaisen tien alkaessa ja vaihtoi kaistaa jo ennen kuin 100:n rajoitus alkoi.

        En kuitenkaan halunnut jäädä ajamaan kahdeksaakymppiä ja odottamaan, että joku pääsisi asuntoautolla ohi loivassa ylämäessä ja että vasta sen jälkeen saisin itse ajaa satasta... kiihdytin niin kuin olin aikonutkin (oikeasti jopa vähän reippaammin.... vaihdoin pienemmälle vaihteelle ensin), eihän se asuntoauto edes vielä ollut rinnallakaan. Sinne se jäi kuin paikalleen seisomaan, eikä se varmasti mennyt edes sitä satasta kun jäi niin taakse.

        Minusta olisi ollut outoa, että olisi ollut pakko odottaa, että joku hitaampi ajoneuvo menisi ensin ohi vain siksi kun se vaihtoi kaistaa.

        Olisi se kohteliasta päästää ohituskaistalla nopeampi ohi, vaikkeivat ihan omin voimin pääsekään. Jos joskus harvoin ajan hitaammin ja takaa tulee selvästi kovempaa kyytiä kaipaavia ohitushaluisia, niin jään ohituskaistan alettua ja nopeusrajoituksen noustua ajamaan edelleen sitä samaa 80km/h nopeutta, jotta pääsevät ohi ja saavat sitten ohituskaistan jälkeen ajaa haluamaansa tahtiin.

        Aivan toinen asia, vähän aloitusta sivuten: ohituskaistalla alkoi ohitettava BMW kiihdyttämään, kiihdytti johonkin 140km/h vauhtiin, kun aiemmin ajoi mittarisatasta. No, vähän ihmetytti, mutta palasin sitten oikealle kaistalle Bemun taakse, ajatellen, että josko kusipäälle tuli kiire. Noei, saman tien BMW hidasti siihen mittarisataseen, kun oli saanut torjuttua ohitukseni. Siinä kohtaa alkoi mielessä olemaan väkivaltaisia ajatuksia.

      • DGC
        EnJaksanutOdottaaOhitust kirjoitti:

        Missä tuollainen liikenneympyrä on, josta alkaa moottoritie?

        Minulle kävi kerran niin, että 80:n alueella alkoi ohituskaistatie, jossa oli 100 km/h:n rajoitus. Sitä ennen nopeusmittarissa joku 85 ja aioin tietenkin kiihdyttää 100:een (mittarivirhe huomioiden mittariin 110-115), mutta yksi asuntoauto aikoi ohittaa minut heti kaksikaistaisen tien alkaessa ja vaihtoi kaistaa jo ennen kuin 100:n rajoitus alkoi.

        En kuitenkaan halunnut jäädä ajamaan kahdeksaakymppiä ja odottamaan, että joku pääsisi asuntoautolla ohi loivassa ylämäessä ja että vasta sen jälkeen saisin itse ajaa satasta... kiihdytin niin kuin olin aikonutkin (oikeasti jopa vähän reippaammin.... vaihdoin pienemmälle vaihteelle ensin), eihän se asuntoauto edes vielä ollut rinnallakaan. Sinne se jäi kuin paikalleen seisomaan, eikä se varmasti mennyt edes sitä satasta kun jäi niin taakse.

        Minusta olisi ollut outoa, että olisi ollut pakko odottaa, että joku hitaampi ajoneuvo menisi ensin ohi vain siksi kun se vaihtoi kaistaa.

        Vaajakoskella, Limingassa ja Torniossa ainakin. Löytääkö joku lisää?

    • pakumies671

      Ok. En ole sellasta tiennyt olevankaan

      • Näinkinvoikäydä

        Löytyy Torniosta kun lähdetään etelään Kemiinpäin. Suuri liikenneympyrä josta suoraan moottoritie alkaa. Limingassa 4 tien iso liikenneympyrä toimii samalla periaatteella.

      • taisin.löytää
        Näinkinvoikäydä kirjoitti:

        Löytyy Torniosta kun lähdetään etelään Kemiinpäin. Suuri liikenneympyrä josta suoraan moottoritie alkaa. Limingassa 4 tien iso liikenneympyrä toimii samalla periaatteella.

        Totta tosiaan, siellä sellainen näköjään on.
        https://goo.gl/maps/8nyDBoaTceu

        Tuota ilmeisesti tarkoitat?

    • JotakinSilläOli

      Jäin noihin TLL asiohin jumiin, enkä huomannut että ilmeisesti aloittaja on täsmentänyt ajaneensa vielä matkailuautolla? Silloinhan siinä torven soittamisessa oli vielä vähemmän järkeä.

      Saako niillä vehkeillä edes ajaa yli 100km/h? Pakettiautollahan ei saa.

    • ohienpäästä

      Kun ajan motarilla n.120kmh nopeutta, ja näen takaa tulevan auton joka saavuttaa minua hiljalleen, lisään varovasti vauhtia niin ettei auto saakkaan minua kiinni. Sitten taas löysään välillä, mutta ei niin että auto voisi ohittaa minut. Näin voidaan mennä satakin kilometriä.

      • JoOnHuvit

        Miksi ihmeessä noin pitää tehdä?

    • pakumies671

      Aloittajalle vielä. Yksi selitys tuli vielä mieleen jota näkee jonkinverran. Jos sullakin on sellanen outo tapa että kiihdytät hetken, sitten jäät esim. Kymmeneksi sekunniksi ajamaan tasaista vauhtia mutta sitten hoidat kiihdytyksen loppuun. Silloin ohittajasi tietysti ajattelee että olisit halunnut ajaa hiljempaa mutta kun hän ohitti, halusit tehdä kiusaa.
      En tiedä onko edellämainitulla tavalla ajavat kuskit edes tietoisia epäjohdonmukaisesta ajotavastaan.

      • näinkinvoikäydä

        Teorioita on enemmän kuin tiellä liikkujia.
        Aika sekavaa kuitenkin tuo lainsäädäntö. Mietin että sakoittaisikohan poliisi moottoritiellä
        oikealta ohittajaa ?

    • 543534634

      Milloin aloitit kiihdytyksen? Heti kun motari alkoi? Vai vasta hetken päästä? Ja kiihdytitkö heti ripeästi vai puolikaasulla? Jos et heti alkanut kiihdyttämään ripeästi niin ymmärän miksi sinulle tööttäiltiin. Tuohan on kuin kiusantekoa muille jos ei ala heti kiihdyttämään ripeästi, ja kun takaa lähdetään ohittamaan, yhtäkkiä aletaankin kiihdyttämään ripeästi.

      Minulle ainakin tuttu ilmiö tuo hidas kiihdytys tai että vasta hetken päästä aletaan kiihdyttämään kun rajoitus jo vaihtunut. Ei sinne taakse jaksa jäädä odottelemaan milloin se edessä oleva alkaisi kiihdyttämään tai koska painaisi kaasua enemmän kuin puoliväliin.

    • TLLTietää

      Tulipa vain mieleen, että mitä TLL sano äänimerkin käytöstä.

      34 §, Ääni- ja valomerkit

      "Milloin vaaran välttämiseksi on tarpeen, kuljettajan on annettava ääni- tai valomerkki taikka jarruvaloa käyttämällä tai muulla tavalla kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella valoisana aikana ohitettaessa.

      Äänimerkki ei saa olla pitempi kuin on välttämätöntä. Valomerkki on annettava ajovaloja vilkuttamalla."

      Oliko tuon ohituksen aikana valoisaa ja oltiinko varmasti taajaman ulkopuolella? Todennäköisesti oltiin ainakin taajaman ulkopuolella. Mutta mikä vaara torven soitolla vältettiin?

      Oliko asuntoautosta jätetty tyhjennyshana auki, ja lähdetty ajelemaan?

    • näinsemeni

      Todennäköisesti olet asennevammainen "opettaja", joka hieman hidasteli opetusta antaen "perässä roikkujalle" ja kyyläsi peiliin ja moottoritien alkaessa painoi kaasun pohjaan estäen ohituksen?

    • näinkinvoikäydä

      On se ihminen vain melkoinen ideoiden kasautuma. Mitähän vielä saammekaan lukea.

      • pakumies671

        Täällä suljetaan vain pois ne vaihtoehdot milloin ohittajan toiminta olisi ymmärrettävää. Ei ole vissiin mikään vaihtoehto tärpännyt. Jos ei ole niin silloin alkaa näyttää siltä että ohittaja oli idiootti

    • dknjkashjfdhf

      Tyypillistä maantiekilpailua.
      Entäs jos se "autonmitan edellä oleva " olisi lyönyt vilkun päälle? Olisitko sittenkin ohittanut?

      Merkillisimpiä juttuja, mitä minä olen kokenut oli eräs moottoritieltä poistuva henkilöauto.
      Itse ajoin suoraan oikeaa kaistaa ja poistumiskaista oli jo lopussa. takaa tuli henkilöauto, joka ohitti minut vain kymmenkunta metriä ennen nurmikkoa, kun poistumiskaista loppui.
      Meni noin metrin päästä edestäni keskipakoisvoiman vuoksi kallellaan, hyvä ettei kaatunut.
      Oma nopeuteni oli suurin sallittu.
      Sellaista on Suomen liikenne. Suomalaiset ei ansaitse edes traktoria mamtieliikenteeseen.

      • Alertti

        Silloin tällöin käy niin, että kun olen tulossa liittymäkaistalta ajokaistalle ja nopeuteni on sovitettu vastaamaan ajoradalla ojavan liikenteen nopeutta niin jo joku takanani ajava tunkee liittymässä suuremmalla nopeudella ohitseni häiriten minun ajoani. Tällaisia pönttöjä näkee aika usein. Kyllä tuon ajoneuvon kuuluu odottaa minun ensin liittyvä liikennevirtaan ja hoitaa sitten ohituksensa sääntöjen mukaan. Onko muille sattunut vastavaa?

      • cr-v
        Alertti kirjoitti:

        Muutaman kerran on tapahtunut, joista tosin vain yksi moottoritielle liittyessä. Yhtä kertaa lukuunottamatta kyseessä on ollut pakettiautoilija. Olen kuitenkin suorittanut oman liittymiseni tuosta blokkausyrityksestä huolimatta. En tiedä, onko se aiheuttanut mielipahaa.

      • Kkfkfkfkfkfkf

        Tuolle viime tingassa poistumiselle löytyy kyllä kohtalaisia selityksiä:

        Poistuminen tuli yllättäen ja taaksesikaan ei välttämättä mahtunut takaa tulevien vuoksi?

    • oikea_vastaus

      Kyllä olisi kuulunut odottaa.

      Tieliikennelaissa lukee näin: "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."

      Jos joku lähtee motarilla ohitukseen sinusta, et saa nostaa omaa nopeuttasi.

      • Kfkkfkfkkfkkg

        Ehkä lain mukaan, mutta käytännössä asia on aivan eri moottori- kuin maantiellä. Moottoritiellä oikeaa ajavan kiihdytys ei aidosti aiheuta häiriötä kenellekään, kunhan vaan sitten jatkaa samalla kovemmalla nopeudella horisonttiin,
        Maantiellä sen sijaan noin toimien aiheuttaa vaaratilanteen, kun ohittaja on arvioinut ajan ja tilan ja ohitettava häiritsee tätä arviota suuresti kiihdyttelemällä. Tämä taas voi johtaa vaikka kolariin vastaantulijan kanssa tms.

      • ajatuksenmakua
        Kfkkfkfkkfkkg kirjoitti:

        Tuli vain mieleen että ehkä lain mukaan kannattaisi täällä suomen maassa toimia.

    • senkunnäkis

      Juuri näin se on. Uusavuttomat valittavat sitten täällä, jos et ole auttanut heitä pääsemään ohitsesi.
      Todennäköisesti sillä oli myös vakkari päällä.

      • laki_velvoittaa

        "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."

        Noin lukee tieliikennelaissa ja pätee myös moottoritiellä ajamiseen. Ei saa lisätä omaa nopeutta jos toinen on ohittamassa ja ihan sama, oli hänellä vakkari päällä tai ei.

      • laki_velvoittaa kirjoitti:

        Kauanko pitää odottaa, ennen kuin saa taas nostaa nopeutta? Tässä tapauksessahan ohitus oli jo suoritettu (autonmitan edellä tuo ohittaja), ennen kuin aloittaja aloitti ohituksen oikealta.

        Joo, tuo sääntö on hyvä kun on vain yksi kaista suuntaansta, mutta moottoritiellä vähän hankala. Nopeusrajoituksen noustessa vaikkapa tietyön jälkeen 60 -> 120 saisi ajaa sata kilsaa 60 km/h nopeudella, jos ei saa omaa nopeutta nostaa ennen kuin kaikki muut ovat ohi menneet... :)

      • tättärääpippijuu

        Onneksi uuden lain laatija täsmensi tuota kohtaa uudessa tieliikennelaissa. Ei tarvitse enää ensi vuoden kesällä jatkaa ainakin vuosikymmenen jatkunutta vääntämistä asiasta.
        "Ajoneuvolla, jota ohitetaan vastaantulevan liikenteen puolelta vasemmalta, on ajettava niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. Ajoneuvon nopeutta ei saa lisätä eikä muulla tavalla vaikeuttaa ohitusta. "

      • KorkeinTahoMäärää
        tättärääpippijuu kirjoitti:

        Onneksi uuden lain laatija täsmensi tuota kohtaa uudessa tieliikennelaissa. Ei tarvitse enää ensi vuoden kesällä jatkaa ainakin vuosikymmenen jatkunutta vääntämistä asiasta.
        "Ajoneuvolla, jota ohitetaan vastaantulevan liikenteen puolelta vasemmalta, on ajettava niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. Ajoneuvon nopeutta ei saa lisätä eikä muulla tavalla vaikeuttaa ohitusta. "

        Ohitustilanteessa ja sen jälkeenkin on noudatettava OIKEAA PYSÄHTYMISNOPEUTTA! Eli on siis pysähdyttävä OIKEALLA nopeudella. Tätä ei tietenkään määrää laki tai mitkään asetukset vaan niitä korkeampi auktoriteetti.

      • Anonyymi
        laki_velvoittaa kirjoitti:

        "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."

        Noin lukee tieliikennelaissa ja pätee myös moottoritiellä ajamiseen. Ei saa lisätä omaa nopeutta jos toinen on ohittamassa ja ihan sama, oli hänellä vakkari päällä tai ei.

        "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."

        Kenen vasemmalta?
        Jos havaitset kaksi vastaantulevaa autoa, joista auto A ohittaa vasemmalta autoa B, tapahtuu ohitus sinun kannaltasi oikealta. Saatko tuossa tilanteessa lisätä vauhtiasi nopeusrajoituksen vaihtuessa suuremmmaksi, ja riippuuko vastaus siitä ollaanko moottoritiellä vai kaksikaistaisella maantiellä?
        Riippuuko vastaus mitenkään vastaantulijoiden välimatkasta sinuun, esim 100 metriä tai 4 km, onko vastaus ihan sama?
        Selvennyt kaikissa yllä mainituissa tilanteissa olet autossa C jota ohittaa auto D. Näin ollen C on ohitettava. Mutta tilanteessa D voi ohittaa C:tä joko oikealta tai vasemmalta.

        Esim jos C on kääntymässä maantiellä vasemmalle ja hidastanut merkittävästi kääntymistä varten, pitääkö sen joko pysäyttää kokonaan tai jatkaa todella hitaasti kääntymisen jälkeenkin, vai saako se kiihdyttää uudelleen tavoitenopeuteen, vaikka havaitsi A:n ohittavan B:tä molempien kulkusuunnassa vasemmalta, jos sekä A:han että B:hen on yli kilometri, ja C ehtii hyvin kääntyä ennen molempia jos saa kiihdyttää?
        Tässä tapauksessa D ohitittaa C:tä oikealta, joten pykälä koskee C:tä C:n ollessa ohitettava, joka havaitsee vasemmalta ohittamisen (A ja B).
        Vai katsotaanko vasemmalta ohittamista omasta suunnasta, jolloin tuo pykälä hidastaa/estää kääntymistä vain, jos myös B on kääntymässä vasemmalle, ja A ohittaakin sitä oikealta?

    • Oikealtaohi

      On paljon liittymiä kaksikaistaisilla teillä joissa vasemmalle kääntyvä ohitetaan oikealta. Risteysalueelle on tehty levennyksiä ettei tarvitse seisoa jonossa vasemmalle kääntyvän perässä. Joustavaa.

    • Make000111

      Kaikissa olosuhteissa liikenteessä,vaikka kuinka olisit oikeassa,esim.jos joku ei meinaa ehtiä ohituskaistalta takaisin eteesi,sinun on hidastettava että ei tule törmäyksiä ja yleensäkin liikuttava että et aiheuta vaaraa kenellekään. Ja se,että pyrit ennakoimaan,huomioimaan ja parhaasi mukaan estämään onnettomuudet.
      Mikään laki ei satavarmasti suojaa ketään,itse se pitää koettaa turvallisuutensa taata,jos joku,vaikka itse,tekee hölmöyksiä,on se huippu kun joku sen osaa väistää,eli ennakoida.

    • Vajakeille.hoitoa

      Kitkapelle yritti sinua ohittaa mutta ratkaisevalla hetkellä alkoi kumi luistaa kuin hihna konsanaan. Sen vuoksi alkoi valoshow ja tyytyttäminen. Ei siis tämän kummempaa ja näitä on tullut nähtyä.

      Tuohon nopeuteen... Jos alkoi 120km/h rajoitus niin tottakai kiihdytät ellei siinä mitään vaaraa synny. Maks 120km/h tai 100km/h jos rajoitettu auto.

      En tiedä mikä lie tuon tapaamasi hermannin ongelma ollut mutta itse vastaavassa tilanteessa en sinun toimissasi näkisi väärää ja jatkaisin normaalia ajamista. Järjenkäyttö on sallittua liikenteessä ja vastapuolelta ei sitä ilmeisesti löytynyt.

    • juurinäinpitäätehdä

      Kysyt että "olisiko munun pitänyt odottaa että hitaampi ensin ohittaa minut ja vasta senjälkeen voisin ohittaa oikeaa kaistaa tuon hitaamman."

      Vastaus on että: kyllä. Nykylain mukaan näin on.

      • korjaus

        Korjataan sen verran että olisi pitänyt odottaa että toinen tekee oman ohituksensa valmiiksi ja sen jälkeen olisi saanut lähteä omaan ohitukseesi. Ohitetaan vasemman kaistan kautta.

    • kehityskehittyy

      Se on mennyt niin hulluksi nykyään, että sinun pitää huolehtia siitä, ettei kukaan pahoita mieltään. Tuossa tilanteessa sinun olisi kuulunut kohteliaasti hidastaa ja avustaa ohittajaa selviytymään suorituksestaan. Hullua mutta totta näin se menee nykyään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4230
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4142
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      611
      3927
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      20
      2755
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2485
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2074
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2072
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      191
      1970
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1629
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe