Tuolla v-lestadiolaisuus-palstalla käydään kovasti keskustelua siitä, miten helluntailaisuus on väärää uskoa. Armolahjat ovat ilmeisesti sitten uskomme pääosassa?
Itse sanoisin, että ne ovat vain lisä ja rohkaisu uskon tiellä. Kyllähän meilläkin on sanan opetus tärkeällä sijalla.
On joskus suru sydämessä, kun uskovat vain lätkivät Raamatulla toisiaan päähän. Itsekin tuolla joskus syyllistyn siihen. On niin vaikeaa ymmärtää se, miksi lestadiolaiset pitävät itseään ainoina oikeina uskovina.
Onko muita, joita asia kiusaa?
Itse sanoisin, että ne ovat vain lisä ja rohkaisu uskon tiellä. Kyllähän meilläkin on sanan opetus tärkeällä sijalla.
On joskus suru sydämessä, kun uskovat vain lätkivät Raamatulla toisiaan päähän. Itsekin tuolla joskus syyllistyn siihen. On niin vaikeaa ymmärtää se, miksi lestadiolaiset pitävät itseään ainoina oikeina uskovina.
Onko muita, joita asia kiusaa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Helluntailaisuus on eräs torontolaisuuden muoto, joka lähti liikkeelle Los Angelesin Azusin kadulta mustan väestön keskuudesta 1900-luvun alkupuolella, josta sen toi Sumeen T.Barrat niminen henkilö. Anbaptistinen liike. Viime vuonna siitä erosi 1700 henkilöä. Kerää kymmenyksiä myös uuden liiton aikana.
EI ole toronttolaisuuden muoto! Vaan,torontolaisuus on lieveilmiö helluntailaisuudesta,ei ole helluntaiseurakunta!
1700 eronnutta todennäköisesti ei pidä paikkaansa,on oletustietoa,arvostelijoilta.
Seurakunnat on paikallis-seurakuntia,niitä on lähes joka paikkakunnalla. Siis satoja!
Kuka on siis se henkilö tai järjestö joka on nämä ero luvut kerännyt? Tuskin kukaan!
EI myöskään kerää kymmennyksiä,rahaliikenne seurakuntaan päin on TÄYSIN vapaaehtoisella pohjalla,sisältyy Raamatun opetukseen: "Iloista antajaa Jumala rakastaa,kuka antaa varoistaan,tehköön sen hyvillä mielin,ei pakosta,vaan jokainen antakoon vappaasta tahdostaan, puhtaasta sydämestään niinkuin antaisi Jumalalle,vapauteen Kristus vapautti!
Ei pitäisi antaa väärää todistusta "lähimmäisestään"!
,,, ettei jotain oikeaakin,,
1700 tieto on peräisin RV:stä.
Rakastava oikeudenmukainen vanhurskas ISÄ tuntee murhetta, kun lapset riitelevät.
Hei veljeni Herrassa,
sinäpä sen sanoit. Tähän en voi muuta enää lisätä, kuin AMEN.
Anne
nyt niin moni asennuituu noin,että "me olemme ainoat" .
Raamattuhan kertoo selkeesti ketkä taivaaseen "menee".
Arvelisin sitävastoin,että ihmiset eivät luota,että usko Jeesukseen riittää ja tuo armo käsite tuntuu useinkin,että se pitäisi ansaita.
Siitä olen kyllä erimieltä ,että kaikki taivaaseen menee.
Uskon lahja ,joka sanan kautta saadaan on minusta vaatimus.
Vaan onnemme on ettei meille ihmisille ole tuomio valtaa annettu .
Tietenkin saamme mielipiteitä tuoda esille ja raamatun sanahan on itse jo tuomarikin.
Tälläkin sivulla on monilla sellainen käsitys ,että ihmiset tuomitsevat,vaikka raamatusta toiset siteeraavat kohtia.
Koen ehdeksi vaikeimmista jakeista tuon maailman kuulun Joh.3:16 sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,että antoi ainokaisen poikansa,ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iänkaikkisen elämän.
Tuossa ehdoksi laitetaan vain usko.
sinä minulle uskosi ilman tekoja....minä näytän sinulle teoistani uskon...
usko ilman tekoja on kuollut... ja kuollut on myös joka uskoo lahkoihin ja eriseuroihin...
jos meitä uskomme tähden piestään ja pilkataan niin se on armoa...
mutta jos syntien tähden.....ne jotka lihassa elävät eivät Jumalaa tunne...lahkot ja eriseurat on lihan tekoja ...eivätkä sellaiset peri jumalan valtakuntaa..eikä ne jotka niitä harjoittaa..
JEESUS sanoi eräässä puheessaan että kun isäntä kutsui pitoihinsa väkeä nämä järjestään kieltäytyivät...niimpä hän käski hakea toreilta ja aitovieriltä.ja vielä jäi tilaa..hän käski pakottamaan ihmisiä sisälle jotta kaikki kutsupaikat täyttyisi....jne. mutta niille jotka olivat jo kutsutut eivätkä tulleet koitui kohtaloksi sama osa kuin rikollisille...
eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Ihmisiä varten Jeesus sovituksen täytti.
Eli minä armosta uskoni kautta pääsen "häihin ihaniin".
Mitäs siellä taivaassa lahkoja tarvitaan,siellähän on Jeesus ja armsta pelastetut "uskovaiset".
Meillä Ruotsissa on ihana elää kun helaritkaan eivät kuulu lahkoihin.
En toisaalta usko että se sana on Suomessakaan käytössä muilla kuin hiukka kieroituneilla ihmisillä.
Raamatun sanan tuntijat eivät ainakaan nimittele "sisariaan"ja "veljiään" lahkolaisiksi olipa sit vaikka helari tai lutterus.
ittehän tään rakkaan heleri kodin olen valinnu ja hyvin viihdyn "sukulaisteni" kanssa.
, vihollisen juoni, että katselisimme mitä muut meistä sanoo tai ajattelee. Jeesuksen opetuslapsetkin joskus keskittyivät vähän väärille alueille, mutta Jeesus palautti heidät katsomaan siihen mikä on tärkeintä ja se tärkein oli:"kun PyhäHenki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja tulette olemaan minun todistajani...."