Mitä palstalaiset arvelevat?

YleisTiedustelija

Ylittääkö Keskusta 15% äänistä ensi kevään vaaleissa?
Eroaako Sipilä ennen vuoden vaihdetta?
Saako SDP yli 23% äänistä ensi kevään vaaleissa?
Kenestä tulee seuraava pääministeri?

44

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vallanjakohuone

      No ei ainakaan Sipilästä. Rinne ja Orpo ovat todennäköisimmät vaihtoehdot, sillä SDP ja Kokoomus pitävät sellaista kaulaa kannatuksessa suhteessa Keskustaan, ettei Keskustalla ole enää mitään jakoja nousta kisaamaan suurimman puolueen asemasta.

    • Kepu saa yli 15 prosentin, mutta SDP alle 23 prosentin kannatuksen. Sipilä ei eroa ennen vuodenvaihdetta, vaan jatkaa pääministerin tehtävässä eduskuntavaaleihin asti. Seuraava pääministeri on Jussi Halla-aho.

      • vallanjakohuone

        Millä lihaksilla Halla-ahosta pääministeri? Perussuomalaisten täytyisi saada yli 50 % äänistä, jotta se olisi mahdollista eikä tuo HS:n mittauttama 7,8 % kyllä toimi edes ponnahduslautana uudelle jytkylle. Laskusuunta näyttäisi olevan pidemmän aikavälin tarkastelussa. Muut puolueet eivät ole yhtään halukkaita hallitusyhteistyöhön persujen kanssa (esim. Kokoomus tyrmää täysin), niin kylläpä se persujen pääministeriys on kuopattu jo lähtötelineisiin. Oletan kuitenkin, että esityksesi Halla-ahosta oli sarkastinen heitto?

      • vallanjakohuone kirjoitti:

        Eiköhän tuo ollut Pystyn sarkastinen heitto näihin "ennustuksiin".

    • Näin-näkisin

      En usko keskustan putoamiseen. Vihreät kun laskee, ja persut tuo takaisin ääniä, se vahvistaa entisestään keskustaa.
      Saattaa vihreät olla ne jotka seuraa Ruotsin esimerkkiä. Ruotsissa vihreät on tippumassa kokonana maan eduskunnasta. Se vaali syyskuun 9 pv, juuri sopivasti antamaan osviittaa meille. Myös demarit on Ruotsissa laskemassa rajustikin, ennakoivat siellä. Samoin Saksassa vihreät on alamaissa.

      Tuskin ihmiset edes helsingissä enään vihreille antatg tukeaan kuten ennen, nimittäin Ruotsin vihreät ajaneet siellä maan jo kestätämättömään tilanteeseen, pysyt paukku ja pommit räjähtelee harvase päivä, vainajia tulee. Tuskin ihmiset sitä tänne haluaa äänestäessään punavihreitä.

      • FaktaaTäältä

        Höpö höpö. Miksiköhän vihreistä ja persuista tulisi kepulle ääniä?

        Kepuhan on puolue joka on koko hallitustaipaleensa kiristänyt eläkeläisten, palkansaajien, opiskelijoiden ja lapsiperheiden talouksia ja elämää. Sieltä suunnalta ei todellakaan kepu saa yhtään lisää ääniä ja se on jo selkeästi nähtävissä useiden eri lähteiden mielipidetiedusteluissa. Kepu sinnittelee vain ja ainoastaan peruskannattajiensa tuella ja heistäkin usea tulee äänestämään muita puolueita. Kepulla on hankalaa saada tuota 15% saalista, todennäköisesti jää sen alle.

        Sipilä ei eroa vaan jatkaa hallituskauden loppuun ja se on vain lisäsinetti kepun selvälle tappiolle. Vai onko jotain mitä Sipilä voisi tehdä sellaista joka äkillisen kannatusvyöryn saisi aikaiseksi?

        Sdp tulee saamaan n.21% äänistä, sen ovat mielipidetiedustelut osoittaneet. Nyt on vielä vahva protestihenkikin päällä joka kasvaa ennen vaaleja ja se tuo myös muuten nukkuvat uurnille. Henki on: Sipilästä eroon.

        Antti Rinteestä jonka henkilökohtainen suosio on noussut suuresti tulee seuraava pääministeri.

      • FaktaaPankkikselle

        Nimimerkille Näin-näkisin. Selvästi yrität antaa jonkinlaista asiantuntijan leimaa yrittämällä keksiä kaikkea mahdollista miksi kepu ei ensi vaaleissa häviäisi mutta kun kirjoitat silkkaa pankkolängvitsiä aivan ehdan "majurin" lailla on tekstin uskottavuus täysin kateiss

        En pysty nauramatta lukemaan tekstiäsi koska siinä esiintyy mm. seuraavia sanoja: "kokonana, enään antatg, kestätämättömään, pysyt paukku, harvase "

      • FaktaaTäältä kirjoitti:

        Höpö höpö. Miksiköhän vihreistä ja persuista tulisi kepulle ääniä?

        Kepuhan on puolue joka on koko hallitustaipaleensa kiristänyt eläkeläisten, palkansaajien, opiskelijoiden ja lapsiperheiden talouksia ja elämää. Sieltä suunnalta ei todellakaan kepu saa yhtään lisää ääniä ja se on jo selkeästi nähtävissä useiden eri lähteiden mielipidetiedusteluissa. Kepu sinnittelee vain ja ainoastaan peruskannattajiensa tuella ja heistäkin usea tulee äänestämään muita puolueita. Kepulla on hankalaa saada tuota 15% saalista, todennäköisesti jää sen alle.

        Sipilä ei eroa vaan jatkaa hallituskauden loppuun ja se on vain lisäsinetti kepun selvälle tappiolle. Vai onko jotain mitä Sipilä voisi tehdä sellaista joka äkillisen kannatusvyöryn saisi aikaiseksi?

        Sdp tulee saamaan n.21% äänistä, sen ovat mielipidetiedustelut osoittaneet. Nyt on vielä vahva protestihenkikin päällä joka kasvaa ennen vaaleja ja se tuo myös muuten nukkuvat uurnille. Henki on: Sipilästä eroon.

        Antti Rinteestä jonka henkilökohtainen suosio on noussut suuresti tulee seuraava pääministeri.

        Kuten jo alla sanoinkin Rinteestä ei tule pääministeriä koska Keskusta ja Kokoomus eivät mene SDP:n kanssa samaan hallitukseen. Enemmistöhallituksessä täytyy olla mukana kaksi suurta.
        Opiskelijoilta on varaakin kiristää koska he ovat etuoikeutetussa asemassa yhteiskunnan tarjotessa ilmaisen koulutuksen. Samoin palkansaajilta mm. lomien pituudesta. Eläkeläisissä heikoimmassa asemassa olevien toimeentulo on turvattava. Sama pätee lapsiperheisiin. Muuten näitä kahta viiteryhmää on turha paapoa.

      • vallanjakohuone
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tuo väitteesi perustunee puhtaasti siihen uskoosi, että Keskusta ja Kokoomus olisivat solmineet "avioliiton", jossa kumpikaan ei petä toistaan. Jos SDP saa suurimman puolueen aseman, niin kumpikaan puolue ei enää mieti toista vaan sitä, mitkä ovat mahdollisuudet nousta vallankahvaan takaisin kiinni demarien kanssa. Kokoomuksella on tiukempi suhtautuminen omaan agendaansa kun taas Keskustan "leveämpi toleranssi" mahdollistaa puolueen venyvän kuin purukumi. Täten Keskusta saattaisi olla mahdollisempi vaihtoehto, mutta toisaalta jos Vihreät ovat mukana perustettavassa hallituksessa, niin neuvottelut voisivat olla Keskustalle ylivoimaiset. Lähinnä ympäristö- sekä maa- ja metsätalouspolitiikan osalta. Tottakai Kokoomus ja Keskusta ovat uhanneet olla menemättä hallitukseen, jossa korjaillaan tai jopa poistetaan nykyisen hallituksen tuotoksia. Vaan se on ihan toinen asia siinä kohtaa, kun äänet on laskettu ja kansa ilmaissut mielipiteensä. Nyt on ihan liian aikaista sanoa, tuleeko seuraavaksi sinipunaa vaiko punamultaa, mutta porvarivaihtoehtoa ei ainakaan. SDP voi kumminkin luottaa siihen, että se saa riittävää tukea ainakin Vihreiltä ja Vasemmistoliitolta. Ja siinäpä ei enää paljoa puutu kannatusta enemmistöhallitukselta. Kukakohan olisi valmistäyttämään sen vajauksen, jos sellainen jää?

        Ei ole kuitenkaan sanottua, ettei myös meidän maassamme voisi toteutua Mielipidepankin tällä palstalla kaipaama Ruotsin malli, jossa "oikeisto-" ja "vasemmistopuolueet" jakautuvat keskenään kahteen allianssiin, kuitenkin sillä erolla, ettei liittoutumisia juurikaan mainosteta ennen vaaleja, mutta jotka toteutuvat käytännössä vaalien jälkeen. Persut olisivat tuolloin vedenjakajana, kumpi hallitusvaihtoehto toteutuu Todennäköisesti persuille olisi helpompaa muodostaa hallitus oikeistoallianssin kuin vasemmistoallianssin kanssa tai ainakin antaa oikeistoallianssille passiivinen oppositiotuki riittävin ehdoin.

      • vallanjakohuone
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Persujen on vain aika mahdotonta toimia minään vedenjakajana 7,8 %:n gallupkannatuksella. Toisekseen Kokoomus on ainakin tehnyt selväksi sen, ettei sillä ole pienintäkään halua persujen kanssa yhteistyöhön. Eli oikeistoallianssilta menee silloin pohja pois.

        https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/254150-yle-perussuomalaisista-vuotaa-eniten-aanestajia-aivan-omassa-luokassaan

        Tällä hetkellä näyttäisi olevan kolme menettäjää:Vihreät, Keskusta ja Perussuomalaiset.

      • vallanjakohuone kirjoitti:

        Tuo väitteesi perustunee puhtaasti siihen uskoosi, että Keskusta ja Kokoomus olisivat solmineet "avioliiton", jossa kumpikaan ei petä toistaan. Jos SDP saa suurimman puolueen aseman, niin kumpikaan puolue ei enää mieti toista vaan sitä, mitkä ovat mahdollisuudet nousta vallankahvaan takaisin kiinni demarien kanssa. Kokoomuksella on tiukempi suhtautuminen omaan agendaansa kun taas Keskustan "leveämpi toleranssi" mahdollistaa puolueen venyvän kuin purukumi. Täten Keskusta saattaisi olla mahdollisempi vaihtoehto, mutta toisaalta jos Vihreät ovat mukana perustettavassa hallituksessa, niin neuvottelut voisivat olla Keskustalle ylivoimaiset. Lähinnä ympäristö- sekä maa- ja metsätalouspolitiikan osalta. Tottakai Kokoomus ja Keskusta ovat uhanneet olla menemättä hallitukseen, jossa korjaillaan tai jopa poistetaan nykyisen hallituksen tuotoksia. Vaan se on ihan toinen asia siinä kohtaa, kun äänet on laskettu ja kansa ilmaissut mielipiteensä. Nyt on ihan liian aikaista sanoa, tuleeko seuraavaksi sinipunaa vaiko punamultaa, mutta porvarivaihtoehtoa ei ainakaan. SDP voi kumminkin luottaa siihen, että se saa riittävää tukea ainakin Vihreiltä ja Vasemmistoliitolta. Ja siinäpä ei enää paljoa puutu kannatusta enemmistöhallitukselta. Kukakohan olisi valmistäyttämään sen vajauksen, jos sellainen jää?

        Miksei Sinipuna jos demarit sitoutuisivat Lipposen ajan vastuulliseen talouspolitiikkaan. Rinteen SDP:stä sitä on vain vaikea uskoa. Tai sitten Rinne joutuu tekemään kaikkien aikojen takinkäännön.
        Yksinkertaisesti jo Markkinavoimat päättävät että meidän on jatkettava samalla talouspoliittisella linjalla.
        Punamulta on pahinta myrkkyä holtittomine rahanjakoineen.

      • vanhus
        FaktaaTäältä kirjoitti:

        Höpö höpö. Miksiköhän vihreistä ja persuista tulisi kepulle ääniä?

        Kepuhan on puolue joka on koko hallitustaipaleensa kiristänyt eläkeläisten, palkansaajien, opiskelijoiden ja lapsiperheiden talouksia ja elämää. Sieltä suunnalta ei todellakaan kepu saa yhtään lisää ääniä ja se on jo selkeästi nähtävissä useiden eri lähteiden mielipidetiedusteluissa. Kepu sinnittelee vain ja ainoastaan peruskannattajiensa tuella ja heistäkin usea tulee äänestämään muita puolueita. Kepulla on hankalaa saada tuota 15% saalista, todennäköisesti jää sen alle.

        Sipilä ei eroa vaan jatkaa hallituskauden loppuun ja se on vain lisäsinetti kepun selvälle tappiolle. Vai onko jotain mitä Sipilä voisi tehdä sellaista joka äkillisen kannatusvyöryn saisi aikaiseksi?

        Sdp tulee saamaan n.21% äänistä, sen ovat mielipidetiedustelut osoittaneet. Nyt on vielä vahva protestihenkikin päällä joka kasvaa ennen vaaleja ja se tuo myös muuten nukkuvat uurnille. Henki on: Sipilästä eroon.

        Antti Rinteestä jonka henkilökohtainen suosio on noussut suuresti tulee seuraava pääministeri.

        Sipilä paras pääministeri vuosikymmeniin
        Rinne huonoimpia mitä suomi voi saada

    • Ognian_Tellus

      Kepun kannatus on seuraavissa eduskuntavaaleissa alle 10 %. Antti Rinne on seuraava pääministeri ja Petteri Orpo jatkaa valtiovarainministerinä.

    • ukkonooaolikunnonmies

      Ite äänestän Sipilän puoluetta, jos tekee musta miljonäärin kanssa, jos ei, niin sit Sdp:tä

      • tasevaaleihin

        Syksyllä on kyllä vake-rahoja jaossa 2500milj. vaalityöhön, voit niistä saada jos osaat liipaista tai kuulut sisäpiiriin.

    • KepuHäviääVarmasti2019

      Alkaa olemaan erittäin todennäköistä, että Kepu häviää tulevat vaalit. Täällä joku asioita ymmärtämätön toivorikkaasti mutta samalla tahattoman koomisesti yrittää saada persujen ja vihreiden ääniä kepulle, Hahahaha,

      Mitäköhän logiikkaa siinä olisi.

    • Keskusta tulee saamaan noin 18 prosenttia ollen kolmanneksi suurin puolue. Miksi Sipilän pitäisi erota enemmistöhallituksen nauttiessa eduskunnan luottamusta. SDP voi hyvinkin saada 23 prosenttia ja suurimman puolueen paikan. Tosin se ei tee vaalivoitollaan mitään koska Keskusta eikä Kokoomus eivät mene katteettomien shekkien kirjoittajapuolueen kanssa samaan hallitukseen.
      Pääministeri tulee Orposta nykyisen hallituspohjan jatkaessa siten että siniset korvataan Vihreillä ja RKP:llä ja mahdollisesti jopa Vasemmistoliitolla.

      • Maalla.on.nyt.mukavaa

        Ruotsista kuuluu kummia, joka liittyy syyskuun vaaleihinsa. Meitä aina pidetty Ruotsin perässä kulkijana. Siksi meillekkin on vaikea ennustaa huhtikuun vaaleista. Meillä ei ole
        nyt valmista mallia. Nämä kuin ilmojen ennusteita, että sataako ensi jouluna vettä. Viime jouluna ei kukaan osannut sanoa heinäkuun toisenviikon helteistä. Varmaan helteet rassaa monia varsinkin kaupungeissa, joissa vanhoja kerrostaloja, ja eltaa suoraan siihen seinään, joissa ei takapuolelle yhteyttä tuuletukseen. Meillä täällä kaupungin keskustoista sivussa ei ole mitään hätiä, kun saa soviteltua erimalleja useita,
        esim meillä on ilmalämpöpumppu tuolla ulko rakennuksessa, sen vaikka kylmää puhaltaan, mutteipa ole ollut tarvetta. Jos nyt kyläilevä olisi sellainen, ettei kuumassa pärjää, sinne laitettaisiin majoittumaan.

        Onni yksillä, kesä kaikilla !. Kyllä vielä kylmäkin käpristelee luitamme, muistelemme silloin kaiholla näitä helteitä. Kyllä mansikat on nyt tosi mehukkaita ja makeita, kun vielä saa omasta penkistä poimia. Samoin monen sortin uudet peruna, joita jo kuukausi nautittu. Vielä tänäänkin laitoin metrin pätkän uutta penkkiä perunalle, samoin raparperiä laajennin, kun alkoi tekemään kaupaansa marmeladina, eikä hassumpaa olekkaan, kuin mehunakaan, kun sitä nyt kuluu ennätysmääriä, kun monia vieraittenkin suita sitä juomassa. Raparperi on yksi helpoimpia hoidettavia.

      • Maalla.on.nyt.mukavaa kirjoitti:

        Kuten arvostettu yliopistoihminen Jari Ehrnroth sanoi tulevaisuuden yhteiskunta tulee korostamaan yksilön omaa vastuuta. Siis niiden jotka siihen kykenevät.
        Vasemmiston ajattelu jonka mukaan yhteiskunta hoitaa kaiken istuu tähän huonosti.

      • rikkaatrikastuujne

        "arvostettu yliopistoihminen Jari Ehrnroth sanoi"

        Kai tuon nyt osaa vähemmänkin arvostettu ihminen sanoa, että noin tulee käymään. Asia puetaan ties mihin korulauseisiin, vaikka sen voisi sanoa kahdella sanalla. Hyvinvointivaltio purkuun.

      • Kykenevät.työhön
        rikkaatrikastuujne kirjoitti:

        "arvostettu yliopistoihminen Jari Ehrnroth sanoi"

        Kai tuon nyt osaa vähemmänkin arvostettu ihminen sanoa, että noin tulee käymään. Asia puetaan ties mihin korulauseisiin, vaikka sen voisi sanoa kahdella sanalla. Hyvinvointivaltio purkuun.

        Ei hyvinvointivaltiota pureta, vaan yritetään saada mahdollisimman monia itsestään huolehtimaan. Niin minäkin huolehdin itsestäsi, en ole ainakaan vielä apuja kaivannut, sekin aika sitten tulee joskus. Ei ole mitään järkeä jotka työkykyisiä, että jäävät makaamaan kuin "lapsiäidit, ja odottamaan että yhteiskunta heidät huolehtii..

      • PolitiikanHutkija

        Marssijärjestys on ollut jo vuosikymmeniä sen jälkeen kun presidentin valtaoikeuksia kavennettiin, että vaalivoittajaksi tullut suurin puolue saa ensimmäisenä hallituksen muodostajan tehtävät.

        Joten kun käy näin: "SDP voi hyvinkin saada 23 prosenttia ja suurimman puolueen paikan" niin SDP saa tarvittavan tuen vihreiltä ja vasemmistoliitolta ja ehkä joltain pienemmältä puolueelta. Yksi vaihtoehto voi toki olla kokoomuskin mikäli neuvottelut suosivat sitä mutta ei missään nimessä rökäletappion kokenut keskusta jonka tulos ei ylitä 16%.

      • Huono.vielä.ennakoida
        PolitiikanHutkija kirjoitti:

        Mistä me vielä tiedetään huhtikuun vaalitulosta.
        Ei tuhannen, tai kahdenkaan mielipide sitä muuta, jota toitotetan
        kissankokoisin kirjaimin.

        Uudistuksia maa kaipaa, edes nyt alkuun kaikki verolle.
        Taksi uudistus meni pinin äänin, se nyt hyvä kaikilel, kuin VR yksityistäminenkin, siitä ei polemiikkiä, kun SDP sen hyväksyi. Kyllä pitää vastoin puoluettaankin osata arvostella, jos vasemmiston karja kulkee omistaan tuppisuuna, ei sekään hyvä. Kyllä minäkin enemmän kepuun kallistuneena olen arvostellut hallituksen huonoa TV vero politiikkaa, ei noin olisi saanut hoitaa, että toiset köyhät maksaa vielä köyhimpien veron. Kyllä se olisi pitänyt nostaa ylemmäs suuremmat maksut. Olisiko sitten SDP tullut siinä vastaan panijaksi. Ei siinä ole mitään järkeä, kun alle 2000 € kuussa tienaava maksaa saman kuin esim Riku Aalto 25 000 € kk palkastaan. Järetöntä jonka SDP akat sai aikaiseksi, ja hallitus sitä vielä jatkoi pöljästi. Demareihin meni usko tässä, ja hallitukseen, kun osaamista ei käytetty, jota hallituksella olisi ollut.

      • rikkaatrikastuujne kirjoitti:

        "arvostettu yliopistoihminen Jari Ehrnroth sanoi"

        Kai tuon nyt osaa vähemmänkin arvostettu ihminen sanoa, että noin tulee käymään. Asia puetaan ties mihin korulauseisiin, vaikka sen voisi sanoa kahdella sanalla. Hyvinvointivaltio purkuun.

        Ei vaan palautetaan alkuperäiseen tarkoitukseensa eli huolehtimaan heikoista ja sairaista nykyisen passivoivan tulonsiirtoautomaatin sijasta.

      • Huono.vielä.ennakoida kirjoitti:

        Mistä me vielä tiedetään huhtikuun vaalitulosta.
        Ei tuhannen, tai kahdenkaan mielipide sitä muuta, jota toitotetan
        kissankokoisin kirjaimin.

        Uudistuksia maa kaipaa, edes nyt alkuun kaikki verolle.
        Taksi uudistus meni pinin äänin, se nyt hyvä kaikilel, kuin VR yksityistäminenkin, siitä ei polemiikkiä, kun SDP sen hyväksyi. Kyllä pitää vastoin puoluettaankin osata arvostella, jos vasemmiston karja kulkee omistaan tuppisuuna, ei sekään hyvä. Kyllä minäkin enemmän kepuun kallistuneena olen arvostellut hallituksen huonoa TV vero politiikkaa, ei noin olisi saanut hoitaa, että toiset köyhät maksaa vielä köyhimpien veron. Kyllä se olisi pitänyt nostaa ylemmäs suuremmat maksut. Olisiko sitten SDP tullut siinä vastaan panijaksi. Ei siinä ole mitään järkeä, kun alle 2000 € kuussa tienaava maksaa saman kuin esim Riku Aalto 25 000 € kk palkastaan. Järetöntä jonka SDP akat sai aikaiseksi, ja hallitus sitä vielä jatkoi pöljästi. Demareihin meni usko tässä, ja hallitukseen, kun osaamista ei käytetty, jota hallituksella olisi ollut.

        Niin kauan kuin veron nimi on Yle-vero tai vastaava, on mahdoton löytää perustetta, jolla vero olisi kokonaan progressiivinen. Eihän Yleisradion ohjelmien seuraamisen runsaus perustu yhtäältä ansiotasoon, eikä suurituloisilla ole toisaalta edes silmiä ja korvia seurata Yleisradion kanavia köyhiä enempää. Jos progressiivinen järjestelmä kuitenkaan halutaan, rahoitettakoon Yleisradio suoraan valtion budjetista.

        Oikeudenmukaisempi nykyinen järjestelmä kuitenkin on kuin entinen, joka perustui television omistukseen laitteena sekä laitetarkastuksiin.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei vaan palautetaan alkuperäiseen tarkoitukseensa eli huolehtimaan heikoista ja sairaista nykyisen passivoivan tulonsiirtoautomaatin sijasta.

        Onko valtiolla ollut tosiasiallisesti hyvinvointivaltioroolia missään vaiheessa historiassamme, kun muistetaan, että vuosisatojen aikana se on sälyttänyt heikoista ja sairaista huolehtimisen käytännössä kunnille?

      • Ihan.peestä.Tv-vero
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Niin kauan kuin veron nimi on Yle-vero tai vastaava, on mahdoton löytää perustetta, jolla vero olisi kokonaan progressiivinen. Eihän Yleisradion ohjelmien seuraamisen runsaus perustu yhtäältä ansiotasoon, eikä suurituloisilla ole toisaalta edes silmiä ja korvia seurata Yleisradion kanavia köyhiä enempää. Jos progressiivinen järjestelmä kuitenkaan halutaan, rahoitettakoon Yleisradio suoraan valtion budjetista.

        Oikeudenmukaisempi nykyinen järjestelmä kuitenkin on kuin entinen, joka perustui television omistukseen laitteena sekä laitetarkastuksiin.

        Miten se oikeudenmukaisempi on, kun pitää maksaa vaikkei televisiota omista, eikä katso. Olen vahvasti erimieltä kanssasi. Ei täytä oikeusvaltion periaatteita edes.
        Jos vaikka marketiin menee, olisi pakko ostaa se alatoopi paketti, vaikkei sitä syö.
        Kaupassa on ALV vero joka kaikille sama, muttei sitä yhtäläistää Tv-veroon. Tv-veroa menee jopa 3000 euroa, kun on pienyrittäjä, mihin kummaan sekin perustuu? Miten siinä sitten silmiä olisi enemmän ?
        "Yhteisön Yle-veron määrä perustuu yhteisön verotettavaan tuloon. Veron määrä on 140 euroa, jos yhteisön verovuoden verotettava tulo on 50 000 euroa. Rajan ylittävältä osalta veroa peritään 0,35 prosenttia, mutta veron enimmäismäärä on kuitenkin 3 000 euroa vuodessa. Enimmäismäärän maksavat sellaiset yhteisöt, joiden verovuoden verotettava tulo on esimerkiksi 868 000 euroa."

        Yhteisöjen Yle-vero
        Yleisradioveroa maksavat myös elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavat osakeyhtiöt ja muut yhteisöt kuten osuuskunnat. 3000 € kun tulot ylittää firmalla
        n 850 tuhatta. Kai sekin sitten Pystyn mukaan oikein.

      • Ihan.peestä.Tv-vero kirjoitti:

        Kuka muka ei oikeasti katso yhtäkään televisio-ohjelmaa? Niitä nimittäin näkee muualtakin kuin ohjelmien katsomiseen varta vasten valmistetuista laitteista, kuten netistä tai naapurin tai vaikka baarinpitäjän omistamasta televisiolaitteesta. Jo ennen nettiäkin esimerkiksi lestadiolaiset katsoivat televisio-ohjelmat naapureidensa tai julkisten yhteisöjen omistamista televisiolaitteista. Lestadiolaisten keskusjärjestö Rauhanyhdistysten keskusliitto linjasi kantansa näin: "Televisio ei ole kristityn kodin huonekalu", millä se halusi viestittää, että televisio-ohjelmien katsominen ei ole lainkaan synnillistä. Vain kyseisen "huonekalun" omistaminen on.

        Nykyään muutkin kuin lestadiolaiset taitavat katsoa televisio-ohjelmat enimmäkseen muista laitteista kuin "huonekaluista", joten Sipilän hallitus on oikeilla jäljillä.

      • Ihme.vero

        3000 € Tv-lupa, verona ?
        Ei yrittäjät jouda Tv vahtaamaan.
        8 € päivähinta.

        Tuollaista ei hallitus saanut pois demari jäliltä.

      • PolitiikanHutkija
        Huono.vielä.ennakoida kirjoitti:

        Mistä me vielä tiedetään huhtikuun vaalitulosta.
        Ei tuhannen, tai kahdenkaan mielipide sitä muuta, jota toitotetan
        kissankokoisin kirjaimin.

        Uudistuksia maa kaipaa, edes nyt alkuun kaikki verolle.
        Taksi uudistus meni pinin äänin, se nyt hyvä kaikilel, kuin VR yksityistäminenkin, siitä ei polemiikkiä, kun SDP sen hyväksyi. Kyllä pitää vastoin puoluettaankin osata arvostella, jos vasemmiston karja kulkee omistaan tuppisuuna, ei sekään hyvä. Kyllä minäkin enemmän kepuun kallistuneena olen arvostellut hallituksen huonoa TV vero politiikkaa, ei noin olisi saanut hoitaa, että toiset köyhät maksaa vielä köyhimpien veron. Kyllä se olisi pitänyt nostaa ylemmäs suuremmat maksut. Olisiko sitten SDP tullut siinä vastaan panijaksi. Ei siinä ole mitään järkeä, kun alle 2000 € kuussa tienaava maksaa saman kuin esim Riku Aalto 25 000 € kk palkastaan. Järetöntä jonka SDP akat sai aikaiseksi, ja hallitus sitä vielä jatkoi pöljästi. Demareihin meni usko tässä, ja hallitukseen, kun osaamista ei käytetty, jota hallituksella olisi ollut.

        Ei kukaan tiedäkään, mutta me jotka osaamme tulkita mielipidetutkimuksia osaamme myös tehdä valistuneita arvioita niistä ja niiden pitkäaikaisesta kehityksestä. Sinun on turhaa siis joka välissä tänne työntää diagrammiasi 2015 vaalien lopputuloksesta.

        Ruotsin vihreillä ei ole ikinä ollut samanlaista suosiota kuin meillä Suomessa. Vertailu näiden kahden puolueen välillä on turhaa. Ruotsin vihreät ovat koko sinä aikana kun ovat olleet edustettuina valtiopäivillä olleet n.5-7% suosioissa ja joka valtiopäivävaaleissa olleet suuressa vaarassa tippua 4% äänikynnyksen vuoksi. Suomessa tätä vaaraa ei ole joten vahvassa kasvukäyrässä olevien vihreiden vaalivoitto on todennäköistä. Saihan se viimeksi historian parhaan tuloksensa ja 15 edustajaa ja kaikki ennusteet näyttävät 12-15% äänisaalista.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Onko valtiolla ollut tosiasiallisesti hyvinvointivaltioroolia missään vaiheessa historiassamme, kun muistetaan, että vuosisatojen aikana se on sälyttänyt heikoista ja sairaista huolehtimisen käytännössä kunnille?

        Toimeentulotuki kuuluu nykyisin valtiolle eli KELA:n maksettavaksi. Muuten totta. Sitä muuten voitaisiiin jopa nostaa sosiaaliturvan paremmalla kohdentamisella.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Niin kauan kuin veron nimi on Yle-vero tai vastaava, on mahdoton löytää perustetta, jolla vero olisi kokonaan progressiivinen. Eihän Yleisradion ohjelmien seuraamisen runsaus perustu yhtäältä ansiotasoon, eikä suurituloisilla ole toisaalta edes silmiä ja korvia seurata Yleisradion kanavia köyhiä enempää. Jos progressiivinen järjestelmä kuitenkaan halutaan, rahoitettakoon Yleisradio suoraan valtion budjetista.

        Oikeudenmukaisempi nykyinen järjestelmä kuitenkin on kuin entinen, joka perustui television omistukseen laitteena sekä laitetarkastuksiin.

        Oikeudenmukaisempaa olisi laittaa kaikki tv-ohjelmat maksukortin taakse josta sitten jokainen voisi valita vapaasti mitä katsoo. Itse katson pääasiassa Eurosportia kiitos runsaan pyöräilytarjonnan sekä muita maksukanavia.
        YLE:n toiminta pitäisi muuttaa mainosrahoitteiseksi.

        Mutta kun televisio-ohjelmia ei katsota nykyään kuin osaksi televisiolaitteesta. Miten se maksukortti soveltuu tietokoneisiin ja niitä pienempiin älylaitteisiin?

        Sitä paitsi Yleisradion toimintahan käsittää myös radio-ohjelmat toimituksineen ja lisäksi Yleisradiolla on lakisääteinen tiedottamis- ja teoriassa eräänlainen "sivistämis"velvollisuuskin.

        Tai joku muu järjestely. Asiakas maksaa palvelusta jota käyttää. Täälläkin on jo aika oppia siihen. Miksi minun pitää maksaa YLE-veroa siitä hyvästä että se näyttää jotain alamäkiluistelun kaltaista skeidaa.
        Ei kansalaisia nykypäivänätarvitse holhota jollain "sivistämis"velvollisuuksilla.

    • KepulitBKT-10pros

      Onko kansa kepulien mielestä Terrafamea varten vai päinvastoin.

    • Riku..Aalto

      Mitä mieltä kansa on olisiko minun nostettava vuokralaisilta varastamiset toiset 131%?

      • KepulitBKT-10pros

        Vaivaapa se varastaminen nyt kepuleita.

    • roknoositehty

      Kolme suurinta puoluetta eduskuntavaaleissa ovat kannatukseltaan melko tasaisia. 20,7%, 19,8% ja 18%. Nämä puolueet ovat aakkosjärjestyksessä: keskusta, kokoomus ja sosialidemokraatit, mutta mikä niistä on se suurin, jää nähtäväksi.
      Neljänneksi suurin saa 14.6% kannatuksen, viides ja kuudes n. 10% kannatuksen.

    • KauKe-

      Tässä keskustelussa on ollut hyviä puheenvuoroja, ainakin Pystyllä ja OikeistoSossulla.
      Itse sekoittaisin soppaa hieman eri kulmasta. Kun sossujen ja vasureiden yhteiskannatus lienee noin 28% pintaan. Loput jääkin sitten Keskusta-oikeistolle 72%.
      Jos tuo asetelma olisi toisinpäin, että vasureilla olisikin se 72% enemmistö. Niin satavarmasti, ketkä silloin olisi jatkuvasti vallassa 72% kannatuksella. Keskusta-oikeistolla ei olisi hallituksiin koskaan mitään asiaa, siitä pitäisi vasurit huolen, kuten Venäjälläkin on aina tehty.
      Tämän vuoksi kehotan, Keskusta-oikeistoa olemaan erittäin valppaana. Noita maaata tuhoavia vasureita kohtaan, eikä sossujen saama tilapäinen suurikaan äänimäärä saa taata heille varmaa hallituspaikkaa. Että näin säästyisimme suuremmilta tuhoilta, kun vasuri valehtelee kaikessa saadakseen kannatusta.

      • RealismiaPeliin

        SDP:n ja Vasemmistoliiton yhteiskannatus on tällä hetkellä n.32% ja on nousussa kiitos epäonnistuneen hallituspolitiikan.

        Vaalipäivänä kun äänestäjät saavat itsensä suurin mitoin liikkeelle nousee kannatus n.36%. Siihen lisätään vihreät jotka saanevat 14% ja ruotsalaiset mukaan niin ihmisläheinen hallitus tulee muodostumaan tästä kokoelmasta. Ilman kokkareita ja kepua joista jälkimmäinen kokee ansaitusti rankan vaalitappion eikä hyvä ole äimät kokkareidenkaan hatussa.

    • TarkkaanHarkittua

      Ylittääkö Keskusta 15% äänistä ensi kevään vaaleissa? Kyllä ylittää. Tulos on 15,1%

      Eroaako Sipilä ennen vuoden vaihdetta? Ei. Sipilä eroaa 1.4-19. Juuri ennen vaaleja.

      Saako SDP yli 23% äänistä ensi kevään vaaleissa? Ei saa. Sdp saa 22.1% äänistä.

      Kenestä tulee seuraava pääministeri? Suurimman puolueen puheenjohtajasta.

    • vihreätnousee

      Ei ylitä! Jää 12 % Sipilä ei eroa. Tietenkään.
      Sdp tulee saamaan 15 % äänistä.
      Ääänestäjien käyttäytyminen pirstaloituu. Syynä nykyajan entinstä enemmän jatkuva ihmisten yleinen sitoutumattomuus mihinkää vanhaan instituutioon.

    • AatosAprikoija

      "Eläväisyys"-termi sopii hyvin luonnehtimaan Suomen polittista tilannetta nyt kesällä ja yhtä lailla ensi huhtikuussa vaalien aikaan. Siis tilanne elää kaiken aikaa. Mitä se on? Se on sitä, että yhä enenevässä määrin äänioikeutetut vähentävät sitoutumistaan johonkin tiettyyn puolueeseen eli puolueuskollisuus hupenee. Tarvitsee vain vilkaista vuoden alun presidentin vaalin tulosta. Sen tuloksen perusteella voi päätellä, että Sdp:n kovan ytimen mittaluokka on samaa suuruusluokkaa kuin Haataisen saama äänimäärä, josta tulee mieleen myös Lipposen äänimäärä kuusi vuotta aikaisemmin. Keskustan kova ydin on romahtanut entisajoista. Yhteenlaskettunakin Vanhasen ja Väyrysen keräämät äänet jäävät varsin vaatimattomalle tasolle. Kokoomus puolestaan ei voi tuudittautua Niinistön suuren suosion lumoihin. Äänestäjien liikkuvaisuus saattaa kohdata myös Kokoomuksen kannatusta ennemmin tai myöhemmin. Perussuomalaisten ja Sinisten suuntaan liikkuvat äänestäjät lienevät jo nyt kääntäneet selkänsä. Viimeisen neljännesvuosisadan aikana tapahtunut tietotekniikan radikaali muutos ja eskalaatio vaikuttaa olennaisella tavalla liikkuvien äänestäjien osuutta lisäävästi. Siihen kuuluu myös some-ilmiö eli puoluerakenteet murentuvat siinä rytäkässä. Ja erityisen vaikeata on poliittisten puolueitten tulevien voimasuhteitten ennusteleminen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7877
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      174
      1705
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1104
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1103
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      968
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      186
      906
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      181
      888
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      793
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe